Minkälaisena olette kokeneet Suomen Merimieskirkkojen toiminnan ulkomailla?
Merimieskirkko
maallikko
436729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
USA:n Savannahissa sai lukea suomi lehtiä ja kolminkielisen raamatun mukaan.
Periaatteessa tietysti hyvää työtä, Rekkakuskeille tänäpäivänä, merimiehiä ei ole.
Kirkollakin on "hätä" säilyä, saada rahaa, se on johtanut siihen että kirkko pyörii tosi "sisäänlämpiämällä", Joskus oikeen naurattaa se haloo, minkä tekevät, pappisitä pappitätä. Vakihenkilökunta kirkossa vaikuttaa ajoittain jopa röyhkeän itsekkäältä! Merimiesten nimellä "ansaitaan" kirkon rahat, ei merimiehillä enää muuta tekemistä ole kirkolla. Tietysti se pieni poikkeuskin on olemassa.
kirkko merimiehelle - se oli paljon enemmän.
Eihän nykyään oikeen ehdi satamissa käymään, mutta oman mielipiteen mukaan ainakin Antwerpenin kirkko toimii hyvin. Tulevat aina käymään ja juttelemaan mukavia. Hampurissa niillä aina kiire jonnekin muualle/tai järjestää joulumyyjäisiä. Nyt siellä on toki yksi vapaaehtoistyöntekijä joka on tosi aktivinen.
Suomessa ainakin Oulu,Rauma ja Turku ovat aktiivikirkkopaikkoja.
ei ole kun pelkkää hyvää sanottavaa.
Voi niitä aikoja kun otettiin matsia oikein hanskat kädessä legendaarisen merimiespapin, Daniel Oräddin kanssa.
Voi niitä aikoja!!!!
Boniksessa oli Saarikoski pappina ja sitten oli se käsi-invalidi-kirkkoherra, jonka nimeä en nyt muista. Fiksuja ja todella hienoja ihmisiä molemmat! Muuten, jos joku lukee tätä joka seilasi AL:llä niin muistateko Kestin Antin? Onko hyviä juttuja Antista. Kertokaapa.
Lontoosta on jäänyt mieleen kirkkoherra Norja. Rotterdamin pappien nimiä en nyt muista, muistasko joku muu?
Kyllä Merimieskirkko on hieno juttu!
Yksikätinen kirkkoherra oli Oiva Pohjanpirkka. Hän oli myöhemmin vuosikausia Lempäälän (kotikuntani) kirkkoherrana. Itse kävin Boniksessa -70 luvun puolivälin tienoilla. Näitä nykyjuttuja kun lukee voi vain todeta, että onpa ajat muuttuneet. Eikä aina hyvään suuntaan...
muistaako kukaan boniksen merimieskirkon osoitetta Muistelen,että bussilla numero33 mentiin satamasta
Saarikoski oli sillon pappina tosi hieno mies järjesteli retkiä ja hoiteli monenlaisia asioita vuosina 63-64 Actiniassa Kävin jokin aika sitten etsiskelemässä ,en enää osnnut paikalle.
En muista osoitetta mutta luullakseni saat sen kätevimmin Pohjanpirkan kirjasta jonka nimi oin Hyvien tuulten satama. Kirjan saa varmaan mistä tahansa kirjastosta.
Merimieskirkkohan lopetettiin Boniksessa 1983. Kävin siellä 1984 ja kirkossa oli silloin vain asemanhoitaja. Kirkossa oli hienoa esineistöä, mm. merimiesten tekemiä. Mieleen on jäänyt hain selkärangasta tehty kävelykeppi. Toivottavasti esineistö on tuotu Suomeen ja talletettu siinä vaiheessa kun kiinteistö myytiin.
Kiitos vinkistä kirjasta löyty osite ja muutakin tietoa kirkosta
Hei!
Olin 68-71 vuosina kahdeksan kertaa Boniksessa, kirkko oli muistaakseni San Juan-kadun varrella olikohan numero 23(avenida de alemin poikkikatu.). Pappina oli Ilkka Pärssinen, sittemmin Rymättylässä kirkkoherrana. T Kake
San Telmossa se on/oli. En vaan muista tarkka osoitetta
Vuona'96'vielä oli pystyssä kaikkine hain leukkine hamppainen ja meritähtiäkin yms ms.vitriinissä,joku jopa kävi ripittäytymässä lähiaikoina. Varmaankin vielä roikkuu kaikki Suomen presidentit kehystettyinä seinällä. Ehkä tänäkin vuonna juhlitaan taas perinteistä Joulua
Kuin hyvää sanottavaa,mukavia mestoja ja yleensä kirkon väkikin aivan jees.
ovat Keski-Euroopassa, jos reissulla on aikaa kadulle piiphtaa...
Merimieskirkot ovat kuin koti kun sinne menee, tai oli silloin kun siellä kävin. Bonis jäi parhaiten mieleen,muistan Pohjanpirkan ja Kestin Antti pyöri siellä kai suntiona.
Sain Keltatautiviruksen olisiko ollut 1973. Makailin British hospitaalissa hyvässä hoidossa mutta laukausten äänet kaupungilta masensivat .Buenos Aireshan oli sihen aikaan luullakseni armeijan halitsema vai millä selitätte Marinerojen porilla olon Darsena C portilla. Merimiespappina oli Ilkka Pärssinen perheineen ja sain viettää pariviikkoa kirkolla ja ruokailla heidän kanssaan niinkuin perheenjäsen odottaessani Araguayaa joka oli ehtinyt käydä Suomessa. Samoin muistelen Kaarina neitiä joka kävi usein katsomassa ja juttelemassa . Reiluja ihmisiä kaikki.
Taisin käydä viimeisen kerran suomalaisessa merimieskirkossa -78. Olivat paljon ystävällisempiä au-pair piioille ja rekkakuskeille kuin ulkona seilaavalle suomalaiselle merimiehelle. Näin siis Hampurissa ja Lontoossa. Muut skandinaavikirkot ja se katolinen oli O.K.
Laivakäynnit on hyviä koska satamissa olo aika on lyhyt. Samoin matkapapit tulevat laivojen kyytiin.
80-luvulla tultiin kanadasta lontooseen , asistentti kävi laivalla lounasaikaan safkaamassa, ja kun pyydettiin että tulisivat hakemaan meiltä porukkaa kirkkoon illalla, niin vastaus oli tyly ei tulla , kirkolla on grillijuhlat kahdelle linjalaivalle ja aurpaireille. ( Toinen finnlinesi ja toinen boren peräportti olivat säännöllisessä linliikenteessä härmän ja lontoon välillä) . Sen jälkeen en käynnyt lontoon kirkolla, pari kertaa hyppäsin laivalta kyytiin kun hakivat, mutta menin suoraan sakastiin ja sieltä lontoon yöhön;). Hampurin kirkkoon kerättiin lukusalin kalusteiden uusimiseen 70-luvulla skönäreiltä kolehtia , ei nähty kalusteita mihin lie ferkat katosi. toinen kirkko mikä meni multa henkilökohtaiseen boikottiin. Muissa kirkoissa kävin aina kun oli mahdollisuus ja niissä oli aina ilo käydä.
Elimme+1980+luvun+alkua,+aivan+tarkkaan+en+nyt+muista.+Tulimme+rapakon+takaa+Tilbury'n+ja+kuinka+ollakaan+vastassa+oli+merimieskirkon+pappi+lehtipinon+kanssa.+
Jouduimme+satamalakon+takia+olemaan+kaijassa+useita+viikkoja+ja+kirkko+järjesti+ohjelmaa+aivan+koko+ajan.+Kuljetukset+pelasivat+kirkolle,+museoihin,+nauttimaan+Evita+musikaalista,+eläintarhasta,+yhdestä+laivastovierailusta,+"lähipapin"+luona+oli+saunailta+jne.+Joskus+ehdotimme,+että+pidetään+day+off,+kun+ajomatka+kaupunkiin+on+pitkä.+Näin+teimme+muutamana+päivänä.+
Sanoivat+kirkolta,+että+olemme+ihmeen+tyytyväisiä+palveluun,+emme+vaadi+mahdottomia,+emmekä+valita.+Huolehdimme+myös+siitä,+että+kirkon+auto+saa+joka+reissulta+suunnilleen+sen+verran+rahaa+lippaaseen,+että+polttoainekulut+katetaan.+Eihän+se+paljon+ollut+usealta+mukana+olijalta.
Huomasimme+kyllä,+miten+nuukasti+linjalaivan+porukka+laittoi+lanttejaan+lippaaseen.+Seteleitä+heillä+ei+kai+ollutkaan.+Kovasti+esittivät+myös+VAATIMUKSIAAN,+me+kun+vain+joskus+kainosti+esitimme+ehdotuksia+tai+toivomuksia.
Lähetysseura+/+kirkko+kai+maksoi+palkat+ja+vuokrat,+mutta+toimintarahoja+oli+niukasti.+Siksi+lippaaseen+piti+laittaa+ainakin+polttoaineiden+verran+rahaa.
Paljolti+ulkona+seilanneena+olen+havainnut+harvoilla+käynneilläni+toiminnan++Boniksessa,+Hampurissa,+Puolassa,+Rotterdamissa,+Antwerpenissä+jne+olleen+aina+kirkon+puolelta+loistavaa.+Papit,+assistentit,+emännät+ja+kaikki+muutkin+kirkon+henkilökunnasta+ovat+olleet+vertaansa+vailla+olevia+ihmisiä.+Loistavia+ystäviä.+Suomi+Keski-Eurooppa+linjojen+ihmisillä+saattaa+on+erilaisiakin+mielipiteitä.+Toki+yllä+olevissa+kirjoituksissa+pääsääntöisesti+myös+kiitellään+kirkkoamme.
Kuulinpa+viisauden+joskus:+jos+maakirkko+saataisiin+merimieskirkon+kaltaiseksi,+niin+110%+suomalaisista+kuuluisi+kirkkoon.+Ei+se+kauas+totuudesta+heitä.+Nyt+kauppamerenkulkumme+on+melko+olematonta+ja+merimieskirkotkin+tekevät+työtään+enemmän+rekkamiesten,+siirtolaisten+ja+au+pair+lasten+hyväksi.
Olisipa+vielä+merenkulkua,+niin+saattaisin+ottaa+keppini+ja+lähteä+seilaamaan+nitrot+taskussa
Merenkulun taantuminen näkyy sitten merimieskirkossakin.
Olisko ollut Rotiksessa tai Antwerpeenissä missä kirkon sisäänkäynnin vierellä istui tyttö näyttämässä tavaraa 70-luvulla ? Jos oli syntiä tehnyt niin oli sitten lyhyt matka kirkkoon :)
Antwerpenissähän se luukku oli viereinen ovi
Nykyään ei ehdi edes maihin. Meillä on tähdätty tulo aamulla satamaan, illalla jo pitäisi päästä lähtemään jos mahdollista. Menee koko törni laivalla.
Ehdit kirkossa käymään sitten vastikevapaalla jos siltä tuntuu!
Merimieskirkon nettisivustolla olevilla "esimerkeillä" vsan valitetaan kun ei saa olla maissa. Jos kerran merellä olo ei kiinnosta niin jäisivät maihin.
Merimiehen työ ja koti on meri. Hellurei...
Minähän kirjoitin, että maihin ei ehdi. Näin se nykyään menee.
Kiire on merenkulussakin, Vuosaaressa on hieno merimieskirkko, vapaalla voi vierailla siellä.
Merimieskirkon sivuilla on myös asiaakin merimiehen sielusta. Ikävä sinne missä ei ole ja maissa kuin kala kuivalla maalla.
Kirkossa? Siis käytte siellä virsiä laulamassa ja jumalaa rukoilemassa? Mitä vittua? Nyt on vuosi 2020 jo sentään.
Minä käyn hiljentymässä kirkossa.
Ei ehdi törnin aikana käymään kirkossa, eikä vapaalla tule käytyä. Näin se menee nykyään monella, ikävä kyllä.
Merimieskirkosta tekevät laivakäyntejä sekä ovat mukana laivoilla.
Lontoo kirkko ei ole enää Merimieskirkko.
Ei edes nimeltään.
Onneksi siinä vieressä on Norjan kirkko.
Siellä lämmin vastaanotto myös seiloreille.
Lontoosta samaa mieltä. Itsekin siellä sanoivat että eivät ole merimieskirkko. Eivät saa mitään avustuksia kirkolta tms suomesta.
Toiset henkilökunnasta todella epäystävällisiä.
Emme mene enään.
Onneksi naapurissa on Norjan kirkko. Sinne kelpaa merellä työskentelevätkin.
Pelto-Eemeli :)))
Valtio maksaa toiminnasta 21%
Milloin valtio on alkanut heille maksamaan?
Henry Nielsen Nostalgia risteilylle nr 13 näkyy tulevan vieläkin puolen tusinaa entistä merimiespappia. He muistavat meidät vanhat skönöt vielä aikojen takaa ja tulevat tervehtimään ja muistelemaan. Vanhimmat skönömanni osallistujat lähes 90 vuoden ikäisiä eli kukaan ei ole yli 90V tällä kerralla. Aikaisemmin on ollut.
Minun varsin pitkän seilaukseni aikana kävin tietenkin mahdollisuuksien mukaan kirkolla. Vastaanotto oli AINA kiitettävän ystävällistä. Hienoa väkeä aivan jokainen. Oli kiva käydä sielläkin, vaikka matka usein johti merimiesviihteelle.
Kävin useita kertoja myös Norjan kirkoilla vohveleilla ja olen niihinkin kiitollisuuden velassa.
Suomalaisissa kirkoissa kävin muistini mukaan ainakin Hampurissa, Antverpenissä, Puolassa, Lontoossa, Boniksessa useita kertoja vai oliko niitä muuallakin.
Merimieskirkot: rekkakuskien ja aupairien tukikohtia.
Ylläoleva ei ole merimieskirkon vika. Suomalaisia merimiehiä ei oikeastaan ole. Hiukan näillä kotivesillä, joka onkin vain olematon tippa maailman merenkulusta. Näillä vähillä ei usein ole juurikaan aikaa käydä kirkoilla eikä illan viihteillä, kun laivat ovat pieniä ja satamatoimet kehittyneet tehokkaiksi.
Rekkakuskeilla ja aupaireilla lienee mukavammin aikaa piipahdella kirkoilla. Hyvää työtähän on heidänkin palvelemisensa.
Älä viitsi valehdella!
No sorry, vähän liiottelin.