Yksinäisyys ja masari = tappava kombinaatio

Tässä tullu huomatuksi asia jota luulis jo itsestään selvyydeks. Mutta se kajahtaa pollaan vasta kunnolla ku sen kokee. Masentuneena yksilönä ollu jo vuosia. Mutta ny kuvaan on astunu yksinäisyys ku joko ystävät ovat pistäneet välit poikki. Tai asuvat niin pitkällä ja ovat niin kiireisiä että eivät huomaakkaan. Ja kyllä aika rankkoja tuloksia se tuo. Kännipäissään muutamaan otteeseen itteltään henkee koittanu ottaa pois. Ja sitä vaan vetäytyy entistä enemmän kuoreensa sisään. Kunnes huomaa olevansa läpi katkera ja vihainen ihminen jota kukaan ei jaksa katella (se perus Suomalaisen miehen kohtalo varmaan)Jos mitään oppinu nii ystävistä täytyy pitää kiinni viimeiseen hengenvetoon asti. Toivottavasti monet hiffaa sen paljon nopeemmin kuin allekirjoittanut. (Kiittää ja lähtee vähin äänin pois)
291940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vielä lisäten että kun se katkeruus ja viha alkaa juurtua. Se ei tule päästämään irti helpolla. Ja silloin yksinäisyys on näemmä taattu.

(äskeinen tuli näköjään vahingossa nimettömänä)

Äänestä

Jopa masentuneelle toinen masentunut on liian raskas pala, normaali-ihmiset ei joko kestä katsoa vierestä tai yksinkertaisesti ymmärrä.

Yksi kerrallaan, ystävät tippuu pois. Huonoimmat ensin, sitten muut, lopulta ei ole ketään. Mieti siinä sitten oletko huonompi kuin muut kun kaikki jättää. Kaiken lisäksi ne jättää sut, koska ei kestä katsoa että tunnet itsesi huonommaksi.

Niin, silloin kauan sitten raahasin yhden kaverin kahville joka päivä että sain sen kotoaan ulos. Kukahan veis mut?

Äänestä
  • jotakuta? Se ON hienoa. Todella.

    Äänestä

  • raahaamalla raahannut kirjoitti:

    jotakuta? Se ON hienoa. Todella.

    Kuten myös siivosin ko. henkilön asunnon kun uusi miesystävä oli tulossa käymään. Tottakai mun piti sieltä kiireesti lähteä ennen kuin vieras saapui. Että näin.

    Äänestä

  • LoneSheWolf kirjoitti:

    Kuten myös siivosin ko. henkilön asunnon kun uusi miesystävä oli tulossa käymään. Tottakai mun piti sieltä kiireesti lähteä ennen kuin vieras saapui. Että näin.

    olet? Käyt vissiin paljonkin täällä? runopalstallakin joskus bongasin sinut. Hieno nimimerkki kerrassaan.

    Äänestä

  • minkä ikäinen kirjoitti:

    olet? Käyt vissiin paljonkin täällä? runopalstallakin joskus bongasin sinut. Hieno nimimerkki kerrassaan.

    Kun en tällä nimellä muualla kirjoittele. Se toinen on sitten ollut joku mulle tuntematon suuruus. Viime syksystä oon tätä nickiä käyttänyt tällä palstalla.

    Ikää on yli 20 mutta alle 30 ;)

    Niin ja kiitoksia.

    Äänestä

  • vaikka se miehes kerran sul semmone on!!!!!!

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    vaikka se miehes kerran sul semmone on!!!!!!

    koska et todellakaan tiedä meidän tilanteesta mitään. Eikä mulla ole mitään halua sitä täällä tilittää.

    Tekis mieli sanoa pahasti, mutta jätetään väliin koska et ole sen arvoinen. En minäkään sun perässäsi juokse ja huutele, mutta ehkä toisilla ei ole parempaakaan tekemistä.

    Äänestä

siis tiedän että klisee mutta eihän mikään ole sen arvosta?

Olen kokenut kovia kuten säkin, mutta itsaria en vois tehdä ikinä. En voisi tehdä perheelleni sitä.

kyllä täällä maailmassa on elämisen arvoisia asioita ja masennuksesta voi nousta. Itse nousin. Ja nyt nautin monista asioista ihan pienistä kuten aamun ensimmäinen kahvi. Se maistuu tosi hyvältä.

Kamujakin voi saada uusia vaikka olis ujo. Ainakin mulle kävi niin. Täytyy ajan kanssa katsoa tuleeko niistä ystäviä, mutta nyt nautin kaveruudesta.

Voimia!

Äänestä
  • Ei tässä ole enää mitään muuta vaihtoehtoa jäljellä, kun on 18-28-vuotiaana joutunut olemaan täysin yksin eikä ole ketään ketään ystäviä löytänyt vaikka mitä on yrittänyt. Tästä eteenpäin on vain entistä mahdottomampaa löytää ystäviä.
    Minulla on jemmassa iso annos fentanyyliä (sellainen syöpäkipulääke, n. muutamankymmentä kertaa heroiinia vahvempi opioidi jota käytetään syöpäpotilailla viime vaiheen kivunhoidossa), siihen kuolee täysin varmasti ja kivuttomasti kun opioiditoleranssi on nollassa. Ajattelin odotella vielä pari kuukautta ja tarkistaa tilanteen, sen jälkeen on pakko häipyä kun mitään muita vaihtoehtoja ei ole.

    Äänestä

  • pois paskasta kirjoitti:

    Ei tässä ole enää mitään muuta vaihtoehtoa jäljellä, kun on 18-28-vuotiaana joutunut olemaan täysin yksin eikä ole ketään ketään ystäviä löytänyt vaikka mitä on yrittänyt. Tästä eteenpäin on vain entistä mahdottomampaa löytää ystäviä.
    Minulla on jemmassa iso annos fentanyyliä (sellainen syöpäkipulääke, n. muutamankymmentä kertaa heroiinia vahvempi opioidi jota käytetään syöpäpotilailla viime vaiheen kivunhoidossa), siihen kuolee täysin varmasti ja kivuttomasti kun opioiditoleranssi on nollassa. Ajattelin odotella vielä pari kuukautta ja tarkistaa tilanteen, sen jälkeen on pakko häipyä kun mitään muita vaihtoehtoja ei ole.

    Miten niin muita vaihtoehtoja ei ole? Asiat voivat muuttua koska tahansa. Kahden kuukauden sisällä, tai vasta sen jälkeen.

    Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, ettei ole kivaa kun kaverit yksitellen ilmoittavat että olet muuttunut niin paljon, ettei sun kanssa ole enää kiva olla. Varsinkaan sen jälkeen, kun kaikista päänaukomisista huolimatta olet itse yrittänyt niitä auttaa kun niillä on vaikeaa.

    Laita vaikka mulle sähköpostia loneshewolf80(at)hotmail.com
    @-merkki (at):n tilalle

    huonoon suuntaa sä oot sit muuttunut ku kamut karkaa. omapa on vikas. nyt sit tääl yrität tyrkyttää osotettas et saisit lissää sut aikanaa hylkäävii kamui. biaatch!

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    huonoon suuntaa sä oot sit muuttunut ku kamut karkaa. omapa on vikas. nyt sit tääl yrität tyrkyttää osotettas et saisit lissää sut aikanaa hylkäävii kamui. biaatch!

    miksi SINÄ olet yksin.

    En yhtään ihmettele ettei kukaan tykkää jos vielä perään soittelet ja puhelimessa huutelet ja haukut. Hyi helvetti.

    Niin ja kumpi meistä sanoikaan olevansa se ainoa oikea tr00iiveli yksinäinen? Sullako ei ole omassa käytöksessäsi mitään vikaa? Luepa nää meidän keskustelut ihan uudelleen ja mene itseesi.

    On monta syytä miksi ihminen muuttuu, masennus on yksi helvetin hyvä esimerkki. En koskaan ole kuullut sen tehneen yhdestäkään ihmisestä ainakaan parempaa.

    Vielä sen verran että tuo on sekä ensimmäinen, että todennäköisesti viimeinen kerta kun s-postiosoitetta mihinkään sivulle pistän.

    mitä vittuu sä sönkötät? en mää kelleen puhelimes huua ja hauku! mää oon kiva immeinen. sä ny oot vähä tollanen mälliperse syhö lääkkeit ni masennus hävii

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    mitä vittuu sä sönkötät? en mää kelleen puhelimes huua ja hauku! mää oon kiva immeinen. sä ny oot vähä tollanen mälliperse syhö lääkkeit ni masennus hävii

    Sen takia varmaan täällä roikut, kun oot niin maan jumalattoman mukava. Oikeesti, äidinkielentaitokin täys 10. Siis kertakaikkiaan täydellinen, huomioonottava ja ymmärtäväinen helvetin kitisijä. Itse pyysit. Tänne kai on tarkoitus tulla keskustelemaan OMISTA tuntemuksista, eikä siitä onko joku toinen tr00 vai epätr00. Lapsellinen idiootti.

    mene sie ylpijä narttu ottamaan silt ukoltas suihin vaan ja olen täydellinen kiitos kysymästä

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    mene sie ylpijä narttu ottamaan silt ukoltas suihin vaan ja olen täydellinen kiitos kysymästä

    Kiitoksia vaan kun piristit aamuani, sinä kultainen, täydellinen ja ennen kaikkea rakas ystävä.

    Haluan kuitenkin tietää, miksi noin kertakaikkisen ihana ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi? Eihän sinusta yksinkertaisesti voi olla pitämättä :X

    Eiköhän olisi aika hipsiä muualle ja antaa meidän epämiellyttävien, asenneongelmaisten ja muutenkin epätäydellisten yksinäisten olla rauhassa?

    Niin, kaiken muun pahan lisäksi kärsin välillä unettomuudestakin, joskus syystä ja toisinaan muuten vaan. Mutta levätään haudassa.

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    mene sie ylpijä narttu ottamaan silt ukoltas suihin vaan ja olen täydellinen kiitos kysymästä

    Kiitoksia aamun piristyksestä. Sinä täydellinen, miellyttävä ja ennen kaikkea rakas ystävä.

    En tosin täysin ymmärrä, miksi kaltaisesi ihana ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi. Eihän sinusta kerta kaikkiaan voi olla pitämättä :X

    Kiitos kuitenkin että jaksat piristää meitä muita epämiellyttäviä, asenneongelmaisia ja kaikin puolin epätäydellisiä yksinäisiä omalla erinomaisuudellasi.

    Minä muuten kärsin unettomuudesta kaiken muun lisäksi. Joskus aiheesta ja toisinaan muuten vaan. Mutta levätään haudassa.

    Olen muuten aivan liian ylpeä sillä tavalla kumartelemaan kenenkään edessä...

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    mene sie ylpijä narttu ottamaan silt ukoltas suihin vaan ja olen täydellinen kiitos kysymästä

    Ehdin jo huolestua että versio 1 katosi bittiavaruuteen kun tuli käyttökatko.

    Yllättävän paljon sitä jaksaa nähdä vaivaa rakkaan ystävän eteen vaikka en olekaan täysin varma, kykenetkö älyllisen kapasiteettisi puutteellisissa rajoissa täysin asiaa käsittelemään. ;D

    Äänestä

  • LoneSheWolf kirjoitti:

    Ehdin jo huolestua että versio 1 katosi bittiavaruuteen kun tuli käyttökatko.

    Yllättävän paljon sitä jaksaa nähdä vaivaa rakkaan ystävän eteen vaikka en olekaan täysin varma, kykenetkö älyllisen kapasiteettisi puutteellisissa rajoissa täysin asiaa käsittelemään. ;D

    ihunaa et sä rakastat mua meist tuli niinku tosi hyvät kaverit nyt

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    ihunaa et sä rakastat mua meist tuli niinku tosi hyvät kaverit nyt

    IhQdAA!!1!11!! Jee... siistii niinq!

    Äänestä

  • LoneSheWolf kirjoitti:

    IhQdAA!!1!11!! Jee... siistii niinq!

    en mä haluu olla enää sun kaveri. sä oot nii huono kamu. mäkin jätän sut. hei hei

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    en mä haluu olla enää sun kaveri. sä oot nii huono kamu. mäkin jätän sut. hei hei

    joo, oli kiva jauhaa p***aa ;)

    Kiitos huomiosta, tunteepa taas olevansa vähän enemmän elossa. "Riidellään" taas joskus jossain, eiks? ;)

    Äänestä

  • LoneSheWolf kirjoitti:

    joo, oli kiva jauhaa p***aa ;)

    Kiitos huomiosta, tunteepa taas olevansa vähän enemmän elossa. "Riidellään" taas joskus jossain, eiks? ;)

    jos annat mul pimppii ni sit voisin ajatella viel sitä kaveruutta.

    Äänestä

  • yksinäinen kirjoitti:

    jos annat mul pimppii ni sit voisin ajatella viel sitä kaveruutta.

    Mutta miten mä susta sitten eroon pääsen, häh?

    Sitäpaitsi, jos sitä kauppatavarana meinaa käyttää, niin miks ei sitten ottais suoraan rahana? *haukotus*

    Äänestä

tippuu koko ajan pois. Kavereista nyt puhumattakaan. Mikään ei tunnu elämisen arvoiselta. Sitä huomaa olevansa vain yksin. Nyttenkin kaikista tärkein ystävä on ottamassa etäisyyttä :(

Äänestä

Jotenki tuntuis että tarttisit ammattiauttajan apua yksinäisyyteesi. Tänä päivänä se ei ole mikään häpeä! Psygolokin juttusissa käydään pienemmästäkin syystä. Masentuneisuuteen on olemassa myös lääkkeitä. Lieviä mielialalääkkeitä, jotka eivät suinkaan tarkoita sitä ,että olisit hullu jos niitä syöt. Kukaan ei jaksa katsella ja kuunnellaa itsesäälissä kieriskelevää mutruhuulta. Ei muuta kuin otat itseäs niskasta kiinni ja menet ammattiauttajan puheille aivan ekaksi ja siitä asiat lähtee rullaamaan ja huomaat että pikkuhiljaa näet asian valoisiakin puolia!!

Äänestä
  • Noin kolmasosa masennuspotilaista on lääkeresistenttejä, joilla mitkään mielialalääkkeet eivät auta riittävän hyvin. Minäkin söin muutaman vuoden ajan erilaisia lääkkeitä turhaan, ja nykyisin lääkärit eivät suostu niitä enää edes määräämään, kun niistä ei ole apua.
    Psykiatrit eivät siis osaa parantaa sen enempää masennusta kuin yksinäisyyttäkään, mutta onneksi on syöpäkipulääkkeet jemmassa joilla voi helposti ja pysyvästi parantaa kaikki vaivat kerralla.

    Äänestä

  • ei hyötyä psykiatreista kirjoitti:

    Noin kolmasosa masennuspotilaista on lääkeresistenttejä, joilla mitkään mielialalääkkeet eivät auta riittävän hyvin. Minäkin söin muutaman vuoden ajan erilaisia lääkkeitä turhaan, ja nykyisin lääkärit eivät suostu niitä enää edes määräämään, kun niistä ei ole apua.
    Psykiatrit eivät siis osaa parantaa sen enempää masennusta kuin yksinäisyyttäkään, mutta onneksi on syöpäkipulääkkeet jemmassa joilla voi helposti ja pysyvästi parantaa kaikki vaivat kerralla.

    Oletkos ajatellut, että voit jäädä loppuiäksesi avuttomaksi sängyssä makaavaksi höntiksi, jos vedät jotain lääkkeitä yliannoksen. Kaikki lääkkeet eivät tapa voivat vain vahingoittaa aivojasi. Ajattele omaisiasi minkä surun heille aiheuttaisit. Masentuneena ei kyllä varmaan ehkä ajattele kuin itseään. Mutta omahan on elämäsi tee sillä mitäs tykkäät, mutta älä ruikuta jos asiat olis parannettavissakin, itsestäsi se kuitenkin on viime kädessä kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Tässä tullu huomatuksi asia jota luulis jo itsestään selvyydeks. Mutta se kajahtaa pollaan vasta kunnolla ku sen kokee. Masentuneena yksilönä ollu jo vuosia. Mutta ny kuvaan on astunu yksinäisyys ku joko ystävät ovat pistäneet välit poikki. Tai asuvat niin pitkällä ja ovat niin kiireisiä että eivät huomaakkaan. Ja kyllä aika rankkoja tuloksia se tuo. Kännipäissään muutamaan otteeseen itteltään henkee koittanu ottaa pois. Ja sitä vaan vetäytyy entistä enemmän kuoreensa sisään. Kunnes huomaa olevansa läpi katkera ja vihainen ihminen jota kukaan ei jaksa katella (se perus Suomalaisen miehen kohtalo varmaan)Jos mitään oppinu nii ystävistä täytyy pitää kiinni viimeiseen hengenvetoon asti. Toivottavasti monet hiffaa sen paljon nopeemmin kuin allekirjoittanut. (Kiittää ja lähtee vähin äänin pois)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu