Vaellushiihtäjiä

Sullahan saattaa vaikka nilkka nyrjähtää tai patteri loppua kännykästä, mitens suu sitten pannaan ?
Samalle tuvalle voi hiihdellä joitain karjuja jotka voivat käydä hankaliksi yksin hiihteleville naisille, ja vaikka olisi kaksikin naista niin voivat ne silti käydä hankaliksi. Ratkaisua en keksi muuta kuin täytyy varmaan ottaa uusi ukko, sellainen hiihtelevä tyyppi :)

Riekko kirjoitti:

Sullahan saattaa vaikka nilkka nyrjähtää tai patteri loppua kännykästä, mitens suu sitten pannaan ?
Samalle tuvalle voi hiihdellä joitain karjuja jotka voivat käydä hankaliksi yksin hiihteleville naisille, ja vaikka olisi kaksikin naista niin voivat ne silti käydä hankaliksi. Ratkaisua en keksi muuta kuin täytyy varmaan ottaa uusi ukko, sellainen hiihtelevä tyyppi :)

Lue lisää

Niin ainahan sita voi sattua jotain. Mut eiköhän vaarallisin osuus ole toi automatka. Kunhan saan ahkioni kuntoon alan pikkuhiljaa suunnittelemaan tarkemmin tota reissua. Ja niistä karjuista olen itsekkin mies puolinen. Aurinkoa ja talvea.

Riekko kirjoitti:

Sullahan saattaa vaikka nilkka nyrjähtää tai patteri loppua kännykästä, mitens suu sitten pannaan ?
Samalle tuvalle voi hiihdellä joitain karjuja jotka voivat käydä hankaliksi yksin hiihteleville naisille, ja vaikka olisi kaksikin naista niin voivat ne silti käydä hankaliksi. Ratkaisua en keksi muuta kuin täytyy varmaan ottaa uusi ukko, sellainen hiihtelevä tyyppi :)

Lue lisää

ei tietenkään pidä lähteä jos tuntee itsensä epävarmaksi. Itse olen vaellellut yksinkin, viimeksi viime talvena ahkion kanssa viikon, nautiskellen. Niin ja olinhan syyskuun alussakin yksin pitkin Lappia resuamassa. Parin viikon päästä lähden Itäkairaan taas. Kaikkina vuoden aikoina useiden vuosien ajan olen vaellellut kahdestaan yhden vaellukseen hurahtaneen naisystäväni kanssa, joskus aikuisen tyttäreni, eikä koskaan mieleeni ole tullut että ketään pitäisi erämaassa pelätä. Kaikkien "karjujenkin" kanssa olen tullut hyvin toimeen vaikka en itse ole karju. Olen yöpynyt useita kertoja kämpän ainoana naisena, seura on ollut aina hyvää, mukavaa, mitään asiattomia yrityksiäkään en ole kokenut. Enkä usko sen johtuvan yksin ulkoisesta olemuksestani, koska nuorempana olin ihan nättikin. Luulenpa vain että roistoilla ei riitä viitseliäisyyttä rymytä saloilla, maalikylillä saaliin eteen ei tarvitse hikoilla. Sinisilmäisesti uskon että vaeltajat ovat kunnon väkeä, kunnioittavat kanssakulkijoitaan.
Nilkka voi nyrjähtää yksinkin, sehän on selvä. Sen huomioiden olen monenlaisia mielikuva-harjoituksia käynyt läpi. Ihminen selviää monesta asiasta maltilla. On osattava leiriytyä hätätilanteessa ja pidettävä itsensä lämpimänä. Kevyt majoite, esim laavu on aina oltava mukana. Puhelimesta en ole kovin huolta kantanut koska useimmiten kuljen kuuluvuusalueiden ulkopuolella ja vaellusharrastukseni on niin vanhaa perua että suurimman osan retkistäni olen tehnyt jo ennen kännykkää, siis en sitä ole niin erämaassa oppinut kaipaamaankaan. Hyvä se tietysti on jos hätä tulee ja kuuluvuuksia on. Suurempi vaara joutua onnettomuuteen on etelän ihmisvilinässä kuin erämaassa, jos ei otattele luonnon kanssa, se nimittäin aina voittaa jos kilpaan käy. Siis asiat viisaasti harkiten, luontoa kunnioittaen liikkumalla yleensä pärjää. Paitsi että elämä on kaikkialla arvaamatonta ja vaarallista -ja kaikki katastrofin aineksethan ovat periaatteessa aina kasassa, eikä kukaan ole selvinnyt vielä hengissä.
Yksin vaeltamisessa on hyvät puolensa, ei tarvitse tehdä kompromisseja, oman pään sisäiset prosessit ovat sitäpaitsi ihan mielenkiintoisia kun joutuu olemaan ihan vain itsensä kanssa. Kaksin vaeltelisin yleensä mieluiten minäkin, vaelluskavereita vain ei istu joka oksalla. Isossa ryhmässä en alkuunkaan viihdy, erämaan rauha jota retkilläni etsin, jää sosiaalisen hösötyksen varjoon. Sitä hösötystä on täällä siviilissä riittävästi.

Toivottavasti pääset vaeltelemaan turvallisessa seurassa, nautinnollisia retkiä toivon kaikille muillekin taapertajille!

Käypäläinen kirjoitti:

ei tietenkään pidä lähteä jos tuntee itsensä epävarmaksi. Itse olen vaellellut yksinkin, viimeksi viime talvena ahkion kanssa viikon, nautiskellen. Niin ja olinhan syyskuun alussakin yksin pitkin Lappia resuamassa. Parin viikon päästä lähden Itäkairaan taas. Kaikkina vuoden aikoina useiden vuosien ajan olen vaellellut kahdestaan yhden vaellukseen hurahtaneen naisystäväni kanssa, joskus aikuisen tyttäreni, eikä koskaan mieleeni ole tullut että ketään pitäisi erämaassa pelätä. Kaikkien "karjujenkin" kanssa olen tullut hyvin toimeen vaikka en itse ole karju. Olen yöpynyt useita kertoja kämpän ainoana naisena, seura on ollut aina hyvää, mukavaa, mitään asiattomia yrityksiäkään en ole kokenut. Enkä usko sen johtuvan yksin ulkoisesta olemuksestani, koska nuorempana olin ihan nättikin. Luulenpa vain että roistoilla ei riitä viitseliäisyyttä rymytä saloilla, maalikylillä saaliin eteen ei tarvitse hikoilla. Sinisilmäisesti uskon että vaeltajat ovat kunnon väkeä, kunnioittavat kanssakulkijoitaan.
Nilkka voi nyrjähtää yksinkin, sehän on selvä. Sen huomioiden olen monenlaisia mielikuva-harjoituksia käynyt läpi. Ihminen selviää monesta asiasta maltilla. On osattava leiriytyä hätätilanteessa ja pidettävä itsensä lämpimänä. Kevyt majoite, esim laavu on aina oltava mukana. Puhelimesta en ole kovin huolta kantanut koska useimmiten kuljen kuuluvuusalueiden ulkopuolella ja vaellusharrastukseni on niin vanhaa perua että suurimman osan retkistäni olen tehnyt jo ennen kännykkää, siis en sitä ole niin erämaassa oppinut kaipaamaankaan. Hyvä se tietysti on jos hätä tulee ja kuuluvuuksia on. Suurempi vaara joutua onnettomuuteen on etelän ihmisvilinässä kuin erämaassa, jos ei otattele luonnon kanssa, se nimittäin aina voittaa jos kilpaan käy. Siis asiat viisaasti harkiten, luontoa kunnioittaen liikkumalla yleensä pärjää. Paitsi että elämä on kaikkialla arvaamatonta ja vaarallista -ja kaikki katastrofin aineksethan ovat periaatteessa aina kasassa, eikä kukaan ole selvinnyt vielä hengissä.
Yksin vaeltamisessa on hyvät puolensa, ei tarvitse tehdä kompromisseja, oman pään sisäiset prosessit ovat sitäpaitsi ihan mielenkiintoisia kun joutuu olemaan ihan vain itsensä kanssa. Kaksin vaeltelisin yleensä mieluiten minäkin, vaelluskavereita vain ei istu joka oksalla. Isossa ryhmässä en alkuunkaan viihdy, erämaan rauha jota retkilläni etsin, jää sosiaalisen hösötyksen varjoon. Sitä hösötystä on täällä siviilissä riittävästi.

Toivottavasti pääset vaeltelemaan turvallisessa seurassa, nautinnollisia retkiä toivon kaikille muillekin taapertajille!

Lue lisää

Vanha taru kertoo että Itäkairassa on joskus takavuosina elellyt,tai muuten vain paljon aikaansa viettänyt naishenkilö.En tiedä onko tarina tosi vai ei,mutta tällaisia uskaliaita ja kunnioitusta herättäviä naisvaeltajia olen minäkin joskus reissuillani tavannut.Yhtenä mieleenpainuvimpana tapauksena on muistissani vuonna -82 sattunut kohtaaminen.Olimme vaimon kanssa huhtikuisella hiihtovaelluksella asettuneet yöpuulle Keskon kämppään jonkun muun kulkijan lisäksi.Kaikki nukkuivat jo puolenyönaikoihin kun tupaan saapui pimeästä(suhteellinen käsitys)ja pakkasesta yksinäinen naishiihtäjä joka kertoi tulleensa Jaurulta Vongoivan kautta.Syvä kunnioitukseni heräsi tätä keski-iän paremmalle puolelle ehtinyttä vaeltajaa kohtaan,ehkä juuri siksi koska hän oli naishenkilö.Toivotampa vaan hyviä hiihtokelejä sinne Itäkairaan tuleville viikoille!

metsien mies kirjoitti:

Vanha taru kertoo että Itäkairassa on joskus takavuosina elellyt,tai muuten vain paljon aikaansa viettänyt naishenkilö.En tiedä onko tarina tosi vai ei,mutta tällaisia uskaliaita ja kunnioitusta herättäviä naisvaeltajia olen minäkin joskus reissuillani tavannut.Yhtenä mieleenpainuvimpana tapauksena on muistissani vuonna -82 sattunut kohtaaminen.Olimme vaimon kanssa huhtikuisella hiihtovaelluksella asettuneet yöpuulle Keskon kämppään jonkun muun kulkijan lisäksi.Kaikki nukkuivat jo puolenyönaikoihin kun tupaan saapui pimeästä(suhteellinen käsitys)ja pakkasesta yksinäinen naishiihtäjä joka kertoi tulleensa Jaurulta Vongoivan kautta.Syvä kunnioitukseni heräsi tätä keski-iän paremmalle puolelle ehtinyttä vaeltajaa kohtaan,ehkä juuri siksi koska hän oli naishenkilö.Toivotampa vaan hyviä hiihtokelejä sinne Itäkairaan tuleville viikoille!

Lue lisää

Ei Itäkairan Prinsessa tarua suinkaan ole. Hän liikkuu edelleen Itäkairassa ja asuu oikeasti Oulun lähellä. Vaeltelee enimmäkseen yksin, joskus puolisonsa kanssa. Prinsessasta on tehty jokunen lehtijuttukin. Saattaa olla että Keskolle tulija oli joku muu, minulla on sellainen käsitys ettei alkuperäisversio ainakaan liiku lainkaan suksilla, vaikka toukokuun puolella jo rämpii sohjossa mutta jalkapelillä. Kiva on prinsessan juttuja vieraskirjoista lukea. Hassua että en ole häneen sattunut törmäämään koskaan, aina olemme menneet jotenkin ristiin vaikka paljolti samoilla alueilla joka vuosi liikumme, minä tosin talvellakin.
Siis käypäläinen ei ole se prinsessa. Hänessä kun ei ole prinsessa-ainesta, enempikin maahisten sukua lie.

Käypäläinen kirjoitti:

Ei Itäkairan Prinsessa tarua suinkaan ole. Hän liikkuu edelleen Itäkairassa ja asuu oikeasti Oulun lähellä. Vaeltelee enimmäkseen yksin, joskus puolisonsa kanssa. Prinsessasta on tehty jokunen lehtijuttukin. Saattaa olla että Keskolle tulija oli joku muu, minulla on sellainen käsitys ettei alkuperäisversio ainakaan liiku lainkaan suksilla, vaikka toukokuun puolella jo rämpii sohjossa mutta jalkapelillä. Kiva on prinsessan juttuja vieraskirjoista lukea. Hassua että en ole häneen sattunut törmäämään koskaan, aina olemme menneet jotenkin ristiin vaikka paljolti samoilla alueilla joka vuosi liikumme, minä tosin talvellakin.
Siis käypäläinen ei ole se prinsessa. Hänessä kun ei ole prinsessa-ainesta, enempikin maahisten sukua lie.

Lue lisää

Käypäläistä epäillyt tuoksi legendaariseksi prinsessaksi,vaikka saattoi kirjoitukseni niinkin ymmärtää.

Hyvä idea, Tuula! Otan yhteyttä piakkoin, ensi vuoden kevätvaelluksen tiimoilta.

Odottelemme siis yhdessä viestiä Vaeltajalta.
Varmaan olisi hyvä tavata ihan oikeasti ennekuin enemmän suunnitellaan yhteistä reissua.
Riekko