Valitse

On sanottava, että kun
-lukee abortin tekijöiden kuvauksia lapsestaan
- näkee alkeellisimman selkeän ajattelun ja tosiasioiden kieltämistä sekä suoranaista valheellisuutta
- ajattelee sitä mitä viattomille lapsille tapahtuu

Tuntee itsensä huonovointiseksi ja neuvottomaksi tämän vieraantuneisuuden ja järjettömyyden edessä.

Mikään ei ole nuorelle naiselle luonnollisempaa, kuin oman lapsen synnyttäminen.

On sulaa hulluutta surmata oma ja suojaton lapsi opintojen, epävarman työpaikan, pienten palkkatulojen, ympäristön painostuksen tms. näennäisen syyn vuoksi.

Ei tavallisella työntekijällä ole edes uraa, jolla edetä. On vain yksitoikkoinen ja huonosti palkattu sekä usein lyhyeksi jäävä työ. Tavalliselle ihmiselle paras ura urkenee lapsien kanssa elämisen ja yhteisen kasvamisen parissa.

Antamalla elämän lapselle, antavat naiset elämän myös itselleen ja lapsen isälle.
6389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä vain en pidä lapsista enkä näe lisääntymistä elämäni tarkoituksena. Oma lapsi ajatuksena suorastaan inhottaa.

Äänestä
  • voi olla muitakin elämäntarkoituksia kuin äitiys.. täällä palstalla kun lukee niin tuntuu että naisen arvoa mitataan lähinnä äitinä..eli haluaako saada lapsia ei ole niinikään merkitystä :)

    Äänestä

"-lukee abortin tekijöiden kuvauksia lapsestaan
- näkee alkeellisimman selkeän ajattelun ja tosiasioiden kieltämistä sekä suoranaista valheellisuutta "

Entäs vastustajien väite siitä, että lapsi ei ole solukasa, verinen limamöykky? Eikö se ole ihan kirjaimellisen totuuden kieltämistä?

Äänestä
  • a. Olemme kaikki - myös sinä ja minä - solukasoja ja sekä verisiä limamöykkyjä niin kauan kuin elämme. Sen jälkeen olemme multaa.

    b. Ihmisen tekee arvokkaaksi hänen elämänsä, persoonallisuutensa ja ihmisyytensä. Nämä ovat arvoja sinänsä. Ne ovat myös kantajansa ominaisuuksia, jotka tekevät muiden ihmisen elämän paremmaksi ja elämisen arvoiseksi.

    a:n myöntämien ei kumoa b:tä. B:n unohtaminen ei tee oikeutta a:lle.

    Ihmisen elämä ja persoona asuvat tuossa solukasassa. Siksi molemmat ovat tärkeät.

    Äänestä

  • koti kirjoitti:

    a. Olemme kaikki - myös sinä ja minä - solukasoja ja sekä verisiä limamöykkyjä niin kauan kuin elämme. Sen jälkeen olemme multaa.

    b. Ihmisen tekee arvokkaaksi hänen elämänsä, persoonallisuutensa ja ihmisyytensä. Nämä ovat arvoja sinänsä. Ne ovat myös kantajansa ominaisuuksia, jotka tekevät muiden ihmisen elämän paremmaksi ja elämisen arvoiseksi.

    a:n myöntämien ei kumoa b:tä. B:n unohtaminen ei tee oikeutta a:lle.

    Ihmisen elämä ja persoona asuvat tuossa solukasassa. Siksi molemmat ovat tärkeät.

    Sinulla on sentään ajatusta vähän pidemmälle. Useimmat jankkaavat "Ei se oo solu/lima/verimöykky..." ajattelematta sen pidemmälle.

    Tämä viesti on ensimmäisiä asiallisia aborttiviestejä jotka olen lukenut.

    (Saivartelen hieman: kuoleman jälkeen emme kyllä vain hajoa mullaksi, vaan välivaiheiden kautta alkuaineiksi ja yhdisteiksi.)

    Äänestä

"Ei tavallisella työntekijällä ole edes uraa, jolla edetä. On vain yksitoikkoinen ja huonosti palkattu sekä usein lyhyeksi jäävä työ. Tavalliselle ihmiselle paras ura urkenee lapsien kanssa elämisen ja yhteisen kasvamisen parissa. "

Minä olen diplomi-insinööri ja minulla on todellakin ura. Enkä aijo sitä vaihtaa lapsiin, en edes tykkää lapsista. Tuo kappale on todella outo...tarkoitatko että en ole tavallinen ihminen kun olen koulutettu ja minulla on ura? Vai että naisen elämäntarkoitus on lapset. Juu ei kyllä minulla ole...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja oivalla kirjoitti:

On sanottava, että kun
-lukee abortin tekijöiden kuvauksia lapsestaan
- näkee alkeellisimman selkeän ajattelun ja tosiasioiden kieltämistä sekä suoranaista valheellisuutta
- ajattelee sitä mitä viattomille lapsille tapahtuu

Tuntee itsensä huonovointiseksi ja neuvottomaksi tämän vieraantuneisuuden ja järjettömyyden edessä.

Mikään ei ole nuorelle naiselle luonnollisempaa, kuin oman lapsen synnyttäminen.

On sulaa hulluutta surmata oma ja suojaton lapsi opintojen, epävarman työpaikan, pienten palkkatulojen, ympäristön painostuksen tms. näennäisen syyn vuoksi.

Ei tavallisella työntekijällä ole edes uraa, jolla edetä. On vain yksitoikkoinen ja huonosti palkattu sekä usein lyhyeksi jäävä työ. Tavalliselle ihmiselle paras ura urkenee lapsien kanssa elämisen ja yhteisen kasvamisen parissa.

Antamalla elämän lapselle, antavat naiset elämän myös itselleen ja lapsen isälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu