Tästähän kyllä varoitettiin. Kun tulee lapsi, vaimo vaatii miestä osallistumaan tasavertaisesti lapsen hoitoon. Siispä nyt tilanne on 6kk aikana luisunut siihen, että herään klo 6:15 lapsen rääkäisyyn, vaihdan vaipan, lämmitän maidon ja menen lapsen kanssa muualle puuhailemaan, että äiti saa nukkua.
Lähden töihin klo 8:20, silloin vauva takaisin sänkyyn taas maidotettuna nukkumaan, varovasti että vaimo ei herää, joutuuhan hän "koko päivän vauvan kanssa seurustelemaan".
Illalla tulen töistä 17 jälkeen, vaimo on tehnyt ruuan. Ehdin syödä ja sitten vauva herää, iskän "laatuaika" alkaa, leikitään ja syötetään, käydään kylvyssä joskus, joskus nakuillaan olkkarin matolla, iltapuuro tehdään ja laitetaan vauva nukkumaan klo 21:00.
Ehtisikö käydä netissä.. yleensä ei, sillä vaimolla on tullut taas uusia remontointikohteita mieleen tai seuraa puhuttelu siitä, etten vieläkään ole tehnyt sitä tai sitä. Yleensä pakenen suihkuun manaten elämän kurjuutta ja sitten menen nukkumaann 22:30, onhan taas huomenna vauva hereillä heti kuuden jälkeen. Vaimo jää katsomaan Conania tai jotain canalin leffaa...
Joskus tekisi mieli hypätä autoon ja jättää tämä paska taakseen. Ei ole omaa elämää, ei kapakkareissuja vuoteen, ei harrastuksia, ei, vain vauvaa ja vaimon nalkutusta, viikonloppuna imuroidaan, siivotaan tupaa, laitetaan ruokaa jne. Mihin tämä elämä valuu...
Lähden töihin klo 8:20, silloin vauva takaisin sänkyyn taas maidotettuna nukkumaan, varovasti että vaimo ei herää, joutuuhan hän "koko päivän vauvan kanssa seurustelemaan".
Illalla tulen töistä 17 jälkeen, vaimo on tehnyt ruuan. Ehdin syödä ja sitten vauva herää, iskän "laatuaika" alkaa, leikitään ja syötetään, käydään kylvyssä joskus, joskus nakuillaan olkkarin matolla, iltapuuro tehdään ja laitetaan vauva nukkumaan klo 21:00.
Ehtisikö käydä netissä.. yleensä ei, sillä vaimolla on tullut taas uusia remontointikohteita mieleen tai seuraa puhuttelu siitä, etten vieläkään ole tehnyt sitä tai sitä. Yleensä pakenen suihkuun manaten elämän kurjuutta ja sitten menen nukkumaann 22:30, onhan taas huomenna vauva hereillä heti kuuden jälkeen. Vaimo jää katsomaan Conania tai jotain canalin leffaa...
Joskus tekisi mieli hypätä autoon ja jättää tämä paska taakseen. Ei ole omaa elämää, ei kapakkareissuja vuoteen, ei harrastuksia, ei, vain vauvaa ja vaimon nalkutusta, viikonloppuna imuroidaan, siivotaan tupaa, laitetaan ruokaa jne. Mihin tämä elämä valuu...
Vastaukset 27
Vanhimmat
Toisaalta jokainen tekee omat valintansa. Kuulostaa kyllä siltä että teillä alkaisi olla palaverin paikka.
Mies käy töissä arkipäivät 7-17. Kolmena päivänä viikossa saa käydä salilla jos jaksaa/haluaa. Viikonloppuisin saa käydä vetämässä vaikka minun puolestani pään täyteen, kunhan jaksaa herätä viimeistään puolilta päivin. Sen verran haluan omaa aikaa, että noin joka toinen viikonloppu haluan käydä baarissa tyttöjen kanssa, leffassa tms. Uimassa käyn kerran viikossa. Meillä minä herään aamuisin lapsen kanssa noin klo 8 kun poikamme herää. tuolloin mieheni on lähtenyt jo töihin. Kun isä tulee töistä, saa syödä rauhassa, käydä suihkussa tms. tarvitseehan hänkin hetken "omaa aikaa" pitkän työpäivän jälkeen. Moni voi tästä olla erimieltä, mutta itse olen sitä mieltä että työpäivä koti-ilta on ehdottomasti rankempi yhdistelmä, kuin kotona olo lapsen kanssa. Riippuu tietenkin lapsesta, mutta meillä lapsi ainakin nukkuu vielä säännöllisin ajoin kahdet päiväunet ja saan päivällä ainakin 2h omaa aikaa jolloin syön lounaan, siivoan, katson tv:tä tms.
