Näin toissa yönä unta, että minulla oli pitkät silmänripset. Unessa ei tapahtunut mitään muuta kuin että maalasin mustalla maskaralla tuuheita ja pitkiä silmänripsiäni.
Maskaran harjakin oli yhtä iso kuin pikkuinen papiljotti ja minä meikkasin sillä kauniisti kaartuvia, pitkiä rispsiäni. Ihmettelin unessa, että onpa minulle kasvanut pitkät silmänripset, pidemmät kuin todellisessa elämässä eräällä työtoverillani. Jotkut ripset olivat hieman toisia pidempiä ja ajattelin, että lopuksi tasoitan ne saksilla yhtä pitkiksi toisten ripsien kanssa.
Oikeasti ripseni ovat päinvastaiset kuin unessa. Koska olen kinnostunut unien selityksistä, haluaisin tietäviltä vailaisua, mitä tämä uneni viestii? Itse en saa nyt tätä auki...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet huomannut naiselliset etusi ja että osaat, tai sinun tulisi korostaa niitä. Voi koskea niin ulkonaista kuin sisäistä kauneutta.