Olen miettinyt sitä, tehdäänkö isyystesti automaattisesti vastasyntyneelle jos vanhemmat eivät ole aviossa vaan avoliitossa?
Vai täytyykö testiä pyytää itse?
Vai täytyykö testiä pyytää itse?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
minun mielestäni tehdä vaan se on pyydettävä. Isyyden tunnistus tehdään automaattisesti eli mieheltä kysellään tyhmiä kysymyksiä =)
Eli kun esikoinen syntyi, kävimme lastenvalvojan luona, emme eläneet yhdessä, koska lapsen isällä oli opinnot toisella paikkakunnalla. Siellä lastenvalvoja teki jotain kysymyksiä suhteen kestoon liittyen. Lähtökohta oli kai kuitenkin se, että hän luottaa meidän sanaamme. Hän myös selvitti tätä isyystesti asiaa, mutta lapsen isä ei pitänyt sitä tarpeellisena, lapsi kun oli kuin kopio isänsä vauvakuvista. Itse en siihen testaus asiaan puuttunut millään lailla, olin miehelleni sanonut, että hän saa ihan itse asian ratkaista, enkä tule loukkaantumaan, jos hän haluaa kokeet. Ajattelin, että en halua jättää pienintäkään epäilyksen siementä, sellaiset voivat aiheuttaa hankaluuksia myöhemmin. Eikä minulla ollut mitään pelättävääkään, kun olin täysin varma isyydestään.
Silloin lastenvalvoja myös sanoi, että jos hänellä on syytä epäillä, että lapsi ei olekaan kyseisen miehen, niin hän voi vaatia kokeita.
Ensisijaisestihan tämä on kuitenkin miehen asia, hänellä on täysi oikeus pyytää testausta, ja siitä ei kenenkään äidin pitäisi loukkaantua. Ei se ole epäluottamuksen osoitus, vaan mielestäni ihan viisasta.