Sekamelska

Minä olen kipeä: kuumetta ja maailman kamalin yskä, tuntuu että pian yskin sisuskalut pihalle. Elämä ei muutenkaan hymyile juuri tällä hetkellä. Huomenna alkavat ylioppilaskirjoitukset, niitä ei odota kovin innolla jos ei ole ehtinyt lukea tarpeeksi ja pelkää täyttä epäonnistumista. En varmasti ole ainoa jolla on samoja tunteita: varmasti jokainen abiturientti on hieman kauhuissaan. Kukaan heistä ei varmasti tunne samoin kun minä. Olen perheen ainut tuleva ylioppilas isäni lisäksi. Pikkuveljeni ei aio mennä lukioon ja päivä päivältä ajattelen, ettei minunkaan olisi pitänyt. Koko lukioaikani olen suurimmaksi osaksi ollut surullinen ja masentunut. Kavereita oli jonkin verran, mutta en koskaan tuntenut ketään heistä kovinkaan läheiseksi. Tunsin olevani vain välttämätön paha jota oli pakko sietää. Kuitenkin he olivat sen verran kilttejä etteivät kehdanneet sanoa suoraan etten ollut kaivattua seuraa.

Lukion toinen vuosi toi kuitenkin valopilkun elämääni. Minä rakastuin ja olin onnellisempi kuin koskaan ennen. Minä kuulun niihin, jotka rakastavat toisen läheisyyttä ja joille se merkitsee todella paljon. Seurustelu oli tietenkin vaikeaa kun läheisyys merkitsi minulle niin paljon ja poikaystäväni oli sillä hetkellä armeijassa. Onnekseni hän pääsi joka viikonloppu lomille ja joskus hänellä oli vapaita jopa keskellä viikkoa. Viikot, jotka täytyi viettää erossa olivat tuskaa, vaikka soittelimme iltaisin. Läheisyyden kaipuu oli niin suuri.

Seksi on luonnollinen osa parisuhdetta ja tuli myös meille ajankohtaiseksi. Rakastin poikaystävääni ja halusin viedä suhteemme uudelle tasolle. Poikaystäväni ei koskaan painostanut minua seksiin vaan odotti kunnes minä olin valmis. Ensimmäinen kertamme tapahtui aloitteestani, se tuntui hyvältä ja oikealta. En katunut sitä ennen kuin suhteen päätyttyä. Henkisesti ja fyysisesti olin kyllä valmis, mutta tahdoin ensimmäisen kertani tapahtuvan jonkun tärkeän ja minulle rakkaan ihmisen kanssa. Ja kyllä se tapahtuikin, en vain odottanut suhteemme päättyvän niin pian sen jälkeen. Kai minä haaveilin olevani vain yhden kanssa ja uskoin meidän viettävän loppu elämämme yhdessä. Seksi ja sen harrastaminen ei pohjaudu minulla raamattuun, eikä se sen takia ole minulle iso asia. Puolestani ihmiset saavat harrastaa seksiä niin paljon kuin haluavat ja kenen kanssa haluavat. Pettämistä en kuitenkaan hyväksy. Omalla kohdalla sänkyyn meneminen on iso askel, enkä tahdo sitä askelta ottaa kenen tahansa kanssa. Tämä ei ehkä vielä anna syytä ensimmäisen kerran katumiseen, mutta ehkä tämä selventää asiaa: tunsin itseni hyväksikäytetyksi, ”viikonloppuviihteeksi”. Sydämeni pohjasta toivon ettei asia ollut niin, mutta eihän sitä ihminen tunteilleen mitään voi. Seksistä tuli itsestäänselvyys, rutiinia. Kyllä minä halusin, siitä ei ollut kysymys, ei minua vieläkään pakotettu mihinkään. Tuntui että seksistä tuli meille molemmille pakko, sillä meillä oli seksiin liittyviä ongelmia: nopeasti laukeamista ja satunnaisia erektiohäiriöitä. Minulle ne eivät tuottaneet suurta ongelmaa, totta kai se turhautti joskus, mutta ymmärsin myös poikaystävääni. Hänellä oli varmasti suorituspaineita, mikä vaikutti molempiin ongelmiin ja lopulta siitä syntyi kierre. Luultavasti viimeisten kertojen erektiohäiriöt ovat syynä tunteisiini. Ihan kuin seksi olisi ollut koko näkemisen syy ja sitten kun se ei enää onnistunut lopetettiin suhde.

Eromme tuli minulle täydellisenä yllätyksenä, en osannut odottaa sitä ollenkaan. Vieläkään en ole löytänyt erollemme järkevää syytä, mutta olen kuitenkin onneksi saanut jatkettua elämääni. Ero oli kuitenkin minulle tosi vaikea, luulin elämäni loppuvan siihen paikkaan. Kesä oli aika ankea, sillä meillä oli ollut paljon yhteisiä suunnitelmia. Työt ja kaverit onneksi auttoivat minua selviämään. Syksyn myötä eläminen tuntui koko ajan helpommalta. Hieman ennen ensilumia olin päättänyt rakastua uudelleen ja jatkaa elämääni vaikken täysin varma ollutkaan olinko siihen valmis. Talven aikana tutustuin muutamaan mukavaan mieheen. Ensimmäisen heistä tapasin vain muutaman kerran koska hän ei ollutkaan entisen jälkeen valmis uuteen suhteeseen. Olimme kirjoitelleet pitkään ja olin ehtinyt jo hieman ihastuakin joten se sattui. Selvisin kuitenkin siitä ja tutustuin tähän toiseen mieheen. Toista kuukautta tapailimme ja eilen sain sitten kuulla, ettei hänkään ole valmis vielä uuteen suhteeseen. Olin ihan varma että meistä tulee pari ja olisin onnellinen taas pitkästä aikaa. Mutta ei, tulin taas hylätyksi ja täydellisellä ajoituksella. Taas kerran tunsin itseni niin huijatuksi. Luulisi että tuollaiset asiat ymmärretään vähän nopeammin kuin kahdessa kuukaudessa. Mutta ne päivät ja illat, jotka vietimme yhdessä olivat taas sitä onnellista aikaa elämässäni. Se kuinka sai olla toisen lähellä ja suukotella.

Kuka tahtoisi minut? Ei kukaan ilmeisesti. Onko oikeasti ollut kysymys vain siitä etteivät he olleet valmiita uuteen suhteeseen vai kenties jostain aivan muusta? Sitä en saa koskaan tietää. Voin vain toivoa että he ovat olleet rehellisiä. Elämä ei kovasti hymyile tällä hetkellä. Tuleeko se hymyilemään enää koskaan?