hilseilee

Ongelmani on hilseilevä myrkkymaali. Uusin viime keväänä primerit, light primeriä 3 kerrosta, ja vedin primerin päälle bilteman myrkyn. Noston jälkeen lähti biltema hilseilemään. Nyt ei auta muu kuin ottaa kaikki irtoava pois. Mitä kannattaisi tehdä?
91776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pakko kysyä:maalasitko ensimmäisen myrkyn "nihkeään"primeriin?Jos primeri kuivuu liikaa sen pintaan maalattu myrkky ei tartu kunnolla.Hyvissä oloissa joutuu maalaamaan pohjan useammassa osassa,tai useamman maalarin voimin.
Eli vastaus kysymykseesi:Myrkyt pois,maalaa yksi kerros primeriä.Kun primeri on vielä nihkeä(maaliin jää sormenjälki kun kosketat pintaa)maalaa myrkky.
Luonnollisesti sekoitat maalia ennen maalausta ja maalauksen aikana.
Ps.Joku tietysti selvittää asian johtuvan "Biltemasta",sellaiset asiat voit sivuuttaa samantien.

Äänestä

Edellinen neuvoja on varmaan oikeassa. Et tarvitse vetää uutta priimeriä enää, kun hiot vanhan pinnan karkeaksi ja maalat sitten.

Äänestä
  • Kyllä olisi hyvä vetää light primeria vähintäänkin kerros lisää (suositus 4-5 kerrosta) ja sitten nihkeän päälle myrkky.

    Äänestä

Skrapa handuun ja kaikki bilipalit pois, sitten hiekka- tai vesihionnalla kevyt naarmutus, makeavesihuuhtelu, kuivuttua uusi primeri, ja saman valmistajan kovamyrkky. Ylimaalaus ja kuivumisajat eri lämpötiloissa, kosteuksista selviävät purkin kyljestä.

Mitä merkitystä veneilyn kokonaiskustannuksissa on mennä sekoittamaan maalivalmistajia ja säästämään pohjamaalissa, käy kuten juuri totesit, siinä meni kerralla 5:n vuoden säästöt, ja ylimääräinen duuni. Kokemus on sana, jonka jokainen antaa virheilleen ( BB 10.10.2002 )
Helvetin monta virhettä pystyy välttämään noudattamalla mitä maalipurkin kyljessä lukee, ja uskomalla BB:tä. Kun kerran osaatte avata tietokoneen, niin joka vesivessan, köyden ja maalin valmistajalla on omat kotisivut, joista löytyy tarpeeksi infoa, pohjan maalaamiseen oikein. Ei se hae komento pitäisi olla niin vaikea käyttää, täältä saatavissa neuvoissa 8/10 on paljon parantamisen varaa, 5/10 aivan virheellistä infoa.

Äänestä

Primerin ja pohjamaalin välillä oli noin 1-2 viikon tauko ja hellettä taisi olla. Biltemaa laitoin sen takia että se on testeissä osoittautunut hyväksi, samoin kuin hempelin light primerikin. En muutenkaan haluaisi suosia vain jotain tiettyä maalidynastiaa - vaikka tämä kokemus tosin laittaa miettimään. Joskus olen kuullut että maalit sopii jos eivät ala kuplimaan heti maalauksen jälkeen...

Äänestä
  • Hioitko primeria himmeäksi ennen myrkyn maalaamista. Ellet niin vika ollee siinä menetelmässäsi. Bilteman myrkky on erinomaisen hyvää tavaraa joten en usko että hilseily siitä
    johtuisi.

    Äänestä

  • riku kirjoitti:

    Hioitko primeria himmeäksi ennen myrkyn maalaamista. Ellet niin vika ollee siinä menetelmässäsi. Bilteman myrkky on erinomaisen hyvää tavaraa joten en usko että hilseily siitä
    johtuisi.

    Niin ja vielä tuli mieleen että laita primerin
    päälle myrkky esim. punainen ja toinen kerros sitä
    haluamaasi väriä. Näin näet syssyllä helposti mistä myrkkä on ohentunut ja on helppo paikkamaalata. Myrkkyä ei tarvi joka kevät maalata. Itselläni on nyt ollut kaksi kesää ja vielä näyttää puhtaalta.

    Äänestä

  • riku vielä kirjoitti:

    En hionut. Luulin niiden päällemaalaamisaikojen koskevan vain primerin uusia kerroksia. Mietin nyt että riittääkö hionta ja kaksi eriväristä myrkkyä vai pitääkö olla joku tarttuva primeri välissä. Olisi kiva jos purkkeja olisi mahdollisimman vähän eikä neljää (primeri kovete 2 myrkkyä). Käyköhän siis hionta ja joku kova myrkkymaali jonka sävyttäisin itse tilkalla samantyyppistä maalia tai pigmentillä tms?

    Äänestä

  • tuompo kirjoitti:

    Praimerit on alla ja viimeiseen nihkeään Hemppelin hard racing valkoinen, sillä ajelin yhden kesän,jonka jälkeen punainen puolikova päälle, se on jonkun toisen firman maaleja mut kestänyt kiinni jo kaksi kesää ja ideana on se että kun valkoinen kova alkaa näkyä on aika lisätä punaista,eli ei tarvitse arvailla koska olis tarvetta paikkamaalaukselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuompo kirjoitti:

Ongelmani on hilseilevä myrkkymaali. Uusin viime keväänä primerit, light primeriä 3 kerrosta, ja vedin primerin päälle bilteman myrkyn. Noston jälkeen lähti biltema hilseilemään. Nyt ei auta muu kuin ottaa kaikki irtoava pois. Mitä kannattaisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu