Ehkä tulee pitkä raapustus tai sitten ei.
Aloitetaan. Olen aina ollut hieman "epänormaali" - tietyissä määrin. Johtuen ehkä lapsuudesta, joka ei missään tapauksessa ole ollut tasapainoinen ja eheä.
Ja nyt: en todellakaan ole tasapainoinen saati eheä. Olen keskustellut hyvin paljon asioista, omasta käyttäytymisestä, logiikastani etc. ja tullut siihen tulokseen, että jotain lienee vikana.
Olen "kognitiivinen dissonanssi", patologinen valehtija, neuroottinen psykopaatti (täydellinen empatia vaje, tunteiden ehdoton kontrollointi)sekä narsisti ja mikä pahinta, koen, ettei minulla ole minuutta. Ei vankkaa käsitystä siitä, minkä luontoinen ihminen olen. Rakentelen itselleni tilanteisiin sopivia persoonia ja omaksun ne täysin - tällä tavoin olenkin menestynyt elämässäni. Pidän itseäni sosiaalisena kameleonttina. Kärsin myös masennuksesta, great. Tosin en tällä hetkellä... (hmmm)
Eihän tässä mitään, mutta vaikeudet ilmenevät siinä vaiheessa, kun pitäisi löytää ns kumppani. Elän nyt parisuhteessa, joka ei todellakaan ole helppo - johtuen minusta.
Eli olisiko täällä joku, joka ymmärtäisi minua?
Tämä merkillinen "luonteeni" ei mielestäni ole paha, sillä psykooseihin astihan ne eivät yllä. Tiedostan kaikki pirteeni ja käytän näitä "lahjoja" hyväksi elämässä. Ongelma on vain se, että eläminen parisuhteessa ja rutiineiden muodostuminen (arjen syntyminen) tuntuvat ahdistavilta.... äsh, vaikea selittää, mutta kommentteja?
Aloitetaan. Olen aina ollut hieman "epänormaali" - tietyissä määrin. Johtuen ehkä lapsuudesta, joka ei missään tapauksessa ole ollut tasapainoinen ja eheä.
Ja nyt: en todellakaan ole tasapainoinen saati eheä. Olen keskustellut hyvin paljon asioista, omasta käyttäytymisestä, logiikastani etc. ja tullut siihen tulokseen, että jotain lienee vikana.
Olen "kognitiivinen dissonanssi", patologinen valehtija, neuroottinen psykopaatti (täydellinen empatia vaje, tunteiden ehdoton kontrollointi)sekä narsisti ja mikä pahinta, koen, ettei minulla ole minuutta. Ei vankkaa käsitystä siitä, minkä luontoinen ihminen olen. Rakentelen itselleni tilanteisiin sopivia persoonia ja omaksun ne täysin - tällä tavoin olenkin menestynyt elämässäni. Pidän itseäni sosiaalisena kameleonttina. Kärsin myös masennuksesta, great. Tosin en tällä hetkellä... (hmmm)
Eihän tässä mitään, mutta vaikeudet ilmenevät siinä vaiheessa, kun pitäisi löytää ns kumppani. Elän nyt parisuhteessa, joka ei todellakaan ole helppo - johtuen minusta.
Eli olisiko täällä joku, joka ymmärtäisi minua?
Tämä merkillinen "luonteeni" ei mielestäni ole paha, sillä psykooseihin astihan ne eivät yllä. Tiedostan kaikki pirteeni ja käytän näitä "lahjoja" hyväksi elämässä. Ongelma on vain se, että eläminen parisuhteessa ja rutiineiden muodostuminen (arjen syntyminen) tuntuvat ahdistavilta.... äsh, vaikea selittää, mutta kommentteja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mä olen justiinsa samanlainen kuin sinä!! nainen olen ja perheellinen!
tiedän tuon tunteen...pahinta oli itsellä vasta sitten kun sain tuossa pari kolme vuotta sitten jonkinlaisen "herätyksen" ja tajusin kuinka älytöntä käytökseni oli ollut kaikki vuodet ja kuinka rikkinäinen ihminen olin henkisesti. Ennen sitä tuli kai elettyä jonkinlaista psykoottista valveunta joka oli osittain todellisuutta ja fantasiaa sekoittuneena keskenään.
Yhtäläisyyksi sinun kanssa taitaa olla tuo vaikea lapsuus, itselläni on hyvin vahvat muistikuvat lapsuudesta kun huusin vain yksin pimeässä huoneessa eikä kukaan antanut rakkautta, lämpöä tai huomioita, Kärsin muunmuassa ala-asteella pahoista puhehäiriöistä ja käytöshäiriöistä mutta tuohon aikaan ei ollut samanlaista terveydenhuolto verkkoa ja nykyajan hoitoon ohjaus rutiineja kuin tänä päivänä joidenka kautta tilannetta olisi voitu purkaa.
"olen yksin sängyllä ja maa on niellyt kaikki ihmiset, olen yksin maailmankaikkeudessa" "huudan mutta kukaan ei kuule"
Tälläisiä vahvoja "flashback" takautumia oli koko varhaisnuoruuden ajan kunnes vasta näinä päivinä olen pystynyt ymmärtämään niiden yhteyden oman persoonallisuuteni kehityksen kanssa. Isäni oli hyvin vakavasti mieleltänsä sairas ja äitilläni oli narsistinen persoonallisuus häiriö jonka käytös oli useasti lapsellista ja kiristävää.
No ensimmäiset vuodet koulussa sain maistaa kunnolla kiusaajien nyrkkiä ja ivailua koska olin todella "erilainen", outo, hönö eli aikuisten kielessä ehkä epätasapainoinen tai häiriintynyt. tämä kohtelu vain romutti enemmän jo valmiiksi murskattua itsetuntoani ja kehittyvää persoonallisuutta.
Olen lukenut jostain että jokaisella ihmisellä on minuus tai sielu , miksi sitä nyt sitten haluaa kutsua, mutta persoonallisuus on periaatteeessa minuuden ulkopuolella oleva olemus joka muodostuu ihmisen ensimmäisinä lapsuus vuosina suhteessa ympäristöön ja hoitaviin vanhempiin.
Ihmisen elämässä juuri ensimmäiset vuodet ovat kaikkein tärkeintä tulevan kehityksen kannalta ja jos tämä alkuvaihe on jollain tapaa saanut laiminlyöntiä osakseen on tulevaisuudessa iso työsaada sitä vahinkoa korjattua.
Mutta ei mahdottumuus!!!
ei tämä elämä niin vakavaa ole ettei sille voisi välillä nauraa:)
Hyvää kevään alkua!
No ootpa melkoinen.......
Toivon että löydät jonkun, joka auttaisi löytämään oman itsesi ja myös sen hyväksymään, sillä eiköhän sieltä pohjalta se löydy.
Itsevarman ihmisen ei tarvitse valehdella, eikä esittää eri rooleja.
Voithan yrittää kehittää itsevarmuuttasi myös tutustumalla omaan minääsi esimerkiksi NLP:n avulla.