Ekalla 308 ammunnallani huomasin jännittäväni juuri enemmän potkaisua, kuin osumaa.
Pari vuotta sitten sain ammuttavakseni 700NE kal taittuvapiippuisen ja tulos oli ekalla laukaisulla huti ja iso mustelma olkapäässä. Muutaman laukauksen jälkeen tuntui jo mukavalta ampua sillä ja osumiakin alkoi syntyä ja täytyy sanoa, että sen jälkeen ei ole 12/89 haulikon eikä 338LM kiväärin rekyylit tuntuneet yhtään missään, paitsi lompakossa :)
Siis kertokaahan, oletteko kärsineet ns.rekyylikammosta, vai onko kaliberin valinnan taustalla olleet terveydelliset syyt yms.? (MIKÄLI PATRUUNOIDEN HINTAA JA KÄYTTÖTARKOITUSTA EI OTETA HUOMIOON)
Pari vuotta sitten sain ammuttavakseni 700NE kal taittuvapiippuisen ja tulos oli ekalla laukaisulla huti ja iso mustelma olkapäässä. Muutaman laukauksen jälkeen tuntui jo mukavalta ampua sillä ja osumiakin alkoi syntyä ja täytyy sanoa, että sen jälkeen ei ole 12/89 haulikon eikä 338LM kiväärin rekyylit tuntuneet yhtään missään, paitsi lompakossa :)
Siis kertokaahan, oletteko kärsineet ns.rekyylikammosta, vai onko kaliberin valinnan taustalla olleet terveydelliset syyt yms.? (MIKÄLI PATRUUNOIDEN HINTAA JA KÄYTTÖTARKOITUSTA EI OTETA HUOMIOON)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jostain syystä vain harva myöntää kärsivänsä asiasta, vaikka likimain kaikkia se välillä haittaa. Katsopa vaikka 300m ammuntaharjoittelua. Joka vuosi kausi aloitetaan ilmakiväärillä. Liipasukoordinaation kehittämiseksihän sitä sanotaan. Seuraavaksi on vuorossa pienoiskivääri ja vasta sitten varsinainen isokivääri. Ihminen varoo vaistomaisesti rekyyliä, jos saat vaikka kiikarin silmäkulmaan, on sen jälkeen ampuminen vähän aikaa paljon varovaisempaa. Tuon rekyylin vaistomaisen vastaanottamisen näkee myös jos lataat aseeseen klikkipatruunan ja annat kaverin ampua sen hänen luullen pesässä olevaa pati oikeaksi. Näet laukasussa kuinka piippu nyökkää alas. Tuo rekyyli on kuitenkin jokaiselle henkilökohtainen asia, joku pelkää sitä tietoisesti ja toille se voi olla vain alitajunnassa oleva kehon suojareaktio.
vaan kärsii olemattomasta ongelmasta.
Rekyylipelko alkaa yleensä vasta kun on saavuttanut
riittävän itseluottamuksen että voi tunnustaa asiat
itselleen ja ehkä jopa jollekin luotetulle kaverille.
Suurin rohkeus yhdistyy yleensä suurimpaan tyhmyyteen.
Kaikki kärsivät rekyylikammosta, muodossa tai toisessa.
Silloin tällöin tai aina. Yleensä sen oppii hallitsemaan.
Jos ongelma on iso se ei välttämättä siitä parane.
Tosin ainakin yksi asekauppias, joka siis myös myi
patruunoitakin.., totesi että "pitää ampua paljon".
Kokeilemalla se selviää.
Turha ottaa asiasta paineita, harva tarttee kovarekyylistä
asetta aivan pakosta.
Voi siirtyä pienempään tai vähempi voimaisiin paukkuihin,
tai vaihtaa harrastusta.
Harrastukset on harrastuksia. Siitä on oltava huvia.
nyt on niin olematon että sitä ei mies edes huomaa. 45-70 governmentissa on jo pikkusen rekyyliä
Olen ampunut satojatuhansia laukauksia 22 kal pistoolilla. Myös muutamia satoja ls 9mm ja vain sillä aseella iskee rekyylikammo aina. Se vaan tulee jostain ...