Näin viime yönä painajaisen, jossa olin menossa lautalla monen muun naisen kanssa johonkin saareen. Vesi oli tumma ja aaltoinen. Saaressa minut raiskattiin erittäin rajulla tavalla, sitä itse toimintaa ei näytetty, mutta sellainen tunne oli. Kun minut löydettiin, olin shokissa ja silmäni olivat todella suurella auki. Tämän jälkeen seurasin unessa itseäni kuin ulkopuolisena, kuin olisin irti kehosta. Lähdimme (siis minä ja muut naiset) saaresta taas lautalla mantereelle. Lautalla vain istuin ja katsoin aaltoihin, enkä reagoinut mihinkään. Joku yritti "herättää" minut shokista, mutta en pystynyt heräämään. Paluumatkalla meri myrskysi, oli pimeää ja kylmää. Jossain vaiheessa paluumatkalla katsoin itseäni (ulkopuolisena) ja ajattelin, että kuinka minulle kävi näin, vaikka kaikki muutkin naiset raiskattiin. Muut naiset olivat iloisia. Heräsin yöllä unesta ja kävin wc:ssä ja kun nukahdin uudelleen, niin tähän edelliseen uneen liittyen, olin jossakin hoidossa, kuin psykiatrilla. Minulle esitettiin erilaisia kysymyksiä raiskauksesta. Aaamulla kun heräsin unesta, olin todella väsynyt ja minua itketti.
nukkumaijatar
painajainen
2144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Saari kuvaa yksinäisyyttä. Vesi tunteita. Tunteesi ovat surullisia (tummia) ja epävakaita8aallot ja myrsky). Raiskaus viittaa riistoon, hyväksikäyttöön. Jotkut mennsiydden tai nykyisyyden asiat voivat olla hyvin vaikeita sinulle, niitä on vaikea käsitellä ja kokea omassa itsessäsi, olet niiden asioiden kanssa todella yksin vaikka ympärillä olisi ihmisiäkin. Tunteet joutuu kuitenkin kantamaan yksin ja jos niitä ei voi jakaa toisten kanssa, on se ahdistavaa. Myrsky kuvaa kuohuksissa olemista ja kylmyys jäädytettyjä tunteita, pimeys, että ei halua nähdä, kuten myös se, että et reagoinut, etkä herännyt. Haluat "nukkua" pahat asiat pois, sivuuttaa ne ja unohtaa. Totuus on kuitenkin, että miedän on käsiteltävä vaikeatkin asiat, muuten ne jäävät möykyksi sisimpään ja alkavat ahdistaa. Mikä on tämä sinun asia, joka ahdistaa. Psykiatri kuvaa sitä, että sinun tulisi nyt avautua asiasta ja puhua siitä jollekin. Et osaa olla aidosti iloinen, kun sisimmässä on torjuttua tuskaa.
Kiitos Nukkumaijatterelle tulkinnasta, täysin nappiin meni tulkinta, tämänhetkisen olotilani kanssa. Kiitos.