Luin viime vuoden loppupuolella jostakin, että susi olisi syönyt koiran "Outokummun Mutalassa". Kadun nimikin mainittiin "Suonreunankatu" tai sinnepäin. Mikä juttu tämä oli? Onko susipelkoa havaittavissa ja onko siihen aihetta?
susiasiaa
(ex) p-aholainen
6839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minäkin olen kuullut tuon jutun, että susi on tappanut ja raadellut koiran Mutasilta Suonreunantieltä. Suonreunantie on Makumäeltä - Törisevään menevältä tieltä erkaneva tie joka yhtyy Sukkulansalon tiehen.
Lähipiiriini kuuluva henkilö on nähnyt kaksi sutta ylittävän Kuopiontien Ullan ja Alavin välillä.
piskinne sisällä pöljät
Kun tulin töistä ihmettelin mikä tumma möykky on meidän tontilla.
Siitä kulmasta ei näyttänyt karhulta.
Vaan karhu se oli parinkymmen metrin päässä minusta kun menin sisälle.
Sinä iltana ei tehnyt ulos mieli.
Koirakin pysytteli sisällä.
Sattui toissa kesänä, ei ole pihalle asti enää tullut mutta lähiseudulla on liikuskellut useampiakin.
eläinsuojelulaista? Sen mukaan elukoille pittää antaa mahollisuus lajinmukaseen käyttäytymiseen, eikä se koiran kohalla toteudu jos sisällä pietään. Ja onhan viime vuonna sus käyny raatelemassa nautoja navetassahi.
joo mie ainakin muistan sen yhen susi nimisen tyypin sieltä...aika omituine tyyppi ja talvella ol soltä kikulit jiätynneet armeijassa vaikka söi 8 pakillista hernekeittoa...nii se vain on että sellasii ne sudet on!!!
...kehuskella,on meilläkkiin tiällä Savonlinnassa ihan oma susi ja se ol käynnä tuolla casinollakkii!!!jospa se oli menossa vaikka höyrysaunaan sinne tai sit sillä oli sen punaisen-hilkan kanssa sättitrehvit! no nyt ne sitten sitä aijaavat takkoo ne paikalliset pyssymiehet!!!hulluja nuo savolaiset!!!mie kyllä nyt kaippaan takas sinne outokumppuun!!