aaa.

Tuli illalla a.-ajankohtaisohjelma, missä paperin asioita puitiin. Ohjelmasta sai käsityksen, että J.Ahosella ja Stefanilla oli pikkasen pallo hukassa, kun ei UPM:n johtoportaan viesti mennyt perille. Syy on ylikapasiteetti ja 16500 työpaikan turvaaminen UPM:ssä. Alasajo on kai alkanut jo vuosituhannen vaihteessa jos silloin oli 9 konetta ja kohta 2, näin Stefan väitti. Kai silloin olisi pitänyt hälyytyskellojen soida duunarin päässä, ja vaihtaa alaa, eikä odottaa tuomiopäivää. olisi voinut opiskella duunin sivussa uuden ammatin, ja nyt asiat olisivat paljon paremmin.

Kuinkahan pienellä porukalla paperia voitaisiin tehdä kannattavasti voikkaalla, jos haluttaisiin pehmeä lasku, eli 650 duunaria-0 duunaria. Ei taida onnistua. Alasajo on siis alkanut jo ajat sitten ja nyt on vain loppurytinän aika.
7631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ja vikinää! aikataulutusta, aikataulutusta.... siin on aikataulua: syyskuussa namikasta virrat pois ja porukka pihalle.

Äänestä
  • Onko se varmasti niin, että porukka lähtee pihalle syyskuussa? Suurimmalla osalla on irtisanomisaika puoli vuotta eikä vielä ole annettu virallista irtisanomisilmoitusta kenellekään.

    Äänestä

  • Marssi kirjoitti:

    Onko se varmasti niin, että porukka lähtee pihalle syyskuussa? Suurimmalla osalla on irtisanomisaika puoli vuotta eikä vielä ole annettu virallista irtisanomisilmoitusta kenellekään.

    Yt-neuvottelut ovat menossa ja irtisanomiset tulevat niiden jälkeen. Kyllä UPM:llä on varaa maksaa palkkaa monta kuukautta, vaikka tehdas olisi jo kiinni. Eli "pihalle lähtö" voi tapahtua ihan miten UPM vain tahtoo. Yhtiöllä on kassassa rahaa satoja miljoonia. Yt-neuvotteluissa voidaan asiaa vähän pehmentää ja sopia työntekijöiden siirrosta muihin yksiköihin yms. Voikkaan sulkemiseen ei neuvotteluilla ole varmaankaan mitään vaikutusta.

    Äänestä

  • Mazz kirjoitti:

    Mutta mitä duunarit tekisi tehtaalla, oleilisi vaan vissiin, jos prosessi ei olisi käynnissä, ja mitä muutma kuukausi ratkaisisi. Onhan nytkin monta kuukautta aikaa ajatella asioita uusiksi, ja sen jälkeen ansiosidonnaiset, eli aika on käytettävä viisaasti, että työllistyisi ennen peruspäivärahaa, ei saa jäädä laakereille makaamaan, kuten tehdas.
    PS. J.Ahonen tekee itsestään pellen, jos hän ei pysty neuvottelemaan jatkossa yritysten kanssa toiminta suunnitelmista, vaan hokee pelkästään samoja asioita. Ahosen pitäisi neuvotella jatkossa supistuksista ja siitä, ettei asia koskisi yhtä paikkakuntaa liian voimakkaasti, koska tulevaisuudessa supistukset muissa yrityksissä on todennäköisiä. Paperiliiton pitäisi järkiperäistää toimintaansa, eikä pelkästään olla vaatimassa liian mahtipontisesti, muuten muut alan työpaikat voi olla vaarassa, ja leikkaukset radikaaleja. Tämä kaikki on globalisaation tulosta, eli me suomalaiset emme ole yksin maailmassa, vaan muutkin tekevät samoja asioita ja tuotteita kuin me.
    Kilpailu on kovaa ja kaikkien on yhdessä yritettävä eteenpäin (suomalaisen), eli joskus on tulevaisuuden takia tingittävä omasta edusta. Yksinkertaisesti ajateltuna, ei kannata elää pelkästään tätä päivää, vaan kannattaa katsoa huomiseen. Lyhytnäköisesti tämän päivän ratkaisu saattaa olla huomisen ongelma, jos kaikkia asioita ei huomioi.

    Äänestä

  • ARRZI kirjoitti:

    tuotteidensa hinnoista jos palkkoja aletaan ajamaan alas??? Ei tässä maassa kaikki tee paperia!!!

    Äänestä

Juttelin tuossa parin "voikkaalaisen" kanssa asioista. Koko tehtaan lopetukseen johtanut prosessi on kuin huonoa farssia.

Eli ensin sanottiin että kuluja on liikaa tuotantoon nähden. Tuotantoa lisättiin ja kuluja vähennettiin. Ei auttanut.

Sitten sanottiin että tuotantoa on liikaa (vert. edellinen kappale). Nyt kuitenkin Voikkaan paperilla olisi kova kysyntä. Eli liikakapasiteettia on, mutta se ei tulekaan voikkaalta? Ostajat pakotetaan ilmeisesti siirtymään niiden varsinaisten liikatuottajien asiakkaiksi. Jos Voikkaan paperi menee kaupaksi, missä sijaitsee se _todellinen_ liikatuotanto? Siis missä tehtaalla valmistetaan Voikkaan paperia vastaavaa tuotetta, joka ei mene kaupaksi?

Ainoaksi lakkautuksen syyksi näyttää jäävän UPM:n valtausyritys. Siihen liittyen UPM on ilmeisesti keinotekoisesti nostanut osakkeiden arvoa väliaikaisesti. UPM muuten nettoaa tehtaan sulkemisella noin 200 miljoonaa euroa poistoina. Siksi tehdasta ei myydä.

UPM on ilmeisesti jättänyt peroksiditehtaankin oman onnensa nojaan. Toimitukset loppuvat, piste.

Entä sitten tehdasrakennelmat? Käsittääkseni puolet Voikkaan padosta kuuluu UPM:lle. Jos UPM ei aio enää huolehtia padosta, se ajan kanssa hajonnee. Miten silloin käy voimalaitoksen, joka ilmeisesti ei kuulu UPM:lle?

Että tällaista. Saa korjata jos jollain on parempaa tietoa.

Äänestä
  • Tekstissäsi on liikaa olettamuksia, ei faktoja. Eli ahdistettu ihminen pyrkii muuttamaan totutta, millä ei ole todellisuuden perää.
    Ei aina kannata mennä asioiden edelle, eiköhän kiinteistöasiat ratkea aikanaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

arrzi kirjoitti:

Tuli illalla a.-ajankohtaisohjelma, missä paperin asioita puitiin. Ohjelmasta sai käsityksen, että J.Ahosella ja Stefanilla oli pikkasen pallo hukassa, kun ei UPM:n johtoportaan viesti mennyt perille. Syy on ylikapasiteetti ja 16500 työpaikan turvaaminen UPM:ssä. Alasajo on kai alkanut jo vuosituhannen vaihteessa jos silloin oli 9 konetta ja kohta 2, näin Stefan väitti. Kai silloin olisi pitänyt hälyytyskellojen soida duunarin päässä, ja vaihtaa alaa, eikä odottaa tuomiopäivää. olisi voinut opiskella duunin sivussa uuden ammatin, ja nyt asiat olisivat paljon paremmin.

Kuinkahan pienellä porukalla paperia voitaisiin tehdä kannattavasti voikkaalla, jos haluttaisiin pehmeä lasku, eli 650 duunaria-0 duunaria. Ei taida onnistua. Alasajo on siis alkanut jo ajat sitten ja nyt on vain loppurytinän aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu