Lapset nuorena..?

Olen huomannut, että yllättävän moni tutuistani on perustanut/perustamassa perheen eivätkä ole itse kovin vanhoja n.18-vuotiaita. Ihmetyttää suuresti, koska koulu on kesken tai ei ole työtä. Miksi lapsia tehdään jo nuorina..? MIKSI?

Itse olen pohtinut tätä ja ajatellut, että haluaisin sitten lapsia, kun olen onnellisesti naimisissa, minulla on työpaikka ja asunto. Eli olisin silloin kai jotain 30 -vuotias.. Lisäksi minulle on tullut siihen ikään mennessä elämänkokemusta, olen saanut nauttia elämästä poikaystäväni kanssa (=oppinut tuntemaan hänet kunnolla, ei enää alkuhuumaa), olen saanut matkustella ja nähdä maailmaa, kokea millaista on elää yksin, olen saanut itsenäistyä rauhassa... Olen miettinyt, että haluan olla kypsä ennnekuin saan lapsia (jos Luoja suo)...
Mutta kiinnostaisi tietää miksi monet n.18-20 -vuotiaat haluavat perustaa perheen? Miksi? Eikö ole pelottavaa ottaa niin iso vastuu, jos ei ole työtä ja koulukin mahdollisesti kesken..?
PS:Tosin varmasti nuorista pareista,jotka ovat perhettä perustamassa, on poikkeuksia eli on jo työpaikka ja opiskelutkin just takana.
261498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

lapsi toisi elämään jotain sellaista mistä moni nuori haaveilee.minä ainakin haluan lapsen nuorena,,nyt heti toisin sanoen olen 18-vuotias.
koulun olen käynyt mutta töitä tuskin löytyy.
lapset on elämän rikkaus ja haluan ne nuorina ettei tartte vanhempana katua että miksi nyt tuli vasta tehtyä...=)

Äänestä
  • Siis "mahtavat" perustelut, yksinkertaisuus on hyve..heh..

    Äänestä

  • eivät saa lapsia koskaan, vaikka haluaisivatkin...tai yrittävät nuoresta asti jaa saavat silti vasta liki 40v,että aina ei mene toiveet yksiin elämän kanssa.

    Äänestä

..ja lapsesi on hyvin tod.näk. kehitysvammainen. Fakta. Onhan se kivaa elvistellä myöhemmin elämänkokemuksellaan kun alkaa menopaussi ennenkuin lapsesi on yläasteella...

Äänestä
  • Itse olin 55, kun menopaussi tuli. Jos synnyttää kolmikymppisenä, lapset ovat jo kaksikymppisiä, kun heidän äidilleen tulee vaihdevuodet.

    Kehitysvammaisuus taas ei mitenkään riipu äidin iästä. Nuori äiti voi saada kehitysvammaisen lapsen siinä kuin vanhempikin. Nainen voi synnyttää 45-50- vuotiaaksi, joten kolmikymppiset eivät ole vielä mitenkään vanhoja synnyttäjiksi.

    Äänestä

  • Kun sitten joskus olet kolmekymppinen, huomaat, ettei se elämä vielä lopukaan. Kehitysvammaisuus ei johdu kyllä äidin iästä, vaan jopa nuorella äidillä voi olla vammainen lapsi. Niin, ja lue vähän tarkemmin noita lehtisiä, jotta tiedät, milloin vaihdevuodet naisilla oikeasti alkavat!

    Äänestä

  • Siis Ihanko oikeasti uskot että kolmekymppiset saavat enimmäkseen kehitysvammaisia lapsia. Mihin tuon ns. faktasi perustat? Älkää nyt hyvät immeiset ainakaan kehitysvamman pelossa tehkö niitä lapsia ennen kolmeakymppiä. Muut syyt sitten erikseen.

    Äänestä

Ninnuli, kirjoitit asiaa, noin sen pitäisi ollakkin. Nykyajan nuorilla on vaan kamala kiire saada-just-nyt-heti-se-minkä-haluaa, eikä ajatella asioita sen pidemmälle.
Perhe ei ole leikinasia, ja useimmat teiniperheet eroavat ja jommasta kummasta vanhemmasta (yleensä äidistä) tulee yh.
Nuori on vielä kaikinpuolin epäkypsä, eikä tilannetta korjaa se, että on joutunut ottamaan itsestään vastuun esim. teininä, se on vielä pahempi. Kannattaisi kasvaa, ennen kuin kasvattaa muita, se nyt vaan on fakta.

Erikseen on ne, jotka tulevat raskaaksi "vahingossa" siinä musta hienoa on se, että kannetaan se vastuu ja kunnioitetaan sitä, että on mahdollisuus saada lapsi.

Äänestä
  • Eikös sitä ehdi lapsia saamaan vanhempanakin..? Mihin meillä on kiire valmiissa maailmassa..? Minun äiti oli hieman yli 30 -vuotias saadessaan minut. Ja äitini oli kyllä tosi hyvä roolimalli! Hän esim. ei ikinä ole kiroillut.

    Haluaisin itsekin olla joku päivä samanlainen äiti lapsilleni, mutta tiedän etten siihen pystyisi tässä iässä (olen vasta 20-vuotias). Juuri sen takia, koska haluaisin nähdä ja kokea maailmaa sekä itsenäistyä.

    Ollessani kerran discossa (käyn tollasissa paikoissa harvoin ja silloinkin yleensä selvinpäin), tapasin siellä nuoren hieman yli 20-vuotiaan äidin (en entuudestaan tuntenut). Hän antoi neuvon:"Älä ikinä hanki lapsia nuorena."

    Luulen,että hän tarkoitti sillä, että jotain on jäänyt kokematta/elämättä lasten takia (en kuitenkaan ole 100% varma). En usko, että hän katui lapsien tekoa (en tiedä yhtään naista, joka katuisi lapsiaan), mutta ehkä hän oli vähän surullinen... En tiedä. No, hän oli kyllä pienessä humalassa antaessaan tuon neuvon, mutta silti... Se jäi mieleeni varmaan ikuisiksi ajoiksi.

    Mutta mielestäni ajattelen vain tulevien lapsieni parasta (jos joskus lapsia saan), jos saan heidät sitten vanhempana, kun on työ ja muu elämä on järjestyksessä ja tasapainossa. Ja muutenkin olisin silloin varmaan vähän fiksumpi.

    Äänestä

lapset tehdään silloin kun siltä tuntuu ja on valmis antamaan lapselle hyvän elämän, mikä ei minun mielestäni edellytä mitään omaa taloa,yltä kylläisyyksiin rahaa tai mitään muuta elämän materiaalia. rahaa tottakai pitää olla sen verran, että hengissä pysyy.. mutta omasta mielestäni ei liikaa.

mistä voit tietää että olet n.30 onnellinen tai edes naimisissa, jos sinulla todetaan jokin sairaus, mistä et voi parantua.
olen sitä mieltä että tämä (vuoden päästä alkava) 18- vuoden villitys, voi mennä lapsen kanssa, ja mielelläni olenkin oman poikani ja miehen kanssa. mutta silloin kuin olen 30,lapseni on jo 13-vuotias, ja silloin voin pitää sen 30 "kriisin"

oma mielipiteeni on tämä.. muilla??
älyttömän hyvää kevättä kaikille.

t. äiti 17 ja poika 7kk

Äänestä
  • En koskaan suunnitellut perustavani perhettä nuorena, päin vastoin. Tahdoin mennä ja tulla miten halusin ja elää ns. vapaana koko nuoruuteni. Elämä ei kuitenkaan mennyt niin, ehkäisy petti. En kuitenkaan halunnut aborttia, koska halusin kantaa vastuun teoistani ja HALUSIN pitää lapsen. Lapsen isä käy töissä, samoin kuin minä eli taloudellisesti siis tullaan pärjäämään hyvin. Tärkeämpää kuin raha ym. on kai se millainen äiti olet omalle lapsellesi, ei se kenellä on hienoin ja uusin paita?

    Äänestä

...minulle mitä ihmeen kummaa mulla on voinu jäädä väliin kun oon saanu lapsen 19v?
Ollaan miehen kans seurusteltu 5v, asuttu yhdessä 4 v. Mies on 22.
Discoon kyllä päästään jos halutaan, eipä pahemmin nappaa.. Mitä on voinu jäädä tästä ah niin ihanasta nuoruudesta näkemättä?
Ehkä meillä on tilanne eri, koska meillä ei ole tätä "alkuhuumaa" ollut vuosiin, vaan olemme lähestulkoon kuin vanha aviopari,hyvässä mielessä. Ja rakkautemme sen kuin syvenee joka päivä. En jaksa uskoa että koskaan katuisin..

Äänestä
  • että alkuperäinen kirjoittaja puhui nimenomaan näistä vauvabuumin saaneista 18-vuotiaista: ei pitkää suhdetta takana, vanhemmat pitäneet huolta kaikesta jne. Sinä et siis lukeudu joukkoon, olet kiinnostunut miehistä ja seksistä jo vakavassa mielessä lapsena. Ja aloittanut seurustelun (laskinko oikein) 14-vuotiaana, mikä on vielä lapsi.

    Suurin osa kuitenkin alkaa kiinnostua miehistä (tai oikeammin pojista..) "siinä mielessä" kun ikää on jotain 16-17. Vakava suhde koetaan ehkä juuri 17-18-vuotiaana. Eli jos siitä vuoden päästä päättää hankkia lapsen, kuinka kokenut ihmissuhteissa voi olla? Ehtinyt siis vuoden olla ns. aikuisen kengissä...

    Itse muistan yläasteesta sen, että kun eräs poika sanoi ystävälleni että suhde on poikki jos seksiä ei tipu, tyttö nauroi räkäisesti päin pojan naamaa. Myös koko kaveripiiri katsoi poikaa vinoon, oliko tuo täysin pimeä?! Nykyteinit sen sijaan oikeasti miettivät että voi ei, kaikki tekee sitä.. Oma ajattelu on kadonnut ja sijalle tullut laumahenki ja itsensä jatkuva vertaaminen muihin ja muiden oletettuihin tekoihin. Tämä siis yleistys ajatusmallista, mutta tämä on nykyisin huomattavasti yleisempää teinien joukossa kuin vielä n.10v sitten...

    Se mikä sinulta on voinut jäädä väliin, on kenties ystävien kanssa vietetty aika. Aikaisin alettu seurustelu on ehkä vähentänyt ystäväpiiristäsi ihmisiä jotka voivat kasvattaa sinun maailmankuvaasi suurestikin erilaisilla persoonillaan. Tietty, jos et ole itseään kehittävää tyyppiä vaan tyydyt yksinkertaisiin asioihin, et kaipaakaan suurempaa ymmärrystä ja asioiden pohdiskelua ja läpän heittoa isomman kaveripiirin kesken. Tyydyt ehkä siihen että sinulla on yksi kaveri ja mies ja vauva? Toiset taas tykkäävät siitä että on enemmän kavereita ja erilaisia ihmisiä lähellä.

    Myös diskossa käynti, jota et sano kaipaavasi, voi olla muutakin kuin sitä juopottelua ja oksentelua. Itse koen sen mahdollisuudeksi tutustua uusiin ihmisiin (ns. amerikan malli, treffaillaan/hengataan/vietetään aikaa mutta ei suudella/mennä sänkyyn/sitouduta vaan vain tutustutaan mielenkiintoisiin ihmisiin), vapaa-ajan vietto on kivaa kun laittautuu hienoksi (rentouttaa) ja lähtee tanssimaan (urheilullista).

    Myöskin paikalla, johon menet, on vaikutusta. Jos menet teiniräkälään/räppiluolaan/lähipubiin, voi hyvin olla ettei kiinnosta pätkääkään "juhliminen". Itse käyn näissä k22/k24 paikoissa, joissa käy aikuisempaa väkeä. Siellä soi hyvä musiikki, voi keskustella, tanssia.. Olla vapaalla. Nuoruushan on päällimmäiseksi erilaisia kokemuksia ja elämäniloa. Monet haluavat sen pois alta (sosiaalinen elämä ei ikinä voi olla niin laaja vastuullisella vanhemmalla kuin opiskelijalla tai sinkulla) ennen kuin ottavat vastuun kotiin jäävästä lapsesta. Ja oikeinhan se on. Ei sitä tuosta vaan lähdetä seikkailumatkalle intiaan tai etelään ottamaan aurinkoa ja tutustumaan basaareihin vuoden, kahden vanhan nyytin kanssa, johon kaikki maailman pöpöt voivat tarttua tai joka väsyy parin tunnin kävelystä.

    En usko että kadut, koska sitä mitä ei tiedä, harvoin kaipaa...

    Äänestä

  • Luulisin kirjoitti:

    että alkuperäinen kirjoittaja puhui nimenomaan näistä vauvabuumin saaneista 18-vuotiaista: ei pitkää suhdetta takana, vanhemmat pitäneet huolta kaikesta jne. Sinä et siis lukeudu joukkoon, olet kiinnostunut miehistä ja seksistä jo vakavassa mielessä lapsena. Ja aloittanut seurustelun (laskinko oikein) 14-vuotiaana, mikä on vielä lapsi.

    Suurin osa kuitenkin alkaa kiinnostua miehistä (tai oikeammin pojista..) "siinä mielessä" kun ikää on jotain 16-17. Vakava suhde koetaan ehkä juuri 17-18-vuotiaana. Eli jos siitä vuoden päästä päättää hankkia lapsen, kuinka kokenut ihmissuhteissa voi olla? Ehtinyt siis vuoden olla ns. aikuisen kengissä...

    Itse muistan yläasteesta sen, että kun eräs poika sanoi ystävälleni että suhde on poikki jos seksiä ei tipu, tyttö nauroi räkäisesti päin pojan naamaa. Myös koko kaveripiiri katsoi poikaa vinoon, oliko tuo täysin pimeä?! Nykyteinit sen sijaan oikeasti miettivät että voi ei, kaikki tekee sitä.. Oma ajattelu on kadonnut ja sijalle tullut laumahenki ja itsensä jatkuva vertaaminen muihin ja muiden oletettuihin tekoihin. Tämä siis yleistys ajatusmallista, mutta tämä on nykyisin huomattavasti yleisempää teinien joukossa kuin vielä n.10v sitten...

    Se mikä sinulta on voinut jäädä väliin, on kenties ystävien kanssa vietetty aika. Aikaisin alettu seurustelu on ehkä vähentänyt ystäväpiiristäsi ihmisiä jotka voivat kasvattaa sinun maailmankuvaasi suurestikin erilaisilla persoonillaan. Tietty, jos et ole itseään kehittävää tyyppiä vaan tyydyt yksinkertaisiin asioihin, et kaipaakaan suurempaa ymmärrystä ja asioiden pohdiskelua ja läpän heittoa isomman kaveripiirin kesken. Tyydyt ehkä siihen että sinulla on yksi kaveri ja mies ja vauva? Toiset taas tykkäävät siitä että on enemmän kavereita ja erilaisia ihmisiä lähellä.

    Myös diskossa käynti, jota et sano kaipaavasi, voi olla muutakin kuin sitä juopottelua ja oksentelua. Itse koen sen mahdollisuudeksi tutustua uusiin ihmisiin (ns. amerikan malli, treffaillaan/hengataan/vietetään aikaa mutta ei suudella/mennä sänkyyn/sitouduta vaan vain tutustutaan mielenkiintoisiin ihmisiin), vapaa-ajan vietto on kivaa kun laittautuu hienoksi (rentouttaa) ja lähtee tanssimaan (urheilullista).

    Myöskin paikalla, johon menet, on vaikutusta. Jos menet teiniräkälään/räppiluolaan/lähipubiin, voi hyvin olla ettei kiinnosta pätkääkään "juhliminen". Itse käyn näissä k22/k24 paikoissa, joissa käy aikuisempaa väkeä. Siellä soi hyvä musiikki, voi keskustella, tanssia.. Olla vapaalla. Nuoruushan on päällimmäiseksi erilaisia kokemuksia ja elämäniloa. Monet haluavat sen pois alta (sosiaalinen elämä ei ikinä voi olla niin laaja vastuullisella vanhemmalla kuin opiskelijalla tai sinkulla) ennen kuin ottavat vastuun kotiin jäävästä lapsesta. Ja oikeinhan se on. Ei sitä tuosta vaan lähdetä seikkailumatkalle intiaan tai etelään ottamaan aurinkoa ja tutustumaan basaareihin vuoden, kahden vanhan nyytin kanssa, johon kaikki maailman pöpöt voivat tarttua tai joka väsyy parin tunnin kävelystä.

    En usko että kadut, koska sitä mitä ei tiedä, harvoin kaipaa...

    hmm..no monessa mielessä olet kyllä nyt hakoteillä.siis ainakin minun tapauksessani.
    Eli kaveripiirini on suuri, totta on se että on yksi ainut Ystävä. Tämä johtuu siitä etten luota kehenkään kovin helposti. Elämääni siis lukeutuu monia erilaisia persoonia, ei seurustelun sitä pitäis karsia.ainakaan normaalisti? Minulla siis on mies, vauva ja tämän lisäksi useita kavereita joita en menettänyt edes vauvan tulon myötä.

    Käyn myös ulkona, tanssimassa ja pitämässä hauskaa aivan kuten mainitsit. En kuitenkaan kaipaa sitä teinivuosien rälläämistä.

    Olen monien mielestä aikuistunut nuorempana kuin normaalisti, ei tämäkään silti ole karsinut elämästäni mitään oleellista pois? Tai jos jonkun mielestä puskissa hätänsä toimittaminen on henkevä kokemus, niin nämä on jäänyt vähälle.
    Ystävien/kavereiden kanssa vietän aikaa hyvinkin paljon, jos en pääse heidän luo niin he tulevat minun luo.

    Mielestäni täällä on aivan järkyttävää yleistämistä. Olen siis suurimman osan mielestä teiniäiti. Mielestäni teiniys näkyy kuitenkin toimintatavoista, ajatusmaailman arvoista ja elämänkokemuksesta. En väitä että tätä kuuluisaa ja kasvattavaa elämänkokemusta olisi minulla yhtä paljon kuin esim äidilläni, se ei kuitenkaan tarkoita että olisin yhtään sen huonompi äiti. Olen kuitenkin kokenut elämässäni enemmän kuin moni vanhempi on.

    Äänestä

  • no jaa.. kirjoitti:

    joukkoon kuuluvatkin äidit teiniäideiksi, virheellisen jaottelun "teen-teinit" mukaan. Olet varmaan kuullut tästä ;) moneen kertaan. Itse en koe teiniäitiyttä mitenkään kovin fiksuksi päätökseksi, mutta jos koulut käytyään (amis/lukio) täysi-ikäinen ihminen jolla talous suht kohdallaan päättää tehdä tuollaisen valinnan niin eipä se minulle kuulu - en minä siitä lapsesta joudu huolehtimaan. (Vahinkona saadut lapset ovat sitten keskustelu erikseen, niihin en puutu.) Niin kauan kun perhe ei sossun luukulle joudu niin ei mene minun pussista. Tuet taas kuuluvat kaikille. Mutta todella paljon helpommalla pääsee elämässä jos päättää lapsen hankkia (ja kyllä sitä lapsen vielä alle 30v:nä "hankkii" kevyesti, ei suomessa hedelmällisyys kuitenkaan niin huono vielä ole) vähän vanhempana, 25 ikävuoden ympärillä kun jatkokoulutus on plakkarissa tai rahaa on kerätty enemmän töistä.

    Joillain nuorilla tuntuu olevan lapsesta ja perhe-elämästä kovin ruusunpunaisia haaveita ja tosielämän kolahtaessa kalloon, alkaa itku ja vääntö. Siksi teiniäitipalsta on vähän huono näille haaveilijoille, koska teinit usein ovat jo palstalla sen verran provoontuneita kaikesta heihin säteilevästä kritiikistä - asiallisesta ja epäasiallisesta - että keskustelu on muuttunut hyökkäys-puolustus-taisteluksi ja realiteetit on unohdettu kokonaan. Eli puolustetaan sitä omaa pärjäämistä jopa yläkanttiin.

    Totta, en tunne sinua ja luettelemani asiat eivät välttämättä istu sinuun, mutta tuo olikin yleisluontoinen katsaus tämän hetken teini/nuoriin äiteihin. Mielestäni yhteiskunnassa on vika jos nuoret ovat niin epävarmoja, että menevät massan mukana ja vauva on ainut keino selviytyä vaikeista päätöksistä kuten tulevaisuus. Sen pystyy kuka tahansa tekemään, eikä tarvitse tehdä vaikeita päätöksiä! Ja vanhemmillahan se vastuu on teinistään, ettei vahinkoja sattuisi - kuitenkin suomessa tehdään jatkuvasti kasvavissa määrin abortteja vaikka jälkiehkäisypillerin saatavuus vapautettiin ja kondomi maksaa 50snt kipale. Ja pikagallupin mukaan nuorten kuukausirahakin pyörii helposti nykyisin 20-50 euron paikkeilla - miten voi olla niin köyhää ettei edes sitä 50snt löydy? Se kertoo jotain yhteiskunnasta. Välinpitämättömyyttä sekä aikuissa että lapsissa. Aikuiset eivät välitä nykyisistäkään lapsista. Ja sitten sattuu vahinkoja kun lapset saavat lapsia (tämäkin siis edelleen niistä jotka "päättävät" alaikäisinä hankkia lapsen - kuinka kypsä 15-vuotiaan päätös lapsesta voi olla?).

    Täysi-ikäisyyden saavuttanut ei ole niin kypsä, kuin pari vuotta vanhempi saattaisi olla, sen kai myönnät. Vaikka olisi mitä tahansa kokemuksia taustalla. Mutta täysi-ikäinen usein jo kykenee ottamaan vastuuta. Itse en osaa sanoa teinivuosien rälläämisestä, sen mielenkiintoisuudesta/kehittävyydestä ja sen menettämisestä mitään, koska itse tein tietoisen valinnan ettei kiinnosta. Kävin kerran hytisemässä syysviimassa perjantai-iltana paikallisella teinien hengauspaikalla, enkä kokenut sitä mitenkään "vapauttavaksi". Paleli, oli pimeää ja samat jutut olisi voinut juoruta kotona. Siiderikin maistui kaverin pullosta maistettuna niin pahalle että mieluummin pysyin limulinjalla. Lisäksi pullojen rikkominen asfaltiin oli lähinnä typerää, mietin koko illan että tosi kiva seuraavana aamuna koiran kanssa lenkille tulijoille... Ja itsepäisyyttä oli sen verran etten kaverien painostuksesta huolimatta suostunut sen ikäisenä moista moskaa suustani kaatamaan :D Alkoholiin tartuin vasta kun sen itse sain kaupasta ulos. Ja siinä vaiheessa sitä älliä oli sen verran etten ole kertaakaan joutunut pää pöntössä tai puskassa olemaan. Siirryin lukiosta yliopistoelämään jossa sitten olen ollut yliopistobileissä ja näissä aikuisten clubeissa. Eli sivistynyttä touhua suurimmaksi osaksi (poislukien jotkin kiltatapahtumat...). :P

    Äitiys ei vie kaveripiiriä, ellei sen salli tehdä sitä. Kuitenkin yläaste-ikäiset ovat suurimmaksi osaksi vielä niin lapsen kengissä, että vauvaa ihmetellään kuin suurta nukkea. "Ensi-ihastuksen" jälkeen kaverit jäävät ja äiti on yksin lapsen kanssa. Ja siitä sitten seuraa kaikkea "mukavaa".. Parikymppiset ihmiset jaksavat jo ihmetellä vauvaa vähän pidempään.

    Itse sanot aikuistuneesi nuorempana kuin normaalisti muut tekevät. Minusta on kiintoisaa, mikä saa nämä nuoret äidit "kehittymään" liian aikaisin? Miten he ajautuvat näihin tilanteisiin, että tunnetaan olevansa 17-vuotiaana kuin 30-vuotias? Hirveän moni nuori äiti nimittäin nostaa esiin tuon "liian paljon liian varhain" tilanteen. Miten he siihen päätyivät? Moni kuitenkin tulee suht "hyvästä" perheestä. Eivätkö vanhemmat tiedä mitä lapsi tekee? Liian löysät säännöt, ei välitetä missä lapsi kulkee..? Ei välitetä selvittää mitä nuoren elämään kuuluu, kenties auttaa? Ja mitä ovat ne liian aikaisin tapahtuneet asiat?

    Puskissa hätänsä teko kuuluu lähinnä näihin yläasteen siideritouhuihin "voi vitsit mä oon NIIN kännis" jne mitä marginaali harrastaa. Tai harrasti kun itse olin teini, nyt tuntuu että sekin on lisääntynyt suurissa määrin.

    En kuitenkaan hae sitä tarkoittaessani että jotain on jäänyt ehkä pois kasvaessasi liian aikaisin. Monilla teini/nuorilla äideillä nuoruuden poisjääntiin lukeutuu automaattisesti tuo ryyppäys/puskapissintä/oksentaminen ja baarissa juokseminen jne. (Baarissa juoksemista ihmettelen kyllä kovin, vaikka tiedän että muutamassa pubissa otetaan jo 16-vuotiaita sisään, en tiedä yhtään clubia jossa oikeasti olisi 13-15 vuotias päässyt poken ohi..?) Kovinkaan moni ei ajattele sellaista ihan perusmukavaa touhuilua kaverien kesken, kuten leffaillat, tyttöjen illat, saunaillat, leivontaa yhdessä... Vain sitä että kuunnellaan musaa, luetaan lehtiä, juorutaan pojista.. Kierrellään kaupoilla ja hihitellään yhteisille suht viattomille jutuille. Lapsuudesta hypätään suoraan aikuisuuteen käymättä nuoruuden kautta ollenkaan.

    Tällä palstalla tosiaan on kauheasti yleistämistä, koska kuten olet varmaan huomannut, vauvat ovat arka paikka monen ihmisen sisällä. Käväisepäs aborttipalstalla, jossa jotkut tytöt haukutaan murhaajiksi. Kun kuitenkin tulisi puuttua siihen, mikä vei heidät siihen tilanteeseen, ei siihen mitä nyt tehdään. Ja pyrkiä ehkäisemään vastaavat tilanteet. Ei lasta voi syyllistää siitä että hän tulee raskaaksi, vaikka toki järjen käyttö on sallittua. Ja abortti on monen kohdalla ihan järkeenkäypä päätös. Kukaan teini/nuori äiti tuskin voi sanoa että äitiys on helppoa? Aikuisen tehtävä olisi pitää huolta nuorestaan aikana joka on varmaan kaikkein vaikeinta ihmisen elinaikana.

    Kiva muuten että joku viitsii keskustella täällä provoontumatta heti eriävistä mielipiteistä. :) Toivottavasti jaksoit lukea tuon pitkän viestin.

    Äänestä

  • jo täysi-ikäisten kirjoitti:

    Mielenkiintoista nähdä täällä näin perusteltuja viestejä. Tarkoitukseni oli mennä nukkumaan,mutten voinut jättää viestin lukemista kesken..

    Eli..Meillä siis oli täysin yhteisin päätöksin perheen lisäys tarkoituksena n.vuosi sitten. Lukeudun ehkä tähän pienempään nuorien äitien ryhmään,kenellä tosiaan on asiat hyvin. Tottakai myönnän,ettei elämä aina ole ruusuilla tanssimista, muttei se aina ole vanhempanakaan. Luulen, että ongelmat pyörii samoissa aiheissa,se on eri asia kuinka näihin ongelmiin suhtautuu ja mitä ratkaisuja niihin löytää.

    Minulla tosiaankin on hyvä perhe. Ei hyvä perhe, hyvä äiti. Ei äidin edes tarvinnut asettaa kummemmin rajoja,olin ns.helppo nuori, ja sovimme menemisistä ja tulemisista ihan sovussa.
    En mielestäni ole joutunut aikuistumaan liian aikaisin, jotkuthan joutuu aikuistumaan lapsen myötä mielestäni aikuistuin sitä ennen. Enkä tosiaan osaa sanoa mistä se johtuu..Äitini sanoo, että ole pienestä asti ollut pikku-vanha..Liekö sitten hyvä vai huono asia :D .. Joka tapauksessa olemme vuosia nauttineet mieheni kanssa enemmän kahden keskisistä leffailloista kuin ryyppäämisestä tms. Olemme tulleet vuosia toimeen omillamme, emme tarvitse muiden avustusta (tässä tarkoitan lähinnä raha-asioita,henkistä tukea tottakai saamme).

    Kavereiden kanssa en leivo :D ihan siitä syystä että saattaisin myrkyttää koko porukan. Vuokraamme yleensä elokuvia ja ostamme läjän naposteltavaa. Viihdymme hyvin vain kahvitellessa, ihan ilman miehiä ja turhanpäiväistä kikattelua.Käymme myös shoppailemassa ja viimeksi kävimme katsomassa trooppisia eläimiä :D heh.. ehkä hieman epätavallista..Niin no, meillähän ei näitä yläasteikäisiä kavereita olekkaan :)

    No nyt on aika mennä nukkumaan, alkaa silmät mennä ristiin..Kiitos mielenkiintoisesta ajatustenvaihdosta. On kiva jutella niin ettei joku asennoidu heti hyökkäämään ja haukkumaan :)

    Äänestä

Mistä tiedät olevasi onnelinen 30v:nä??
ja oletko varma että sulla on töitä ja kaikkea mistä haaveilet??
Ajatterle jos sairastut tai tapahtuu jotain muuta muutoksia elämässäsi, niin sitten kadut että et hankkinut lasta aikaisemmin!!
mutta eihän lasta kannata hankkia jos ei oo siihen valmis!! mutta siihen mihin pyrin on että 30v on aika vanha hankkiakseen esikoista!! mutta sehän toki mun milipide.. mun puolesta jokainen hankkikoon lasta minkä ikäsenä tahansa! mutta ajtelkaa jos ette enään voi saada lasta sen ikäisenä tai jotain muuta muutoksia tulee elämään!!
ja kuin sanoit että haluat olla kypsä enne kuin hankit lapsia!! niin uskon kylläkin että on kypsä ennen 30v!!

sanoinpahan mielipiteeni.. hyvää elämän jatkoo :)

Äänestä
  • Oh, täälläpä on tullut vastauksia monenlaisia. Kiitos vain. =) Halusin ymmärtää alunperin miksi pitää nuorina saada lapsia (varsinki jos ei seurustelua muutamaa kuukautta pitempään), mutta yksikään kirjoitus ei ole saanut täysin minua ymmärtämään asiaa.

    Jos sairastun parin vuoden päästä esim. syöpään ja elinaikaa luvattu kolme vuotta, niin voin ainakin siinä mielessä olla "iloinen" ettei ole pieniä lapsia, jotka jäisivät suremaan minua eivätkä ehkä ymmärtäisi miksi olen poissa.

    Niin, luin tässä joku aika sitten Ilta-Sanomista tai Iltalehdestä eräästä köyhästä perheestä, jonka isä on pitkäaikastyötön (hän kyllä aktiivisesti etsi töitä, mutta tuloksetta). Hän kertoi työttömyydellä olleen hänen lapsilleen haitallista vaikutusta, koska joka asiassa on pitänyt säästää ja kaikkea ei voi antaa lapsilleen ja siks heistä oli tullu ehkä vähän sulkeutuneita. (Tällainen muistikuva minulla on siitä jutusta.) Tuota tarkoitin sillä, että olis hyvä, että vanhemmat olis töissä. Ei tietenkään ole hyvä ostaa lapselle kaikkea mitä tämä pyytää (-->lellipentu?), mutta ettei se rahan puute olis esteenä lapsen kehitykselle ja onnelle (esim.ei varaa lukion kirjoihin). Ja onhan työssäkäyvät vanhemmat todella hyvä malli, koska lapsi oppii pienestä asti ettei raha kasva puussa ja sen eteen on tehtävä töitä.

    Minusta on tärkeää, että lapsella on hyvä ja rakastava perhe(SE ON PÄÄASIA, vaikka ei varallisuutta olisikaan paljoa). En väitä ettei nuori äiti olisi huono! Toivoisin vain ettei lapsia tehdä siinä rakkauden alkuhuumassa, jolloin ajatellaan, että pysytään loppuelämä yhdessä. Nuorena vaan voi ajatella ehkä vähän naiivisti noita asioita... Ainakin itse olin naiivi ajatellessani ex-poikaystävästä, että me pysytään yhdessä lopunikää. =/

    Tiedän kaksi nuorta tyttöä, jotka saivat aika nuorina lapsen. Vähän ajan kuluttua he molemmat erosivat miehistään ja ovat nyt yksinhuoltajia... =( Kuitenkin mielestäni kun molempien vanhempien läsnäolo olis tärkeetä.

    Niin, en tosiaan voi tietää olisinko onnellinen 30 -vuotiaana... Olen ajatellut, että kun olen nähnyt maailmaa, niin osaan ajatella laajemmasta näkökulmasta ja sitten tulevaisuudessa osaisin arvostaa enemmän sitä mitä minulla on, kun olen nähnyt vaivaa sen eteen. Esimerkiksi minulle on tärkeää, että tunnen elämänkumppanini melko hyvin ennen noin isoa askelta kuin perheen perustaminen. Ja toista ei kyl varmaan vuodessa opita tuntemaan hyvin. Ja lisäksi haluasin ennenkaikkea oppia tuntemaan itseni!

    Niin, tämä oli vain minun ajatukseni ja mielipiteeni. Toki teette omalla elämällä mitä haluatte, mutta toivottavasti tässä on ajattelemisen aihetta. Lapsi kun ei ole leikinasia ja minä vain haluaisin antaa hänelle mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään. =)

    Äänestä

  • Mistäs sinä tiedät, että pystyt juuri nyt hoitamaan/ kasvattamaan lapsia? Onko sinulla tuloja? Onko sinulla työpaikka? Onko sinulla oma asunto? Onko sinusta ainesta ottamaan vastuuta pienestä ihmisestä joka tarvitsee sinua silloinkin, kun täytät jopa 30! (vaikka silloinhan ihmisellä on jo toinen jalka haudassa?) Mistä voit tietää, ettet sairastu juuri silloin syöpään, kun lapsesi ovat pieniä? Oletko varma, että olet saman pojan/ miehen kanssa muutaman vuoden? Miten pystyt tarjoamaan lapsellesi turvallisen kodin noin nuorena, ilman tuloja? Riittääkö rahasi juuri nyt ruokaan? Ja mistä teidät, että yleensäkin elät, kun olet muutaman pienen lapsen maailman saattanut, voithan kuolla vaikka esim. kolarissa?

    Tätä listaahan voisi jatkaa loputtomiin... Mutta mutta. 30 vuotias ei ole vanha. Vaihdevuodetkin alkavat naisilla n. 50. Voi olla, että jopa 20 naiset/ miehet kärsivät lapsettomuudesta, eli sekään ei katso ikää. Minäkin olisin henkisesti kypsä, ihan varmasti, Mutta en vaan vielä halua lapsia, enkä tiedä haluanko koskaan!

    Niin, ja tämähän on vain minun mielipide!

    Äänestä

  • höpsönsöö kirjoitti:

    Mistäs sinä tiedät, että pystyt juuri nyt hoitamaan/ kasvattamaan lapsia? Onko sinulla tuloja? Onko sinulla työpaikka? Onko sinulla oma asunto? Onko sinusta ainesta ottamaan vastuuta pienestä ihmisestä joka tarvitsee sinua silloinkin, kun täytät jopa 30! (vaikka silloinhan ihmisellä on jo toinen jalka haudassa?) Mistä voit tietää, ettet sairastu juuri silloin syöpään, kun lapsesi ovat pieniä? Oletko varma, että olet saman pojan/ miehen kanssa muutaman vuoden? Miten pystyt tarjoamaan lapsellesi turvallisen kodin noin nuorena, ilman tuloja? Riittääkö rahasi juuri nyt ruokaan? Ja mistä teidät, että yleensäkin elät, kun olet muutaman pienen lapsen maailman saattanut, voithan kuolla vaikka esim. kolarissa?

    Tätä listaahan voisi jatkaa loputtomiin... Mutta mutta. 30 vuotias ei ole vanha. Vaihdevuodetkin alkavat naisilla n. 50. Voi olla, että jopa 20 naiset/ miehet kärsivät lapsettomuudesta, eli sekään ei katso ikää. Minäkin olisin henkisesti kypsä, ihan varmasti, Mutta en vaan vielä halua lapsia, enkä tiedä haluanko koskaan!

    Niin, ja tämähän on vain minun mielipide!

    Terve kaikki!
    Mä en oikein ymmärä miks täyty olla noi paljon kriteeria et vois hankkia/saada lasta... raha, asunto, työpaikka..
    Itse kun olin lapsi niin sitä raha ei kyl paljon ollut ja asuntokin oli vuokra, mut mulla oli tosi ihana lapsuus!!! Sain niin paljon rakkautta äidiltäni (isä lähti) et nyt olen maailman rikas ihminen!
    Nyt itse olen äiti ja ajon anta mun pojalleni samallaisen rikkau mitä koulutuksella ja rahalla ei saa!!!
    Ja antaka lapsia ihmisel tehdä silloin kun ne näkee parhateen..:) joku on valmis 18w ja joku 50
    sama se on!!! pääasia et lapsi saa sitä mitä hän tarvi lämmön rakkauden ja paljon pusuja :-)
    P.S. Sitä miltä olen 3kk äiti!

    Äänestä

  • tajua kirjoitti:

    täällähän sen huomaa. Kun ei toisilla ole edes vielä niitä omia tuloja... ;) Itse olen saanut elää lapsuuden kotona, omakotitalossa, maalla, ei ollut vanhemmillani enää lainaa, kaikki oli jo maksettu. Kaikkea en saanut, mutta mielikuvitus oli hyvä mulla. Ja tietty opin erittäin eläinrakkaaksi. Koulutus kuitenkin takaa yleensä edes jonkinlaisen toimeentulon, ja siksi sitä täällä painotetaan. Ja tokihan vuokrallakin voi asua, mutta ne rahat menevät vaan kankkulan kaivoon, eli mitään siitä ei sitten itelle jää.

    Kuitenkin jokaisen olisi muistettava, että usein se on se pieni lapsi, joka sitten kärsii, jos vanhemmilla menee huonosti... Ja pelkkä rakkauskaan ei hengissä ihmistä pidä!

    Äänestä

  • yhtään mitään... kirjoitti:

    en usko että lapsena mietit onko talo maksettu vai ei? En minä ainakaan sentään niin varhaiskypsä lapsena ollut että mietin kenen omistamassa talossa sitä nyt asutaan.. Kaikkea en saanut mitä halusin, suurimman osan kyllä koska vaikka äiti oli yh,pienituloinen ja asui vuokralla oli hänellä aina varaa laittaa vähän sivuun niin ettei minulta puuttunut tossua eikä paitaa eikä myöskään uusimpia leluja.. :)

    Ei ole tärkeää kuinka paljon sitä rahaa on, vaan kuinka sitä osaa käyttää.

    Äänestä

  • just juu kirjoitti:

    Edelleenkään en kannata lapsis tekemään JOS ei ole OMIA tuloja. Kukaan muu ei ole velvollinen toisen lapsen elämää kustantamaan.

    täällä ;) Joo, eihän sitä lapsena mietikkään, onko talo oma vai ei, mut sen lapsikin vaistoaa, jos on todella tiukkaa. Se kun pakkaa vaikuttamaan joka asiaan... ;( Mut mäkin kun makselen tätä asuntoani, niin kuukausilyhennos on pieni, että jos olisin vuokralla, multa menis enempi rahaa. Ja kuitenkin tein ison päätöksen niin nuorena, ja hyvin on mennyt. Vaikka työt ovatkin vain pätkätöitä. Mut hyvä edes niin!

    Mut tosiaan, ei ne suuret tulot, vaan en pienet menot.Kuitenkin lähtökohta on se, että jokaisen olisi elätettävä se oma perhe.

    Äänestä

  • vaan jatketaan kirjoitti:

    Muut jo kyllästyy ;D
    Laitoinkin tuonne oman mielipiteeni uudeksi ketjuksi.. Katsotaan kuinka mut lynkataan :D

    Äänestä

  • just juu kirjoitti:

    Muut jo kyllästyy ;D
    Laitoinkin tuonne oman mielipiteeni uudeksi ketjuksi.. Katsotaan kuinka mut lynkataan :D

    jotain asiallisia, omaperäisiä vastauksia saat! Mut nyt täytynee jatkaa omia hommia, palataan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ninnuli kirjoitti:

Olen huomannut, että yllättävän moni tutuistani on perustanut/perustamassa perheen eivätkä ole itse kovin vanhoja n.18-vuotiaita. Ihmetyttää suuresti, koska koulu on kesken tai ei ole työtä. Miksi lapsia tehdään jo nuorina..? MIKSI?

Itse olen pohtinut tätä ja ajatellut, että haluaisin sitten lapsia, kun olen onnellisesti naimisissa, minulla on työpaikka ja asunto. Eli olisin silloin kai jotain 30 -vuotias.. Lisäksi minulle on tullut siihen ikään mennessä elämänkokemusta, olen saanut nauttia elämästä poikaystäväni kanssa (=oppinut tuntemaan hänet kunnolla, ei enää alkuhuumaa), olen saanut matkustella ja nähdä maailmaa, kokea millaista on elää yksin, olen saanut itsenäistyä rauhassa... Olen miettinyt, että haluan olla kypsä ennnekuin saan lapsia (jos Luoja suo)...
Mutta kiinnostaisi tietää miksi monet n.18-20 -vuotiaat haluavat perustaa perheen? Miksi? Eikö ole pelottavaa ottaa niin iso vastuu, jos ei ole työtä ja koulukin mahdollisesti kesken..?
PS:Tosin varmasti nuorista pareista,jotka ovat perhettä perustamassa, on poikkeuksia eli on jo työpaikka ja opiskelutkin just takana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu