ikä

kertokaapas nyt sitten että minkä ikänen ihminen on sopiva äidiksi ja että se ei ole teidän vanhempien ja kriittisten ihmisten mielestä enää teiniäitiyttä.
13883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei sopivaa ikä voi kukaan sanoa.
Mutta alaikäisenä ei kannata ainakaan ruveta perheitä perustelemaan.

Äänestä

äitien haukkumasanaksi keksimä nimitys. Se on vain sana sanojen joukossa. Tarkoittaa ei täysi-ikäistä äitiä. Ainakin näin yleiseti se sellaiseksi ymmärretään. Toiseksi täällä käy paljon vanhempiakin äitejä jotka eivät arvostele tai hauku vaan yrittävät antaa rakentavaa palautetta ja jakaa neuvoja sekä tukea. Tosin tällä palstallahan ollaan valmiita kuulemaan vain nuorten äitien neuvoja ja mielipiteitä. Valitettavasti koska mielestäni se ettei usko "vanhoilla" äideillä olevan mitään annettavaa kyllä kertoo jonkinlaisesta kypsymättömyydestä.

Äänestä
  • itsekään ihan heti lähtisi teiniäitiyttä suosittelemaan. Henk.koht. olen tilanteeseeni täysin tyytyväinen,mutta sukulaisten ja julkisten palveluiden asennoituminen otti aikoinaan päähän,alkoi epäilemään itseään.
    Olenkin kehottanut paria kaveria,jotka ovat vauvasta hohkanneet,odottamaan,että todella on valmis tekemään suuria uhkauksia ja ajattelemaan ensisijaisesti lapsen kautta.
    Äiti on äiti lopun ikäänsä,joten kannattaa miettiä tarkasti haluaako TODELLA olla vastuussa pienestä(ja myöhemmin isommasta) lapsesta ja siirtää omat halut ja tietyt tarpeet sivuun.

    Äänestä

  • Teini-ikäinen on 13-19-vuotias nuori. Teini-äiti voi siis olla myös täysi-ikäinen (18- ja 19-vuotias).

    Äänestä

Mut mun ( huom. minun) mielipide on että kannattais odottaa edes sen verran että täyttää 18. Kovinkaan monella nuorella ei ole niin hyvää tilannetta, että olisi viisasta perustaa perhe kovin varhain. Minusta kannattaisi olla saman miehen kans muutamia vuosia, katella ja kuulostella, ja jos hyvältä tuntuu niin sitten. Kokeilla yhdessä asumista, ja kaiken jakamista. Arki kun on arkea, olipa sitten lapsia tai ei.

Ja tietty edes toisen tulisi olla vakkarityösuhteessa, että olisi mahdollisuus pärjätä omillaan.Lapsen kun ei tulisi kärsiä....

Äänestä

Mitäs siitä tulee, jos sekä äiti että lapsi saavat lapsilisää? Entä voiko vajaavaltainen olla itse lapsensa huoltaja?

Toisaalta nuoren henkilön kohdalla asiat korjaantuvat nopeasti. Nuori täysi-ikäistyy ja ikää ja kokemusta tulee koko ajan lisää. Jos alussa onkin vähän liian nuori, niin asia korjaantuu pian, ja lapsesta on myöhemmin kiva, kun hänellä on nuori äiti.

Ennen ei moraalisoitu äitien nuoruudella. Jos oli naimisissa tai solmi avioliiton vähän ennen lapsen syntymää, "kelpasi" yhteisölle. Tyttö sai solmia avioliiton jo 17-vuotiaana vanhempien luvalla ja sitä nuorempana presidentin luvalla.

Nykyään olen kuullut tapauksista, joissa vanhemmat kieltäytyvät hakemasta alaikäiselle lasta odottavalle tai lapsen jo synnyttäneelle tyttärelleen avioliittolupaa oikeusministeriöstä, (mistä lupa nykyään pyydetään) ja sanovat, että häät saavat odottaa siihen asti, kun tyttö täyttää 18-vuotta. Onko tämä teistä oikein?

Äänestä
  • Me olemme olleet mieheni kanssa kihloissa kolme vuotta.Kihlautuminen on mielestäni vahva sitoumus, elinikäinen lupaus. Sääli on se kuinka kihlautumisen arvostaminen on vähentynyt huimasti.
    Kiire ei ole naimisiin, nyt lapsen tulon myötä olemme suunnitelleet häitä ensi kesäksi jolloin olen 20vuotias. En tarvitse paperia pitääkseni parisuhteeni kasassa,häätkin pidämme vain lakiasioiden,perintöjen ja muiden käytännön syiden takia. Ja onhan jokaisen naisen saatava olla prinsessa yhden päivän ;)

    Mielestäni on väärin ajateltu, että jos on vähän liian nuori saamaan lapsen niin asia kyllä korjaantuu ajan myötä, ja onhan se niin huisin kivaa kun on nuori äiti. En ymmärrä. Asian pitäisi olla hallussa raskaudesta lähtien, ei siitä kun lapsi ymmärtää asioiden päälle.Lapsesta ei todellakaan ole kiva vaikka olisi nuori äiti jos koko ajan on jostain pulaa.

    Äänestä

  • Äpärien maailmaan teko on valinta, jonka voi tehdä omalle kohdalleen (ja huom äpärä on oikea nimitys aviottomalle lapselle, ei haukkuma, vaikka siitä otattekin varmasti itseenne). Vanhemmat eivät voi päättää lapsen puolesta milloin se menee neimisiin ja jokainen vanhempi on ollut nuori itsekin ja tietää ja toivoo, että lapsi ei tee liian hätäisiä päätöksiä. Kaikkihan tietää, että jos suhde alkaa esim. kolmekymppisenä, niin ihmiset seurustelevat ja mahdollisesti tekevät lapsia jne. mutta ennen sitoutumistaan toisiinsa ovat yhdessä keskimäärin kymmenen vuotta. Kun taas nuoret tekevät päätöksiä vähän pikaisemmin, keskimäärin olisiko kymmenen viikkoa, kun pitää päästä jo kihloihin. Vanhemmilla on siinä se järki ja valta vähän pidellä lastaan, ei nyky-yhteiskunnassa enää tarvitse sitoutua liian nuorena. Tekee ne sen kuitenkin jo liian nuorena, eli heti 18-täytettyään.

    Äänestä

  • En kuitenkaan menisi vannomaan että se aina oli paras ratkaisu mennä "lapsena" naimisiin. Monihan jäi tuolloin rakkaudettoman jopa epäkypsän avioliiton loukkoon. Eroamista kun ei katsottu hyvällä sitäkään. Erityisesti kun oltiin jo pakon edessä jouduttu naimisiin menemään. Eli kyllä luulisin että katsottiin teiniäitejä tuolloinkin kieroon. Kuiskittiin selän takana ym. Eli kyllä kannatan sitä etteivät lapset lapsia tekisi eivätkä avioliittoja solmisi vain sillä perusteella että vauva on tulossa. Ja mitä siihen tulee että vanhemmat kieltäytyivät avioliittoluvan hausta niin joskus vanhemmat näkevät asioita joita nuori ei näe joten heillä ehkä oli syynsä.

    Äänestä

  • just juu.. kirjoitti:

    Me olemme olleet mieheni kanssa kihloissa kolme vuotta.Kihlautuminen on mielestäni vahva sitoumus, elinikäinen lupaus. Sääli on se kuinka kihlautumisen arvostaminen on vähentynyt huimasti.
    Kiire ei ole naimisiin, nyt lapsen tulon myötä olemme suunnitelleet häitä ensi kesäksi jolloin olen 20vuotias. En tarvitse paperia pitääkseni parisuhteeni kasassa,häätkin pidämme vain lakiasioiden,perintöjen ja muiden käytännön syiden takia. Ja onhan jokaisen naisen saatava olla prinsessa yhden päivän ;)

    Mielestäni on väärin ajateltu, että jos on vähän liian nuori saamaan lapsen niin asia kyllä korjaantuu ajan myötä, ja onhan se niin huisin kivaa kun on nuori äiti. En ymmärrä. Asian pitäisi olla hallussa raskaudesta lähtien, ei siitä kun lapsi ymmärtää asioiden päälle.Lapsesta ei todellakaan ole kiva vaikka olisi nuori äiti jos koko ajan on jostain pulaa.

    Olethan itse vielä hyvin nuori. Ymmärrät sitten myöhemmin, mitä tarkoitin. Eihän tavarapula ym vaikeudet johdu äidin tai molempien vanhempien nuoruudesta, vaan taloudellisista olosuhteista.

    Nykyisin ihmisillä ei muuten ole juuri koskaan pulaa tavaroista, vaan rakkaudesta ja huolenpidosta. Lapset eivät välitä hienoista tavaroista yms ulkonaisista asioista, jos vain rakkautta riittää.

    Äänestä

  • Miina kirjoitti:

    En voi ymmärtää kuinka joku voi ajatella noin, että kyllä se pian korjaantuu kun tulee täysi-ikäiseksi.
    Jos teini on esim.15vuotias, ei voi ajatella noin. Ja tässä sitä taas paasataan iästä,kun velvollisuuksia on niin paljon muitakin.

    Taloudelliset olosuhteet ovat aivan varmasti paremmat 25-30vuotiaana kuin 14-16vuotiaana. Silloin ei omia tuloja ole ollenkaan.

    Mutta tätä mieltä minä olen.Aivan,nuorena äitinä :)

    Minusta on itsekästä tieten tahtoen hankkiutua raskaaksi jos ei lasta ole taloudellisesti kykenevä hoitamaan.Tämä koskee niin 15vuotiaita kuin 30vuotiaita.
    Kategoria erikseen on tietenkin vanhinkoraskaudet, mutta nämäkin on mahdollista estää tapahtumasta jos tosissaan tahtoo.Mielestäni..?

    Miten kukaan pystyy taloudellisesti lapsestaan itse huolehtimaan? Joillekin se voi olla vain,että on ruokaa päivittäin, lämmin ruoka vain viikonloppuisin, sillä koulusta tai hoidosta saa muulloin. Joillekin se on täysin itsenäistä, täytyy kyetä tarjoamaan lääkärin palvelut yksityiseltä sektorilta, kunnallinen päivähoito ei käy, vaan kotiin hankitaan hoitaja jne.

    malli tähän me opitaan jo lapuudessamme, kuka tähtää mihinkin ja millaiseen pärjäämisen tasoon. Ei voi kukaan sanoa, mikä on hyvin pärjäämistä ja mikä huonosti, sillä kaikki on kiinni yksilön omista päämääristä ja näkemyksistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*eräs kirjoitti:

kertokaapas nyt sitten että minkä ikänen ihminen on sopiva äidiksi ja että se ei ole teidän vanhempien ja kriittisten ihmisten mielestä enää teiniäitiyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu