musta abortti on oikeutettua silloin kun "äiti" ei todellakaan kykenisi hoitamaan lastaan/raskauttaan
sääliksi todellakin käy niitä pieniä jotka ei saa ansaitsemaansa rakkautta ja hoivaa vaan kohdellaan kaltoin eikä välitetä ja jo masussa ollessaan(!) mutta taas toisaalta enemmin te raskaana olevat jos suunittelette aborttia,miksi ette synnyttäisi ja antaisitte sitten vaavin joillekkin ketkä ei pysty saada omia lapsia. tapauskohtasta tuo tietenkin on mutta vaihtoehto kumminkin..?!
tuntuu todella julmalta että puolustuskyvyttömien elämät on välillä niin väärissä käsissä..
sääliksi todellakin käy niitä pieniä jotka ei saa ansaitsemaansa rakkautta ja hoivaa vaan kohdellaan kaltoin eikä välitetä ja jo masussa ollessaan(!) mutta taas toisaalta enemmin te raskaana olevat jos suunittelette aborttia,miksi ette synnyttäisi ja antaisitte sitten vaavin joillekkin ketkä ei pysty saada omia lapsia. tapauskohtasta tuo tietenkin on mutta vaihtoehto kumminkin..?!
tuntuu todella julmalta että puolustuskyvyttömien elämät on välillä niin väärissä käsissä..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos kaikkien raskaaksi tulleiden olisi pakko synnyttää, täysin välittämättä siitä, ettei äiti (ja vielä useammin isäkään) lasta halua, niin puolustuskyvyttömillä (ja synnyttyään sitten oikeasti olemassaolevilla) lapsilla olisi edessä kurjia lapsuuksia kuten myös vanhemmilla loppuelämiä. Etpä taida myöskään paljon ihmisen luonnosta ja psyykestä tietää, kun päivittelet kuin itsestäänselvyytenä sitä miksei raskaana oleva sitten vain anna sitä lastaan adoptioon.. Että mikäs ongelma siinä muka olisi?
olen tavannut useita jotka 10 tai 20 vuoden kuluttua miettivät, millainenhan se lapsi nyt olisi, olisiko tyttö tai poika, olisiko mukava tuntea se ihmisenä... että ei ihminen ole robotti jonka tunteet kuolee syntymätöntä lastaan kohtaan abortilla, kyllä se äidinrakkaus on tappajankin rinnassa vaan ei sillä hetkellä tunnu...
monta sellaista ihmistä tai oikeastaan en tunne yhtään sellaista ihmistä joka ei joskus ajattele "entäs jos sittenkin..". Kuuluu ihmisen perusluonteeseen jossitella ja pohtia ratkaisujaan. Tämän tuloksena ihminen kehittyy persoonana ja osaa arvioida omaa tekemistään ja omia ratkaisujaan jatkossa. Jotkut tekevät isoja muutoksia elämässäään katsottuaan taakseen ja korjaavat sellaisia asioita jotka nyt haluaisivat tehdä toisin mikäli se on mahdollista. Joku vain jossittelee ja haaveilee ja jatkaa eteenpäin, joku jopa katkeroituu valinnoistaan joihin on ajautunut ja sitten elämä ei ollutkaan sitä mitä oli haaveiltu.
Montako kertaa sitä istuu ukkoonsa kyllästyneenä ja miettii mitä jos olisin valinnut toisin silloin tansseissa? Montako kertaa istuu ja ihmettelee miksi on hankkinut lapsia riesakseen kun elämä olisi niin paljon helpompaa vain kaksin tai jopa yksin? Miksen lähtenyt silloin kerran kun tapeltiin ja tehnyt niin kuin olin aina haaveillut vaan jäin rakentamaan suhdetta paremmaksi? Miksi en keskenmenon jälkeen lopettanut lastentekoa kun silloin todella tuntui että kyllä nämäkin riittää? Miksi en silloin jatkanut opiekelujani vaikka toisella puolella maata kuin ukkorukka? Jossiteltavaa on vaikka kuinka..
Montako kertaa olen haikeina hetkinä ajatellut että jos olisin ollut rohkeampi ja jäänyt silloin kerran helsinkiin suviyöksi niin missä nyt olisin? Olisi vain pitänyt siinä keskellä suojatietä kääntyä eikä vain vilkaista ja heilauttaa kättä.. Ei se kaduttanut heti eikä kohtakaan, mutta joskus sitä vaan miettii millainen se mies lopulta olisi ollut - se unelmien prinssikö??
Samaan sarjaan kuuluu ehdottomasti jossittelu syntymättömillä lapsilla olipa syy mikä tahansa. Ei se ole katumusta tai tunnontuskaa jos miettii miten kaikki olisi voinut olla toisin vaan se on ihmiseloa..
kirjotinko että TAPAUSKOHTAISTA!!??
varmasti joskus miettimäänkin aborttia ja mahdollisia toisen ratkaisun seurauksia. Kuten tuo äiti tuossa edellä sinulle jo sanoikin, niin ainahan sitä välillä tekee väliraporttia itselleen elämästään ja pohtii elämänvalintojaan. Katuminen on kuitenkin aivan eri asia kuin tällainen oman elämän pohdinta ja surullisen ja kipeän elämäntilanteen muistelu. Tosiaan, olen itsekin kuullut abortin tehneen naisen sanovan ääneen että tosiaan, mullahan olisi sen-ja-sen ikäinen lapsi nyt, jos olisin silloin päättänyt toisin. Mutta usko minua, näin voi sanoa surua äänessään mutta silti katumatta.. Monen moni nainen sanoo pitkänkin ajan jälkeen, että tietää yhä sen ettei silloin ollut itselle muuta vaihtoehtoa.
Mihin uskot? Jos uskot, että ihmisellä on sielu, niin ei abortissa mitään menetetä. Sielu jatkaa matkaansa ja saa paremman kohtalon; yleensä äidiksi alkavat ihmiset tai eläimetkin huolehtivat ja rakastavat jälkeläisiään. Jos uskot, että ihmisellä on kohtalo ja olemme osa luonnonkiertokulkua ja kuolema on lopullinen, ei hätää, se lapsi ei ollut koskaan ollutkaan olemassa, ei se kerennyt ajatella tai tuntea yhtään mitään. Jos uskot, että rangaistukset jaetaan kuoleman jälkeen, ei sillä syntymättömällä sikiöllä ole mitään hätää, ei ole kerennyt syntiä tehdä. Silloin säälisin enemmän niitä vanhempia.
Loppujen lopuksi sehän on jokaisen oma valinta mitä päättää tehdä..
ebortti on aika monipiippunen juttu.
tietenkin joillekkin tulee jossain vaiheessa jonkinlainen katumus..
joillekkin taas ei ollenkaan.
ponttini vaan oli siinä että jos ei halua lasta mutta ei vältis aborttikaan halua tehdä niin se olisi yksi vaihtoehto antaa lapselle elämä.
ja voihan ajatusmaailma muuttuakkin raskauden myötä.
ja lapsi ei voi vanhempiaan valita..
on monia esteitä/hidasteita raskauden jatkamiseen/lasten tasapainoiseen hyvään hoitoon,toivotaan vaan että kumminkin kaikilla järki ja sydän mukana.
tehkää niin miltä itsestänne tuntuu parhaimmalta ratkaisulta.
Aika hyvin sanottu, "syntynyt kuolemaan". Abortoidut sikiöt nimittäin säästyvät juuri siltä. Ne abortoidaan niin aikaisessa vaiheessa, ettei niiden kehitys ole ehtinyt vielä lähellekään "ihmistä", sellaista joka kohdun ulkopuolella selviäisi. Ei-toivottu lapsi sen sijaan joutuu pahimmassa tapauksessa nimenomaan syntymään kuolemaan. Ei läheisyyttä, ei turvaa, ei rakkautta. Se jää paitsi niistä perusasioista, jotka jokaiselle syntyvälle lapselle pitäisi voida suoda.
korjaakseni kyllä niitä abortteja tehdään ihan paljon myöhemmissäkin vaiheissa...jotka todellakin jo "vauvoja"..
Kyllä, 6% kaikista Suomessa tehdyistä aborteista tehdään 12 rv:n jälkeen. Erona vain on se, että näihin kyseisiin keskeytyksiin on aina erityinen syy, kuten sikiön vaikea sairaus tai ruumiinvika. Olettaen, että kyseessä olisi ei-toivottu raskaus, jota tuleva äiti ei syystä tai toisesta kuitenkaan olisi halujensa mukaisesti keskeyttänyt, luuletko että vaikeasti kehitysvammaisen lapsen elämästä tulisi jotenkin herkkua? Nämä tapauksethan nimenomaan ovat hyviä esimerkkejä siitä, miksi raskaudenkeskeytys tietyissä erityistapauksissa voidaan sallia jopa 24 rv:oon saakka, jolloin sikiö on jo jotain aivan muuta kuin 12-viikkoisena. Näitä erityistapauksia on kuitenkin niin pieni prosentti, ja ne ovat laadultaa niin erityyppisiä kuin "perusabortti", ettei niistä mielestäni ole tässä yhteydessä syytä sen enempää puhua. Eri asia olisi, jos abortin saisi vapaasti tehdä vielä samoilla raskausviikoilla. Näin ei Suomessa kuitenkaan ole.
Palatakseni alkuperäiseen kommenttiini, abortoidut sikiöt (tai 94% niistä) ovat niin varhaisessa kehitysvaiheessa, ettei niiden "syntymisestä" ole mitään järkeä puhua.
abortteja tehdään suomessa 12 viikon jälkeenkin vaikka sikiö täysin terve ja äiti myös...