En tiedä olenko ujo :S
En ole mielestäni ujo, uskallan puhua ihmisille normaalisti.. Ongelmanani on vain punastuminen.. En ymmärrä.. Jos vaikka opettaja sanoo luokassa nimeni niin olen heti ihan punainen vaikka siihen ei olisi syytä. Ei ole kauhean kiva kun joku aina haukkuu tomaatiksi :(
Mutta minä en ainakaan voi punastumiselle mitään :S
Äiti sanoi että se saattaa johtua myös ihotyypistä.
Haluaako joku selventää asiaa minulle? :S
En ole mielestäni ujo, uskallan puhua ihmisille normaalisti.. Ongelmanani on vain punastuminen.. En ymmärrä.. Jos vaikka opettaja sanoo luokassa nimeni niin olen heti ihan punainen vaikka siihen ei olisi syytä. Ei ole kauhean kiva kun joku aina haukkuu tomaatiksi :(
Mutta minä en ainakaan voi punastumiselle mitään :S
Äiti sanoi että se saattaa johtua myös ihotyypistä.
Haluaako joku selventää asiaa minulle? :S
Vastaukset 17
Vanhimmat
...punastuin tänään ihan kauheasti kun joku lähetti tuli tuomaan pakettia. En tajua minkä takia. Ihan kieroa.
Sama ongelma, mutta ei se välttämättä liity ujouteen vaikka herkkyyteen muuten kyllä. Minä nimittäin reagoin punastumalla aina, kun koen jonkun isomman mielentilamuutoksen, siis säikähdän, yllätyn jotain, nauran jollekin... ei liity muihin ihmisiin koska ihan samalla käy vaikka olisin yksin kotona. Tosi ärsyttävää siitä huomauttelu kyllä on, kun alkaa sitten jo ahdistua niistä tilanteista etukäteen ja punastuakin valmiiksi. Ihan kuin sitä ei itse tietäisi siitä kuumotuksesta kasvoilla. :(
Mutta kun pääset pois peruskoulusta niin sinun ei luultavasti tarvii sen jälkeen enää ainakaan niitä haukkujia kestää.
Kysyppä kemikaliosta tai tavaratalosta jotain keltaista tai vihreää voidetta.
Sitä ei tarvitse käyttää paljoa, eikä se näy iholla.(Pojatkin voi käyttää.)
Keltainen ja vihreä neutraloivat punaisen värin, eikä punoitus näinollen näy.
Äitisi on oikeassa, tietyntyyppinen iho on herkempi punastumaan "ilman syytä".
Ilman vaihtelut vaikuttavat punastumiseen, ulkoilmasta sisäilmaan tulo ja päinvastoin.
Punastuminen johtuu yleisimmin ehkä häpeän tunteesta tai ihastumisesta - vaivautunut olo.
Yksi keino estää punastuminen on ennakointi.
Samantien kun kuvittelet, että nyt punastut
ajatteli jotain aivan muuta. On ihan sama kuka tuijottaa tai mitä tahansa sanoo, et varmasti punastu. Testaa vaikka. Ajattele jotain todella tylsää, vaikkapa poliittista puhetta tms.
..juuri kun tunnet että poskia alkaa kuumottaa.. sanot kovaan ääneen: "Oi-joi kun on kuuma!" se tepsii.. ;I
Punastuminen on yksi kehon tapa reagoida yllättävään asiaan. Esim. jos sinä säikähdät jotakin, niin luultavasti punastut. Tämä punastuminen taas johtuu siitä, kun verenkierto yht' äkkiä hetkeksi nopeutuu. En älä tämän enempää asiaa analysoimaan, ettei mene liian vaikeaksi tekstiksi :D mutta kuitenkin pohjimmiltaan se on ihan vaivaton reaktio, jolla on tarkoitus.
Vaivaton reaktio. Teoriassa kyllä, mutta elävässä elämässä punastelu rajoittaa kummasti. Osa 'mukavista' kanssaihmisistä muistaa aina huomauttaa, kun valot on päällä. No, eihän autoa(kaan) ajeta sammutetuin lyhdyin...
Olen 30 mies ja havahduin taas menneellä viikolla naaman punotukseen. Ujona poikamiehenä kärsin ujoudesta edelleen, mutta kyllä tuo hallitsematon (satunnainen) itsevalaisu alkaa rassaamaan, vaikka naiseksi kutsuttua olentoa ei olisi mailla halmeilla. Naama loistaa kuin naantalin aurinko. Onneksi tähän mennessä työkaverit eivät ole tehneet virhepäätelmää kireästä pinnasta tai työperäisestä stressistä... :D
PS: Punastelu on 'ilomme' ...
Mä olen kärsinyt samasta ongelmasta jo 11-vuotiaasta lähtien eli reilusti yli kymmenen vuotta. En muista mistä alkoi, luultavasti itsetunto oli huono ala-asteen viimeisillä luokilla ja muutama nolo tilanne laukaisi punastumisreaktion. Kun asiasta huomauteltiin, tilanne vaan paheni koko ajan ja lopulta aloin punastella ruokapöydässä vaikka kukaan ei olisi edes puhunu mulle, aina jos vaikka törmäsin johonkin tuttuun yllätäen kaupassa, tai jos opettaja sanoi nimeni... siis ihan missä ja milloin vain kun tuli olo että ihmisten huomio kiinnittyy hetkeksi minuun. Pahinta oli kai punastumisen PELKO, joka vainosi kaikkialla.
Mulla on kans herkkä ihotyyppi, joka reagoi heti esim. kylmään ja kuumaan, jännitykseen, säikähdykseen... kaipa silä on ollut osuutensa mun vaivassa, mutta kyllä tämä on ollut aika pitkälti henkistä taistoa eikä pintaverisuonien temppuilua.
Kaameaa on ollut myös se, etten koskaan ole kertonut asiasta kenellekään. Ja huom. en todellakaan ole erakoitunut, vaan poikaystäviä ja kavereita on riittänyt. Tietysti tutut ja vieraat ovat huomanneet punastumisen monissa tilanteissa, mutta jokin verran olen myös onnistunut välttelemään sellaisia, joka tosin vain pahensi pelkoa. Esim. valoissa pöydässä syöminen, jossa joutuu istumaan vastakkain jonkun kanssa, oli mulle painajainen vielä muutama vuosi sitten. Esitelmän pitämisistä puhumattakaan, ei sitä tuskaa voi sanoin kuvata kun tiesi joutuvansa 30 ikätoverinsa silmätikuksi. Mutta niinpä vain selvisin yläasteesta, lukiosta ja vielä korkeakoulustakin ja ilman rauhoittavia. Harmillista muuten sekin, että varsinkin tutut tuntee kokevan toisen punastumisen kiusallisena, ei siis riitä että olisin tietyissä tilanteissa itse nolo vaan muutkin ovat :(
Ainoa muuten joka antaa mulle punastumattoman olotilan, on alkoholi. Muutaman ku juo, niin ei punastu vaikka miten yrittäis ja vaikka itse presidentti tulis juttusille :D Hassua. Silti musta ei ole tullut edes alkoholistia.
Jossain vaiheessa en voinut kuvitellakaan olevani esim. palveluammatissa, jossa joutuu päivittäin kohtaamaan kymmeniä ihmisiä. Mutta niinpä vain olen ja pikkuhiljaa oppinut hyväksymään herkkyyteni. En anna punastumisen tai parin päivässä pilata elämääni. Ja onhan tämä ongelma huomattavasti helpottanut pahimista vuosista. Punastuminen on kuitenkin melko kausittaista, jos elämässä menee muuten hyvin, sitä ei tapahdu usein mutta jos menee paskasti ja itsetunto on alhaalla, se pahenee taas. Mutta mä olen mä, ilman tuota ominaisuutta olisin joku muu. Sori avautuminen :) Kirjoitelkaa kohtikset...
Olen jo lähes nelikymppinen ja sama vanha vaiva vaivaa edelleen. Nimimerkki Netta kirjoittaa ihan kuin minun ajatuksistani ja tapahtuneista. Välillä on hyviä jaksoja mutta kun itsetunto on heikoimmillaan silloin kaikki menee pieleen ja mieli on maassa ja punastuttaa helpommin. Tässä iässä kun pitäisi osata olla punastelematta, mutta näyttää siltä että hautaan mennään tämän asian kanssa. Olen jonkin verran keskustellut ystävien kanssa tästä ja huomannut että monella muulla on sama ongelma, mutta itsestäni tuntuu että mulla on kaikkein pahin, tietysti... Olen oppinut elämään asian kanssa ja hyväksynyt sen, mutta edelleen vieläkin joskus mietityttää että mitähän muut ajattelevat... Työpaikallani on paljon punastelijoita, mutta siitä ei huomautella jokapäivä ja jokainen saa olla sellainen kuin on. Olen palveluammatissa ja rohkeasti vaan eteenpäin.Monista rasvoista on apua, rohkesti vain kyselemään ja kokeilemaan! Toivon kaikille voimia asian tiimoilta. Keksikää paljon kaikkea muuta tekemistä ja ajateltavaa, niin tämäkin asia unohtuu välillä takaalalle, mutta luultavasti se nakertaa pikkuisen koko elämän ajan. Olen silti osannut nauttia elämästäni ja suurimman ajan ollut onnellinen ja se on myös näkynyt... Minulla on paljon ystäviä ja rakkautta ympärillä. Minä olen minä ja siksi olen tällainen. ;-)
eikä tunnu yhtään kivalle!! :(
Mulla oli ihan samanlainen ongelma peruskoulussa, luokilla 5-9 ja vielakin punastelen oon jopa pikkasen alkanu punastelemaan kamujen seurassa en tajuu mika siina on koitat olla valittamatta siita punastumisesta anna punastua >D ei siihen kukkaan kuole itse tassa jo yli 5 vuotta sen kanssa #tapellu# kyl siita selviaa!!!
juu kylla muakin pilkattiin siita vierus #kamu# kerran HUUSI etta kato n|k| on ihan punanen!!
joskus ala asteella mut joo on niista selvitty
onkai siihen jotain hoitoakin.. en ole tarkemmin tutkinu..
Minäkin olen jo "vanhempi" nuori nainen, jo 27v. mutta punastuminen yhä vaivaa.
Juuri yllättävät tilanteet, lämpötilanvaihtelut ja tilanteet jossa huomio kiinnittyy minuun.. jopa yksikseni osaan punastella :I
Ei se menoa ole haitannut.. julkisia esiintymisiä ei koulun jälkeen ole ollut, onneksi. Muissa tilanteissa lähinnä ärsyttää.. minäkin olen melko rempseä luonteeltani mutta tälle en tunnu voivan mitään.
Mitä mielessä liikkuu kun punastut? Mitä ajattelet? On olemassa "nauha" joka pyörii mielessä niin automaattisesti että sitä ei edes huomaa.. ja se laukaisee punastumisen. Se on juurtunut tavaksi. (tietenkään herkkä iho ei voi kontrolloida lämpötilan muutoksia, mutta sosiaalisissa tilanteissa..)
Mitä itse ajattelen?
Kun kohtaan (arvovaltaisen) ihmisen, mietin kai että mitä hän minusta ajattelee.. onko tukka sotkussa, huulipunaa hampaissa, EN KAI VAAN OLE PUNAINEN?? Kun punastun, saako hän minusta kuvan että olen arka, ujo, osaamaton, saamaton, jälkijättöinen?
Onko ihme että punastun jos tuollaisia ajattelen? Tuo on kai itsetunnon puutetta.. jos luottaa itseensä ja tietää mikä ja kuka on, ei tarvitse pelätä mitä muut ajattelee. HAssua, minähän luulen olevani ihminen jolla on hyvä itsetunto - vai..?
Tästä on tullut tapa ja kierre. MUTTA MITEN TÄMÄN KIERTEEN VOI KATKAISTA?
..olen kyllä vähän päässyt punastumisesta niin että kun juuri kuvailemasi mukaan opettaj sanoo nimeni en enää punastu mutta jos minut pyydetään laittamaan esim. luokan ovi kiinni olen heti ihan punainen.. se on noloa! Enkä ole mielestäni ujo! ;S
Minä myös olen vuosia kärsinyt punastumisesta, mutta se on aika paljon helpottanut, kun joku joskus sanoi, että se näyttää aika söpöltä! Hän ei silloin tarkoittanut minua vaan asiaa yleisesti.
Lisäksi mistä olen kärsinyt ja kärsin edelleen on ns. kahvikuppineuroosi. Nyt sekin on aika paljon helpottanut, mutta oli aikoja, jolloin en pystynyt edes omien vanhempieni kanssa kunnolla juomaan kahvia tai syömään lusikalla keittoa, kun kädet niin paljon tärisi. Siinä sitä vaan tuli keksineeksi kaikenlaista, joilla pystyi tilanteen selvittämään...kiinnittämään samassa pöydässä istujien huomion esim. katsomaan jotakin pihalle, niin että sain äkkiä hoidettua kupit yms. astiat sillä väli tyhjäksi! Kuulostaa tosi karmeelta tuo, mutta se on totta! Kenellekään en ole tästä ongelmastani koskaan kertonut, toivottavasti kukaan ei ole huomannut. Kylässäkäymisiä välti n kuin ruttoa jokunen vuosi sitten, mutta nyt on tilanne hieman helpottanut.
Sama juttu kuin yhdellä edellä olleista kirjoittajista...kun juon alkoholia muutaman annoksen pystyisin juomaan ja syömään vaikka pressan kanssa eikä käsi tärisisi milliäkään! Mutta auta armias jos olet juonut alkoholia vaikka runsaamminkin edellisenä iltana ja sitten krapulassa pitäs mennä kylään; sitten taas vatkaa!
Onko kenelläkänn samanlaista?
Minulla on ollut myös lievänlainen "kahvikuppineuroosi" nuorempana, mutta siitä olen onneksi päässyt eroon. Se on kyl totta, että biletys illan jälkeen seraavana päivänä en voi ainakaan kylään mennä, sillä silloin ei pysy kuppi tai lusikka kädessä, kun tutisuttaa ja niskaa kiristää niin että melkeen verisuoni katkeaa päästä... hirvee tilanne ihan oikeesti. Keksin aina jonkun syyn krapula päivänä, ettei tarvis lähteä minnekään kylään tai ulos syömään. Kotona on turvallista ja ei tutisuta yhtään.
Kyllä se on niin, että tämän asian kanssa on vain opittava elämään.
Itse olen kokeillut 3 lääkettä, auttaa jonkin verran kun oikean lääkkeen löytää sivuvaikutuksia ei ihmeemmin ole ollut mutta ei viitsi lääkkeitä syödä jatkuvaan. Jostain luin että beetasalpaaja voi aihuttaa hiusten lähtöä mutta kasvaa takaisin kun lopettaa lääkkeen syönnin. Ärsyttävä ongelma pitää ottaa pankista lainaa ja mennä siihen leikkaukseen jos ei muu auta.
minulla on keino punastumiseen vaikka olen punastellut ala-asteelta aikuisikään.
Poltan paukut niin on itsevarma olo, muutenkin pystykyn kyllä olla sosiaalinen mutta jostais syystä aina alkaa punastuttaa..
paukut siis meinää erästä mietoa huumaisainetta hasista tai sitten marihuanan kukintoa