Savujuova muodostuu erillisiksi kiehkuroiksi viimassa joka on yhtä syntyväinen junan liikkeestä kuin tuulen hengähdyksestä, mutta sinun liikkeesi tekee savusta aidon. Aika antaa sille historian, jotta voit kertoa tästä myöhemmin sitten yön omassa usvassa, joka kietoutuu kaikkien kahvilahuoneeseen tunkeutuneiden harteille. Siinä kahvilassa tarjoillaan raskasta kahvia, etkä tiedä kuinka kauan myyjä on siellä nojannut tiskiin, etkä tiedä kuinka pitkään olet itse kaatanut juoman mustana, kuumana, puhtaana.
Junasta hypätään pois, ei astuta, eikä junaan jäädä kuppaamaan. Sinun täytyy heittää reppusi olkasi yli, ja luoda katse vuorille jos niitä on. Jos ei, jätä katse, sillä mikään ei ole teennäisempää kuin katse vuorille joita ei ole. Mutta niin kiire kuin sinulla olikin poistua, ei laitureilla kiirehditä. Anna muiden ohittaa sinut. Anna heidän arvioida itsesi, sillä siitä saat voimaa. Eikä ensimmäistä kunnollista penkkiä ohiteta välinpitämättömästi mulkoillen. Istu alas nauttimaan eväistä, jotka ehkä äitisi teki, tai jotka olisit halunnut äitisi tekevän.
Näet ihmisiä kaikkialla, joillakin on sinulle katse tarjottavanaan, toiset saattavat jopa tuijottaa. Toiset eivät edes vilkaise sinuun, mutta muista, että ensimmäinen keskustelu on aina tärkein, se tulee näyttämään matkasi suunnan. Menet ehkä paikalliseen kahvilaan, et niinkään halua juotavaa tai mitään sellaista, vaan enemmän haluat haistaa paikan hengen. Ja kuten ajattelit, huoneen täyttää erilaisten äänten synnyttämä hyöky, joka väistämättä kirvoittaa kasvoillesi hymynnokareen.
Vaikka kätesi tärisevät sokeripaloja nostellessa, (normaalistihan et edes käytä sokeria), tiedät ettet ole hermostunut. Se on vain se kaikki vanha minkä jätit, mikä muistuttaa itsestään. Äläkä nyt pelästy siitä, vaan mene istumaan tuon viehättävän neidon pöytään, ja aloita seikkailu sanoilla: ”Sattuisitteko tietämään, miten pitkä matka täältä on Petite Trianoniin?”
Junasta hypätään pois, ei astuta, eikä junaan jäädä kuppaamaan. Sinun täytyy heittää reppusi olkasi yli, ja luoda katse vuorille jos niitä on. Jos ei, jätä katse, sillä mikään ei ole teennäisempää kuin katse vuorille joita ei ole. Mutta niin kiire kuin sinulla olikin poistua, ei laitureilla kiirehditä. Anna muiden ohittaa sinut. Anna heidän arvioida itsesi, sillä siitä saat voimaa. Eikä ensimmäistä kunnollista penkkiä ohiteta välinpitämättömästi mulkoillen. Istu alas nauttimaan eväistä, jotka ehkä äitisi teki, tai jotka olisit halunnut äitisi tekevän.
Näet ihmisiä kaikkialla, joillakin on sinulle katse tarjottavanaan, toiset saattavat jopa tuijottaa. Toiset eivät edes vilkaise sinuun, mutta muista, että ensimmäinen keskustelu on aina tärkein, se tulee näyttämään matkasi suunnan. Menet ehkä paikalliseen kahvilaan, et niinkään halua juotavaa tai mitään sellaista, vaan enemmän haluat haistaa paikan hengen. Ja kuten ajattelit, huoneen täyttää erilaisten äänten synnyttämä hyöky, joka väistämättä kirvoittaa kasvoillesi hymynnokareen.
Vaikka kätesi tärisevät sokeripaloja nostellessa, (normaalistihan et edes käytä sokeria), tiedät ettet ole hermostunut. Se on vain se kaikki vanha minkä jätit, mikä muistuttaa itsestään. Äläkä nyt pelästy siitä, vaan mene istumaan tuon viehättävän neidon pöytään, ja aloita seikkailu sanoilla: ”Sattuisitteko tietämään, miten pitkä matka täältä on Petite Trianoniin?”
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun seuraavan kerran matkustan. Pysähdyn linja-auto-/junalaiturille ja katselen kaikkea ulkopuolelta. Kumpa joskus voisikin jättää taakse ja juosta pois. Aina se vain roikkuu perässä, vaikka kuinka juoksisi. Se.
Minua melkein nauratti, kun luin tätä. Kaikki sinulle niin tyypillinen epämääräisyys puuttuu tästä tekstistäsi. Toisinaan kysyin, miksi mikäkin lause on tässä, jotain turhaa kenties? Sitten ajattelin, ettei sellaista saa kysyä ja nautin jokaisesta sanasta. Kahvilan tunnelma on käsin kosketeltava, hidas, täynnä ikuisia hetkiä.
Viimeinen lause on jotenkin hassu, asiaan kuulumaton. Se täytyy lukea toisen kerran tietääkseen, oletko tosissasi. Pidin tästä siitäkin huolimatta, että välillä meinasin jäädä vain tuijottelemaan, maisemia tien varteen.
Kuten olen aikaisemminkin sanonut: sulla on havaitsemisen kyky. Tällä mä en tarkoita sitä että väkisin etsisit jotain elämännäköistä ympäriltämme, vaan sitä että syvä inhimillisyys on läsnä sun kertojassasi.
Tästä mä saan hyvän aasinsillan mun lemppariohjaajaan, Pedro Almodovariin. Hän osaa jollain kumman tavalla osoittaa asiat ja tapahtumat siten, että jopa minunkinkaltainen kyynikko kykenee eläytymään vaivatta toisen, minulle fiktiivisen ihmisen (näyttelijän) elämään. Tuntuu, että aivan kuin ei katsoisi elokuvaa, vaan katsoisi ulkopuolisena todellisia tapahtumia joihin minulla itselläni olisi jokin osuus, jokin sellainen osa joka tekee minusta enemmän kuin siinä edes olenkaan.
Se kehuista...
Tekstissä oli hieman vapinaa, eräänlaista kuviokiemuraa - niin kuin taitoluistelussa on; sellaisia ylimääräisiä liikkeitä jotka eivät varmaan haittaa kuin minua, ja siten niitä tuskin tarvitsee miksikään edes muuttaa. Esim:
"...toiset saattavat jopa tuijottaa."
Musta 'jopa' sanoja ei kannata viljellä valkoiseen hankeen (Tämä oli vain yksi, pieni esimerkki siitä miten helposti lukijan saa huonolle tuulelle), muihin en puutu, sillä tämä aukeaa sulle ihan tästäkin.
P.S.
Vieläkin ihmettelen miten vihaamani sulkumerkit voivat istua tekstiisi noin hyvin?
"Tekstissä oli hieman vapinaa, eräänlaista kuviokiemuraa - niin kuin taitoluistelussa on"
Saisinpa puolet tuosta kyvystäsi päällisin puolin tarkasteltuna niin kovin vaivattomasti tuottaa tuollaisia ilmavia kielikuvia. Kuohkeita. Omat juttunut ovat rönsyillessäänkin ketteriä kuin panssarijunat omiesi rinnalla.
Mi gran estima.
Melkoista soopaa tämä turina.
Kiäntelyä ja viäntelyä, niinkutsuttua turhaa sanahelinää ilman mitään oleellista sanottavaa.
Sellaista tekotaiteellista huttua vailla todellista kykyä kirjoittaa.
ps: Mikä on hymynnokare?
Jotain tekemistä kasvoilla viipyilevän hymynkareen kanssa? ;)
Suosittelen että pitäydyt jossain hieman yksinkertaisemmassa tavassa kertoa asioita, näillä eväillä ei vielä täytetä kummoisiakaan saappaita.
Minulla on paljon oleellista sanottavaa, paljon kerrottavaa. Pysyttäydyn tässä tavassa niin kauan kun se minua miellyttää. Ehkä sinä voisit hakea yksinkertaisempaa luettavaa.
Kritiikittömyys johtaa kirjalijan kehittymättömyyteen. Jos et tuon paremmin kykene negatiivista palautetta vastaanottamaan, tulet jäämään tuolle melkoisen turhanpäiväisen sanailun tasolle hyvin pitkäksi aikaa. Lienee itsetarkastelun aika.
Onhan se totta, että paremmin pitäisi kirjoittaa, ja enemmän, ja kauniimmin. Käyttää hienompia sanoja, tarkempia lauseita. Siihen pyrin kyllä. Itsetarkastelu on käynnissä. Samalla yritän tarkastella hieman muutakin.
Sulla on sanoja.
Älä tuppaa (liikaa) lauseseen.
Julmaa tekstiä lisää.
Rankemmin.
Vanha kansa sanoisi.
Ihan ok. jopa käyttökelpoisen lähestyvää.
Ei paha.
Sulut pois.