puhu naisellesi avoimesti huolen aiheestasi, ja kerro oikeasti siitä että voimavarasi ovat loppu etkä kohta enää jaksa perhearkea! Muutos tuohon teidän kotielämään on tultava, tai kohta sieltä lähtee kaikki. Voimia sinulle!
mielipide! Täytyy tunnustaa että minäkin aikanaan kun ensimmäinen vauva tuli kuvittelin että minulla on jotenkin hirveän raskasta! Nyt kun lapsia on kaksi ja vanhemmat töissä niin oon huomannu ettei mulla sillon ollu muuta ku aikaa, ainakin tähän verrattuna! Tsemppiä ja KERRO sille mammalle mitä ajattelet!
akka haluaa käydä 2 kertaa kuussa ulkona kavereiten kanssa!!!???
Oletpa ihana nainen.Meillä ei voi kun haaveilla tosta.Toivottavasti miehesi osaa arvostaa sitä ja pitää sinuakin hyvänä.Tuollaisen naisen minäkin ottaisin....
Kyllä haluan. Tuo ulkona käyminen ei välttämättä tarkoita ryyppyreissua vaan esim joskus menemme vaan syömään ravintolaan tyttöporukalla ja aikaisin kotiin. Näin minä jaksan olla hyvä äiti (omasta mielestäni) ja ja hyvä vaimoke.
ja kerro että tarkoitat täyttä totta.
Muuten, miksi ette katsoisi sitä Conania tms yhdessä, edes vähän aikaa, tai jotain muuta mikä sinuakin kiinnostaa? Jos lähdet vaan kapakkaan tai kavereitten kanssa, niin sille tielle jäät. Vauvan hoito on sen verran kaikenimevää, kuten olet huomannut, että siihen verrattuna kaverit ja kapakka vapauksineen, ilman naístasi tuntuu taivaalta. Vuosien mittaan se ei sitten kuitenkaan ole niin ihanaa kuin nyt tuntuisi, mutta jos lähtee (parisuhteesta kokonaan, pikkuhiljaa tai kertarysäyksellä), ei tule enää takaisin. Sitten kun (jos) haluaisikin jo, on se liian myähäistä.
On tärkeää että saat kerrottua miltä susta tuntuu vaimollesi. Luultavasti hän ei tiedä.
Ottakaa vaikka joku ammattilainen avuksi, jos vaimo ei tajua (vielä), jos saatte selvitettyä nuo orastavat eroajatukset nyt, teillä on erinomaiset mahdollisuudet saada molempia tyydyttävä ratkaisu ja isänkin kanssa kasvava lapsi/nuori. Onnea matkaan, isäurho!
" Ehtisikö käydä netissä.. yleensä ei, sillä vaimolla on tullut taas uusia remontointikohteita mieleen tai seuraa puhuttelu siitä, etten vieläkään ole tehnyt sitä tai sitä."
Olet lörttöperseinen nahjus. Akka kuriin, ja ulos orjuudesta!
Akoilla on paha tapa yrittää päästä herraksi talossa... näin on!
STOP TYKKÄNÄÄ NAISEN ORJUUTUKSELLE JA POIS ALISTETUSTA ASEMASTA!
meillä lapsia on jo kaksi, joista nuorempi on saman ikäinen kuin lapsesi. muuten tapahtumien kulku noudattaa aika samaa linjaa meilläkin, paitsi vaimollani on kaikkea aktiviteettiä noin 4-5 iltana viikossa, joten häntä ei paljon kotona näy. oikeastaan olen alkanut nauttia siitä, että hän ei ole kotona. ei tarvitse jatkuvasti kuunnella valitusta siitä kun paikat pitäisi sisustaa tai remontoida yms. pikkuhiljaa olen oppinut perusrutiinit kahden lapsen kanssa olemiseen ettei se edes tunnu enää kovin raskaalta. Itse asiassa vanhemman kanssa on aika hauska peuhata, nuorempi vielä lähinnä nukkuu ja syö.
Kavereitani en ole juurikaan nähnyt vuoteen, usein kyllä yhdistän lounastaukoni kavereitteni kanssa ettei yhteydenpito kokonaan jää. Baarissa kävin pikkujoulujen aikaan koska työnantajani nakitti minut järjestämään ne. Iltaloma päättyi osaltani 22 aikaan koska nuoremman lapsen iltaruoka oli annettava. No, eipä ollut päänsärky aamulla toisin muilla työkavereilla.
Itse en ole tilannettani ajattelut vielä ehkä niin epätoivoiseksi kuin sinulla. Ajatus elämästä ilman lapsiani kuulostaa niin kauhealta, että siinä yhden alituiseen kiukkuisen naisihmisen kyllä kestää.
kaikkea hyvää sinulle...
Ihan paperille molempien ns työaika ja vapaa-aika.
Sinun ns työaikaasi on 8.20-17 PLUS 6.15-8.20 PLUS nklo 18-21. Sama litania lasketaan vaimolle. (joo, ei voi laskea oman lapsen hoitoa tietenkään varsinaiseksi työksi, vaan osaksi elämää ja arkea mutta näin on tarkoitus kartoittaa ajankäyttöä koska jokainen tarvitsee myös ihan omaa aikaa)
Sitten vapaa-aika; koska ja kuinka paljon kummallakin. Se on sitten jokaisen oma asia käyttääkö ajan tv:n edessä istumiseen vai kavereiden tapaamiseen. Eli vaimosi tv:n katselu iltaisin ON hänen omaa aikaa.
Ehkä olisi syytä yhdessä sopia joku tietty aika ja ajankohta koska on vielä ns erikoisomaa aikaa. Ja lapsen iltarutiinien hoito tasapuoliseksi esim vuoroilloin. Samoin aamuheräämiset.
Tämänhetkinen tilanteenne ja työnjako kuulostaa kohtuuttomalta. Tosin, olemmehan tässä saaneet lukea vain toisen osapuolen kokemuksia. Jos kantti kestää niin näytä tämä viestiketju vaimollesi. Keskustelkaa!
Eihän tuollainen ole mistään kotoisin! Jos sinä käyt töissä kodin ulkopuolella ei todellakaan ole sinun velvollisuus nousta aamulla vauvan hoitoon! Itse olen jopa vauva aikana torkkunut joitakin öitä olohuoneen nojatuolissa kun pienokainen oli nuhasena huono nukkumaan, jotta mieheni saisi nukuttua kunnolla kun aamulla aikaisin töihin lähtö. Sillon kin mies on lomalla(kesä/talvi) keskustelemalla sovimme että mieheni herää aamulla lasten kanssa jos itse haluaisin nukkua joku aamu pitempään. Yritä keskustella asiasta useampaan otteeseen ja jos ei mikään auta varaa aika avioliittoneuvojalle tms. Ilmoita aika vaimollesi ja sano odottavasi siellä. Jos ei ole halukan yrittämään edes parantamaan tilannetta, mieti kunnolla harkiten mitä haluat tehdä. En neuvo, mut itsestä tuntuisi mahdolliselta keinolta alkaa ratkomaan asiaa. Jaksamista Sinulle ja toivottavasti asiat menee parempaan suuntaa.! =)
Kuulostaa tutulta. Meillä on ollut vähän saman suuntainen tilanne.
Onko vaimollasi omia harrastuksia kodin ulkopuolella? Jos on vain kotona lapsen kanssa, voi se alkaa masentaa. Silloin ei enää voimat riitä hoitaa rutiineita yhtään enempää kuin on pakko. Sitten kun illalla saa omaa aikaa, sen käyttää aivottomaan TV:n tuijotukseen. Ja aamulla on entistä uupuneempi, kun meni myöhään TV:n edessä. Meillä oli juuri näin. Lisäksi kuvioon kuului herkkujen ahmiminen pahaa oloa kompensoimaan ja ajoittaiset itku- tai raivokohtaukset minulle.
Vaimo ei toisaalta tajunnut, kuinka kovilla ja kiireinen minäkin olin kun halusin auttaa toista, jolla oli selvästi rankkaa. Lopulta minäkin aloin uupua, ja aloimme riidellä tosi pahasti.
Onneksi tajusimme hakea apua. Neuvolasta löytyi aika nopeasti. Myös perheterapiat ja muut varmaan auttaisivat.
Me otimme käyttöön vapaailtakäytännön. Molemmilla on yksi vapaailta viikossa, jolloin saa tehdä mitä huvittaa. Vaimo hommasi osa-aikatyön, jota voi tehdä kotona. Se auttaa jaksamaan, kun saa välillä rauhassa tehdä aikuisten asioita. Tyttö on sen aikaa hoidossa joko tutulla tai perhepäivähoidossa. Pyrimme myös pitämään parin kuukauden välein yhteisen vapaavuorokauden, jolloin tyttö viedään mummolaan ja me joko kotiin nukkumaan tai hotelliin.
Kannattaa ottaa asia puheeksi ennen kuin on liian myöhäistä.
Heippa vaan teille nuorille äideille ja isille.
Koittakaa kestää, se vauva on vain hetken vauva ja kohta se on aikuinen. Istutte perjantai-iltana
vastaikkain, siis äiti ja isi ja kertaatte asioita, kun meidän lapsi oli vauva, "voih"! Kertakaikkiaan minä haluan ne ajat takaisin. Se kestää vain pienen hetken kun vauva on siinä käsillä, ihana pieni vauva. Hän tarvitsee teitä molempia.
Tiedän, että se on raskasta aikaa ja äiti on yksin vauvan kanssa kotona päivät pitkät. Itse muistan aikoinaan kun se oli suurta herkkua päästä edes tunniksi Anttilaan ostoksille ja ihan
yksin.
Saatteko lapselle hoitajaa? Menkää ihmeessä yhdessä ulos, vaikka elokuviin tai ravintolaan syömään, tai ihan mitä vaan. Tai anna vaimollesi tilaisuus mennä tapaamaan ystäviään.
Aika kuluu ja lapset kasvaa, ne vain ovat hetken
laina.
Nauttikaa toisistanne ja vauvastanne, älkää
moittiko toisen tekemisiä, ymmärtäkää ja rakastakaa. Tottakai se ottaa päähän kun toinen on töissä ja toinen kotona.
Ei se ole helppoa, ei. Mutta kohta se aika on ohi.
Nuuskikaa sitä ihanaa vauvaa. Vauvan tuoksu on ihana, rakastakaa. Myönnän, että se oli vaikeaa aikaa, mutta silti olen mieheni kanssa kasvattanut kaksi upeaa lasta, joita on rakastettu, pusittu ja halittu.
Minkäs takia teillä on sitten se vauva? Sehän on maailman ihanin otus.
Ja voin kertoa, kun alkaa koulu ja harrastukset, niin silloin sitä vasta kysytään sitä venymistä. Viet sinne ja tänne ja kuka on sairaan lapsen kanssa kotona?
Pienet on murheet vielä.
Olisitte pitäneet munanne housuissa idiootit.
Laita nainen töihin, jää itse kotiin. Tilanne meillä oli jotakuinkin tuollainen, töitten jälkeen oli "mun vuoro" hoitaa lasta, tai sitten oli lähdettävä kauppoihin aina yhdessä töitten jälkeen. Tämä siitä huolimatta että vaimolla oli tarvittaessa auto aina käytössä myös päivisin. Ei kuulemma uskalla ajaa (vaikka hoitaisin lasta samaan aikaan kotona) ja bussilla meno on "hankalaa".
Nyt olen vajaan kuukauden ollut kotona hoitovapaalla, vaimo meni vuorostaan töihin. Suoraan sanottuna tuntuu kuin lomalla olisi.
Päiväunien aikana on omaa aikaa lukea, nettailla tai katsoa telkkaa. Kaupassa voi käydä helposti päivisin muksun kanssa. Ja mikä parasta, vaimon tultua töistä voi mukelon huoletta tuupata vaimolle koska "olen ollut sen kanssa koko päivän" -> halutessa illat vapaat omiin menoihin.
Ns.kotitöitten hoitaminen: mitä ihmeen hoitamista siinä nykyaikana on? Kone pesee astiat ja pyykit, koneitten täyttöön & tyhjentämiseen menee max vartti. Kerran kaksi viikossa imuroin, otan märällä lattiat (n.puoli tuntia-tunti) ja joka päivä vedän rätillä pöydät ja kerään lelut veke ennen kuin vaimo tulee töistä joten kämppä vieläpä näyttää suht siistiltä koko ajan. Jos noihin siivuoksiin menee se tunti maksimissaan, niin ruoan laittoon menee vastaavasti korkeintaan saman verran, ja kun tekee isomman satsin kerralla, ei ruokaa edes joka päivä tarvitse tehdä. Loppuaika jää siis lapsen kanssa ulkoilemiseen ja leikkimisen, jonka tekee miellellään koska omaa aikaa on silti ruhtinaallisesti.
Moni sanoo kuitenkin tässä vaiheessa että on "pakko" olla töissä koska vaimon palkalla ei muka tulla toimeen. Kuitenkin lähes poikkeuksetta näin sanovilla on hieno auto pihassa ja komea kämppä ja velat niskassa. Kuka pakottaa laittamaan elämänsä siihen tilaan ettei vaimon palkalla eläminen muka riitä?
Tuo ylhäällä oleva juttu...
hieno kirjoitus. Samaa mieltä olen
Kun työntekemiseni ei riittänyt naiselleni niin sanoin et nyt minä jään kotiin ja sinä aloitat duunit.
6kk lapsen äiti alkoi käydä töissä 8:00-15:30. Alkuun niin mukavaa vaihtelua tuo töissä käyminen oli, mutta kun annoin kasvatusvastuun äidille iltapäivällä niin...
No eihän se enää ollutkaan mukavaa. Ei jaksa, väsyttää, nälkä...
Kyllähän sitä sylissään pitäisi, mutta kun paskat on vaipassa, niin eipä jaksa. ISII!!! Vaipan vaihtoon!! Ipana huutaa ruokaa. ISII!! Syötätäkö tytön!!!
Ja äitinä olo, voisimpa jatkaa vielä jonkin aikaa kotona. OK! Palataan alkuperäiseen mut tehdäämpä pelisäännöt. En haluakkaan olla sivussa isän roolista, mutta 9h työpäivän jälkeen en missään tapauksessa jatka lapsen hoitamista heti kun pääsen kotiin. Jotain tasa-arvoa tähänkin toimintaan.
Ja tiedoksi niille naisille jotka käyvät täällä isien-palstalla, pitäkää turpanne kiinni.
15 vuotta sitten, kun esikoinen syntyi, tuntui juuri tuolta. Jälkikäteen olen kuitenkin tullut tulokseen, että eiköhän ne hommat silloinkin menneet osapuilleen tasan. Totuus, vaan on se, että tuossa vaiheessa ei ihan kauheasti ylimääräistä vapaa-aikaa kummallekaan jää.
Pitää näin jälkikäteen nostaa jopa tietyllä tavalla hattua exälle siitä, että "pakotti" mut ottamaan vastuun lapsista alusta asti. Sellaista hommaa ei sitten ole kotona ollutkaan, johon olisi vaimolta tarvinnut neuvoa kysyä.
Tämä sitten johti pieneen kriiseihin ja jopa vaikutti kai osaltaan eroommekin, kun lopulta huomasin yksin pärjääväni neljän lapsemme kanssa kotona paremmin kuin silloin kun hän (paljon poissa kotoa työn ja opiskelun takia)oli säätämässä mukana.
Nyt sitten olen lasten yh-isä ja jotkut exäni ystävät pitävät minua jopa huonona mallina miehilleen, kun olen näyttänyt että pärjään erittäin hyvin ominkinpäin lasten kanssa. Äidin roolia äiti-lapsi suhteessa en tietystikään pysty korvaamaan eikä ole tarkoituskaan, ja äitinsä on lasteni elämässä onneksi erittäin aktiiviseti mukana.
Ja näitä minua tästä syystä palvovia naisia kyllä myös piisaa!
Ensimmäinen avioliitto päättyi juuri tähän ettei enää kertakaikkiaan jaksanut hoitaa joka asiaa itse.Kyllähän muitten on helppo jeesustella ja antaa hyviä neuvoja että keskustelkaa ja muuta blaah blaah.Joskus tilanne kuitenkin on sellainen että on parempi tehdä jokin ratkaisu suuntaan tai toiseen jos tilanne ei parane. Itse tosin elin lähes 5 vuotta täysin orjana ennenkuin mitta tuli täysin täyteen.Eikä ole kaduttanut,poikaani näen lähes joka päivä koska ex-muija jatkaa vieläkin harrastuksiaan ja menojaan samalla tavalla.Onneksi minulle.
Meillä ihan sama juttu paitsi että ruoka ei ole valmiina kun tulen töistä,olenhan saanut "levätä" koko työpäivän.Omaa aikaa ei ole ollenkaan.Vaimo halusi mennä töihin kun väsyi olemaan lapsen kanssa kotona ja sit ei kuitenkaan jaksanut olla töissä vaan jäi kotiin ja taas sama rutina kun on niin rankkaa kun täytyy olla koko päivä lapsen kanssa.Puoli yhdeksään saa nukkua joka aamu ja joka päivä on mahdollisuus ottaa 2-3h päiväunet.
Työpäivän jälkeen on siivottava keittiö ja muu huusholli kun on paikat niin sekaisin kun on ollut "niin rankka päivä" jollakin.
Sit ihmetellään että miksi olet niin hiljainen ja miks et enää huomaa mua ollenkaan,ei kertakaikkiaan jaksa kun vit....taa niin paljon.Mieluummin ottaa pojan kainaloon ja menee nukkuun.
Mitähän se tasa-arvo on?
vauva on aika pieni vielä.
silloin kun esikko syntyi hoidin suht hyvin kaikkia noita koti asioita ja aika alusta asti tehtiin paljon yhdessä,eli oli kahdenkeskistä aikaa.vauva oli noin kerran viikossa mummulla 2h kun me miehen kanssa teimme projekti autoa.
käytiin paljon mökillä ja oltiin vaan yhdessä kotonakin.vaiva tosin valvotti paljon mutta siihen tottui silloin.parisuhde kukoisti ja välillä räiskyikin intohimon tuulessa..
sitten tuli se ensimmäin kriisi,aloin odottaa toista esikon ollessa 1v ikäinen jolloin aloitti yöheräilyt,tuli muutto uudelle paikkakunnalle jne...raskaus oli todella vaikea ja sokeriarvot koholla,kuopuksen synnyttyä kävikin niin että kun tulimme kotiin sairaalasta oli esikko "ominut" iskän täysin ja melkeinpä vihasi pikkuveljeään,ja minä taas en halunnut irrottautua vauvasta kun tällä kertaa uskalsin ja osasin enemmän kuin esikon ollessa vauva.
vauvan ollessa 2kk ikäinen huomasin olevani masentunut ja itkin vaan päivät enkä pystynyt tekemään paljon mitään.ajattelin olevani kauhean laiska ja vaikka valvoin vauvan kanssa 4 aamuisin ja esikko herätti 9aikaan en halunnut tunnustaa olevani väsynyt.mies siis joutui hoitamaan kotityöt ja esikon.etäännyttiin tosi paljon..hain terveyskeskuksesta masennuslääkkeet ja kylläpä nuo auttoivat! vauva heräili 7kk ikään asti noin 2-4kertaa yössä mutta nyt pojan ollessa 9kk nukkuu hyvin ja esikkokin on alannut leikkimään enemmän pikkuveljen kanssa.kovat olivat koettelemukset mutta niistä selvittiin ja nyt yritetään saada aina kun mahdollista omaa aikaa vaikka ihan siihen että käydään parin viikon aikana kerran syömässä ulkona,tai käydään vaan kaupassa ihan rauhassa.nyt ajateltiin rueta käymään vaunuttelemassa koko perheen kesken.
mutta ihmettelen vähän tuota että jos vauva menee nukkumaan jo 21.00 niin miksette voisi aamulla nousta molemmat?
ja vaimosi voisi vähentää sitä omaa valvomistaan vaikka tuntuu että hän hakee sitä omaa aikaansa tuolla,ehkäpä jokin harrastus hänelle tai teille yhdessä voisi tehdä hyvää?
meillä on aina tehty niin että mies kotiuduttuaan käy suihkussa ja syö rauhassa jonka jälkeen leikki lasten kanssa ja muuten iltasella ollaan molemmat lasten kanssa.
ja sitten tuo että miksi pitäis vkl hassata siivoukseen,eikö se ole perheen yhteistä aikaa?
eihän sitä joka päivä siivota tarvitse mutta itselläni se käytäntö että siivoan aina vähän joka päivä ja perjantaisin kunnolla ettei vkl tarvitse muuta kuin olla.
mutta kannattaa jutella vaimosi kanssa jos on niin että hän kärsii masennuksesta.
itselläni se ilmeni sillä että itkeskelin kokoajan,olin ahdistunut,kaikki tuntui vaan velvollisuudelta ja en saanut itsestäni mitään irti,en jaksanut siivota tai muutakaan.
aikaisemmin oli seksiäkin vain pari kertaa viikossa mutta nykyään jää välistä ehkä kerran viikossa.mutta eipä se meilläkään muu auttanut kuin se puhuminen.lapsi hoitoon hetkeksi ja puhutte rauhassatai silloin kun nukkuu.
Mitä sä oikein valitat? Meillä ihan samankaltainen rutiini. Minä hoidan aamun kun poju herää ja otan ohjat kun tulen töistä. Kaiken tämän teen mielelläni ja lisäksi käyn säännöllisesti lenkillä ja tapaan kavereitani noin 1X viikossa. Tosin ei mitään baari iltoja kannata edes haaveilla eikä lenkkejäkään voi venyttää paljoa yli tnnin mittaisiksi, mutta kakki tämä oli tiedossa jo hyvissä ajoin.
Miten elämäsi voi olla paskaa jos sinulla on lapsi hoidettavana? Tuliko lapsi vahingossa vai kuvittelitko että sinun elämäsi ei muuttuisi lapsen tulon myötä, vain vaimosi?!?!
Minä odotan jo nyt töiden loppumista, että pääsen illaksi pojan kanssa peuhaamaan. Illalla ajattelen usein, että olen maailman onnekkain isä kun minulla on mahdolisuus töiden lisäksi osallistua perhe-elämään niin täysipainoisesti.
Tuskin kovin suurta vahinkoa tulee, jos pistät vaimon kiertoon. Jos itse pärjäät lasten kanssa ja akka tympii, heitä se ulos. Tosin suunnittele ensin juttua, jotta sossuämmät ei tule hakemaan lasta, vaan sinä saat huoltajuuden, pistele juttua liikkeelle ja muutama toilailu, josta menee tieto sivuteitse viranomaisille...
Sitten kun ero tulee, tuskin kolkuttelevat oviasi kuin huoltajuuden vahvistamisessa.
MEINAAT ETTÄ NAINEN ON HYÖDYKE; JONKA VOI VAIN VAIHTAA UUTEEN KUN VANHA ON KULAHTANUT.... ? EI KOMMENTTIS AINAKAAN TÄLLE PALSTALLE KUULUNUT, PERVO KAKARA MIKÄ LIENETKIN !
Mielestäni TEET tarpeeksi, älä vähättele itseäsi ja tekojasi!
Lapsen syntymän jälkeen elämä näyttää sellaisen puolen, mitä moni vanhempi ei koskaan osaa etukäteen ennakoida.
Sitä valmistautuu tulevaan ja kuvittelee tietävänsä olevansa "valmis" lapsen tulemiseen.
Vanhemmat lukevat oppaita lapsen kasvatuksesta jne...mutta maailma muuttuu eskosein...vieläpä yleensä siihen suuntaa mitä vähiten osaa odottaa.
Puolisoni hoiti lastamme kotona ilman minun kunnollista lapsen hoidon tukea. En osannut ryhtyä / kerennyt kiireiltäni. Kävinhän töissä ja siinä sivussa yritin opiskella uutta ammattia itselleni, joka tulevaisuudessa ehkä antaisi perheelleni enemmän. Siinä vaiheeessa se osallittumattomuuteni tuntui "oudolta" ajatukselta. Sillä tunsin osallistuvani omaalla tavallani. Se ei vain riittänyt, en vain nähnyt omilta tarpeiltani puolisoni tarpeita. Hänhän toivoi saavansa vain apua rakkaimmaltaa ja lähimmäiseltään, jonkä hän odotti tukevan häntä tarvittaessa.
En meinannut herätä tähän hetkeen / päivään lapseni syntymän jälkeen. Kului melkein puolitoista vuotta lapsemme syntymästä, kunnes yhdeksän vuotta kestänyt suhteemme oli karahtaa tylysti karille esikoisemme syntymän jälkeen. Vaan niin vääräässä kuin olinkin, tapahtui melkein se mikä on jokaisen mustasukkaisuutta vähänkin tuntevan ihmisen painajainen. Siitä sitten nöyryytettynä / nöyränä parisuhde terapian kautta elämää etsimään, jotta voitiin jatkaa..joko tai..ehkä!? Olen kuitenkin aina RAKASTANUT puolisoani, enemmän kuin olen osaannut hänelle sitä näyttää. Hän on kaikkeni kaikista kiukutteluistani huolimatta / tekemättömistäni teoistani, vaikei hän sitä koskaan ymmärtäisikään tunnetta jota tunnen häntä kohtaan.
Joka tapauksessa...murkkujen äiti antoi viisaan vastauksen, jota me olisimme ongelmallisessa tilanteessa tuolloin kaivannneet tukeaksemme toisiamme, sillä lapsen etuhan on ennen kaikkea tärkein!
Kissa pitää nostaa pöydälle silloin kun sen aika on, eikä odotella "parempaa huomista", sillä aika jättää sanojankin aikanaan. Kannattaa siis ottaa almanakka kauniiseen käteen ja jakaa tehtävät kummankin puolison ajan / tarpeen mukaan. Nyttemmin meillä on ns. "lukujärjestys" periaate milloin on kummankin vuoro
hoitaa lastamme ja milloin on vapaata jne. Niin se vain on, koulusta opittu lukkari toimii tässäkin touhussa! Asiat sovittuna kummankin aikatauluun sopivaksi antaa sitä sopivaa "vapaata" kummallekkin, kun tietää ja näkee aikataulusta milloin voi viettää "vapaata" oikeutetusti tuntematta syyllisyyden tunnetta omista osallistumistaan.
Nyt tänään vihdoin...kun aikaa on kulunut noin vajaa vuosi tapahtuneesta,
kaikki taas tuntuu hiljalleen oikealta suunnalta...on aika rakastaa...lastamme...perhetämme...itseämme!!!
Rakastakaan ja tukekaanne toisianne!!! Sillä nyt, lapsenne tarvitsee tukeanne isä ja äiti.
Ja niin moni isä ja äiti ajattelee vaikealla hetkellä, mihin elämä valuu...
Lainatakseni Kolmanen Naisen kappaletta "Valehtelisin jos väittäisin",
"ois kai siistii antaa periksi
toteais vain kylmästi ei tästä mitään tuu
lähtis kävelemään painais oven kiinni perässään"
niinhän sen taakseen jättää vois,
vaan kaiken ikävän arjen keskellä,
muistakaa rakastaa rakkaitanne,
sillä elämä on käsissäne tässä ja nyt!!!
Eläkää se!!!
Niinpä niin... Kauankos siitä lapsen syntymästä olikaan? Käykö äiti välillä tuulettumassa? Tarkoitan sitä, että oletko varma ettei myös vaimosi ole väsynyt? Luulenpa että hänkin tekee kotitöitä kun olet poissa ja hoitaa lasta samalla. Oletteko keskustelleet asiasta? Silmiini pisti tuossa alussa kun sanoit ettö "vaimo vaatii miestä osallistumaan tasavertaisesti lapsen hoitoon." Mielestäni lasten kasvattaminen ja kodin hoito kuuluu teille molemmille. Meillä asiat on jaettu niin, että tekee kumpi kerkeää. Kertomasti paistaa esiin katkeruus ja viha vaimoasi kohtaan. Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa asiat selviksi. Ja muista että EROAMINEN on viimeinen ja äärimmäisin keino selvittää ongelmat. Silä teidän eronne heijastuu myös lapseenne. Koeta jaksaa lapsesi vuoksi, sillä myöhemmin lapsesi tulee muistamaan sen kuka häntä hoitaa. Ajattele sitä kun lapsi kertoo päiväkodissa/ koulussa että Isi sitä isi tätä. Mulla on maailman parhain isi! Minä kannustan sinua Ole sinä ymmärtäväinen ja rakastava niin lapsellesi kuin vaimollesi. Ja jos väsy käy sietämättömäksi niin lääkäriin ja pari päivää sairaslomaa ja Silloin pyydät lääkäriä kirjoittamaan hoito-ohjeet ja niihin, että TÄYTYY LEVÄTÄ!!! Olettaisin tämän "herättävän" vaimosi huomaamaan sinun tuskasi. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi toivottaen Kahden tytön isi.