Jouduimme lopettamaan 17-vuotiaan narttukoiramme pari viikkoa sitten. Nyt sen tytär, itsekin jo 14-vuotias, on murheen murtama: vinkuu yöt ja kulkee ympäri taloa, ei syö, ei viitsisi lähteä lenkille. Pelottaa, että tätä menoa toinenkaan rakas vanhuksemme ei elä enää kauan.
Kertoisitteko kokemuksianne koiran surusta. Meneekö tuo ohi? Piristyykö vanhuksemme vielä joskus? Unohtaako se? Mitä voisimme tehdä sitä piristääksemme?
Nämä emä ja tytär viettivät koko elämänsä yhdessä, tätä pentua ei siis tavallaan koskaan edes vieroitettu.
Kertoisitteko kokemuksianne koiran surusta. Meneekö tuo ohi? Piristyykö vanhuksemme vielä joskus? Unohtaako se? Mitä voisimme tehdä sitä piristääksemme?
Nämä emä ja tytär viettivät koko elämänsä yhdessä, tätä pentua ei siis tavallaan koskaan edes vieroitettu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta kun tämä surijakin on kovin iäkäs. Vanhuksella niin ihmisellä kuin eläimellä alkaa terveyspettää aika pian ellei syö.Sinun pitäisi vain olla mahdollisimman paljon sen kanssa.
Tsemppiä
surevan koiranne kanssa.Puhukaa koiralle,paijatkaa,pitäkää sylissä,silitelkää entistä enemmän,huomioikaa kaikkien myönteisin tavoin.
Meillä oli vastaavanlainen tilanne reilu kolme vuotta sitten.Jouduimme lopettamaan vanhemman koiran(11-V.) yllättäen,nuorempi koira,ikäeroa vain 4kk,suri myös kovasti.Vanhemman koiran lopetus tuli niin yllättäen,että emme huomanneet antaa nuoremman koiran hyvästellä kaveriaan,tosin tilanne oli todellinen yllätys meille ihmisillekin.Nuorempi koira valitti ensimmäisen päivän,siihen eivät auttaneet mitkään ihmisten lohdutteluyritykset,oli levoton,haki kaveriaan sisällä,meni vanhemman koiran nukkumapaikalle,jossa ei aiemmin ollut kuin käynyt,haukkui kutsuvasti pihalla ja juoksi nopeasti edestakaisin hakien kadonnutta kaveriaan.Minusta tuntuu ettei nuoremman koiramme ikävä mennyt koskaan täysin ohi,sillä aina välillä se haukahteli kutsuvasti takapihalla aivan kuin kutsuen vanhempaa koiraa.Koiramme alkoi myös vanhentua nopeasti,harmaantui,menetti kiinostuksensa pitkiin lenkkeihin ja lenkeillä aivan kuin haki kuollutta kaveriaan,haukahdellen kutsuvasti tutuilla paikoilla.Luulimme aina nuoremman koiran olevan vilkas,mutta vanhemman koiramme kuoltua huomasimme sen olleen voima joka sai nuoremman koiran eloisaksi ja vilkkaaksi.En usko nuoremman koiramme koskaan täysin unohtaneen kuollutta kaveriaan,sillä viimeisenä elinpäivänään se haukkui pihalla kutsuhaukkua aivan samoin kuin silloin kun vanhempi koira oli kuollut ja meni taas nukkumapaikalle,jossa vanhempi koira oli tykännyt olla.Nuorempi koiramme kuoli nukkuessaan 14-vuotiaana,vanhemman koiramme jouduimme lopettamaan 11-vuotiaana.Otimme pennun kaveriksi tälle 14-vuotiaalle(vanhempi koira silloin 11-v.),se tuntui hieman piristävän,vaikka ei tästä pennusta ja vanhemmasta koirasta tullut koskaan niin hyvää paria kuin edesmennyt koirapari oli.Mutta nyt sai nuorempi koira hyvästellä vanhemman koiran aivan rauhassa.