että antaisitko lapsesi jonkun toisen hodettavaksi... ja jos et niin mikset voi antaa onko pienempi suru menettää kuolemalle kuin toisen hoidettavaksi? asialliset vastaukset pyydän
vieläkin kysyn
onko mahdotonta
261531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jos suikin pystyy synnyttää siis terveydellisesi,niin tietenkin adoptio on hyvä idea,koskapa jokainen vauva saa vain yhden mahdoillisuuden elämään ,älkäämme toimiko tuomiten tässä asiassa Nainen on siinä tilanteessa hätääntynyt ja onneton ,omaisten tuki olisi paikallaan ratkaisunteossa ...
monet sanoo että liian"tuskallinen " ajatus että olisi toiselle annettava se lapsi... että mieluummiin kuolkoon?
niin että kukaan kuoli tehdessäni abortin. Adoptio ei tullut kysymykseenkään ja vaihtoehdot olivat vain äitiys tai adortti. Lapsen poisantamisen mahdottomuus ja lapseen raskauden aikana syntyvä tunneside sulkivat pois tuon vaihtoehdon välittömästi. Abortin tekevä henkilö on ihan normaali, tunteva nainen, ei mikään kylmä robotti, joka voisi jotenkin helpommin luovuttaa oman vauvansa toiselle kuin ihminen, joka ei aborttia tekisi. Jos et itsekään voi tehdä sitä, miten voisit kuvitella toisenkaan naisen siihen pystyvän?
En lähde siihen väittelyyn, että missä vaiheessa sikiö on ihminen. Oma kantani ilmenee tuolla ekassa lauseessa. Kukaan ei kuitenkaan voi kiistää, että synnyttyään vauva on ihminen. Silloin asia on aivan eri.
Jos perehdytte asiaan hieman, selviää kyllä kuinka lapsensa adoptioon antaneille naisille adoptio usein on elämänpituinen trauma. Sekin selviää, että ne harvat naiset, jotka lapsensa antavat adoptioon usein katuvat sitä ja kokevat että olivat tehneet ratkaisunsa ympäristön painostuksesta. Miksi siis näin on, jos mielestänne adoptio on niinkin helppo ja hieno juttu synnyttävällä naiselle?
Itsekin olen lapsirakas ihminen, joka omista syistään päätyi tähän ratkaisuun. Tosiasia on, että haluaisin kyllä perheen, en vain hinnalla milla hyvänsä. En koskaan, missään tilanteessa luopuisi lapsestani, jota olisin kantanut yhdeksän kuukautta ja pitänyt käsivarsillani.
Minä en sinua siitä syytä, koska en tiedä mikä sinut siihen ajoi.
Mutta minä hartaasti toivon, että sinä et kirjoittaisi tänne, että adoptioon lapsensa antaneella äidille se on elämän pituinen trauma.
Etkö ymmärrä että se ei ole sitä kaikille!
Joillekin se on paljon parempi ratkaisu kuin abortti tai yksinhuoltajuus tms.
Omilla kirjoituksillasi voit aiheuttaa pahaa mieltä ja se ei ole järkevää.
Enhän minäkään tuomitse sinua ja aborttiasi, miksi sinä tuomitse adotpion?
Äiti rakastaa todella paljon sikiötään, kun haluaa antaa sille elämän jonkun lasta rakastavan ihmisen kanssa.
Minusta sitä suurempaa tekoa ihminen ei voi lapsensa hyväksi tehdä.
Ajattele: kantaa yhdeksän kuukautta ja sitten antaa pois.
(Joskus tietysti syyt adoptioon voi olla erit, mutta muista että kirjoittamanikin kaltaisia ihmisiä on.)
Jos sinusta tai jostakin muusta abortti on niin helppo juttu verrattuna adoptioon, niin miksi niin moni kärsii loppuelämän sen tehtyään?
Masentuu, elämä ei maistu miltään? Tuntuu kuin olisi tappanut oman lapsensa? Ajatukset nousee vahvasti esille kun lapsen olisi pitänyt syntyä? Kun se olisi täyttänyt 1-vuoden, 2-vuotta, jne, kun se olisi mennyt kouluun? Jne.
Miksi näin?
Me ihmiset olemme erilaisia ja kestämme asioita eri lailla.
Jos jollekin on joku hyvä ratkaisu, niin se ei välttämättä ole sitä jollekin toiselle.
