ODOTTAJAT VAATIKAA

Synnytin 15.2. terveen (epäilin vahvasti) tytön raskausviikolla 41 6,käynnistys olisi ollut vasta muutama päivämyöhemmin.
Supistukset olivat heikkoja ja epäsäännöllisiä mutta onneksi kätilö suostui irrottelemaan kalvoja tultuamme sairaalaan sillä hänenkin mielestä raskauteni oli mennyt jo liian pitkälle.
Suomi on sairas maa kun täällä odotellaan ja odotellaan ja puhutaan siitä että raskaus on yliaikainen vasta 42 raskausviikon jälkeen.PAskapuhetta.
Kyllä minäkin keskiikäisenä (36 v. ) naisena tiedän onko kuukautiseni 28 päivän kierrolla vai ei, ja lisäksi olin 3 eri ultrakäynnillä saanut saman LA:n. Neuvolassa vaan taputettiin olkapäälle.Mikään kiire itselläni itseni takia ei ollut päästä synnyttämään , minullaon ennestäänkin lapsi, myös hän syntynyt 2 viikkoa LA:n jälkeen.
Molemmissa mukuloissaon ollut selviä yliaikaisuuden merkkejä(ryppyinen iho etc.) RUOTSISSA ON TODETTU YHTEYS YLIAIKAISUUDEN JA KUOLLEENNA SYNTYNEIDEN VÄLILLÄ.Asiasta käydään käynnistysdebattia. VAATIKAA KÄYNNISTYS! Tämä pelleily Suomessa saa loppua.
31429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

rv 41 4 kun menin äit.pkl:lle. Sanottiin, että kaikki hyvin (lapsiveden määrä oli normaalirajan alapuolella), kotiin olisivat laittaneet vielä. Itse en suostunut sinne enää lähtemään (oli kuitenkin huoli oman lapsen voinnista). Ymmärsivät huoleni ja pääsin osastolle sisään ja synnytystä lähdettiin käynnistämään. Seur. päivänä sain sain sektiolla vauvan (syy:synnytys ei edennytkään enää ja sydänäänet heikkenivät). No pieni kokoinen vauva tuli, eikä yliaikaisuuden merkkejä ollut, jota kätilökin ihmetteli.

Äänestä
  • Tässäpä juuri se syy miksi synnytystä ei mielellään lähdetä käynistelemään. Kohdunsuun on oltava kypsä siihen ja silloinkaan ei ole takeita, että se synnytys käynnistyisi lääkkeillä. Jos se ei kunnolla käynnisty, niin seurauksena on pitkittynyt synnytys, supistusheikkous, kohdun väsyminen, sikiön hapenpuute ja sektio.

    Äänestä

Jaaha! Mitähän tämä "vaatikaa" asenne taas on? Luuletko, etteivät lääkärit tiedä näistä asioista sinua enemmän?Suhtaudun hieman skeptisesti ruotsalaisten tekemiin tutkimuksiin. Siellä on hieman erilainen synnytyskulttuuri kuin Suomessa.Enkä nyt kehu heitä!

Kyllähän kohdunsuun tilanne täytyy olla tarpeeksi kypsä käynnistämiselle.Liian aikaisessa vaiheessa aloitettu käynnistys ei välttämättä ole turvallista. Ymmärrän toki huolesi lapsesta, mutta yliaikaisia raskauksia seurataan tarkasti.

Luotetaan vain suomalaiseen käytäntöön ja täällä tehtyihin tutkimuksiin ettei mennä ojasta allikkoon.Tai mikä sinua estää synnyttämästä Ruotsissa? Voithan olla "lomamatkalla" syntymähetken aikoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KÄYNNISTYS kirjoitti:

Synnytin 15.2. terveen (epäilin vahvasti) tytön raskausviikolla 41 6,käynnistys olisi ollut vasta muutama päivämyöhemmin.
Supistukset olivat heikkoja ja epäsäännöllisiä mutta onneksi kätilö suostui irrottelemaan kalvoja tultuamme sairaalaan sillä hänenkin mielestä raskauteni oli mennyt jo liian pitkälle.
Suomi on sairas maa kun täällä odotellaan ja odotellaan ja puhutaan siitä että raskaus on yliaikainen vasta 42 raskausviikon jälkeen.PAskapuhetta.
Kyllä minäkin keskiikäisenä (36 v. ) naisena tiedän onko kuukautiseni 28 päivän kierrolla vai ei, ja lisäksi olin 3 eri ultrakäynnillä saanut saman LA:n. Neuvolassa vaan taputettiin olkapäälle.Mikään kiire itselläni itseni takia ei ollut päästä synnyttämään , minullaon ennestäänkin lapsi, myös hän syntynyt 2 viikkoa LA:n jälkeen.
Molemmissa mukuloissaon ollut selviä yliaikaisuuden merkkejä(ryppyinen iho etc.) RUOTSISSA ON TODETTU YHTEYS YLIAIKAISUUDEN JA KUOLLEENNA SYNTYNEIDEN VÄLILLÄ.Asiasta käydään käynnistysdebattia. VAATIKAA KÄYNNISTYS! Tämä pelleily Suomessa saa loppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu