Lempeä kesämökillä

Jake 43

Tämä kaikki sattui viime kesänä. Nyt kyseessä on hieman hempeämpi tarina, joten pelkästä pokesta pitävät eivät tästä välttämättä pidä.

Olin tavannut Mintun terassilla eräänä alkukesän viikonloppuna ja sen jälkeen olimme tekstailleet ja tapailleet ystävinä muutamia kertoja. Minttu oli töissä eräässä mainostoimistossa ja hänen työaikansa tuntuivat vähintäänkin epäsäännöllisiltä. Olimme nimittäin jo pitkään suunnitelleet yhteistä viikonloppua kesämökilläni, mutta esteitä oli ollut jo ainakin kuukauden ajan.

Heinäkuun toisena viikonloppuna löysimme kuitenkin molemmille sopivan ajankohdan. Mintun päästyä töistä perjantaina, olin häntä autolla vastassa. Tarkoituksenamme oli vain rentoutua, uida, lämmittää sauna ja syödä hyvin. Minttu oli oikein näyttävä nainen: 22-vuotias, hänellä oli punertavat, pitkät ja kiharaiset hiukset, hänen vartalonsa oli hoikka, mutta lantio oli kuitenkin naisellisen leveä. Rinnat eivät olleet suuret, mutta sen mukaan, mitä paidanläpitiirailu oli minulle näyttänyt, olivat ne sitäkin terhakkaammat ja tyttömäiset. Minttu oli melko lyhyt, olin häntä päätä pidempi.

Hän oli työpäivän päätteeksi vaihtanut jakkupuvun rennompaan asustukseen: Sinivihreä, tiukka puuvillatoppi peitti hänen ylävartaloaan ja jalassa hänellä oli valkoiset cabri-housut. Valkoisten housujen alla oli luultavasti mustat stringit, sen verran tarkasti hänen etumustaan tuijotin. Herrasmiehenä nostin tytön matkalaukun takakonttiin ja kurvasimme kohti saaristoa mökilleni. Edessä oli parin tunnin ajo, ja en malttanut odottaa saunomista ja maittavaa herkkuateriaa. Myös mahdollisuus päästä pesemään Mintun selkää kiehtoi minua. Oikeastaan niin paljon,että kuvittelin jatkuvasti Minttua alasti penkillä edessäni, kuinka levittäisin saippuaa hänen iholleen, siirtyisin hitaasti kohti rintoja ja samalla suutelisin tytön niskaa. Tämän ajattelu piti kyrpääni jatkuvasti pienessä valmiustilassa.

Matkalla juttelimme niitä näitä, ja katseeni suuntautui yhä useammin Mintun rintavarustukseen. Tuota pikaa Minttu sanoi: Ollaan me jo sen aikaa tunnettu, että voit kyllä ihan salailematta katsella minua. Kunhan vain katselu ei johda siihen, että päädymme ojaan.

Tunsin punastuvani ja veren kiehuvan päässäni. Häpesin itseäni, koska olin tuijottanut häntä niin avoimesti. Käteni oli vaihdekepin päällä ja Minttu laittoi oman kätensä käteni päälle ja alkoi sivelemään sitä. "Hei, ei sun tarvii hävetä mitään, olen minäkin salaa sinua tuijotellut joka kerta, kun olemme nähneet", Minttu sanoi. Rauhoituin hieman, ja yllätyksekseni Mintun käsi alkoi vaellella kohti haarojani. Hän hyväili penistäni housujeni läpi ja kyrpäni kovettui hetkessä paraatikuntoon.

Ajomatkaa oli vielä jäljellä noin puolen tunnin verran. Viimeiset kilometrit kulkivat pieniä saaristoteitä pitkin, eikä vastaantulijoita ollut näkynyt aikoihin. Ehkäpä juuri sen vuoksi Minttu veti vyöni auki ja avasi vetoketjun. Minä avitin häntä avaamalla napin ja vetämällä housuja alemmas. Minttu avasi turvavyönsä ja kumartui kohti sykkivää kaluani. Paidan kaula-aukosta katselin tytön pieniä ja haluttavan näköisiä rintoja. Kullini oli Mintun suussa, ja samalla hänen imiessä sitä, keskityin pitämään auton tiellä.

Välillä Minttu vain runkkasi kulliani, mutta pian hän taas lutkutti sitä. Hän imi voimakkaasti ja pyöritteli kieltään terskan ympärillä. "Tuu vaan mun suuhun, ettei turhaan tuu mitään sotkua, mä tykkään niellä", Minttu sanoi imemisen lomassa. Olimme jo lähes mökilläni, mutta paria kilometriä ennen laukesin Mintun suuhun. Spermaa tuntui tulevan litrakaupalla. Sitä tuli niin paljon, että osa valui pakosti tytön poskelle ja siitä hän pyyhkäisi ne kädellään. Ihmeekseni hän puhdisti kätensä nuolemalla. "Toi oli vasta pieni näyte siitä, mitä mä osaan... Odotahan kun päästään perille!", Minttu sanoi minua samalla salamyhkäisesti katsoen.

Päästyämme perille, raahasimme kamat sisään ja laitoin saunan lämpiämään. Tällä välin Minttu oli tehnyt meille cocktailit ja riisuutunut: hänellä oli päällään todella tiukat mustat stringit. Arveluni olivat siis osoittautuneet oikeiksi. Hänen nuoria rintojaan peittivät merensiniset, satiiniset rintaliivit. Hiukset olivat auki ja kiharat aaltoilivat olkapäille. Koko näky oli aivan päätähuimaava: mieleni teki rynnätä Mintun syliin ja kosketella häntä kaikkialta, tuntea hänen kehonsa lämpö ja rakastella hänen kanssaan Suomen yöttömässä yössä. En osannut edes kuvitella, millaista seksi tämän kaunottaren kanssa olisi, mutta olin varma, että se selviäisi pian.

Kävelin kohti Minttua ja otin lasin hänen kädestään. Laskin sen pöydälle omani viereen ja suljin tytön syliini. Suutelin häntä suulle ja silitin hänen hyväntuoksuisia hiuksiaan. Vaniljainen hajuveden tuoksu tuntui nenässäni ja tunsin itseni kiihtyvän. Minttu kosketteli vartaloani, puristi voimakkaita rintalihaksiani ja rutisti minua todella kovaa. "Tästä mä olen jo kauan haaveillut", kuulin hänen sanovan. Kerroin uneksineeni hänestä jo viikkoja,ja odottaneeni tätä hetkeä kuin vanki vapautumistaan.

Kävelimme käsi kädessä alkoviin. Minttu kävi makaamaan sängylle ja kömmin hänen päälleen. Suutelin häntä suulle ja kaulalle, ja samalla koskin hänen rintoihinsa rintaliivien läpi. "Saanko ottaa sulta rintsikat?", kysyin häneltä. Minttu nyökkäsi ja nosti selkäänsä, että sain kädet hänen alleen. Omat käteni tutisivat jännityksestä: oli vaikea saada halaset auki ja Minttu hymyili minulle kauniisti. Viimein viimeinenkin, kolmas hakanen, oli auki ja ujutin rintaliivit pois varovasti hänen yltään.

Keskityin katselemaan Mintun rintoja: ne olivat hyvin pienet, juuti kämmeneen sopivat, terhakkaat ja pystyt. Mieleeni muistui nuoruusvuoteni, kun ensimmäisen kerran sain koskea tytön rintoja. Taisin tuolloin olla 17 ja tyttö oli 16. Mintun rinnat olivat juuri samanlaiset, kuin ne, joita ensimmäisen kerran elämässäni olin koskenut. Liikutukseni peittääkseni siirryin alemmas, kohti stringejä. Minttu koukisti polvensa ja levitti hieman jalkojaan, jotta saisin vedettyä pikkuhousut helpommin jalasta. Samalla heitin paidan päältäni ja housut jalastani, ja sekunnin murto-osassa olimme päällekkäin alasti, laskevan ilta-auringon viimeisten säteiden säihkyessä alkovin ikkunasta.

Käteni vaelsi Mintun kostealle posliinipillulle. Painoin pääni kohti tytön ruusua ja levitin häpyhuulia nähdäkseni klitoriksen. Lipaisin klittaa ensin varovaisesti, pystysuunnassa, ja saadessani Mintun sanattoman hyväksynnän, aloin nuolla voimakkaammin. Painoin kielelläni klitorista samalla, kun ujutin varovasti pari sormeani tytön hehkuvaan arinaan. Nuoleminen vaikeutui huomattavasti, koska minulla oli enää yksi käsi käytettävissä pillun levittämisee, mutta kieleni löysi tien häpyhuulten välistä vaivattomasti. Tein sormillani nopeaa liikettä vaginassa ja samalla nuolin pillun yläosaa kuin koira. Minttu äänteli hiljaa ja muutaman minuutin lipomisen jälkeen tunsin sormillani, kuinka pillu supisteli. Minttu haukkoi henkeään, sillä en lopettanut nuolemista orgasmin aikana.

Pillun kosteus lisääntyi orgasmin jälkeen huomattavasti ja kävin sängylle selälteni. Minttu loikkasi päälleni ja ohjasi kivikovan lemmensauvani pilluunsa. Otin Mintun rinnat käsiini ja samalla aloitimme rytmikkäät työnnöt. Mintulla oli todella tiukka pillu. En usko, että hänellä oli ollut montaakaan seksikumppania ennen minua, sillä myös häntä jännitti selvästi. Puhelin tytölle rohkaisevasti ja huomasin hänen alkavan nauttia enemmän nussimisesta.

Ei kulunut kauaakaan, kun Minttu sai jo toisen orgasminsa. Itse tunsin vielä jaksavani, koska tytön tarjoama täydellinen suuhoito autossa oli vaatinut jo veronsa tälläisestä vanhenevasta miehestä. "Sä oot tosi hyvä, voi että ku tuntuu niin hyvälle!", tyttö ulisi. Ehdotin asennon vaihtoa ja Minttu kävi polvilleen sängylle, useita tyynyjä rintansa alla. Etsin sormellani tytön märän aukon ja runnoin munani takaisin sisään. Minttu inahti ja tuntui olevan tyytyväinen tarjoamaani kyytiin.

Katselin tytön ihanan leveää lantiota samalla, kun panin häntä takaapäin. Hänen pepustaan oli todella hyvä pitää kiinni ja leveä lantio oli minulle todellinen silmänilo. Minulle alkoi olemaan vaikeaa pidättää orgasmia, joten hiljensin tahtia. Minttu huomasi sen, ja sanoi: älä turhaan hiljennä, vedä kunnolla loppuun asti, multa tulee ihan kohta ja niin vissiin sultaki!

Hymähdin tyytyväisenä ja kiihdytin vauhdin taas ennalleen. Minttu äänteli kovaan ääneen aivan kiimaisena. Tunsin laukeavani aivan pian. Yhtäkkiä kehomme jäykistyivät yhtäaikaisesti ja saimme samaanaikaan kumpikin upeat orgasmit. Annoin sperman valua Mintun pilluun ja nautin loppuun asti ihanasta tunteesta Mintun sisällä. Oli tullut aika vetäytyä pillusta, kävin sängylle makuulle ja Minttu tuli syliini ja loi minuun rakastuneen katseen. Odotin jo kovasti uusintaa, sillä seksi Mintun kanssa oli ollut todella ihmeellistä ja molemminpuolin tyydyttävää. Tästä ikimuistoisesta illasta alkoi pitkä, yhteinen taipaleemme.


Comments, please!

Jake 43

8

9689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?????

      Sauna pantiin lämpiämään jo aikoja sitten

      • Jake 43

        Myönnän epäkohdan, ja minun olisi pitänyt tarkistaa novelli paremmin, mutta eikö tuo nyt ollut hieman pilkun viilausta? Ei yksi pesä puita kauaa pala...


    • SONTAA

      JAKE NÄÄ SUN JUTUT ON IHAN PASKOJA JA KETÄÄN EI KIINNOSTA SUNPANEMISET PAINU HELVETTIIN TÄÄLTÄ KIITOS !!!

    • donna

      mun mielestä taas toi oli ihan hyvä :) jatka vaan kirjoitteluu näistä aiheista ;)

      • -JX-

        Mutta taito kirjoittamiseen puuttuu vielä aika pahasti.
        Voisin suositella opistojen "opi kirjoittamaan" kursseja, niissä kyllä oppii


    • ^Sky^

      Minusta ois ehkä saanut olla lisää tunne maailma kuvasta mutta muuten menee :)

      Laitahan jatkoa tulemaan.

    • paskaa luettavaa

      Siis tuo koko "novelli" on niin perseestä revitty ettei ketää kiinnosta tollasen skeidan lukeminen. Jake tee palvelus meille ja häivy sinne ranskaas kirjottamaan paskakertomuksias. Naapurintytöt oli hirveitä, rauta tieaseman muijat vielä kamalampia ja tälle sonnalle ei enää riitä adjektiiveja.

    • No Jake, kaikkia ei voi miellyttää, mutta jatka toki
      kirjoittamista. Tosin tekstiin vois lisätä
      pituutta ja tunne kuvauksia...
      ...muuten hyvä juttu...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      71
      5545
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      272
      4857
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      39
      3168
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      2994
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      103
      2630
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2092
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      336
      2052
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1771
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1546
    Aihe