Voiko ihminen muka olla onnellinen?

Taidat olla masentunut..? Tunnistan noita samoja ajatuksia välillä itsestänikin. Tunnustan välillä ajattelevani juuri noin, että jos joku asia jostain syystä menisikin hyvin ja onnistuisi, niin kohta tulee kuitenkin jotain, mitä mitätöi aiemman onnistumisen. Mitään väliä millään...

Mutta eihän se oikeasti niin mene. Itselläni meni työpaikka ja ihan liikaa epäonnea ollut miesten suhteen.. Välillä ahdistaa pahasti, mutta kun itse siihen pahaan oloon voi vaikuttaa yllättävän paljon. Olen päättäväisesti kiskonut itseni ylös aina vaan, vaikka välillä on tullut kompuroitua ja kompasteltua. En suostu jämähtämään itsesäälissä surkutteluun.

En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, millä elätän itseni, löydänkö ikinä miestä itselleni, perustanko perhettä... Mutta omilla ajatuksillaan pystyy elämäänsä ohjailemaan , tiettyyn rajaan, uskon, että asioilla on tapana korjautua ja itse aion myötävaikuttaa tuohon. Opiskelen, joten jatkossa mahdollisuudet työllistyä ovat entistä paremmat, pari vuotta vielä ahkeraa opiskelua ja ehkä kituuttamista pienemmillä tuloilla. Pidän itsestäni huolta, liikun ihmisten ilmoilla ja nautin elämän pienistä asioista. Kyllä joku minut vielä huomaa, minä hänet:) Tähän kaikkeen minun vain on luotettava.

Elämä on joka tapauksessa elettävä ja mieluummin elän sen mahdollisimman onnellisesti. Ja kyllä ihminen pystyy olemaan onnellinen. Kyllä niitä takapakkeja tulee, ne vain on kestettävä. Ja välillä tarvitaan apinanraivoa, että saa itsensä taas liikkeelle. Ei kait sellaista pysyvää, onnellista olotilaa olekaan, ettei mikään asia maailmassa ikinä masentaisi ja ahdistaisi? Jos et itse kykene pettymyksistä palautumaan, juttele ammattiauttajan kanssa. Raha tms. helpottaa elämää, mutta ei automaattisesti tee ihmistä onnelliseksi. Usko pois, tiedä kokemuksesta.

Joku toinen päivä saatan taas itkeä itseni uneen vaikkapa jonkun miehen takia tai epäonnistuneen työhaastattelun takia, tai sitten en. En voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan, petynkö taas, vain jospa kohtaankin rakkauden. Se on sen ajan murhe, tai ilo. Mutta nyt kutkuttavaa onnentunnetta tuottaa auringonpaiste ja tuleva kevät ja kesä:)

Tsemppiä sinulle!

Olin aikanaan aika samoissa fiiliksissä. Maailma oli harmaan sävyjä vailla vähäisintäkään väriläiskää. Oikein pessimistin peruskuva. Luin sitten yhden kirjan, joka sai minut ajattelemaan asioita toiselta kannalta.

Ei tietenkään nytkään kaikki mene juuri kuten toivon, mutta opin, että elämäni on juuri sellaista, miksi sen kuvittelen. Jos kuvittelen sen olevan ankeaa ja onnetonta, se myös on sitä. Onneksi voin kuvitella toisin. Hetkessä ei muutos tapahdu tietenkään, mutta yksikin positiivinen ajatus tarpeeksi usein toistettuna, alkaa tuottaa tulosta.

Kokeile, et menetä mitään, mutta voita saada paljon.

Mä suosittelen sulle psykoterapiaa. Mä käyn itse ja se on tosi hyödyllistä ja auttaa ainakin mua. Mä en ole mitenkään psyykkisesti sairas pelkästään ahdistunut ja jonkin verran masentunut. Tuntuu kovin usein, että elämä ja kasvaminen aikuiseksi ei tuo enää mitään kivaa mukanaa, mutta kyllä se tuo. Siihen pitää alkaa vaan suhtautua vähän eri lailla. Alkaa elää omaa elämää ja olla oman elämänsä herra. Sillä ei kukaan muu kuin sä elä sun elämää.

Esim. Rakkaus auttaa unnohtamaan kaikki paskat tunteet. Itse olen nimittäin tuon kokenut. Sudenkuoppa ei todellakaan ole niin syvä, miltä se vaikuttaa.