maailman kovin sotilaskoulutus !
navy seals
kko
161868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Venäläisillä spetseillä on kovempi
Jenkkipropagandaa.
Itse kyllä rankkaisin ykköseksi Brittien SAS:n. SEAL:it ovat toistuvasti joutuneet pyytään SAS -joukot apuun kun omat rahkeet eivät ole riittäneet. Viimeksi Osama -jahdissa. Lisäksi SAS -toimii jatkuvasti erilaisissa kovissa tilanteissa ympäri maailmaa (näistä tosin murto-osa vuotaa julkisuuteen), joten taitonsa he oppivat kentällä.
Kovaksi keitetty porukka on myös Israelin vastaava "SEAL" -ryhmä (en nyt muista nimeä). Aivan kuten SAS, hekin ammentavat oppinsa kovissa tilanteissa mm. palestiinalaisalueilla.
Ymmärtääkseni jenkkien omassakin epävirallisessa hierarkiassa Delta-force rankataan SEAL:ien yläpuolelle.
Kumpi voittais, Teris vai Hämis?
Teris.
En jaksa edes luetella niitä ylivoimaisia kykyjä joita hänellä on hämähäkkimieheen verrattuna.
Mutta kumpis näistä (tasaväkisemmistä) voittaisi, Mustis vai Bätmän ?
G.I. Joe Action Force -erikoisjoukko käyttää kovinta koulutusta. Eräässä kyseisen sarjiksen numerossa oli koulutusajan alokkaita, jotka joutuivat kovan harjotuksen jälkeen katsomaan kolme tuntia unettavaa dokumenttifilmiä liikenneturvallisuudesta, eikä nukahtaa saanut, muuten joutui pois ryhmästä ja johonkin rangaistuskomppaniaan kylmille seuduille! Sitten oli koulutuksessa nyrkkeilykeppiottelu ja ne jotka ovat harjoituksen jälkeen pystyssä, jatkavat ryhmässä. Punnerrusten määrään kouluttaja päättää syödessään aamiaista, sillä aikaa kokelaat punnertavat.
olet ollut mukana?
Laivaston tiedustelijoissa, SEAL -joukoissa ja Rangereissa. sealseihin hakevat kaikkein rankimmat jätkät eikä kaikista harjoituksista kukaan selviydy.
Veikkaisin että suomalaiset oli kovempia Talvisodassa ja muutenkin kautta historian.. Meillä on tuo talvi mikä kovettaa mielen -40 astetta... Muun maailman touhut ja armeijat tuntuu aika lepokodilta, jos noihin elokuviin ja televisio ohjelmiin on uskomista... Niissä näytetään koko viikon homma 2 minuutissa ja satua hirveästi mitä ei pystyisi todellisuudessa tapahtumaan.... Ehkä tuo oli enemmän todellisuutta kuvaama Tuntematon Sotilas (Väinö Linnan ) kirjoittama touhu eikä ne kuuulemma ymmärrä sitä ulkomailla (todellisuutta) sodasta, vaan sitä se on jenkeillä helvetinmoinen show pyörimässä sellaista touhua, tapetaan hirveästi ihmisiä kaikissa elokuvissa> jossa ei ole mitään järkeä, eli niissä on jenkkipaskaa. Siinä WTC:n iskuissa näki kuinka jenkkien yhteiskunta haavoittumainen ja todellisessa sodassa niistä ei ole mihinkään. Eikä vieläkään löydetty Osabin Ladenia.....
Eiköhän Jenkeillä ole aika reippaasti enemmän sotakokemusta kuin suomalaisilla, ottaen huomioon että he ovat olleet niin monissa sodissa mukana aina II MS jälkeen. Vietnam, Korea, Lähi-Itä, Afganistan jne tms. Eivät suomalaiset ole sotineet kuin muutamat isommat ryskeet koko viimeisen 100 vuoden aikana. Muistetaan myös että USA:lla on ylivoimainen armeija mihin tahansa muuhun maailman valtioon nähtynä. Ei ehkä miesvoimaltaan mutta tasoltaan ja laadultaan. Lisäksi tulee muistaa että Jenkkien upseeristo ja hallinto on ollut niin monessa muussakin operaatiossa mukana kuin aktiivisessa sodassa (rauhanturvahärdellit ja yleinen kiertäminen maailmalla) että heidänkin taso out-rankkaa suoraan jonkun esim. suomalaisen känniääliöupseerin. Näin se vaan on, ihan turha alkaa aliarvioimaan maailman ainoan supervallan armeijan tasoa.
Mutta silti kaikkialla tullut jenkeille takkiin, jossei muuta niin homma jäänyt kesken...
Kaikkialla, missä Jenkit ovat "hävinneet" tai missä on homma jäänyt kesken, on se johtunut poliittisista syistä. Ei armeijan kehnoudesta. Jopa Vietnamissa. Somalian operaatio oli sotilaallisena suorituksena murskavoitto. Tehtävä (Aideedin apurien sieppaus) onnistui ja viholliselle tuotettiin monikymmenkertaiset tappiot. Jenkkien heikkous on siinä, että heillä nousee kauhea sisäpoliittinen kohu, kun omia kuolee, ei se, ettei armeija olisi tarpeeksi tehokas. Lisäksi propagandassa on menty pahasti metsään, kun on annettu ymmärtää hi-tech aseiden tarkkuus paremmaksi kuin se todella on. Silti se on verrattomasti parempi kuin millään muulla maalla.
Usa tuli mukaan toiseen maailman sotaan vasta loppuvaiheessa, kun saksa oli jo "lyöty" (2. maailman sodan käännekohta 1942 stalingradin taisteluissa) ja ei tainnut ihan pelkästään poliittinen syy ollu vietnamin sodan häviämisessä --> vietkongin sissit oli liian kova usan armeijalle. Ai somaliassa oli murskavoitto ?
"October 1993 - Delta's most recent large deployment, was in Somalia. Just before the US troops pulled out, a joint Delta-SEAL-Ranger-Nightstalkers Task Force made an attempt at capturing the warlord Aidid. Unfortunately, the operation went wrong from the beginning. As one of the Ranger teams was fast-roping from a Blackhawk, a soldier fell, getting critically injured. Within minutes, the Rangers and Delta operators found themselves in a vicious firefight with Somali militia. Delta's end went off fine, and ended up capturing 20 of Aidid's top lieutenants. As the support convoy of Hummers and trucks that was to take them back to base neared, gunfire erupted from all sides. At the same time, a 160th SOAR MH-60 Black Hawk was coordinating the attack from the air, was struck by an RPG missile, causing it to crash. The Hummer convoy was rerouted to help the pilots, but got lost in the city. In the next five hours the soldiers found themselves in a fight for their lives in what was described as, "the largest fire-fight since Vietnam." Driving around the city helplessly, the convoy was badly decimated by RPG and gun fire. Finally, with the help of Pakistani and Malaysian peacekeepers, Task Force Ranger evacuated its dead and wounded and was flown back to base. The death toll at the end was 18 dead Rangers and Delta Troopers, with more Rangers being wounded"
Ei kyllä mitenkään superhyvin toi operaatio mennyt...
"Usa tuli mukaan toiseen maailman sotaan vasta loppuvaiheessa, kun saksa oli jo "lyöty" (2. maailman sodan käännekohta 1942 stalingradin taisteluissa) "
Ja höpöä. Stalingrad oli 42-43 vuodenvaihteessa. USA liittyi sotaan joulukuussa 41. Sota alkoi 39 ja päättyi 45. Stalingradin vastahyökkäys ei olisi venäläisiltä ikinä onnistunut ilman USA:n kalustoapua. Sitäpaitsi USA taisteli yhtaikaa myös Japania vastaan.
"ja ei tainnut ihan pelkästään poliittinen syy ollu vietnamin sodan häviämisessä --> vietkongin sissit oli liian kova usan armeijalle."
USA ei panostanut läheskään koko sotakapasiteettiaan Vietnamia vastaan. Vrt. II-MS sotaponnisteluihin. Poliittista tahtoa ei ollut lisäuhrauksiin voiton saamiseksi. Tappiot olivat silti suunnilleen 1:30 jenkkien hyväksi.
" Ai somaliassa oli murskavoitto ?
Ei kyllä mitenkään superhyvin toi operaatio mennyt... "
Tehtävä onnistui. 18 jenkkiä kuoli ja n. 100 haavoittui. Somalialaisia kuoli n. 500 ja haavoittui n. 3000. Monikymmenkertaisesta ylivoimastaan huolimatta somalijoukot eivät onnistuneet murtamaan jenkkien puolustusta eivätkä estämään sieppausta. Tietysti, jos katsoo, että amerikkalaisen henki on 30-kertaa arvokkaampi kuin somalin, niin tätä voi pitää tappiona jenkeille.
Andy, puhut asiaa. Olen itse viime aikoina alkanut tajuamaan oikeasti kuinka tehokas ja voimakas USA:n paljon kritisoitu armeija on oikeasti. Alkaa tulemaan mieleen väkisinkin natsisaksan aikainen armeija joka oli aika pirun tehokas verrattuna muihin valtioihin.
Tutustuin juuri hiljattain netissä olevien tietojen avulla maailman eri erikoisjoukkojen koulutuksiin.
Yhteenvetona voisin sanoa että kovin koulutus on brittien SAS/SBS-joukoilla, ei suinkaan jenkkien SEAL-joukoilla.
Samaa toimintaa heillä kuitenkin on ja luulisin että loppupeleissä minkä tahansa erikoisjoukon koulutus on ihan tarpeeksi 'kovaa'. Eli he ovat ammattisotilaita viimoisen päälle, the best of the best of the best, sir!