Jumalan valtakunta

"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin."(Matt 6:33)

Tämä on mielenkiintoinen kohta Jeesuksen vuorisaarnasta. Tätä kuulee usein tulkittavan varsin yksipuolisesti. Mitä Jeesus tarkoitti tällä kohdalla?

Itse ymmärrän että tätä kohta pitää tulkita kokonaisuutena. Jeesuksen sanoman ydin on siinä, että "etsikää Jumalaa" (=Jumalan valtakunta ja Jumalan vanhurskaus). Ihmisellä on luontainen kaipaus Isän luokse ja ihminen etsii Luojaansa. Jeesus kuitenkin opettaa, että "...eikä kukaan tule minun tyköni ellei Isä ENSIN vedä häntä". Siis Jumala saa tämän kaiken aikaan.

Paavalin tapaus on opettavainen. Jo Stefanoksen kasvot "...olivat heistä niin kuin enkelin kasvot. (Apt 6)". Vaikka Saul uhkui murhanhimoa, niin Jumala jo puhutteli häntä Stefanoksen kautta. Jumala veti Saulia puoleensa. Sitten Jeesus ilmestyi. Siinä oli Saulin elämän käännekohta. Ja Jeesuksen ohjaamana Ananias meni Saulin tykö ja saarnasi synnit anteeksi (Gal 1 ja Apt teot). Siis Jumala "saa aikaan kaiken".

Käsitteet "Jumalan valtakunta" ja "seurakunta/lauma" ovat vaikeita meille ihmisille määritellä. Vulgata kirjoitti tästä teemasta aikanaan osuvasti: "Hengellisen hartauden tarkoituksessa kokoontuvaa yhteisöä käytännön toimintoineen on alettu pitää sinänsä Jumalan valtakuntana." Todellisuudessa tämä yhteisö on paikallinen uskovaisten ihmisten joukko eli seurakunta ja sitä ei voi samaistaa sellaisenaan Jumalan valtakuntaan. Muutoin jumaluus supistetaan ihmisen muottiin.

Paavali opetti Filippin vanginvartijaa sanomalla, että "usko Herraan Jeesukseen". Jumalan seurakunta on SEURAUSTA uskosta, ei uskon kohde. Tämä on tärkeä asia, ja siinä riisutaan seurakunnalta ja ihmiseltä Jumalan valta. Kokonaan toinen asia on "avainten valta", jonka Jeesus jätti Pietarille ja muille opetuslapsilleen. Silloinkin ihminen toimii vain "suuna", kuten Luther asian ilmaisi.

Meidän ihmisten tehtävänä on "saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta" - tehtävänämme EI ole rajata Jumalan valtakuntaa. Jeesushan sanoi: "Katso ei se ole täällä, etkä se ole tuolla, se on teidän keskellänne (=sydämissänne)".
101283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kaipaan hänen ja monen muunkin kirjotuksia.

Äänestä
  • Olen pitkästynyt odottamaan, kun hän ei ole vastannut erääseen, minulle tärkeään kysymykseen. Vaikka ei sillä ole sinänsä merkitystä, kukin saa ajatella niin kuin parhaakseen tuntee. Antaa se kuitenkin tietyn säväyksen keskusteluun!

    Äänestä

>>
Ananias meni Saulin tykö ja saarnasi synnit anteeksi
>>

Tuo on surullisen yleinen valehtelu vl-liikkeessä.

Härskisti valehdellaan sellaista, mitä Raamatusta ei löydy ja josta Saul itse Paavalina vakuutti päinvastaista.

Tätä sen sijaan tervehdin ilolla:)
>>
Meidän ihmisten tehtävänä on "saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta" - tehtävänämme EI ole rajata Jumalan valtakuntaa.
>>

Juuri näin on. Tyytykää osaanne levittää hyvää sanomaa älkääkä rajoittako tai kieltäkö etteivätkö myös muut niin tekisi.

Itse näkisin Jeesuksen kehoituksen, etsiä ennenkaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, kehoitukseksi kaikille; niin uskosta osattomille kuin uskovaisillekin. Meistä kun kukaan ei ymmärrä Jumalaa täydellisesti ja uskon että jos ymmärtäisimme Jumalan täydellisesti niin olisimme jo Jumalan luona.

Koskapa olemme kuitenkin vasta matkalla, niin jatkakaamme matkaamme tietoisina vajavaisuudestamme ja siitä että vasta perillä ymmärrämme täydellisesti. Siihen saakka se on meillä etsimisessä ja voimme vain sydämessämme seurata Jumalaa sillä ymmärryksellä mikä meille kirkastetaan. Kun tahto on vilpitön, niin Jumala varmasti johdattaa kuten Hän on sanassaan luvannut:)

Äänestä
  • Miksi vl-tulkinta jostain Raamatun kohdasta on aina "valehtelua", mutta Admatan tulkinta on se ainoa oikea tulkinta?

    Äänestä

"Oli isäntä, joka istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta. (Matt 22."

Jumalan valtakunnassa on rajat, "aita". Mutta se aita on isännän eli Jumalan asettama:..."isäntä...ympäröi sen aidalla".

Jumalan valtakunta on "vanhurskautta, rauhaa ja iloa" ja se on siellä, missä Jeesus Henkensä kautta asuu. Jumala "ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä." (Apt 17). Jumalan valtakunta lähestyy uskotonta ihmistä evankeliumin Sanan kautta: "Se sana jonka olen teille puhunut on puhdistanut teidät."

Nyt saamme olla osallisia Jumalan valtakunnasta "vajavaisina" ja siksi tämä meidän ajallinen seurakuntamme on erehtyvä, kilvoitteleva ja lankeava. Mutta kerran Jumalan valtakunta toteutuu kokonaisuudessaan: se tapahtuu silloin kun Jeesus saapuu toisen kerran maan päälle noutamaan omiaan kotiinsa. Siinä Jumalan valtakunnassa "...hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. (Ilm 21)"

Äänestä

meillä nytkin sunnuntaina saarnattiin jotenkin sillä tavalla että uskovaiselle ihmiselle on kaikkein tärkeintä ja ensiarvoista että säilyy yhteys seurakuntaan. jotenkin tuo painotus tuntui aika voimakkaalta vaikka en näistä oppiasioista paljoa tunne. eikö se omakohtainen usko ole ensiarvoista ja tärkeintä

Äänestä
  • että tälla tavalla saarnataan. periaatteessa tärkeä asia mutta vaaransa siinäkin. onkohan tuossa menty sitten liian pitkälle? olen kanssasi samaa mieltä että omakohtainen usko ja puhdas omatunto on tärkeintä. sitä kai se kilvoittelu on.

    Äänestä

  • harvinaista kirjoitti:

    että tälla tavalla saarnataan. periaatteessa tärkeä asia mutta vaaransa siinäkin. onkohan tuossa menty sitten liian pitkälle? olen kanssasi samaa mieltä että omakohtainen usko ja puhdas omatunto on tärkeintä. sitä kai se kilvoittelu on.

    Huomasitko, että sinulla on edellisen kirjoittajan kanssa paitsi samanlaiset ajatuksen, myöskin samanlainen kirjoitustapa? Hassu sattuma sinänsä.

    Äänestä

Tähän liittyen tulee mieleen eräs mielenkiintoinen keskustelu, jonka taannoin kävin. Juttelin hyvin tuntemani puhujaveljen (mukavan ja leppoisan) kanssa elämäntapasäädösten ongelmallisuudesta. Niitähän seurakunta ja viime kädessä johtokunta kontrolloi. Kun sanoin, että näin ei pitäisi olla, hän kysyi minulta aivan silmät pyöreänä, että mikä seurakunnan tehtävä sitten ylipäätään olisi, ellei se näitä kontrolloisi?

Nii-in. Eikö jäisi jäljelle enää mitään tehtävää :-)

Äänestä
  • Tämä seurakuntakäsitys on vanhoillislestadiolaisuuden "suola", mutta samalla myös kompastuskivi. Oikein ymmärrettynä seurakuntaoppi on Raamatullinen: Jumala synnyttää Henkensä kautta uskovaisia ihmisiä. Tämä tapahtuu maanpäällä elävien uskovaisten ihmisten välityksellä ("avainten valta"). Ja nämä uskovaiset ihmiset muodostavat lauman, Jumalan seurakunnan. Lähtökohtana on siis Jumala.

    Mutta kompastuskiveksi asia muuttuu, jos ihminen ottaa Jumalan vallan. Tuomiovallan. Hallitusvallan. Sitojan vallan. Tällöin ihmisjoukko mielletään "Jumalan valtakunnaksi". Samalla tämän ihmisjoukon työ on "Jumalan valtakunnan työtä." Vaikka oikeata Jumalan valtakunnan työtä ovat "Hengen hedelmät", siis Jumalan Hengen aikaansaannosta.

    Vanha Simeon kohtasi Jeesus-lapsen Jerusalemin temppelin äärellä: "Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. (Luuk 2)."

    Ihmisten jako oikeisiin ja vääriin - Jumalan valtakunnan perijöihin ja kadotuksen omiin -tapahtuu tämän lapsen kohtaamisessa. Otammeko Jeesuksen vastaan? Hylkäämmekö hänet? Simeonin selän takana häämötti sen aikainen paikallinen "rauhanyhdistys". Kuitenkin, Simeon näki uskon silmin että vedenjakaja ei ole selän takana komeileva kultareunuksinen temppeli vaan silmien edessä. Vaatimattomana. Äänettömänä. Vähäarvoisena.

    Me olemme hanakoita luettelemaan muiden kristittyjen vääriä opillisia painotuksia. On hyvä huomata, että itsekään emme ole immuuneja tälle taudille. Siksi Raamatun arvoa ei voi liikaa korostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rabbi. kirjoitti:

"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin."(Matt 6:33)

Tämä on mielenkiintoinen kohta Jeesuksen vuorisaarnasta. Tätä kuulee usein tulkittavan varsin yksipuolisesti. Mitä Jeesus tarkoitti tällä kohdalla?

Itse ymmärrän että tätä kohta pitää tulkita kokonaisuutena. Jeesuksen sanoman ydin on siinä, että "etsikää Jumalaa" (=Jumalan valtakunta ja Jumalan vanhurskaus). Ihmisellä on luontainen kaipaus Isän luokse ja ihminen etsii Luojaansa. Jeesus kuitenkin opettaa, että "...eikä kukaan tule minun tyköni ellei Isä ENSIN vedä häntä". Siis Jumala saa tämän kaiken aikaan.

Paavalin tapaus on opettavainen. Jo Stefanoksen kasvot "...olivat heistä niin kuin enkelin kasvot. (Apt 6)". Vaikka Saul uhkui murhanhimoa, niin Jumala jo puhutteli häntä Stefanoksen kautta. Jumala veti Saulia puoleensa. Sitten Jeesus ilmestyi. Siinä oli Saulin elämän käännekohta. Ja Jeesuksen ohjaamana Ananias meni Saulin tykö ja saarnasi synnit anteeksi (Gal 1 ja Apt teot). Siis Jumala "saa aikaan kaiken".

Käsitteet "Jumalan valtakunta" ja "seurakunta/lauma" ovat vaikeita meille ihmisille määritellä. Vulgata kirjoitti tästä teemasta aikanaan osuvasti: "Hengellisen hartauden tarkoituksessa kokoontuvaa yhteisöä käytännön toimintoineen on alettu pitää sinänsä Jumalan valtakuntana." Todellisuudessa tämä yhteisö on paikallinen uskovaisten ihmisten joukko eli seurakunta ja sitä ei voi samaistaa sellaisenaan Jumalan valtakuntaan. Muutoin jumaluus supistetaan ihmisen muottiin.

Paavali opetti Filippin vanginvartijaa sanomalla, että "usko Herraan Jeesukseen". Jumalan seurakunta on SEURAUSTA uskosta, ei uskon kohde. Tämä on tärkeä asia, ja siinä riisutaan seurakunnalta ja ihmiseltä Jumalan valta. Kokonaan toinen asia on "avainten valta", jonka Jeesus jätti Pietarille ja muille opetuslapsilleen. Silloinkin ihminen toimii vain "suuna", kuten Luther asian ilmaisi.

Meidän ihmisten tehtävänä on "saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta" - tehtävänämme EI ole rajata Jumalan valtakuntaa. Jeesushan sanoi: "Katso ei se ole täällä, etkä se ole tuolla, se on teidän keskellänne (=sydämissänne)".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu