huostaanotot ei

..että Maj-lii ajattelee todellakin lapsen etua ihailtavalla tavalla! Kymmenen pistettä!!

edellinen jälleen kirjoitti:

..että Maj-lii ajattelee todellakin lapsen etua ihailtavalla tavalla! Kymmenen pistettä!!

tiedän miltä lapsesta tuntuu kun heitellään paikasta toiseen.
minä itse nyt jo nuori mummi, neljän lapsen äiti kahden isoäiti.
olen noita 60 luvun lapsia, silloin ei kukaan ajatellut lasta.
isäni kuoli minun ollessa alle kouluikäinen, äiti ei jaksanut tai halunnut minua kasvattaa. siitä alkoi kiertolaisuuteni.
äiti antoi minut pois sijaisperheeseen, perheeseen joka oli valmis vaikka pitämään minut.
siellä minua rakastettiin oikeasti. luulinkin jo saavani oikean kodin missä kaikki ikävä unohtui, tilalle tuli turvallisuus, välittäminen, rakkaus.
olin silloin vasta koulun aloittanut pieni tyttö.
no tuota tunnetta kesti vai npuolitoista vuotta, sitten äitini päättikin haluta minut kotiin, biologiseen kotiin, joten jouduin pakkaamaan ja lähtemään. olin äidillä jonkun kuukauden, ei kukaan välittänyt ei kasvattanut, sain elää vapaasti, olla ulkona, syödä kun oli nälkä. kaikkea oli, paitsi ei rakkautta. äiti kuitenkin väsyi, niinpä minut taas siirrettiin onnekseni samaan kotiin kauas maalle.
taas alkoi välittäminen, rakkaus, huolehtiminen, näin jatkui vuosia... olin kuin hernepussi vailla tunteita. olihan minulla tuo biologinen äiti, hän määräsi tahdin milloin muutin hänelle ja sieltä taas sijaiskotiin.
tätä elämää jatkui 10 vuotta.
sijaisperhe rakasti, olisi pitäneet minut kokonaan, äiti piti kiinni vain biologisuudestaan olla äiti.
minä lapsi kärsin, kukapa sitä olisi ajatellut.
olihan äidillä etuoikeus tuhota tyttären elämä.
nyt aikuisena olen käynyt terapiassa juttelemassa tästä ajasta, se on todellakin painanut mieltäni.
varmasti minun olisi ollut hyvä kasvaa tuolla sijaisperheessä, ilman jatkuvaa pelkoa joutua äidille, heittopussiksi
koskaan en voi sanoa rakastavani äitiä sitä biologista.
nyt käymme lasten kanssa mummolassa, tuolla silloisessa sijaisperheessä, sillä he ovat enemmän minulle vanhempia ja lapsilleni isovanhempia.
mielestäni tuo biologisuus ei saa olla lapsen edun edellä.
vaan kukapa lasta kuuntelisi, ei kukaan.

ollut kirjoitti:

tiedän miltä lapsesta tuntuu kun heitellään paikasta toiseen.
minä itse nyt jo nuori mummi, neljän lapsen äiti kahden isoäiti.
olen noita 60 luvun lapsia, silloin ei kukaan ajatellut lasta.
isäni kuoli minun ollessa alle kouluikäinen, äiti ei jaksanut tai halunnut minua kasvattaa. siitä alkoi kiertolaisuuteni.
äiti antoi minut pois sijaisperheeseen, perheeseen joka oli valmis vaikka pitämään minut.
siellä minua rakastettiin oikeasti. luulinkin jo saavani oikean kodin missä kaikki ikävä unohtui, tilalle tuli turvallisuus, välittäminen, rakkaus.
olin silloin vasta koulun aloittanut pieni tyttö.
no tuota tunnetta kesti vai npuolitoista vuotta, sitten äitini päättikin haluta minut kotiin, biologiseen kotiin, joten jouduin pakkaamaan ja lähtemään. olin äidillä jonkun kuukauden, ei kukaan välittänyt ei kasvattanut, sain elää vapaasti, olla ulkona, syödä kun oli nälkä. kaikkea oli, paitsi ei rakkautta. äiti kuitenkin väsyi, niinpä minut taas siirrettiin onnekseni samaan kotiin kauas maalle.
taas alkoi välittäminen, rakkaus, huolehtiminen, näin jatkui vuosia... olin kuin hernepussi vailla tunteita. olihan minulla tuo biologinen äiti, hän määräsi tahdin milloin muutin hänelle ja sieltä taas sijaiskotiin.
tätä elämää jatkui 10 vuotta.
sijaisperhe rakasti, olisi pitäneet minut kokonaan, äiti piti kiinni vain biologisuudestaan olla äiti.
minä lapsi kärsin, kukapa sitä olisi ajatellut.
olihan äidillä etuoikeus tuhota tyttären elämä.
nyt aikuisena olen käynyt terapiassa juttelemassa tästä ajasta, se on todellakin painanut mieltäni.
varmasti minun olisi ollut hyvä kasvaa tuolla sijaisperheessä, ilman jatkuvaa pelkoa joutua äidille, heittopussiksi
koskaan en voi sanoa rakastavani äitiä sitä biologista.
nyt käymme lasten kanssa mummolassa, tuolla silloisessa sijaisperheessä, sillä he ovat enemmän minulle vanhempia ja lapsilleni isovanhempia.
mielestäni tuo biologisuus ei saa olla lapsen edun edellä.
vaan kukapa lasta kuuntelisi, ei kukaan.

oma kullamnuruseni ei ole sijaiskodissa vaaan on ollut vuoden lastenkodissa, kärsimys on valtava sekä minulle että hänelle, en näe tuota rakkauden hehkua jota kuvailet sijaiskodin ominaisuutena?

ollut kirjoitti:

tiedän miltä lapsesta tuntuu kun heitellään paikasta toiseen.
minä itse nyt jo nuori mummi, neljän lapsen äiti kahden isoäiti.
olen noita 60 luvun lapsia, silloin ei kukaan ajatellut lasta.
isäni kuoli minun ollessa alle kouluikäinen, äiti ei jaksanut tai halunnut minua kasvattaa. siitä alkoi kiertolaisuuteni.
äiti antoi minut pois sijaisperheeseen, perheeseen joka oli valmis vaikka pitämään minut.
siellä minua rakastettiin oikeasti. luulinkin jo saavani oikean kodin missä kaikki ikävä unohtui, tilalle tuli turvallisuus, välittäminen, rakkaus.
olin silloin vasta koulun aloittanut pieni tyttö.
no tuota tunnetta kesti vai npuolitoista vuotta, sitten äitini päättikin haluta minut kotiin, biologiseen kotiin, joten jouduin pakkaamaan ja lähtemään. olin äidillä jonkun kuukauden, ei kukaan välittänyt ei kasvattanut, sain elää vapaasti, olla ulkona, syödä kun oli nälkä. kaikkea oli, paitsi ei rakkautta. äiti kuitenkin väsyi, niinpä minut taas siirrettiin onnekseni samaan kotiin kauas maalle.
taas alkoi välittäminen, rakkaus, huolehtiminen, näin jatkui vuosia... olin kuin hernepussi vailla tunteita. olihan minulla tuo biologinen äiti, hän määräsi tahdin milloin muutin hänelle ja sieltä taas sijaiskotiin.
tätä elämää jatkui 10 vuotta.
sijaisperhe rakasti, olisi pitäneet minut kokonaan, äiti piti kiinni vain biologisuudestaan olla äiti.
minä lapsi kärsin, kukapa sitä olisi ajatellut.
olihan äidillä etuoikeus tuhota tyttären elämä.
nyt aikuisena olen käynyt terapiassa juttelemassa tästä ajasta, se on todellakin painanut mieltäni.
varmasti minun olisi ollut hyvä kasvaa tuolla sijaisperheessä, ilman jatkuvaa pelkoa joutua äidille, heittopussiksi
koskaan en voi sanoa rakastavani äitiä sitä biologista.
nyt käymme lasten kanssa mummolassa, tuolla silloisessa sijaisperheessä, sillä he ovat enemmän minulle vanhempia ja lapsilleni isovanhempia.
mielestäni tuo biologisuus ei saa olla lapsen edun edellä.
vaan kukapa lasta kuuntelisi, ei kukaan.

http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=582291

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=361

kuuntele kirjoitti:

http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=582291

http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=361

Parhaillaan ajettavissa uudistuksissa on lähtökohtana nimenomaan lapsen etu. Itse olen sitä mieltä, että sinua olisi ehdottomasti pitänyt kuulla silloin pienenä tyttönä kun pompottelu edes takaisin oli alkamassa.

Kyllä tapauksesi on hyvä esimerkki siitä, että kuuluisa lapsen etu ei tosiaan toteudu, vaikka nykylaki sitä mukamas peräänkuuluttaakin. Ja ihmetyttää myös lastensuojelun kyvyttömyys ymmärtää sitä tuollaisissa tilanteissa.