Masentunut

Kuulin juuri mieheltäni, että taas olemme lähdössä maalle isoisoäidin luo.
Minä olisin niin mielelläni halunnut viettää viikonlopun kotona kolmestaan pienen vauvamme kanssa.
Miehelläni on aina hinku päästä mummolaan.
Ennen kävimme siellä lähes joka viikonloppu ja nyt onneksi vain kerran kuussa.
En henno kertoa miehelleni, että en halua sinne.
Minä olen siellä niin masentunut, vaikka näyttelenkin urheaa. En halua pahoittaa mieheni mieltä.
Olen niin masentunut, masentunut...
2284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ota asia puheeksi miehesi kanssa. Voit ihan rehellisesti tuoreena äitinä sanoa, että et jaksa kyläillä. Vai voisiko kyläilyaikaa lyhentää, vain yksi päivä, ehtisikö? Kerro, että kaipaat yhteisiä hetkiä OMAN perheen kanssa. Ainahan on myös mahdollista, että jos mummola on miehellesi tosi rakas, hän meneekin sinne ihan yksi, ilman sinua ja vauvaa.

Kerro, että olet valmis kyläilemään sitten kun lapsi on isompi ja olet itsekin pirteämpi.

Voimia ja kevätauringon paistetta sinulle!

Äänestä
  • kokemuksia yhdeksän vuoden takaa. Silloin esikoisemme syntyi. ja kun kyläilimme anoppilassa vauvaamme "retuutettiin" joka suuntaan. En kehdannut sanoa että haluaisimme olla rauhassa tai jos vauva itki sukulaisten sylissä (huusi) en kehdannut pyytää vauvaa itselleni kun ajattelin että minua pidetään nipottajana.
    Onneksi seuraavien lasten kohdalla kieltäydyin vierailuista. Tai rajaoitin ne kesään ja talveen. Ja pidin vauvan itselläni aina kun sai itkukohtauksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori äiti kirjoitti:

Kuulin juuri mieheltäni, että taas olemme lähdössä maalle isoisoäidin luo.
Minä olisin niin mielelläni halunnut viettää viikonlopun kotona kolmestaan pienen vauvamme kanssa.
Miehelläni on aina hinku päästä mummolaan.
Ennen kävimme siellä lähes joka viikonloppu ja nyt onneksi vain kerran kuussa.
En henno kertoa miehelleni, että en halua sinne.
Minä olen siellä niin masentunut, vaikka näyttelenkin urheaa. En halua pahoittaa mieheni mieltä.
Olen niin masentunut, masentunut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu