kauhiaa!! apua apua!!

tththtyhty

pistää hymyilyttämään tämä suomen ja muiden rikkaiden teollisuusvaltioiden vimmainen valmistautuminen pandemiaan, joka nyt sit kai tulee tehtiin me mitä tahansa. jokaiselle suomalaiselle oma pikku rokote, joka sitten pelastaa. jee! viikko ehkä sairaalassa jatkuvassa tehotarkkailussa nalle kainalossa, jonka jälkeen kotiudutaan perheen luoksi muistelemaan ja kauhisteleemaan kuinka lähellä kuolemaa se meidänkin leena kävi.

tuolla lähellä päivän tasaajaa, kiinassa, intiassa, thaimaassa ihmiset eivät edes tiedä mistä ihmiset hiukka pohjoisempana vaahtoavat. siellä sitten joskus pandemian jälkeen ihmiset vain jatkavat elämäänsä, vaikka ihmisiä olisi kuollut miljoonia. suomessa surraan muutaman tuhannen ihmisen menetystä ja haastellaan sairaaloita oikeuteen hoitovirheistä.

suomessa ei saisi mennä kissakaan saati sitten joku vanhainkodin asukas, vaikka toisella puolella maailmaa miljoonien hökkelikylissä asuvien ja maanviljelyllä itsensä elättävien IHMISTEN selviytymisestä ei ole toivoakaan pandemian iskiessä.

muistatteko sen viime syksyisen live aid, vai live 8 konsertin jossa huudelttin oikeutta köyhien maiden asukeille. nyt sitten kun maailma on todellisen vaaran edessä, kukaan ei jaksa surra miljoonia kiinalaisia, afrikkalaisia tai vaikka intilaisia jotka varmasti tulevat kuolemaan hooviisänykköseen.

5

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vesilammikossa kuhisee

      Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa,veit siis sanat suustani.:)Tässä se taas nähdään miten miljoonien valovuosien päähän monet nykyajan ihmiset ovat menneet luullen elävänsä ikuisesti ja olevansa kuolemattomia.Elämää on euroopan ulkopuolellakin.

      • **********

        reaalitodellisuuteen.


    • En käsitä, miten kuolevia aasialaisia auttaa, jos suomalaiset kuolevat myös. Jokainen hallitus on vastuussa kansalaisistaan.
      Lahjoitatko palkkasi pois ja muutat asunnostasi taivasalle, koska Intiassa ihmiset kuolevat kaduilla nälkään?

      • fsfsdf

        muistutin vain ihmisiä todellisesta tilanteesta. ärsyttää nämä ihmisten toimet. Saat tietenkin pelastaa itsesi. can´t blame you


    • ihku mihku

      Hii ku se pellottaa aika hirveeest
      hihi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1591
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1011
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      896
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      770
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      766
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      717
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      712
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      711
    Aihe