Asiallista kommentointia. Negaatiot voi purkaa toisiin ketjuihin. Positiivinen ajattelu on voimavara.
Mitä hyvää..
vanhoillislestadiolaisissa ?
121023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
-Pysyvät ainakin pois minun silmistä.
-Eivät ole tuputtaneet ainakaan minulle omaa huuhaataan.
Siinä pari.
ilman omia ansioita, siihen armolupaukseen eli syntien anteeksisaamiseen.
sitten ovatkin ne omat hyveet ainakin näin sisäpuolelta katsottuna.
kirj.sama
Vaan suuri lahja jonka on saanut omistaa.
Kuitenkin on muistettava, että vaikka armosta olemmekin pelastettuja, tulee meidän tehdä parannus synneistä ja kilvoitella joka päivä, kasvaaksemme Jumalan kuvan kaltaiseksi, koska siksi hän meidät loi.
Meidän tulee tarkkailla Hengen hedelmiä, ovatko ne Jumalan mielen mukaisia.
On eri asia tienata lain alla Jumalan armoa, kuin juosta hyvä kilpajuoksu. Meillä on Jeesuksen armo työ pelastajana ja Pyhä Henki oppaana ja olemme uusia luomuksia. Eikä meidän tarvitse lain alla raataa. Kun rukoilemme ja tunnemme Jumalan tahdon, olemme jo voitto tiellä.
ikävä sanoa ettei mitään, ellei plussaa ole se että ne on niin ahdasmielistä sakkia.... voihan se tietyissä asioissa olla todella hyvä
köyhä usko?
Iääkuin varjeltuu.
Kunnes Jumala hukutti kaikki ihmiset, ja vain kahdeksan sielua pelastui. Se oli Jumalan rangaistus silloin.
Nooa ehti saarnata kuitenkin satakaksikymmentä vuotta.
omassa itessään.
"Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja kelvottomaksi tulleet Jumalan edessä." Raamatun mukaan.
"Armosta olette autuaat, ei töistä, että yksikään ei kerskaisi."
Ja Jeesuksen sovintotyön kautta olemme taivaskelpoiset. Omaa ansioita siinä ei ole yhtään.
Ei juopottele eikä käytä huumeita (pääsääntöisesti näin, varmasti kokeilleitakin/hairahtaneita on, etenkin nuorissa)
Pääasiassa huumorintajuista ja elämänmyönteistä porukkaa.
Yleensä luotettavia, hoitavat työnsä ja tehtävänsä.
Lapsirakkaita -> sisarusten runsaus opettaa "elämisen taitoja", -kaikki mulle heti -asenne vähäistä.
Eivät turhia koreile ja keimaile (naiset lähinnä, eivät silti pukeudu säkkiin ja tuhkaan tai viestitä olemuksellaan muutenkaan anteeksipyyntöä olemassa olostaan.)
..tässä muutamia, nämä ovat siis niitä positiivisia asioita, ja kokemuksia omasta lähipiiristäni. Todettakoon vielä, että kaikista yhteisöistä löytyy jos jonkinlaista tallaajaa, näin vl-listäkin, mutta pääsääntöisesti omat kokemukset positiivisia ja mm. yllä mainitun kaltaisia.
...Myös vanhoillislestadiolaisuudessa.
Kuten aiemmin totesin, niin itse annan kiitosta esimerkiksi realistisesta maailmankuvasta, eli siitä ettei uskon varjolla lähdetä sotimaan tiedettä vastaan mikä heikkous on puolestaan valitettavan yleistä ns. vapaimmissa suunnissa. Eli arkirealismia löytyy:)
Raittis on myös sinänsä positiivinen asia, vaikkei Raamattu absolutismiin kehoitakaan. Parempi Jumalan hullu, kuin juoppohullu. Tämä pätee tietysti useammassakin uskonnollisessa liikkeessä.
Suuret perhekoot kasvattavat lapsia vastuullisuuteen ja työn tekoon jo pienestä pitäen. Yleensä lestadiolaiset ovatkin ahkerien työntekijöiden maineessa.
Eivät vanhoillislestadiolaiset ole ihmisinä yhtään sen kummempia kuin ketkään muutkaan. Monia sydämellisiä ja lähimmäisenrakkaita vl:iä olen tavannut:)