As työkaveri?

Meillä on työkaveri, jonka kanssa alkaa kaikilla olla sukset ristissä. Epäilen että hänellä on jonkinasteinen asbergerin syndrooma tai jotain. Olenko ihan hakoteillä:
mies saattaa kokouksissa jankuttaa jotain lausetta kerta toisensa jälkeen, vaikka se on kaikille tuttu ja jo aiemmin kuultu. Hän vaan aina aloittaa samoilla sanoilla ja kertoo jonkun asian uudelleen vaikka kaikki sen ovat jo kuulleet. Se on noloa ja samalla se nolaa meidät muut.. ihan kuin olisimme idiootteja, joille pitää kertoa uudelleen samat asiat. Jos hänelle sanoo, että joo niin kerroit eilen.. hän edelleen jatkaa tai parhaassa tapauksessa aloittaa alusta. Mies ei myöskään pysty minkäänlaiseen empatiaan.. jos joku on kipeä tai omainen kuollut.. hän pystyy toteamaan "voi voi" ja siihen jää. Käsittääkseni siinä voisi sanoa, että jos et jaksa olla niin mene kotiin lepäämään tms.. Ja hän myös juoruilee toisten asioista liian avoimesti asemaansa nähden; "eihän tätä saisi tietenkään sanoa mutta..." Ja hän on uskomaton tosikko työasioissa. Ymmärtää vitsit aina totena, joten niitä yritämme vältellä. Vain harvoin hän innostuu leikittelemään jollain asialla. Yleensä vain tuijottaa ihmeissään ja palauttaa kaikki äkkiä maan pinnalle.. nolostuttaen. En tiedä. En jaksa enää olla koko ajan varuillaan! Työilo on kaukana, kun pitää jännittää. Jatkuvasti tulee väärinkäsityksiä ja jälkikäteen hän ei koskaan myönnä tehneensä tai sanoneensa mitään. Tunnen itse tulevani hulluksi, kun muka aina käsitän väärin. En oikein osaa selittää enempää.. ehkä joku tästä tajuaa jotain?
73566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tyypilliseltä aspergerilta. Varsinkin sosiaalisten tilanteiden lukeminen ja vaikea ymmärtää huumoria. Raskasta työkavereille, tutustu aiheeseen ja älä ota tilanteita liian vakavasti.

Äänestä

pystyt häntä analysoimaan..

Äänestä
  • Joko sinä olet se itse tai se on sinun mies:-) (eikä vaan?)

    Äänestä

mielestä olisi paremminkin jokin sortin persoonallisuushäiriö.
En itse assina käyttydy tuolla tavalla ollenkaan. Yleensä olen omissa oloissani töissä. Mulla on myös työkaverina assi, joka ei myöskään käyttäydy kuvaamallasi tavalla.
Muuten, kun me kaksi tehdään töitä, meillä on lähes täydellinen hiljaisuus, eikä mua vaivaa yhtään. Jotenkin on luonnollista se hiljaisuus; molemmat on omassa maailmassaan.

Ei kaikki empatia kyvyttömyys merkitse aspergerin oireyhtymää. Sitäpaitsi en koskaan juoruile; ei kiinnosta.

Äänestä

sinulta, kun et tule ajatelleeksi, miltä työtoveristasi itsestään tuntuu hänen elämänsä. Hän varmaan oivaltaa oikein hyvin sen, ettei oikein sovi kuvioihin. Jos et pysty eläytymään tuon paremmin, olisikohan sinulla asperger? (Minulla luullakseni on:) Ei pahalla, ajattelin vain mainita - toisaalta sama kritiikki pätee itseenikin.

Minusta on ihanaa, että on kaikenlaisia työtovereita! Ne standardikeskivertokansalaiset ovat tylsempiä. Vaikka heitä on harvassa, tai liekö olemassa ollenkaan! Jokaisella on omituisuutensa, ja hyvä niin.

Äänestä

Oletko tullut ajatelleeksi sellaista, että ehkäpä tämä mieshenkilö ei viitsi osoittaa empatiaa teitä muita kohtaan, kun ette tekään häntä kohtaan? Näin itse ainakin aspergerin syndroomaa todennäköisesti sairastavana ajattelen. Sääntöjen tulee olla samart kaikille ja ellei muiden tarvitse kunnioittaa minua, niin ei sitten minunkaan muita, piste.

Äänestä
  • Kuulostaa enemmän persoonallisuushäiriöltä. Ei asseille käsittääkseni kuulu juoruilu ja kokouksessa messun pitäminen, ei ollenkaan. Kun hän palauttaa muut maan pinnalle, niin sano hänelle leikillisesti, että eikö sinulla ol yhtään huumorintajua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaksanko jos ymmärrän kirjoitti:

Meillä on työkaveri, jonka kanssa alkaa kaikilla olla sukset ristissä. Epäilen että hänellä on jonkinasteinen asbergerin syndrooma tai jotain. Olenko ihan hakoteillä:
mies saattaa kokouksissa jankuttaa jotain lausetta kerta toisensa jälkeen, vaikka se on kaikille tuttu ja jo aiemmin kuultu. Hän vaan aina aloittaa samoilla sanoilla ja kertoo jonkun asian uudelleen vaikka kaikki sen ovat jo kuulleet. Se on noloa ja samalla se nolaa meidät muut.. ihan kuin olisimme idiootteja, joille pitää kertoa uudelleen samat asiat. Jos hänelle sanoo, että joo niin kerroit eilen.. hän edelleen jatkaa tai parhaassa tapauksessa aloittaa alusta. Mies ei myöskään pysty minkäänlaiseen empatiaan.. jos joku on kipeä tai omainen kuollut.. hän pystyy toteamaan "voi voi" ja siihen jää. Käsittääkseni siinä voisi sanoa, että jos et jaksa olla niin mene kotiin lepäämään tms.. Ja hän myös juoruilee toisten asioista liian avoimesti asemaansa nähden; "eihän tätä saisi tietenkään sanoa mutta..." Ja hän on uskomaton tosikko työasioissa. Ymmärtää vitsit aina totena, joten niitä yritämme vältellä. Vain harvoin hän innostuu leikittelemään jollain asialla. Yleensä vain tuijottaa ihmeissään ja palauttaa kaikki äkkiä maan pinnalle.. nolostuttaen. En tiedä. En jaksa enää olla koko ajan varuillaan! Työilo on kaukana, kun pitää jännittää. Jatkuvasti tulee väärinkäsityksiä ja jälkikäteen hän ei koskaan myönnä tehneensä tai sanoneensa mitään. Tunnen itse tulevani hulluksi, kun muka aina käsitän väärin. En oikein osaa selittää enempää.. ehkä joku tästä tajuaa jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu