miettikääpä millaista elämää sellainen lapsi tulisi elämään, jonka äiti tuntisi katkeruutta siitä, että oma elämä "jäi elämättä" lapsensaannin vuoksi? ja tottahan tällaisia tapauksia löytyy vaikka kuinka paljon. todennäköisesti näiden äitien elämä ei kovin paljon rikkaampaa ainakaan tunnepuolella olisi ollut ilman lasta, mutta tunnetusti jälkikasvun syyksi on helppo laittaa kaikennäköisiä ongelmia.itse päätin teettää abortin aikoinani osittain juuri siitä syystä, että en olisi pystynyt tarjoamaan lapselle ehjää kotia, tai taloudellista turvallisuutta. olin itse henkisesti vielä niin nuori ja kykenemätön ottamaan vastuulleni uutta ihmiselämää.en halunnut että lapseni joutuisi kenties jonain päivänä tajuamaan olleensa vahinko. jokaisella lapsella tulisi olla oikeus syntyä rakastavaan ja huolehtivaan kotiin.tosin nyt alan vähän jo kärsiä vauvakuumeesta ja tiedän että aborttia en enää ikinä tule tekemään vaan olisin jo tarpeeksi kypsä ja valmis vanhemmaksi.
katkeruus
suzy
4584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Raskaus kuuluu seksin vaaroihin riippumatta siitä mitä ehkäisyä käyttää.
Jos harrastaa seksiä niin on myös otettava siitä jokainen osa-alue huomioon, tauteja ja raskautta myöten. Sopimaton elämäntilanne ei ole syy aborttiin, jollet ole valmis ottamaan vastuu vahingosta niin et myöskään pitäisi olla seksin kanssa tekemisissä.
naiset/tytöt jotka ovat epätasapainossa ja voivat huonosti ja tuovat sen esille "hälläväliä-tyylillä".
Seksiä käytetään muuhunkin kuin lasten tekoon ja oman nautinnon saantiin.
että nämä abortinvastustajat eivät osaa kuvitella itseään kenenkään toisen asemassa plus ovat enemmän kiinnostuneita siitä mikä on "oikein" kuin itse lapsesta.
Sinun tapaustasi minulla ei ole oikeutta arvostella, niinkuin ei oikeasti olisi oikeutta tähän seuraavaan, minkä kerron. Ystäväni, bailaaja, tänä vuonna 20, kertoi kesällä hätkähdyttävän asian. Raskaana. Ei kovin iloisella naamalla. Ensi kuussa (marraskuu) laskettu aika. Ei kuulemma vieläkään tajua, että on raskaana. Ei ollut tytön päätös pitää lapsi. ehei.. vaan 45 veen miehen, jonka kanssa elää, jolle tekee töitä. Ystäväni ei enää pidä yhteyttä, en saa minkäänlaista kontaktia, kun koitan saada toisen puhumaan. "kaikki on hyvin, hymyilee" tiedän ettei näin ole. Kuulen kyllä totuuden tytön siskoilta, tutuilta, kaikilta muilta, jotka asuvat lähempänä. Mies on historialtaan väkivaltainen, ja hänellä on kolme lasta. Jotka tulevat asumaan heille. Ei taaskaan ystäväni päätös. Monta kertaa ystäväni on paennut miestä vanhempiensa luo, on jopa joutunut soittamaan poliisit. Suurin osa ystävistämme hyssyttelee, mutta löysin yhden joka on samaa mieltä. Säälimme tulevaa lasta jo etukäteen. Onneton tulevaisuus väkivaltaisen ja juopon isän sekä onnettoman/avuttoman äidin luona. Pelottaa. Toivoin että hän olisi ollut huolellisempi ehkäisyssä, tai olisi ollut rohkeampi ja tehnyt abortin. Nyt se on myöhäistä.
Itse en aborttia tekisi, jos olisin raskaana. Koska voin jo näin nuorena (20) turvata lapselleni turvallisen! elämän. No kyse ei ollutkaan minusta, vaan ystävästäni. Pelkään että hän pyytää minua kummiksi (kuulostaa hyvin itserakkaalta) mutten usko että haluan sotkeutua hänen sotkuunsa enempää. Kertokaa nyt mitä pitäisi tehdä, poistunko ystäväni elämästä, vai katsonko miehen touhuja läpi sormien. Ja sinulle Suzy, pelkään juuri katkeruuden tulevan isoksi osaksi lapsen elämää. Valitettavasti elämä ei aina ole reilua..