eräästä synnytyskirjasta kuvan jossa nainen synnyttää. sillä pyöristy silmät ja sano että tuollastako se on. no, ongelmaha on että miten voin ottaa hänet mukaan mahdollisen lapsen synnytykseen mukaan? miten hän kestää ilman pyörtymistä enkä sitä ainakaan kestäisi jos hän rupeisi huutamaan jotai yäk juttuja. mutta hän haluaa synnytyksee sitten mukaan. miten teidän miehet on ollu synnytyksessä mukana??!! miten ne on sielä pärjänny jne?! kiitos
poikaystävä...
näki
82447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mies oli mukana synnytyksessä ja oltiin sovittu että kun ponnistusvaihe alkaa, hän menee käytävään odottamaan. Tarkoitus oli olla minun seurana pitkän avautumisvaiheen ajan ja hän itsekkin "pelkäsi" syntymähetkeä... joten minun mielestä oli ihan ok että poistuu loppuvaiheessa.
No ponnistusvaihe alkoi ja siinä se vaan istuskeli :) Jouduin jo sanomaan että häivy! minä ponnistan nyt :) mutta ei tuo mihinkään mennyt, katseli vaan silmät ymmyrkäisinä. Minulla ponnistusvaihe kesti 47 min ja kun minun voimat loppuivat ja päädyttiin imukuppiin niin silloin saliin tuli lastenlääkäriä ja kaikenlaisia muita henkilöitä niin siinä vaiheessa isä meni käytävään. Alkoi varmaan olla jo liian jännittävää meneekö kaikki hyvin.
Ja heti kun vauva saatiin ulos ja kätilö sanoi onneksi olkoon se on poika, ovi aukeni ja mies tuli paikalle. Oli selvästi kuunnellut oven takana.
Eihän se isä kuitenkaan siellä jalkovälissä puuhaile vaan istuu äidin pään vieressä eikä sieltä ole juurikaan huimat näkymät. Anna isän itse päättää mitä tekee ja jätä hätäportti avoimeksi eli sano että jos tahtoo niin voi mennä välillä käytävään.
Mun mies sanoi ennen mun raskautta, ettei ole varma haluaako synnytykseen, kun ei siedä nähdä verta ym. sellaista. Mutta, kun tulin raskaaksi niin käytiin yhdessä kaikki neuvolat ja ultrat ja synnytyksessä oli mukana kokoajan, eikä kuulemma tehnyt yhtään huonoa, vaikka synnytys oli rankka pihtisynnytys. Olisi kuulemma katunut jos ei olisi ollut paikalla pojan synnytyksessä.
meilläkin mies sanoi odotusaikana että ei välttämättä haluaisi tulla ponnistusvaiheeseen mukaan.kun ponnistusvaiheessa oltiin, mies kannatteli koko ajan jalkopäässä mun jalkaa ja oli siis aivan aitiopaikalla kun vauva synty ja väliliha leikattiin. sitäkin leikattin aika reilusti,15 tikkiä sinne ommeltiin.ponnistusvaihe kesti 48 minuuttia.
välillä olin kuulemma ukolle karjunut että "älä kato sinne!" ...pelkäsin synnytyksen jälkeen että meidän seksielämä on nyt sit loppu ja se ei ikinä enää halua mua mut onneks ei niin käynyt. olen tosi ylpeä miehestäni,en olisi voinut ikinä kuvitellakaan että hän selviää siitä ilman edes pienintäkään yökötystä. hän on vaan sanonut että loppupäivänä ei tehnyt mieli syödä,eli ilmeisesti vähän oli kumminkin mielen tuo näky jäänyt.. =D
kaikista pahin tilanne miehelleni koko synnytyksen aikana oli kuulémma se kun oksensin kivun takia. siinä itsekin huomasin että hän yökkäsi pari kertaa...
nyt kuulostaa vähän ristiriitaselta toi mun teksti kun puhun että selvisi ilman pienintäkään yökötystä mutta seuraavassa kappaleessa puhun että yökki kun oksensin... hmmm... siis olen ylpeä kun selvisi PONNISTUSVAIHEESTA ilman yökötystä,vaikka alunperin ei halunnut olla siinä ollenkaan mukana..
Kyllä mä en olis selvinnyt vähääkään niin "reippaasti" synnytyksestä jos mies ei olis ollu mukana. Vaikka se vaan katteli vieressä niin se auttoi kipuihinkin!
Meillä myös mies oli mukana, eikä ollut missään vaiheessa tullut paha olo. Sanoi vaan, että pahaa teki katsoa, kun minuun sattuu, ei ollenkaan se, mitä siellä jalkovälissä näkyi. Hän oli nimittäin pitämässä toista jalkaa kun koitin ponnistaa kyljittäin ja myös loppuponnistuksessa oli kattomassa ja kannusti, että pää näkyy, nyt se tulee seuraavalla jne. Loistava tsemppari!
Meillä tosin saattoi auttaa, että mies on nähnyt ja ollut auttamassa paljon eläinten synnytyksissä, joten tiesi, mitä on odotettavissa... Voin uskoa, että sellaiselle, joka ei ikinä nähnyt mitään synnytystä, kokemus voi olla aika raju. Salista voi kuitenkin lähteä heti pois, jos alkaa tehdä pahaa ja niin varmaan kannattaa tehdäkin. Kätilöt ei jouda auttelemaan pahoinvoivaa isää, joten parempi odotella käytävässä. Ai niin ja ainakaan meillä ei vaikuttanut seksielämään tuo synnytyksen näkeminen ollenkaan, vaikka itsekin sellaista vähän etukäteen arvelin!
sano kans, että ei tule synnytykseen mukaan, mutta on ollut jo kahdessa:)!
Se rupee voimaan pahoin kun näkee verta tai haavoja, mutta synnytykset hän koki todella positiivisesti. Toki oli ikävä katsella kun mulla oli kipuja.
Voi olla, että hän olisi myöhemmin katunut jos ei olisi ollut mukana!
Itse en edes antanut miehelleni vaihtoehtoja. Sanoin, että sinähän tulet synnytykseen mukaan. Ei kyllä laittanut vastaankaan. :) Ei minullakaan ollut vaihtoehtoja, mennäkö synnytykseen vai ei, joten miksi isällä sitten pitäisi olla. Itse kun olin aina jopa pelännyt synnytystä niin ajattelin, että jos minä joudun itse synnyttämään niin saa isä nyt ainakin tehdä sen verran että on paikalla. Eihän hänen mikään pakko ole jalkoväliin mennä katsomaan kun pää alkaa syntyä.
Isän tuki oli minulle korvaamaton synnytyksessä, etenkin pitkittyneen ponnistusvaiheen aikana, joka kesti yli kaksi tuntia. Ilman sitä kannustusta en varmaan olisi jaksanut yrittää ja ponnistaa, vaikka itseltä usko meni koko touhuun.
Vauva syntyi klo 22 ja isä "häädettiin" sitten kotiin nukkumaan, kun emme saaneet perhehuonetta. Ei kyllä ollut nukkunut yhtään, en kyllä minäkään, sen verran hurjaa touhua se oli, mutta kummallekaan ei jäänyt traumoja ja seuraavalla kerralla mennään taas yhdessä synnyttämään. :)