Perustelkaapa, ainoat oikeat uskovat, millä perusteella vain vl:t pelastuvat. Samaa "vain me olemme oikeita uskovia jotka pelastuvat" juttua jauhavat Jehovan todistajat, mormonit jne. Toivottavasti Jumala on oikeasti olemassa. Jos on, en usko hänen rakastavan vain tiettyä uskovaa ryhmää, päinvastoin uskoisin hänen rankaisevan tällaisten suvaitsemattomien liikkeiden johtajia. Liikkeisiin kuuluvat maallikot sen sijaan eivät aina uskalla erota tms. tai uskovat kaiken mitä tuputetaan. Olen siis agnostikko, joka toivoo että jos Jumala on, hän on myös oikeudenmukainen ja suvaitseva. Ja että suvaitsee myös meitä agnostikkoja.
Ainoa oikea usko?
Agnostic front
182272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
..eetä nämä vain me ryhmät omivat Raamatun ohi oppinsa ja ovat hyvin rakkaudettomia toisia kohtaan. Etteivät sitten olisi yhdessä ihmettelemässä, että miksi tässä näin kävi ?
Jospa Jumala armossaan ravistelisi nämäkin totuuden tielle ennekuin myöhäinen saavuttaa !
Eikä agnostikolle ole kirkastunut, että ei tämä maailma ole itsekseen syntynyt ?
Ainakin muinais-Suomalainen usko sanoo että maailma syntyi sotkan munasta. Mutta asiaan, monista kristillisistä yhteisöistä löytyy paljon suvaitsevuutta, ja he tunnustavat muutkin yhteisöt osaksi kristuksen seurakuntaa, ainoastaan jotkin tavat ja opit poikkeavat toisistaan, kaikilla on paikkansa. Reilun pelin hengestä kertoo sekin, jos yhteisöstä voi erota kunniallisesti ilman painostusta. Niin, miten maailma on syntynyt ja onko Jumala olemassa, en tiedä.
Miellä on parhaat edut;
- vain meidän kautta pelastut
- meillä saat helpoimmin synnit anteeksi,
ei kysytä mitään;
kun tassus pystyyn kohoaa, niin syntisäkki päältäsi putoaa, puhujaveli saarnaa kyselemättä synnit anteeksi.
Ja niinhän meille on opetettu, että kun ne on maan päällä anteeksi annettu, niin ne on taivaassakin anteeksi annettu (joskus tosin tuntuu, että ei vain huijattaisi Isoa Herraa niinkuin paavin anekaupassa - no ittepähän ovat niin meille opettaneet ja vastaavatkin siitä)
- veljiä ja siskoja ei sitten huijata, mutta epäsuskoisia voi sumuttaa - samoin jos sinusta tulee kirkon mies, niin sitä lypsetään. Omatunto venyy sinne; hyvöksytään naispapit ja vihitään vaikka homot, jos se on viranpitämisen ehto ja rahaa tulee. Ja jos jossakin vaiheessa omatunto sattuu kolkutamaan niin eikun tassua pystyyn ja taas on homma hoidossa.
- kun edistyt pidemmälle, niin sinusta voisi tulla tulevaisuuden syntilistan pitäjä. Olemme hakeneetkin siihen tiukkista, mutta nykyajan ihmiset on niin lässyjä, ettei ole kohalle sattunut.
- me kyllä sinut kurssitetaan vastaamaan noille epäuskoisille, miten pyöritetään asioita, niin meijän oppi pyörii kuin kehäpäätelmä - You see.
- Tunnustuskirjoista ja Raamatusta otetaan vain valikoidut kohdat (siis ne joilla tuetaan meidän ainoaa oikeaa oppia).
- rististä ei tarvihte meijän liikkeessä ottaa pulttia ja iestä. Jos hairahtuu, niin hairahtuu ja tassua pystyyn. Sitä en tullut maininneeksikaan, että jos on käden noston kanssa ongelmia, niin me on kehitetty siihenkin apuvälineet - ja kyllä nousee.
- Kesäisin nautitaan suviseuroista luonnonhelmassa. Tosin saastepäästöt ja pilvet on kuin Ateenassa kun ne vetää röökiä niin mahottomasti.
- Ollaan mukavaa porukkaa ja lasten iloista leikinsorinaa kuuluu joka puolelta.
Tervetuloa !
Jos olet ateisti, ymmärrän, mutta jos olet jotakin hengellisyyttä, ei tuota voi ymmärtää.
puskee oikein tuutin täydeltä!
Loistavasti sanottu tuo
"...ja ei kun tassua pystyyn..."
Vähän saman tyyppinen kuin tuolla kymmeniä sivuja takanapäin yksi veli avautui näin:
"Emännät makaa letkuissa synnytyssairaalassa,anopit ja sukulaiset hoitaa lapsia ja isäntä raataa Ry:n laajennuksella..."
Kovasti on paheksuttu Melperi1:n sanoja, eikä suotta. Mutta miksi ei paheksuta sitä, että väitetään kirjoituksia väärän henkilön tekemiksi, sellainen on valhetta ja erittäin ärsyttävää uhrille.
Toista syntiä tehdään itse surutta ja katumatta, mutta heti perään tuomitaan toinen syntinen. Olen havainnut tällaista paljon täällä vl- palstalla, en ymmärrä tätä.
Jos te haluatte itseänne kohdeltavan kunnioittavasti, niin tehkää se ensin muille. Tämä on erityisen tärkeätä, koska te pidätte (uskotte) itseänne ainoina oikeina Jumalan lapsina.
päätä tässä ketjussa muutamat heimoveljet silittelevät. Ei puolella sanalla kyseenalaisteta kyseisen valehtelijan toimintaa.
Normaalia vl-tekopyhyyttä.
"Kovasti on paheksuttu Melperi1:n sanoja, eikä suotta."
eikä suotta?
..kirjoittaja on hieman kärjistetysti esittänyt asioita, mutta onhan siinä totuuden tynkää.
Kyllä VL-liikkeessä niin pahasti vääristellään Raamattua ja ylimielisesti pilkataan muita uskovaisia.
Samoin VL-pillkajutut esim. helluntailaisen uskoon tulosta on aivan kamalaa pilkkaa.
Tuoko oli sinusta "hieman kärjistetysti"? Itse nimittäisin sitä valehteluksi ja pilkanteoksi.
Ei ihminen ole läpeensä paha. Miksi olette koko ajan keihäs ojossa heittelemässä Melperiä kohti? Joku syyttää hänen kirjoittaneen viestejä, joita hän ei ole kirjoittanut. Jos tämä on näin, on kellä tahansa aihetta ärähtää.
Miksi ette voi nähdä ihmisessä yhtään hyvää, vain kaikki negatiiviset puolet?
Sen takiahan vl-liike hajosi, kun siihen kuuluneet pappisenemmistö ei hyväksynyt tuota "vain me"-oppia. Hiukan sivistymättömät maallikot halusivat pitää kiinni "vain me" opista ja potkivat siksi liikkeestä pellolle kerta heitolla paljon sivistyneitä pappeja ja heidän kannattajiaan. Papit puolustivat kirkon armovälineitä, kastetta ja ehtoollista, mutta ne maallikot vl:t mitätöivät pappien puheet eivätkä hyväksyneet vaan kehittivät oman oppinsa ja kiitoksena rehellisyydestä papit sai potkut koko vl-liikkeestä. Nostan hattua näille rohkeille papeille ja heidän maallikkokannattajilleeen, jotka muuten myös potkittiin ulos liikkeestä näitten rehellisten pappien ohella.
Tämä vaan siksi, ettei liikkeen sisällä aina ole kaikki olleet samaa mieltä ja tää kaaos oli joskus viiskyt-kuuskutluvulla... Olisko ollu vuonna 1954, en muista tarkkaan. On vl-liike kokenut useita hajotuksia sisältä päin ja nyt on uutta sellaista ennustettavissa. Aika taas näyttää miten lopulta käy.
Pidetäänpä sordiino päällä !
Joten en ala perustelemaan. Usko ei ole mikään tiedon asia, joka pitäisi perustella. Näin uskomme ja sillä sipuli. Tee meisseliparannus ja tuu joukkoon.
Tulemalla rauhanyhdistyksen kokoukoukseen? Kuinka siellä otetaan vastaan?
otetaan ilomielin ja lämpimästi vastaan.
Tule mukaan vaan!:)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000014843410