Niin, mistä tietää että ihastus on enemmän kuin vain ihastus, että kyseessä on vaikkapa Se Oikea, jonka takia kannattaa todellakin jättää entinen elämä ja hypätä tuntemattomaan? Miten erottaa pakkomielteen maat kaatavasta oikeasta tunteesta? Riittääkö se, että 1,5 vuotta on ajatellut toista joka päivä? Riittääkö se, että kun he kohtaavat, kaikki pysähtyy ja molemmat vain uppoavat toistensa silmiin hymyillen typerästi, kuin eivät mahtaisi käytökselleen mitään. Riittääkö se, että molemmat menivät toisistaan sekaisin jo ensi tapaamisella? Entä se, että heti tuntui kuin olisi tuntenut toisen aina? Tai se, että jännitettä on niin paljon, ettei normaalista keskustelusta tule mitään vaan katseet harhailevat seinille ja puhe takkuaa, koska molemmille on selvää että heidän kuuluisi olla jotain ihan muuta kuin hyvänpäiväntuttuja?
Mistä ihmeestä sen tietää? Ja miten tämä asia ratkeaa? Tulenko pyytämään itselleni joko sinua tai sitten sydäntäni jonka noin vain varastit?
Mistä ihmeestä sen tietää? Ja miten tämä asia ratkeaa? Tulenko pyytämään itselleni joko sinua tai sitten sydäntäni jonka noin vain varastit?
Vastaukset 16
Vanhimmat
On hyvin vaikeaa kuunnella omaa sydäntään, kun elämä ravistelee ja antaa omat arkiset raaminsa. Kauan olet kyseistä henkilöä ajatellut, joten täytyy sinun olla todella ihastunut. Jos vastapuoli tuntee samoin mikä estää teitä etenemästä? Kysyvä ei tieltä eksy.
Rakkausasioissa kannattaa mielestäni ottaa riskiä, sillä sehän tätä maailmaa kannattelee, eikä harmita myöhemmin ettette edes yrittäneet...
voi tietää etukäteen,sen näyttää vain aika...
Vaikeaa todella uskoa kaikenlaisiin tuntemuksiin ja mietiskellä mitä ne 'tarkoittavat'.. Miksi se on juuri 'se' ihminen jonka läsnäolo samassa huoneessa jopa laittaa lähestulkoon tärisemään? Yritä siinä sitten luoda kontaktia ;) Tekeekö 'pakkomielle' tällaisia asioita? Ja jos minä tunnen näin, niin onko se kaikki vaan oman pääni sisällä; se jokin joka tekee hulluksi lähestulkoon, onko se vain oman pääni tuotetta, vaiko jotain todellista ja 'elämää suurempaa' jonka toinenkin tuntee..?
Huh huh, aika näyttää :)
on niin tuttu tunne ja silloin tuntuu kuin jotain elämää suurempaa olis meneillään...
Tämän takia välttelen häntä mahdollisimman paljon. En kestä olla samassa tilassa.
Elämäni rakkaus. Maybe.
Jos molemmat tuntisivat samoin, kuinka valitettavaa se olisikaan, ettei mikään etene minnekään.
se on maailman rasittavin, homma, en kyllä voi sille mitään että se taitaa olla myös täällä mielessä... ei voi missään rauhottua....
Vaikka ei ihan hyvänpäivän tutuksi enää voi sanoa..
Se on molemmista kiinni, miten se juttu etenee.
Ja täällä eletään vain kerran....
kun se normaalius on niin vaikeaa niin kannattako edes yrittää mitään tavallista....????
hauskaa kuitenkin yrittää olla normaalisti...silleen että ei tässä mitään...
Ainahan ei tilanteet salli sitä epänormaaliutta, niin on pakko yrittää olla normaalisti. Kahden kesken oiskin mukavampaa yrittää sitä epänormaalia olotilaa, jos sellainen tilanne suotaisiin..
tosi tosi rankkaa esittää aina kohteliaisuussäännöillä pakotettuja tilanteita....jotenkin liian rankkaa....pitänee pysyä kotona ja odottaa että tuo tulis käymään..tosin tulisko pyytämälläkään...
siis se että joku muukin tässä maailmassa on yhtä sekaisin kuin minä :o)
Samoja asioita tässä jo pidemmän aikaa pohtineena. Niin se on totta, että eihän me eletä kuin kerran ja jokainen vastaa itse omista valinnoistaan- vaikka olisihan se helpompi jos ne valinnat tekisi joku muu, olisi ainakin joku jota syyttää ;o)
Mutta ihastuminen on ihanaa ja tiedän todellakin mitä tarkoitat! Tuo tunne kun tuijottaa vaan toista eikä saa sanaa suustaan...tai katse kiertelee ja yrittää esittää "normaalia". Toisaalta miksi esittää normaalia, kun on niin paljon tunteita? Niin tiedän helpommin sanottu kuin tehty....
Mutta aivan ihanaa!!!!!!!!! ihanaa että meitä on muitakin jotka viettävät päivänsä haaveillen yhteisestä tulevaisuudesta. Iloa, valoa ja rakkautta aurinkoiseen päivään kaikille "höpsähtäneille" :o)
Joo tuttua. Ja kaikkein hirveintä on kun elämä ajaa sattuman oikusta erilleen niin ettei enää koskaan nähdä. Kaikki jää kesken, kummankaan tietämättä mitä toiselle kuuluu. Nimimerkillä kokemusta on. Yks vaan höperö äijä Itä-Suomesta=P. Tsemiä teille omien tilanteidenne kanssa.
tunteet?! Itse olen miettinyt pääni puhki, että onko tunteeni pakkomiellettä vai todellista ihastumista, mutta sikäli huono tilanne, että tää mies oli elämässäni vuosia sitten ja on edelleen, mut vain ystävänä. Olemme tunteneet kersasta saakka ja joskus sit ajauduttiin seksisuhteeseen. Olen miettinyt pääni puhki sitä, että mistä on kyse. Mitä olette mieltä naisen vaistosta? Kun se mukamas on niiiiin oikeassa ja on mielessään varma, että toisellakin on tunteita? itse joskus melkein sekosin ajatuksieni kanssa miettiessäni tätä miestä, jota rakastin ja yhä rakastan.
Olin varma, että hän välittää, tein tulkintoja hänen katseistaan, sanoistaan ja teoistaan, mutta harhaan meni. Hän vain eräänä päivänä sanoi, että on luovuttava, koska hän ei halua satuttaa minua tietäen tunteeni. fiksusti tehty, mutta sai sydämeni särkymään todella pahasti. Toki näemme yhäkin, koska ystäviä olemme, mutta en saa häneltä mielenrauhaa koskaan. Hän heittää yhäkin ilmaan kysymyksiä, jättäen minut miettimään, että mitä pirua tuollakin tarkoitti!?
Eilen viimeksi puhelimessa puhuessamme, molemmat lievässä humalatilassa, hän kysyi yllättäen, että "olemmeko me mielestäsi olleet toisillemme aina täysin rehellisiä" Kysyin, että mitä hän sillä tarkoittaa, vastaus oli "tiedät varmasti". Ja sitten kohta pitikin puhelu jo lopettaa. Mä olen säälittävä tunteitteni kanssa, kun kohde on saavuttamaton, mutta en voi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun en edelleenkään usko sitä, että hän ei välittäisi. Tää mies on jollain tapaa tunnevammainen eikä koskaan ole seurustellut tietääkseni, käyttää vain naisia tarpeiden tyydyttämiseen ja hauskan pitoon, mutta mä tollo joskus luulin voivani hänet kesyttää. Järki kulta kateissa :))
Mä mietin tota samaa joka päivä, ja siinä on vielä se että molemmat ollaan jo tahoillamme varattuja. Mutta kun tämä tunne on vaan kestänyt ja kestänyt. JA aina kun ollaan yhdessä, tulee se tunne, että tuossa tuo nyt on, jonka kanssa elämä voisi olla hauskaa ja mielekästä, toisin kuin se on nyt.
Siinä me sitten istutaan vieretysten ja huokaillaan elämän toivottomuutta ja lähdetään taas molemmat tahoillemme. Että mitä elämää tääkin on. Sen verran olen jo aikuinen etten mitään prinsessasatua odota mutta olisi vaan niin hienoa voida olla hänen kanssaan.
Niin se on , rakkautta ja piikkilankaa.
...Kylläpä veti liian likelle tämä juttu. Aivan niinkuin sinä ja minä...mutta kaipaatkohan vielä OIKEASTI?...Kun et vastaa(?)
siinäpä se, liian likellä, ettei edes tajua.
Vastaa mihin...