Älkäämme tuomitko toisia, ettei meitä tuomittaisi!
Minusta vaan adoptioon lapsensa antava äiti tekee niin suuren teon, että sitä suurempaa ei voi olla!
(Mutta tämä on vain minun mielipiteeni!)
"Mutta minä hartaasti toivon, että sinä et kirjoittaisi tänne, että adoptioon lapsensa antaneella äidille se on elämän pituinen trauma."
"Jos sinusta tai jostakin muusta abortti on niin helppo juttu verrattuna adoptioon, niin miksi niin moni kärsii loppuelämän sen tehtyään?
Masentuu, elämä ei maistu miltään? Tuntuu kuin olisi tappanut oman lapsensa? Ajatukset nousee vahvasti esille kun lapsen olisi pitänyt syntyä? Kun se olisi täyttänyt 1-vuoden, 2-vuotta, jne, kun se olisi mennyt kouluun? Jne.
Miksi näin? "
Miksi sanot, ettei hän saisi kommentoida adoption vaikeutta ja sen aiheuttamia traumoja, jos sinä kuitenkin kommentoit abortin voivan aiheuttaa traumoja joillekin. Suurelle osalle aborttikaan ei aiheuta mitään loppuelämän traumoja, jos se on tarkkaan harkittu ja selvä ratkaisu. Kun taas omastakin mielestäni adoptio olisi omalla kohdallani täysin mahdoton ajatus. Miksi taas tämä kaksinaamaisuus, kuka saa mistäkin puhua...
Edellinen kirjoittaja ei nähnyt adoptiota huomioon otettavana asiana ja kertoi että siitä tulee vain traumoja.
Mutta kirjoittaja ei ymmärrä sitä että abortti ei ole kuin automaatti: minä otan yhden abortin, kiitos. Ja jatkaa sitten normaalisti elämäänsä.
Minusta teksti teksti oli liian mustavalkoinen vastaukseksi alkuperäiselle kysyjälle ja halusin valasta tilannetta, ettei kukaan mustamaalaa niitä naisia jotka päätyvät antamaan kasvavan sikiönsä adoptioon. Vaikka paljon helpompi olisi tehdä vain abortti.
Mutta totuushan on tietysti se, että vasta elämä aikanaan näyttäää oliko abortti helppo vai vaikea ratkaisu.
Abortti voi nousta siinäkin vaiheessa mieleen kun on sopiva elämäntilanne ja haluaisi lapsen. Nainen ei tule raskaaksi ja miettii tekemäänsä aborttia... : (
sen viestin (enkä ole tuo kirjoittaja, jonka tekstiä tässä viimeksi kommentoit). En mielestäni lainkaan mustamaalannut lapsensa adoptioon antavia naisia. Halusin alleviivata sitä, että adoptio on erittäin vaikea vaihtoehto raskaana olevalle naiselle. Se on erinomainen vaihtoehto, jos siihen on vapaaehtoisesti päätynyt ja jos se on läpeensä mietitty valinta ja/tai jos naisen vanhemmuus syystä tai toisesta on estynyt pitkäaikaisesti, esimerkiksi mielenterveydellisistä tai terveydelliistä syistä (esim. pitkään jatkunut päihderiippuvuus). Hyvin suuri osa meistä aborttiin päätyvistä kuitenkin on naisia, jotka haluamme aikanamme oman perheen, pystymme olemaan hyviä vanhempia emmekä pystyisi antamaan lastamme pois. En siis kertonut että siitä tulee "vain" traumoja (lue uudestaan; käytän esim. termiä usein), mutta halusin kertoa oman kantani, sillä olen itse tämän valinnan edessä ollut.
En yliarvioinut sitä, että usealla biovanhemmalla (huomio, etten sanonut/ sano kaikilla) on vaikeuksia adoptioasian kanssa. Esimerkiksi jos on teini-ikäisenä antanut lapsensa adoptioon (eli syynä adoptioon on ollut vain nuori ikä), voi masennus ja kriisi tulla vasta myöhemmin -ellei heti. Adoptio ei siis ole helppo ratkaisu, vaikka kuinka hyvä onkin.
Ja aborttini kyllä pysyy mielessä. En millään voi enkä haluakaan elää niin, ettei sitä olisi tapahtunut. En todellakaan käynyt läpi helppoa aborttia eikä se mielestäni ole mahdollista juuri kenellekään! Abortti on aina rankka kokemus, usein elämän suuria kriisejä. Näitä kaikkia katumiseen ja psyykkiseen selviämiseen liittyviä asioita sitä juuri pohtii. Adoptio ei kuitenkaan ole automaattinen ratkaisu tähän asiaan tai kyseisenkaltaisiin tunteisiin.
.. niin aina pitää miettiä asioita tosi pitkään ja kunnolla ennen kuin tekee päätöksen.
http://www.kolumbus.fi/mika.ebeling/abortti.htm
En tiedä ikääsi tai mitään muuta tilanteestasi. Kerron vain oman mielipiteeni abortista. Itse päätyisin aborttiin jos raskaus olisi saanut alkunsa raiskauksesta. Tai jos olisi hyvin suuri toden näköisyys/todettaisiin että sikiöstä kehittyisi vakavasti vammautunut lapsi. Silloinkaan en siksi etten lasta haluaisi, mutta epäilen että jos lapsi on todella vaikeasti vammautunut niin hänen elämänsä ei tule olemaan helppoa. Ja raiskauksesta alkunsa saanut lapsi muistuttaa aina tapahtumasta. Itselläni ei ole kummastakaan tavasta kokemusta, mutta olen miettinyt että niissä tapauksissa miettisin myös tätä vaihtoehtoa. Jos vain tilanteesi sallii niin synnytä lapsi ja katso miten lähtee menemään. Jos ei onnistu niin harkitse sitten adoptiota. Kuten alussa jo totesin etten tiedä tilannettasi joten tämä ei ole neuvo että tee näin, vaan kerroin vain omasta mielipiteestä. Jaksamista asialle ja toivon että päädyt kohdallasi oikeaan päätökseen. T: 2 lapsen äiti
(Suomessa huostaanotetaan paljon lapsia, vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsestaan.
Lapsi saa pakkotilanteessa uudet hoitojat.
Jos vanhemmilta kysyisi että onko parempi että lapsi saa uudet hoitajat vai olisiko parempi että lapsi kuolee, niin mitä vanhemmat vastaisi?
Eikö suurin osa vanhemmista ajattele edes sen verran lapsensa etua, että vaikka itse ei lasta rakasta, niin haluaa silti lapsensa elävän?)
Mutta entä kun nainen on raskaana, miksi silloin on niin helppo päättää sikiön elämä?
"Mutta entä kun nainen on raskaana, miksi silloin on niin helppo päättää sikiön elämä?"
Koska siinä vaiheessa ei minusta ole vielä elämää, joka voitaisiin päättää. Se varhainen sikiö ei ole minusta vielä ihminen. Jos taas kantaisin yhdeksän kuukautta lasta kohdussani, se olisi jo ihminen ja lisäksi hyvin konkreettisella tavalla. Tämän ihmisen luovuttaminen jonkun muun kasvatettavaksi olisi minulle mahdoton ajatus. Silti en myöskään halua vielä lasta kasvatettavakseni.
Ja jos ei ole elämää, niin silloin ei ole sikiötäkään.
Sikiö elää ja kasvaa, jos sitä ei lopeteta.
Sikiö on todellinen. Mutta minusta se ei ole vielä verrattavissa ihmiseen. Eli jos menettää sen, se ei mielestäni tunnu pahalta, koska se ei ole vielä "yksilöitynyt".
JOS olisin jo tottunut ajatukseen lapsen saamisesta ja se olisi toivottu, sen kuollessa sikiövaiheessa olisin varmasti suruissani sen tähden, että se olisi jo yksilöitynyt, koska olisin jo kuvitellut, mitä se tulisi tulevaisuudessa olemaan. En siis siitä, mikä se siinä vaiheessa olisi fyysisesti. Tämä on syy, miksi jokainen ihminen tekee minusta päätöksen oman tilanteensa kannalta, eikä siihen muut voi vaikuttaa. Enkä siksi myöskään vähättele kenenkään sisällä kasvavaa pientä ihmistaimea, koska se voi olla kantajalleen jo äärimmäisen tärkeä.
Mutta ei kaikille.
minä en voisi antaa lastani adoptoitavaksi. raskauden aikana sitä kumminkin kiintyy vauvaan ja synnytyksessä sen pikkuisen vielä näkee.
minä en myöskään ikinä voisi aborttia tehdä. en tuomitse muita,vaan se on minun mielipide. ehkä sitten, jos minut raiskattaisiin ja tulisin siitä raskaaksi, tekisin abortin. vaikka tuossakaan tapauksessa vauva ei ole siihen syyllinen vaan aivan viaton. se vaan aina muistuttaisi tapauksesta.
Jos äiti kiintyy odotuksen aikana lapseen, niin sitä ei taida tapahtua kaikille, sillä eihän silloin olisi niin paljon abortteja.
siinä vaiheessa kun abortti tehdään, ei nainen ole kauaa tiennyt vauvaa edes odottavan, ei tunne minkäänlaisia liikkeitä,potkuja jne. eli ei ole verrattavissa toisiinsa!
Jo nainen on vuosikausia toivonut lasta eikä ole tullut edes hetkeksi raskaaksi.
Sitten hän menee hoitoihin, joissa hänen kohtuunsa laitetaan yksi tai kaksi alkiota. Tiedätkö, että silloin tuntuu kuin olisi lapsi sisällä, miten ne voi? Pitää välttää kaikkea raskaaseen viittaavaakin, ei saa hyppiä. Niille pikku kullanmuruille on myös mukava puhua.
Kyllä sitä voi kiintyä johonkin, joka on vain alkion tasolla, ei vielä edes sikiö.
Voit varmaan ajatella mitä tämä lapseton ajattelisi jos saisi kantaa kohdussaan sikiötä edes muutaman viikon?
erilaisia ja eri tilanteissa. Lapsettomuushoidoissa käyvän naisen ja aborttiin päätyvän naisen kohdalla suhtautuminen raskauteen on hyvin erilainen ja samoin tunteet sikiötä kohtaan. Olen todella surullinen niiden puolesta, jotka eivät onnistu raskautumaan. Ja ymmärrän täysin raskauden sitten lopulta ehkä alkaessa kiintymyksen sikiöön jo varhaisessa vaiheessa. Mutta kuitenkaan omat tuntemukseni raskauden alkaessa eivät kuitenkaan olleet kiintymyksen ja onnen tunteita.
Kukin suhtautuu eri tavalla raskauteensa omasta persoonastaan ja elämäntilanteestaan riippuen.
Se on hyvin surullista :(
minulle vauvani on ollut vauva heti kun olen saanut tietää odottavani.se ei ole ollut missään vaiheessa alkio,vaan elävä ja rakastettu. mistäs tiedät millainen menneisyys minulla on? keskenmenoja kokeneena ei ole todellakaan ollut itsestäänselvyys että ikinä minusta edes tulee äitiä.
minustakin on ollut ihanaa kantaa kohdussani sikiötä edes sen muutaman viikon,ennenkuin tuli keskenmeno.
minulle vauvani ovat olleet tärkeitä ja rakkaita jo siitä asti kun olen saanut tietää odottavani.yhden heistä olen saanutkin ilokseni.ainakin minulla vaan on ollut niin että mitä pitemmälle raskaus menee,sitä enemmän vauvaan kiintyy ja ajatukseen vauvaelämästä tottuu.ihminen kantaa onneksi niinkin kauan kuin yhdeksän kuukautta ja mielestäni se on hyvää aikaa totutella ja valmistautua elämään vauvan kanssa.
itse en haluaisi ikinä aborttiin päätyä, koska ajatus lapseni elämän lopettamisesta tuntuu näin hartaasti toivottua kakkosta odottavalle mahdottomalta. Mutta yritän nyt hetkeksi eläytyä tilanteeseen, jossa minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia pitää tulevaa lastani...
Uskon että päätyisin aborttiin. Ihailen naisia jotka pystyvät antamaan lapsensa adoptioon. Tunnen itse kolme nuorta aikuista jotaka on lapsina adoptoitu ja kaikki ovat elämäänsä (ja biologisten äitiensä valintoihin) tyytyväisiä. Mutta minusta ei varmasti olisi tuohon =(
Ensinnäkin odottamastaan lapsesta luopuminen olisi vaikeaa 9kk jälkeen. Ajatus painaisi varmasti mieltäni. Mutta vaikka jotenkin pystyisin asiat järkiperäistämään ja tajuamaan antavani näin lapselleni suuren lahjan, vastaus olisi yhä: ei.
Ja syy on niinkin pinnallinen kuin synnytyspelko. Esikoisen raskaus oli vaikea ja synnytys yhtä h'''iä. Niistä painajaisista en varmasti ikinä pääse eroon. Kesti kauan ennen kuin pystyin edes ajattelemaan, vaikka vauvakuume oli valtava. Nyt kuitenkin tämä toinen raskaus on puolivälissä ja olen aivan hermoheikko synnytystä ajatellessanikin. Ainoa millä pystyn tämän jotenkin kestämään on ajatus siitä että saamme vihdoin tuon kaipaamamme rakkaan lapsen!!!!
Niin hyvää ihmistä minusta ei tulisi ikinä, että pystyisin tuon kauheuden läpikäymään antaakseni vastasyntyneeni pois. Ei, abortti kaikessa vääryydessään olisi minulle helpompi ratkaisu...
Ajatellaan että kyseessä on esim. täysi-ikäinen, mutta kuitenkin nuori nainen, jolla ei (vielä) ole halua perustaa perhettä. Pääsi juuri ylioppilaaksi ja suunnittelee jatko-opiskelua. harrastaa esim. kilpatason taitoluistelua, chearleadingiä tms.
Raskauden takia joutuisi lopettamaan kilpauransa ainakin väliaikaisesti. Kaveritkin jäisivät, koska baareissa huvittelu ei kuulu äiteyteen ja muutenkin yhteiset keskustelunaiheet vähenisivät.
Jos ei kykenisi sittenkään antamaan lasta adoptioon, joutuisi jäämään raskauden jälkeen kotiin ja unohtamaan (ainakin toistaiseksi) täyspäiväisen opiskelun. Jäisi tukien varaan yksinhuoltajaksi. Myöhemmin saisi pätkätöitä ja ehkä tässä vaiheessa olisi valmis aloittamaan jatko-opiskelun. Olisi siis samassa vaiheessa kuin sillon 19-vuotiaana, mutta yksinhuoltajana ja väsyneempänä.
Olen itse ainakin sen verran itsekäs, että mielestäni kannattaa tehdä lapsi vasta sitten kun on elämässä tarpeeksi hyvä sauma siihen, talous kunnossa ja molemmat vanhemmat lapsen saatavilla.
Muutenkin nuori aikuinen ihminen on kulttuurissamme todella tarkka ulkonäöstään ja haluaa vaalia omaa hyvinvointiaan. Ja se on ihan oikein.
Voin kuvitella miten katkera tämä esimerkkihenkilö olisi havaittuaan muuttuneensa nuoresta, kauniista ja vapaasta urheilijattaresta väsyneeksi kulahtaneemmaksi yksinhuoltajaksi...Vielä kun niitä raskausarpiakin löytyy, niin masennushan siinä tulee.
Tämä nyt on vain yksi esimerkki monien joukossa, mutta hyvä sellainen. Moni nimittäin ei halua laittaa raskautta vartalonsa ja harrastustensa edelle. Varsinkin jos lapsen pitää, on luovuttava monesta asiasta (vapaa-aika, oma vapaus mennä ja tulla, yms.).
Oli sitten minkä ikäinen tahansa, on paljon parempi tehdä se abortti, jos ei halua lasta. Voihan sitä surrakin, mutta elämä jatkuu ja kaverit tukevat.
tuntisin että hylkäisin lapseni ja on vaikea kantaa lasta yhdeksän kuukautta ja synnyttää ja antaa pois
-aina olisi mure miten lapsi pärjää uudessa kodissaan en silloin kykenisi irrottautumaan lapsesta... mieluummin raskauden keskeytys alkuvaiheessa...
mutta jos raskaus olisi pitkällä en ehkä pystyisi keskeyttämään edes vammaisuuden vuoksi...ja tilanne olisi eri silloin.
En haluaisi lapselle tunnetta että miksi äiti hylkäsi..
enkä kyllä kestäisi henkisesti ympäristön paineitakaan (vaikka se olisikin pienempi seikka)että olisin äiti joka hylkäsi pikkuisen. Teiniäideille se lienee hyväksytympää.
käykää katsomassa kuvia abortin raaudesta!
pieniä kuolleita ihmisiä jätesäkissä!???!!!! haluatteko "lapsellenne" mielummin tälläisen kohtalon kun hänellä olisi mahdollisuus elämään, vaikkakin toisessa perheessä!
http://www.kolumbus.fi/mika.ebeling/abortti.htm