Teenkö teidän mielestänne väärin jos jättäydyn pois erään lähisukulaiseni ristiäisistä, koska koin keskenmenon ja en yksinkertaisesti ole toipunut siitä kokonaan henkisesti? Enkä siis vieläkään kestä nähdä pientä vauvaa ilman että sydämeeni koskee ja tuntuu että veistä väännettäisiiin haavassa! Saati kestäisin olla romahtamatta (tai jopa suuttumatta ken tietää) jos joku erehtyisi utelemaan meidän perheen perustamisaikeistamme.
Kastejuhlan tuskaa
lapseton:,(
142218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kannattaisi kuitenkin opetella olemaan iloinen muittenkin puolesta. Ja juu, ymmärrän kyllä jos tuo juhla tuntuu liian rankalta, eihän sinne ole pakko mennä - mutta kun jotkut ihmiset alkavat jatkossakin kyräillä niitä, joilla on jotain mitä heillä itsellään ei ole.
et ilmeisesti ole kokenut km:n tuskaa/lapsettomuutta kun noin kirjoitit..? mene vain jihuilemaan odotus tai muille palstoille, täällä vain satutat tahtomattasikin!
Ehkäpä nimimim. olisi pitänyt olla toinen ja asia esittää toisella tavalla.
Itse olen kokenut monien vuosien lapsettomuuden ja sitten kuusi keskenmenoa ja sikön kuoleman. Nyt kuitenkin olen kahden juuri aikuisen lapsen äiti joka jäi leskeksi jo suht nuorena.
Kyllä on hyvä opetella kohtaman surut ja murheet sekä ilot, toisten että omat.
Nimim. jihuu... Sinulle sanoisin, että elämäsi voi vielä romahtaa... vsstoinkäymisiin.. varaudu myös siihen.
Elämässäni on ollut sen verran vastoinkäymisiä, ettette edes uskoisi jos kertoisin. Joten olen harvinaisen realistinen tyyppi. Tällä hetkellä asiat vaan sattuvat olemaan upeasti mutta siltikin olen varautunut siihen, että vastoinkäymisiä voi tulla.
Ja keskenmenon tuskan kyllä tiedän, kun luulin itsekin sen saaneeni alkuraskaudessa. Mutta kyllä se on jo oman kasvun ja kehityksen kannalta fiksua opetella käsitellä tuntemuksiaan siten, ettei pura suuttumustaan ihmisiin, joilla on vauva. Näitä tunteitahan on monilla, vauvakuume palstallakin monet kirjoittavat miten suututtaa kun joku tuttava on kertonut vauvauutisista, mutta kannattaisi pohtia asiaa syvemmin ja opetella käsittelemään niitä tunteita muilla tavoin.
saaneesi keskenmenon, mutta et saanut, siinä on aika suunnaton ero. Sulla jatkui raskaus ja sulla on edelleen kohdussasi pieni elämänalku, keskenmenon saaneella ei ole. Että siitä tuskasta sä et tiedä mitään ennenkuin koet sen kokonaisuudessaan.
Neljä päivää odotin ultraa, jossa tilanne selvisi. Mutta ihan miten vaan, kun vain SINÄ tiedät miten asiat menevät juuri oikealla tavalla. Ja lässynlässynlää..
keskenmenon saanut kokee henkistä kipua vähän pidempään kuin neljä päivää. Ja sulla se neljä päivää varmaan oli täynnä pelkoa, ei tuskaa. Älä puhu sellaisesta tuohon tyyliin, mitä et ole kokenut. Kaikki tieto ei tule kirjoista.
Päläpäläläpäläpä. Joku katkeroitunut palstailija siellä taas kaikkitietävänä aukoo päätään. "Vain minä tiedän miltä jokin asia voi tuntua". Kylläpä teitä sitten paljon maailmaan mahtuukin, muitten väheksyjöitä ja oman itsensä pönkittäjiä.
että saat sellaisia vastauksia kuin saat? Mene jo itseesi! Ja joo, tuli minullakin vuotoa alkuraskaudessa ja pelästyin, mutta en ikimaailmassa menisi vertaamaan sitä keskenmenon aiheuttamaan tuskaan!Painu jo oikeasti jonnekin muualle näiltä palstoilta. Luulisi että jo tässä vaiheessa pistäisi miettimään, että mikä aiheuttaa kaikki ne vastaukset mitä kirjoituksiisi saat.
Ei minua täältä pois aja. Suurin osa ihmisistä kuitenkin on onneksi suvaitsevaisia ja ymmärtää erilaisia elintapoja, ilman että aletaan haukkua keskustelupalstalla kun ei ole muuta sisältöä elämässä kuin nimettömänä aukoa päätään katkeruuden tai kateellisuuden johdosta. Monet ovat myös samaa mieltä kanssani. Ihan turha luulla, että häivyn täältä, päinvastoin - sitä enemmän saan puita pesään mitä enemmän te katkerat valittajat päätänne auotte xD
Kyllä voit jättää menemättä! Mihinkään sukujuhliin ei voi toisia pakottaa eikä siitä suutu muut kuin pikkusieluiset, jos joku jättää omien syiden takia tulematta. Vapaaehtoisiahan nuo juhlat ovat! Jos lähisukulaisillasi on yhtään tunteita ja järkeä, niin ymmärtävät varmasti ratkaisusi.
Mene mieluummin kyläilemään vaikka jälkikäteen ja vie lahja, jos haluat pikkuihmistä jollain muistaa. Kun ei ole koko tupa täynnä uteliaita ihmisiä ja ahdistavaa hälinää, niin ehkä saatat tuntea olosi paremmaksikin silloin. Ja vauvaankin voi yrittää tutustua sitten rauhassa, jos koet olevasi valmis siihen.
Hei!
Keskenmenostani on puolitoista viikkoa. Olen vihainen. Tekisi mieleni huutaa. En kestä nähdä odottavia äitejä, pieniä lapsia enkä edes mieheni kouluikäisiä poikia. Jonkun mielestä itsekästä, ehkä onkin, mutta tunteilleni en edes yritä vielä voida mitään. Heitin menemään mieheni ostaman pienen, herttaisen potkupuvun. Miehenikin oli niin onnellinen raskaudesta. Monen vuoden yrittäminen onnistui vihdoinkin ja sitten kävi näin. Syytän tapahtumasta itseäni, syytän maailmaa ja epäonnea. Olen väsynyt ja turta. En halua poistua kotoa. Tarvitsen apua ja tiedän sen itsekin. Jonkun mielestä menetykseni on merkityksetön: Seitsemän sentin mittainen sikiö, mitäs tuosta. Yrittäkää uudelleen, kyllä se siitä, entä jos olisi mennyt myöhemmin? Vielä pahempaa. Älä välitä!! VÄLITÄNPÄS!! Totta kai välitän, ei menetys tunnu kohdussa, se tuntuu sydämessä.
Paras ystäväni synnytti tällä viikolla terveen pojan. En ole kateellinen, ei siitä ole kyse. Kateus on eri asia kuin muistutus omasta menetyksestä. Minulla ei vain yksinkertaisesti ole voimia kohdata pientä poikaa vielä ilman itkua. Pelkät kuvat saivat itkemään, vaippamainokset tv:ssä saavat. Jos jokin tekee minut onnettomaksi, pyrin välttämään sitä. Ystäväni ymmärtää, onneksi. Mieheni ymmärtää, minä en aina itse itseäni.
Mielestäni sinulla on täysi oikeus surra menetystäsi rauhassa. Jos kastejuhla tuntuu kidutuselta, jää pois. Kellään maailmassa ei ole oikeutta tulla sanomaan sinulle kuinka kauan ja paljon sinulla on oikeus surra. Toivottavasti surusi helpottaa, toivon sitä itsellenikin. Olen pahoillani puolestasi. Kunpa olisi joku keino helpottaa oloa. Ehkäpä suru täytyy vain surra pois, meneepä siihen sitten kuinka paljon aikaa tahansa. Voimia ja jaksamista kevääseen!
et tee mielestäni väärin. Ymmärrän sinua hyvin ja tiedän tunteen itse sain keskenmenon 07/05 ja se oli yhtä tuskaa ja vielä tuskaisempaa oli se että omasta keskenmenostakin viikon kuluttua paras ystäväni sai tytön. Tuskaa siitä teki se että oli todella vaikeetaa mennä katsomaan tyttöä kun oma menetys painoi koko ajan mieltä. Ja ristiäisiin minun oli pakko mennä koska olin tytön sylikummi, tuskaa se oli!!! mutta onneksi ystäväni ymmärsi täysin tilanteeni ja oli tukenani. Tuska alkoikin helpottaa ja tulinkin uudelleen raskaaksi. Ja nyt raskaus eteni viikolle 7 kunnes sain taas eilen keskenmenon. En tiedä enään jaksonko enään yrittää, tuntuu että taidan luovuttaa. En tiedä jaksaisinko kolmatta keskenmenoa, vaikka tosin sen jälkeen pääsisi tutkimuksiin, mutta en varmaan jaksa kolmatta menetystä... olo on niin tyhjä
Sinä itse parhaiten tiedät mitä kestät ja mitä et, kenenkään ei pidä kritisoida ratkaisuasi. Ymmärrän kyllä hyvin miksi et halua nähdä vauvoja, kun itse sain keskenmenon, en halunnut nähdä vauvoja, en kuulla tuttujen raskausuutisia jne..Nyt vasta kun olen jo näin pitkällä omassa raskaudessani, uskallan iloita myös muiden puolesta. Voithan muistaa vauvaa jotenkin muuten, ja sukulaisille voit sanoa että olet kipeä. Kovasti voimia sinulle!