Mielestäni on kahdenlaisia syömishäiriöisiä, niitä joilla on ystäviä ja jonkinlainen sosiaalinen elämä ja niitä joilla ei ole. Niitä jotka eivät tunne yksinäisyyttä ja niitä jotka tuntevat.
Nyt tänä vuonna -viime keväästä tähän kevääseen, koko aikana- en ole puhunut yhdenkään ikäiseni kanssa. Olen totaalisen yksin, yksinäinen.
Olen huono ystävystymään ja pelkään ihmisiä. Häpeän itseäni ja pidän itseäni surkeana. Minussa ei sinänsä pitäisi olla mitään vikaa, en erotu massasta mitenkään. Olen tehnyt itsestäni massatytön jotta kukaan ei näkisi miten ratkaisevan erilainen olen sielussani. Olen 21.
Nyt tänä vuonna -viime keväästä tähän kevääseen, koko aikana- en ole puhunut yhdenkään ikäiseni kanssa. Olen totaalisen yksin, yksinäinen.
Olen huono ystävystymään ja pelkään ihmisiä. Häpeän itseäni ja pidän itseäni surkeana. Minussa ei sinänsä pitäisi olla mitään vikaa, en erotu massasta mitenkään. Olen tehnyt itsestäni massatytön jotta kukaan ei näkisi miten ratkaisevan erilainen olen sielussani. Olen 21.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mä olin todella sisäänpäin kääntynyt pari kuukautta sitten puoli vuotta taaksepäin. Esim. mun paras kaveri aina välillä viestitteli mutta en joko vastannut tai sanoin etten nyt kerkiä/jaksa tulla tai tavata. Vielä joku vuosi sitten oltiin joka päivä yhdessä. Viime vuosi siis oli siinä taukoa enkä käynyt missään enkä oikein puhunut kennellekkään, olin ihan yksin kotona, ahmin ja oksensin... no nyt sitten jostain marraskuusta alkaen olen tullut sosiaalisemmaksi, taas ollaan parhaan kaverin kanssa kuin paita ja peppu, asutaan jopa yhdessä!! olen kaupassa töissä jossa täytyy olla sosiaalinen ja hyvin on mennyt..sosiaalisuus on kasvanut jostain syystä. Olen muuten 20 vuotias..
kauanko sulla on ollut bulimiaa??
...on yksi ystävä. Mäkin pelkään muita ihmisiä ja oon tosi epäsosiaalinen. Pelkään, ettei muut hyväksy mua ja yritän olla mahdollisimman huomaamaton...
Mulla oli teini-iässä paljon "kavereita" ja ystäviäkin muutama. Mut sit masennuksen myötä sosiaalinen elämä pikkuhiljaa vaan jäi. Nykyään ainoot ihmiset, jotka pitää muhun mitään yhteyttä, on perheenjäseniä.
Rasittavinta pahassa mia-vaiheessa onkin olla sosiaalinen, parempikin että on yksin, koska teeskentely pahentaa asiaa. Mä en kerro miasta kenellekään.. vaikka kyllähän se pahassa vaiheessa näkyy jos osaa katsoa. En tunne yksinäisyyttä ja viihdyn paremmin yksin kuin seurassa. Vaikka on mulla kavereita, joita näen nyt laattaamisen ohella harvemmin. Tosiystävät jäävät ja kaverit häviävät erittäin nopeasti.