Gallus antilupusko?

Heräsin tänä aamuna ani varhain auringon kutittaessani nenääni. Nousin ylös ja pukeuduttuani menin lasitetulle terassilleni ja avasin yhden ikkunan. Kello oli tuolloin vasta 5.20. Oli hiljaista. Jäätymättömän meren aallot läiskyivät pitkin rantakalliotani. Silloin kuulin jostakin äänen. Säikähdin, sillä se oli korvia ja hermoja repivän kamala. Aivan kuin kauhuelokuvien tehosteet, tiedättehän? Oli uskomattoman kova ääni luonnosta päässeeksi.

Samaan aikaan näin, kun jokin suuri ja mahtava lintu hyppäsi kuusikosta maahan. Siivet olivat kookkaat, siipiväli etäältä katsottuna näytti varmastikin olevan pitkälti toisella metrillä. Kyllä varmasti ainakin metrin se oli. Se otus liikkui taitavasti maalla - tuli mieleeni Nakke Nakuttajasta tutut maantiekiitäjät, noin ainakin olemukseltaan. Vilkkaasti tuo vaapotti menemään.

Harmittaakin, että en kerennyt siitä enempää rekisteröidä tietoa. Tapahtuma oli kaikkineensakin hyvin nopea. En ole uskaltanut poistua koko päivänä merenrantatalostani, sillä olen hieman pelännytkin, millainen otus metsikössä majailee. Ja halusin kuitenkin saada siitä tipusta uuden havainnonkin.

En ollut nauttinut mitään vedestä väkevämpää. Olin aivan varmasti hereillä, joten mistään tuollaisesta ei ole kyse. En lukeudu myöskään harhanäkyjä näkeviin hulluihin.

Kuka osaisi sanoa mikä tuo tummahko otus oli? Siinä oli myös hieman punaista ja valkoistakin. Oliko tämä jotakin huonoa pilaa, vai mistä oli kyse?!
8550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet selvästi täysin seonnut, tarvitset pikaisesti apua! On hyvin yleistä ettei sairastunut itse tunnista avuntarvettaan vaan läheisten (jos niitä kehtaa olla lähellä) on vietävä potilas hoitoon. Joskus näitä sairastuneiden hätähuutoja on jopa aivan väärillä foorumeilla. No ehkä mielikuvituksesi vain teki tepposet. Näin alkuviikosta se voi olla olutsiepoilla mahdollista :)

Äänestä

Missä meri on sulana? Siis Suomessako? Ja mitä se ukkometso juoksi, kun lentääkin osaa (siitä on kokemusta, Nuuksiossa pelkän puron reunamilta)!?

Äänestä
  • ... meri sulana! Onhan lämpöasteitakin peräti 10 astetta kaiken päivää. Vietän siis melkoisen keväisiä päiviä, vaikka Suomen kamaralla olenkin.

    Oliko se perhanan jättiharakka siis ukkometso? Säikähdin kyllä pahanpäiväisesti. En tiedä miksi tuo tapaus juoksi, sitähän minäkin ihmettelen... Jonkin aikaa kuvittelin nähneeni jostakin tarhauksesta karanneen strutsin. Mutta, että ukkometso siis? Ja on yli metrin tuo siipivälikin? Voi hyvä tavaton...:-)

    Äänestä

Mälaren rannoilla teltassa.Olin vaimoni kanssa juuri nukahtamisen partaalla.Yht äkkiä rupesi kuulumaan kauheaa karjuntaa.Aivankuin joku raavas mies olisi henkensä hädässä yrittänyt huutaa apua.Ensi ajatus oli että varmasti on nyt ihmismurha meneillään.Hyppäsin nopeasti ulos teltasta.Enkä ollut mitenkään vain vähän peloissani,kun ei suurempia aseitakaan ollut mukana.Totesin kumminkin suhteellisen pian että haikara se oli.Niitä oli useampiakin lähekkäin.Istuskelivat korkeissa puissa joissa on pihlajan lehtiä muistuttavat lehdet.En juuri nyt muista puun nimeä.Ei niissä linnuissa punaista muistaakseni ollut.Olisivatko olleet harmaa haikaroita.Ovat Tukholman ympäristössä melko yleisiä.Ääntä vain en muista kuulleeni sitä ennen enkä sen jälkeenkään.Siinä en ole mitään menettänytkään.Ainakin ääni sopii vallan mainiosti kertomaasi.Se on todella kamala.

Äänestä
  • Muutoin ihan hyvä ehdotus varmastikin, mutta harmaahaikarat ovat vielä etelän maissa tällä hetkellä. Toki niitä muutama talvehtii, mutta minusta kuvaus sopii muutenkin paremmin metsoon.

    Äänestä

  • ei talvella kirjoitti:

    Muutoin ihan hyvä ehdotus varmastikin, mutta harmaahaikarat ovat vielä etelän maissa tällä hetkellä. Toki niitä muutama talvehtii, mutta minusta kuvaus sopii muutenkin paremmin metsoon.

    harmaahaikara nyt ei muuta sen kauemmaksi etelään kuin että löytää sulaa vettä.Toisinsanoen olen nähnyt niitten etsivän syötävää helmikuun pakkasilla juuri Tukholman lähistöllä hitaasti virtaavasta joesta,joka suurimmalta osalta on ollut jään peitossa.Vaatimus siis on vain sula vesi josta nyt ruokansa löytää.Sulaa vettä on Ahvenanmaan ympäristössäkin vaikka minkä verran,kuten Ruotsin rannikollakin Gävlestä etelään päin.

    Metsosta puheen ollen,on sen ääntely melko olematonta.Siiven iskut voivat kyllä olla huomioon otettavat juuri kuusimetsässä.Siipien väli sitten.Harmaahaikaralla se on 155-175 senttiä.

    En nyt kylläkään lähde haikarasta.Aloittajan kertomus kylläkään ei anna kovin montaa vaihtoehtoa.Voimmehan kyllä tietenkin eläytyä eri voimakkaasti samoihin asioihin.Mustarastaatkin talvehtivat melko tavallisina.Ja tähän aikaan vuodesta saattavat rätistä melko voimakkaasti säikähtäessän,sekä häviävät nopeasti.Siipien väli on kyllä alle metrin.

    Eihän kertomus vain ollut huuli?

    Äänestä

  • tuo kirjoitti:

    Enpäs huomannut/enää muistanut että kysyjän lintuhan piti kauheaa rääkynää. No ei se sitten metsokaan ole.

    Tuo jonkun ehdottama fasaani kuulostaa aika hyvältä.

    Äänestä

tuosta tarinastasi heti mieleen. Sen koiras esittelee näin keväällä laulutaitojaan kiekaisemalla sellaisen "kukkokii":n ja räpyttämällä samaan aikaan siipiään kovalla paukkeella.

Aikuisen fasaanin siipiväli on noin reilu puoli metriä kuitenkin alle metrin.

Suomessa fasaani ei ole alkuperäinen luonnonlaji, vaan sitä istutetaan vuosittain metsästäjien tappamisen himoa tyydyttämään heidän tapettuaan Suomen alkuperäiset kanalintulajit sukupuuton partaalle.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fasaani

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Birdy kirjoitti:

Heräsin tänä aamuna ani varhain auringon kutittaessani nenääni. Nousin ylös ja pukeuduttuani menin lasitetulle terassilleni ja avasin yhden ikkunan. Kello oli tuolloin vasta 5.20. Oli hiljaista. Jäätymättömän meren aallot läiskyivät pitkin rantakalliotani. Silloin kuulin jostakin äänen. Säikähdin, sillä se oli korvia ja hermoja repivän kamala. Aivan kuin kauhuelokuvien tehosteet, tiedättehän? Oli uskomattoman kova ääni luonnosta päässeeksi.

Samaan aikaan näin, kun jokin suuri ja mahtava lintu hyppäsi kuusikosta maahan. Siivet olivat kookkaat, siipiväli etäältä katsottuna näytti varmastikin olevan pitkälti toisella metrillä. Kyllä varmasti ainakin metrin se oli. Se otus liikkui taitavasti maalla - tuli mieleeni Nakke Nakuttajasta tutut maantiekiitäjät, noin ainakin olemukseltaan. Vilkkaasti tuo vaapotti menemään.

Harmittaakin, että en kerennyt siitä enempää rekisteröidä tietoa. Tapahtuma oli kaikkineensakin hyvin nopea. En ole uskaltanut poistua koko päivänä merenrantatalostani, sillä olen hieman pelännytkin, millainen otus metsikössä majailee. Ja halusin kuitenkin saada siitä tipusta uuden havainnonkin.

En ollut nauttinut mitään vedestä väkevämpää. Olin aivan varmasti hereillä, joten mistään tuollaisesta ei ole kyse. En lukeudu myöskään harhanäkyjä näkeviin hulluihin.

Kuka osaisi sanoa mikä tuo tummahko otus oli? Siinä oli myös hieman punaista ja valkoistakin. Oliko tämä jotakin huonoa pilaa, vai mistä oli kyse?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu