Seurustelen miehen kanssa joka asuu toisella paikkakunnalla. Olen miettinyt kovasti muuttoa sinne, suurin syy on se, ettei täällä ole minulla töitä tarjolla ja siellä olisi. Se vain, että minulla on kuusi vuotias lapsi. Hänellä alkaa koulu syksyllä, kaikki sukulaiset asuu täällä, isä myös. Oikeastaan hänen takiaan en ole edes voinut kuvitella, että muutettaisiin johonkin!
Nyt sitten mietin, että olisiko se nyt NIIn kauhea asia? Sieltä on reilun parin tunnin automatka tänne ja lapsi pääsisi isänsä luo niinkö ennenki. Se vain, että koulu ja ympäristö muuttuu. Lapset ovat kuitenkin melko hyviä saamaan uusia kavereita ja sopeutumaan, eikö? Ja lapsi on reipas ja puhuinkin hänelle tästä, että mitä jos joskus ellei äiti saa täältä töitä. Tuntui ymmärtävän ja ei ollut asiaa vastaan.
Niin, ja uusi miesystävä tulee hyvin toimeen lapsen kanssa ja päinvastoin, joten se ei ongelma.
Onko siis kokemuksia ja miten asiat on lähteneet rullamaan uudella paikkakunnalla?
Nyt sitten mietin, että olisiko se nyt NIIn kauhea asia? Sieltä on reilun parin tunnin automatka tänne ja lapsi pääsisi isänsä luo niinkö ennenki. Se vain, että koulu ja ympäristö muuttuu. Lapset ovat kuitenkin melko hyviä saamaan uusia kavereita ja sopeutumaan, eikö? Ja lapsi on reipas ja puhuinkin hänelle tästä, että mitä jos joskus ellei äiti saa täältä töitä. Tuntui ymmärtävän ja ei ollut asiaa vastaan.
Niin, ja uusi miesystävä tulee hyvin toimeen lapsen kanssa ja päinvastoin, joten se ei ongelma.
Onko siis kokemuksia ja miten asiat on lähteneet rullamaan uudella paikkakunnalla?
Vastaukset 11
Vanhimmat
HEI!
Hienoa, että mietit lapsenkin kannalta tätä asiaa.
Tosiasiahan kuitenkin on, että tällaiset asiat on aikuisten päätettävä! Se on meidän oikeus ja ikävä kyllä myös velvollisuus.
Oletteko tunteneet kauan miesystäväsi kanssa? Mietin vaan, että jos tuttavuutenne on tuore, olisiko mahdollista aluksi muuttaa vain samalle paikkakunnalle ja etsiä itsellesi työpaikka ja lapselle hoitopaikka ja vasta sitten myöhemmin muuttaa yhteen. Toki, jos olette tunteneet jo pidempään, on varmasti järkevää muuttaa samantien yhteiseen kotiin. Enkä tiedä, onko lapsen ( tai aikuistenkaan ) kannalta parempi, että muutoksia tulee pikkuhiljaa mutta jatkuvasti, vai onko parempi, että elämä muuttuu kerralla isommin?!
Omalta kohdaltani voin kertoa, että nyt 7-vuotias tyttäreni on muuttanut kolmesti kanssani neljän vuoden sisällä ( tosin paikkakunta on pysynyt samana, mutta hoitopaikka on muuttunut ) ja keskimmäisellä kerralla muutimme miesystäväni kanssa saman katon alle. Silloin oli havaittavissa pientä oireilua esim. lisääntyvänä kiukutteluna, mutta se oli ohimenevää, onneksi. Nyt toivon mukaan pysymme aloillamme pidempään, kun syksyllä alkaa koulukin ja minun sekä mieheni työpaikat ovat tuossa melkein naapurissa =)
Mutta jos ei sinulla itselläsi kerran ole siteitä nykyiseen asuinpaikkaanne, niin kahden tunnin matka tyttäresi isän luo ei kuulosta pahalta! Muuttaahan jotkut yksinhuoltajat lapsen kanssa toiselle puolelle maapalloa ja nämäkin lapset tapaavat joskus etävanhempaa!
Uskon, että enemmän tulet katumaan, jos et uskalla nyt lähteä!
Onnea teille, miten sitten päätätkin tehdä!
Mitä jos lapsi jää sinne tuttuun ympäristöön isänsä luokse?
Sinä sitten töitten jälkeen perjantaina lähtisit hakemaan lasta ja palauttaisit sunnuntaina.
Lapsi isälle kuulostaisi tässä äkkiseltään parhaalta vaihtoehdolta, jos vain isä on rehti ja raitis ja etenkin siinä tapauksessa, jos isällä ei ole uusperhettä eikä uutta naista edes tulollaan kuvioihin.
Tässä tapauksessa en voisi ajatella, että lapsi pääsääntöisesi asuisi isällään. Hänellä on NIIN paljon omia menoja, harrastuksia yms joista hän Ei luovu. Ei silloinkaan kun oltiin vielä yhdessä. Tiedän, että jos lapsi jäisi isälleen, hän käytännössa asuisi hänen äitinsä luona ja siihen taas omat syynsä miksi ei. Sitäpaitsi lapsen isä tekee tälläkin hetkellä reissutöitä vaikka asuu täällä joten...
Niin, ja hänellä on myös uusi nainen, ollut jo yli vuoden.
Eli kyllä lapsi minun mukaan lähtee, mietin vaan sitä sopeutumista. Ja tämä nykyinen kumppanini on myös välillä asunut meillä kun oli hetken täällä töissä niin yhteenmuutto ei olisi liian suuri askel, koska lapsi on jo hyväksynyt tämän uuden miehen. Jos täällä olisi töitä minulle ja nykyisell miehelle, ei tarvisi muuttoa miettiä. Vaan alanko vuosia sitten työttömänä istuun kotona. Ei kiitos...
Normaali terve lapsi kestää kyllä hoitopaikan ja ympäristön vaihdoksen, ihan niin kuin ei-eronneissa perheissäkin. Muutto toiselle paikkakunnalle ei ole mikään syy sille, että lapsi muuttaisi isänsä luokse. Itse asiassa muutto pois äidin luota saattaisi olla traumaattisempi kokemus lapselle kuin muutto äidin kanssa toiselle paikkakunnalle.Tiedän tämän kokemuksesta, sillä äitini jätti minut lapsena muuttaessaan paikkakuntaa, enkä ole sitä voinut koskaan antaa anteeksi. Muuton syynä oli tietenkin uusi mies.
Ja mitä sitten lapselle tapahtuisi, jos isällä tulisi joku nainen kuvioihin? Muuttaa takaisin äitinsä luokse?
Mihin nämä "parhaat vaihtoehdot" oikein perustuvat?
Nyt olisi hyvä aika muuttaa. Koulu on joka tapauksessa uusi, joten olisi varmaan helpointa muuttaa nyt. Aina vaikeampaa se on mitä kauemman koulua on käyty. Lapset ovat hyviä sopeutumaan ja ovat onnellisia yleensä silloin kun vanhemmatkin ovat.
meillä ei koulu sinänsä ole uusi koska eskari on samassa paikassa joten...
mutta tokihan se olisi helpompaa muuttaa ennen koulua kuin esim vaihtaa joululomalla koulua. Jotenki hirvittää kaikki ne muutokset, etsiä asunto, työ, koulu, kaikki! (siis minulla ei vielä ole sitä työpaikkaa valmiina siellä, ja toki sen hommaan ennenkö muutto olisi varma)
voin kertoa kokemuksistani.eli erosimme,meillä kaksi lasta,menin uusiin naimisiin ja muutimme toiselle paikkakunnalle ja uusperheeseemme syntyi yhteinen lapsi.isommat lapset ikävöivät isää ja sukua kovin mutta olivat silloin 2 ja 4v.joten kaveripiiri syntyi uuteen paikkaan ja siitä muodostui hyvä kaveripiiri.sitten muutimme töiden perässä mieheni kotiseudulle jolloin vanhimpien lasten matka venyi kolmeen tuntiin.lapset olivat aina ,etenkin talvella tosi väsyneitä kun reissasivat isänsä luokse.olivat silloin 8 ja 10 ja uuden kaveriporukan luominen oli tosi vaikeaa.isommalle ei kehkeytynyt sellaista oikeastaan ollenkaan ,pienemmällä pitkän ajan päästä.mutta sitten erosimme mieheni alkoholiongelman takia ja muutin lasten kanssa takaisin tänne ihan ekaan paikkaan missä on minun ja ekan exän sukulaiset.vanhemmilla lapsilla menee ihan hyvin nyt ja tähän hyvään kaveriporukkaan on lyhyt matka ja täälläkin on löytynyt uusia.pienimmälläkin on täällä tosi paljon kavereita mutta hän reissaa nyt sen 3tuntia isänsä luo.kymmenen vuoden lenkki.ikinä en ole halunnut erota ja olen yrittänyt tehdä kaiken parhain päin.mutta eipä se aina mene niin...lapset sopeutuvat koska on pakko mutta ei se ole aina kivaa katseltavaa.minä en sinuna välttämättä muuttaisi.entä jos eroatte,sitten muutatte takaisin jne.eikö miesystäväsi voisi muuttaa teidän luokse?toivottavasti löydät työpaikan omalta paikkakunnaltasi.ainiin.-kun muutimme nyt viimeisen kerran ,pienimmäiseni aloitti ekan.toki kavereita on saanut mutta muuten on ollut vaikeaa sopeutua kouluun koska maalla kävi eskarin koulussa ja tutustui kaikkiin opettajiin jne.täällä kaupungissa kaikki on erilaista.
Arvaa olenko miettinyt tuota, että jos muutamme ja ero tulee. Mutta jos aina ajattelen vaan sitä, niin tosi asiahan on se, etten koskaan voi täältä mihinkään lähteä. Ja jos en lähde, en saa tietää miten suhde jatkuisi jne.. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
Kuitenkin olen koko ikäni, kohta kolmekymmentä vuotta asunut samalla paikkakunnalla ja ikävä tosi asia on se, ettei täällä ole niitä töitä! Ei mikään iso paikka ole. ja yksi syy, miksi mies ei muuta tänne (monta kertaa yrittänyt täältä töitä saada ja pätkätöitä tehnytkin) on juuri se, ettei niitä töitä ole. Muuttaa tänne sitten kotiin makaamaan...? Ei sovi hänen luonteelle kotona makaaminen enkä minäkään semmoisesta välitä.
kai "riskejä" on otettava. Eipä tarvi sitten mummona miettiä että miksi en silloin lähtenyt. Pääseehän tänne aina takaisin. Vai mitä?
et soi etukäteen kuitenkaan tietää miten menee, sopeutuuko lapset, kestääkö suhde jne. Muuta kesän alussa niin lapset ehtivät tottua uuteen kotiin, miesystävääsi ja hankkimaan kavereita ennen koulun alkua.
Itse muutin miesystävän luokse kesäkuussa ja lapset vaihtoivat kaupunkia, koulua ja ystäviä, minä myös työpaikkaa. Kaikki menikin hyvin heidän osaltaan. Ero tuli 3 vuoden jälkeen, mutta lasten takia hankin uuden kodin samalta alueelta, ettei lasten tarvinnut vaihtaa koulua enää. Kaikki on hyvin taas kun itse erosta selvisin vuoden surutyön jälkeen ja olen luvannut lapsille, että tässä asutaan kunnes muuttavat pois kotoaan. Lapset on sopeutuvaisia mutta heidät tulee tietysti ottaa huomioon. Liian monet rajut asuinpaikkojen muutokset ei ole kenellekkään hyväksi. Jos muuten ei kärsi, niin ainakin pitkät lapsuuden ystävyydet katkeaa ja niitähän kaipaa jokainen aikuisenakin.
Jouduin itse vaihtamaan koulua ekan luokan puolivälissä ja muistan edelleen miten kamalaa se oli. Joten suosittelisin kyllä muuttoa ennen koulun alkua. Mutta kaikki lapset ei ota asioita tietenkään samalla tavalla tai yhtä raskaasti.
Parempi kuitenkin varmaan olisi muuttaa ja mennä töihin kuin jäädä masentuneena kotiin makaamaan ja miettiä, että mitä jos olisin kuitenkin...