aamupahoinvointi

heippa! kysymykseni voi kuulosta typerältä, mutta vastaus olisi minulle tärkeä. eli kaikke te naiset, joilla on ollut aamupahoinvointia. kertokaa minulle, millaista se on? onko pahoinvointia koko päivän ajan? miten se ilmenee? oksettaako? pystyykö syömään? mikä laukaisee pahoinvoinnin? kuinka pitkään se kestää? olen kiitollinen asiallisista vastauksista!
72210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minulla on raskauden alussa ollut pahoinvointia. Se alkaa yleensä jo ennen ylösnousua..helpottaa kun syö/juo jotakin. Joskus oksennan, joskus on vaan etova olo. Pahoinvoinnin on sitten päivän aikana voinut laukaista esim. joku haju, tyhjä maha tms. Siihenkin on useimmiten auttanut kun on syönyt keksin..juonut tilkan maitoa/mehua tai jotain. Raskauden alussa pahoinvointi on kestänyt kahdesta kuukaudesta 4 kuukauteen. Tosin vielä myöhemminkin voi ilmaantua, jos on unohtanut syödä. Mutta aina on ollut ohimenevää =)))

Äänestä

Juu, mulla pahoivointi tuli het raskauden alussa(noin viikolla 8) ja jatkuu vähäisenä edelleen(nyt viikkoja 17). Oksentelua ei suinkaan ole ollut joka aamu, mutta silloin tällöin. Alussa pahoinvointini oli kokopäiväistä, nyt se keskittyy enää aamuihin. Oksentelun laukaisee yleensä jokin (mielestäni)paha haju. Välillä voin oksentaa vaikka olen aamiaisenikin syönyt. Mutta yleensä syöminen auttaa. Ihmiset ovat sanoneet minulle jo kuukauden että kyllä se pahoinvointi pian helpottaa, ja onhan se jo paljon helpottanutkin, mutta enpä usko sen kokonaan loppuvan ennenkuin lapsonen syntyy. Hajuihin rupeaa jo pikkuhiljaa tottumaan, mutta aamuisin ne tuntuvat vielä karmivilta. Että tämmöstä. Kaikesta huolimatta raskaana olo on kyllä ihanaa, minun mielestäni. Joskei aina niin kovin helppoa:)

Äänestä

Hei! Minulla paha olo kesti ensimmäiset 16 viikkoa. Paino laski, kun ei mikään pysynyt sisällä. Oksensin parhaimmillaan 6 kertaa päivässä. Ja kesti yleensä koko päivän. Mitkään vinkit ja ohjeet ei auttanut ja kärsittävä oli, mutta palkinto tulee kyllä jälkeenpäin...Nyt on 3 viikkoa voitu jo hyvin ja kyllä sitä on nautittukkin :)

Äänestä

Olen juuri päässyt pois sairaalasta jossa keräsin voimia tipan avulla... eli täällä se toinen ääripää joka makaa vessanlattialla ja kiroaa hienosti toimivaa istukkaa (jonka siis kerrotaan aiheuttavan tämän siunatun olotilan). edes vesi ei pysynyt sisällä. syön kuin lintu ja paino laskee... huimaa, ummetusta, yökkäys aina joka välissä ja närästys on polttanut ruokatorven rikki. viikkoja on 10 ja kuulema parin viikon päästä pitäis helpottaa... ...kyllä, olen yhä maailman onnelisin tyttö! jaksamista kaikille joita yököttää!!!

Äänestä

Olin koko raskauden alkuajan todella huonovointinen ja oksentelin lahes joka aamu ja valilla paivallakin. Ei sita aina tiennyt edes mika sen laukaisi, mutta ainakin grillattu kana oli ihan hirvea (olin toissa kaupan kassalla). Pahoinvointia jatkui paivittaisena viikolle 20 asti ja siitakin eteenpain aina silloin talloin. Oksentelin viela viikolla 30;takin. Mutta se siina taisi olla hauskinta etta vaikka oksensit kaiken pihalle piti ruokailua vain jatkaa sen jalkeen ja se auttoi. Toisinaan aamulla ei ollut mitaan mutta kun lahti ulos sai etsia lahimman puskan ja oksentaa sinne (ja selitella ohikulkijoille etta mita ihmetta oiken tapahtuu...). Mutta kylla se viimeistaan vauvelin tuloon helpottaa. Ja nyt maistuu jo se grillattu kanakin. Kun tytto on 2kk vanha ;)

Äänestä

Ovatpas kaikki olleetkin huonovointisia! Itselläni oli pikemminkin etova olo parin kuukauden ajan, mutta kertaakaan en oksentanut. Nyt olen viikolla 17 ja paha olo tulee ainoastaan silloin, jos on masu päässyt tyhjäksi. Sitä ennen tulee kuitenkin jo päänsärky, joten paha oli ei yleensä ehdi edes tulemaan. Hb on laskenut niin alas, että huippaa helposti. Viime lauantaina en enää tolpillani pysynyt, mutta hymyyn suu meni siitäkin huolimatta, koska heti alkoi vatsassa tuntumaan vauvan liikkeet. Taisi vauveli siellä potkia äitiinsä uutta eloa.

Huonovointisuus on siis yksilöllistä, ääripäitä löytyy. Useilla pienillä ja kevyillä välipaloilla voi pysyä hyvässä kunnossa ja raitis ilma tekee myös hyvää. Hedelmät ovatkin olleet intohimoni viime viikkoina eivätkä ne lihota vaikka niitä söisi enemmänkin...

Äänestä
  • .. alkoi vkolta 8 ja nyt vkolla 31 jatkuu edelleen. Se jatkuva etova olo on onneksi loppunut, mutta oksentaminen jatkuu... jos syön kaksi kertaa päivässä, myös oksennan kaksi kertaa päivässä..jos syön enemmän oksennan vielä enemmän. Onneks ei ole mennyt tuolla tavalla ruokatorvi puhki.. silmistä katkii vain verisuonia ja petekioita.. siis pieniä verenpurkaumia tulee kasvot täyteen ja silmänympärykset oon kuin joku olis nyrkillä lyönyt. Mutta minpä tyttö syön pizzaa silloin kun olen oikein paljon oksentanut, ja takuuvarmasti pysyy sisällä. Kaikki keinot on käytetty.. syöntiä ennen ylös nousua, pieniä välipaloja.. kaikkee ja mikään ei auta. Minullekin kaikki sanoivat että kyllä se neljänellä kuulla helpottaa vaan minä arvasin ettei helpota. Tyttöä odottaessa oksensin viimeiset seitsemän kuukautta ja kun tämä alkoi, arvasin ettei loppua tule ennen kuin poju on syntynyt...eli tammikuussa VOITTO KOTIIN! Kaikki on niin yksilöllisiä ettei voi siitä phv:stä ja oksentamisesta mennä neuvomaan kovin tarkkaan. Kyllä tämän kestää kun ottaa suuhunsa sitä mitä pystyy ja uskaltaa ja mikä maistuu parhaiten. Vaikka kyllä tämä joskus tuntuu niin toivottomalta kun syön jotain hyvää ruokaa ja sitten silmät pullistellen oksentaa kaiken pöntöön ja naama on sen jälkeen kuin pieksetyllä. NO... meikkiä menee, että uskaltaa edes ulkona liikkua (silloin kun väsymykseltä jaksaa). Mutta tämähän on väliaikaista ja vauvan kanssa voi ulkoilla ja sitten voi syödäkin terveellisesti ja normaalisti.
    Mutta jaksamista sinulle ja kaikille muillekin kohtalotovereille.... saahan tästä niin ihanan palkinnon loppuelämäkseen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jenna Q kirjoitti:

heippa! kysymykseni voi kuulosta typerältä, mutta vastaus olisi minulle tärkeä. eli kaikke te naiset, joilla on ollut aamupahoinvointia. kertokaa minulle, millaista se on? onko pahoinvointia koko päivän ajan? miten se ilmenee? oksettaako? pystyykö syömään? mikä laukaisee pahoinvoinnin? kuinka pitkään se kestää? olen kiitollinen asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu