Elämäni on pieninä palasina...en jaksa ajatella edes seuraavaan tuntiin. Voi, kun voisi vaan kadota, hävitä olemattomiin.
Kaiken piti olla niin hyvin, niin täydellisesti kuin ihminen vaan toivoa voi. Elin viisi vuotta parisuhteessa, jossa en ollut onnellinen, kunnes löysin ihmisen, jonka kanssa löysimme heti toisistamme sielunkumppanit. Sellaista rakkautta ei meistä kumpikaan uskonut olevan olemassa...sen onnellisemmaksi en uskonut, että ihminen voi ylipäätään tulla.
Viime kesänä sairastuin masennukseen. En ensin ymmärtänyt miten selviä oireet olivat jo tuolloin ja kuvittelin, että tästä selvitään nyt muutamalla psykologikäynnillä ja sitten vaan "otan itseäni niskasta kiinni", niin kuin meitä masentuneita aivan liian usein kehoitetaan tekemään. Me kaikki tähän sairastuneethan tiedämme, että kysymys ei ole siitä, vaan tämä on sairaus, jota kukaan ei valitse eikä se ole persoonasta kiinni.Tämä voi kohdata ketä tahansa.
Minun oireet pahenivat syksyn aikana. Kesällä sain nukahtamislääkettä sekä mielialalääkettä, joka ei sopinut minulle ollenkaan. Niiden seurauksena muutuin flegmaattiseksi, välinpitämättömäksi, poissaolevaksi. Lopetin niiden käytön sillä hetkellä, vaikka ne turruttavassa vaikutuksessaan hetken helpotuksen toivatkin.
Masennus tietenkin paheni,koska sitä ei hoidettu. Minua, aktiivista ja sosiaalista ihmistä ei kiinnostanut enää mikään. Ei harrastukset, ei kodinhoito ei kertakaikkiaan mikään. Se rassasi parisuhdetta pahasti. Syntyi kai eräänlainen hoitaja-potilas-suhde.
Vuodenvaihteessa löysin ihanan psykologin, jonka kanssa olemme edenneet hyvin. Nyt kuitenkin parin viime viikon aikana alkoi tulla jälleen taantumaa ja tällä viikolla totesimme yhdessä, että viimeistään nyt tarvitsen rinnalle myös lääkityksen. Uudet (Sepram) lääkkeet ainakin nyt tuntuvat paremmilta, vaikka niiden teho näkyykin vasta pidemmällä aikaa.
Sitä vaikutusta en jaksaisi odottaa minuuttiakaan. Meidän parisuhteemme ei tätä minun sairauttani sitten kestänyt ja se repii minua pieniksi palasiksi. Tämä tuska on jotain aivan sietämätöntä. Tämän uuden parisuhteen myötä jätin elämässäni taakseni kaiken entisen ja muutin kokonaan uudelle paikkakunnalle. Sinne sopeutuminen ei minulle jostain syystä ollut kovin helppoa, mutta uskoin sen ajan myötä onnistuvan, koska tiesin haluavani viettää tämän ihmisen kanssa loppuelämäni. Nyt joudun rakentamaan kaiken aivan alusta enkä todellakaan tiedä mistä siihen voimaa saan.
Psykologini kysyi viime tapaamisella, että onko minulla itsetuhoisia ajatuksia. Eilen autoa ajaessani mietin kuinka helppoa sitä olisi tehdä jotain äkkinäistä ja sitten kaikki olisi ohi. Mutta elämänhalu sisällä on vielä onneksi suurempi.
En voi ymmärtää mikä tarkoitus tällä kaikella on. Miksi tämä suunnaton kipu pitää käydä läpi?
Kaiken piti olla niin hyvin, niin täydellisesti kuin ihminen vaan toivoa voi. Elin viisi vuotta parisuhteessa, jossa en ollut onnellinen, kunnes löysin ihmisen, jonka kanssa löysimme heti toisistamme sielunkumppanit. Sellaista rakkautta ei meistä kumpikaan uskonut olevan olemassa...sen onnellisemmaksi en uskonut, että ihminen voi ylipäätään tulla.
Viime kesänä sairastuin masennukseen. En ensin ymmärtänyt miten selviä oireet olivat jo tuolloin ja kuvittelin, että tästä selvitään nyt muutamalla psykologikäynnillä ja sitten vaan "otan itseäni niskasta kiinni", niin kuin meitä masentuneita aivan liian usein kehoitetaan tekemään. Me kaikki tähän sairastuneethan tiedämme, että kysymys ei ole siitä, vaan tämä on sairaus, jota kukaan ei valitse eikä se ole persoonasta kiinni.Tämä voi kohdata ketä tahansa.
Minun oireet pahenivat syksyn aikana. Kesällä sain nukahtamislääkettä sekä mielialalääkettä, joka ei sopinut minulle ollenkaan. Niiden seurauksena muutuin flegmaattiseksi, välinpitämättömäksi, poissaolevaksi. Lopetin niiden käytön sillä hetkellä, vaikka ne turruttavassa vaikutuksessaan hetken helpotuksen toivatkin.
Masennus tietenkin paheni,koska sitä ei hoidettu. Minua, aktiivista ja sosiaalista ihmistä ei kiinnostanut enää mikään. Ei harrastukset, ei kodinhoito ei kertakaikkiaan mikään. Se rassasi parisuhdetta pahasti. Syntyi kai eräänlainen hoitaja-potilas-suhde.
Vuodenvaihteessa löysin ihanan psykologin, jonka kanssa olemme edenneet hyvin. Nyt kuitenkin parin viime viikon aikana alkoi tulla jälleen taantumaa ja tällä viikolla totesimme yhdessä, että viimeistään nyt tarvitsen rinnalle myös lääkityksen. Uudet (Sepram) lääkkeet ainakin nyt tuntuvat paremmilta, vaikka niiden teho näkyykin vasta pidemmällä aikaa.
Sitä vaikutusta en jaksaisi odottaa minuuttiakaan. Meidän parisuhteemme ei tätä minun sairauttani sitten kestänyt ja se repii minua pieniksi palasiksi. Tämä tuska on jotain aivan sietämätöntä. Tämän uuden parisuhteen myötä jätin elämässäni taakseni kaiken entisen ja muutin kokonaan uudelle paikkakunnalle. Sinne sopeutuminen ei minulle jostain syystä ollut kovin helppoa, mutta uskoin sen ajan myötä onnistuvan, koska tiesin haluavani viettää tämän ihmisen kanssa loppuelämäni. Nyt joudun rakentamaan kaiken aivan alusta enkä todellakaan tiedä mistä siihen voimaa saan.
Psykologini kysyi viime tapaamisella, että onko minulla itsetuhoisia ajatuksia. Eilen autoa ajaessani mietin kuinka helppoa sitä olisi tehdä jotain äkkinäistä ja sitten kaikki olisi ohi. Mutta elämänhalu sisällä on vielä onneksi suurempi.
En voi ymmärtää mikä tarkoitus tällä kaikella on. Miksi tämä suunnaton kipu pitää käydä läpi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
myös masennusta,ja kävin melko pohjalla itsetuhoisten ajatuksieni kanssa. Minulla ei ollut psykologia eikä mitään terapiaa,ei myöskään lääkkeitä. Kun ajan myötä tajusin,ettei ole mitään järkeä ajatella pessimistisesti,ja sama tulee muuten jatkumaan loputtomasti, unohdin masennukseni tietoisesti pikkuhiljaa. Unohdin,miltä viimeksi tuntui nousta sängystä ylös,vaan nousin vain. Pikkuhiljaa unohdin sairauteni,ja pääsin siitä eroon kokonaan.
Nyt näen ja kummastelen yhä uudelleen ja uudelleen, että sillä todella oli merkitys:
RAKASTA ELÄMÄÄ, ÄLÄ VAHINGOITA ITSEÄSI TURHAAN. Voit tehdä kaikkea ihanaa kun näet valoisasti ja ihailet ympäristöäsi! Masennuksesta parantuminen avasi silmäni todellisuuteen.
paranet ja sitä myötä myöskin suhde rakastamaasi mieheen paranee.
Tiedän sen.
O