Anteeksi, kun tarina ei ole jatkunut vähään aikaan. On ollut koulujuttuja.. :) Nyt olen kipeänä, niin on hyvin aikaa kirjoittaa.
Pikkukoiravauva, Täydelliset Naiset on yksi lempiohjelmiani, mutta Gabrielle-nimi tulee eräästä tarinasta, jonka olen joskus kauan sitten kirjoittanut.
Jätän tästä alusta näitä pikku kertauksia pois, koska ne vie niin paljon tilaa. Laitan vain mitä tapahtui edellisessä osassa.
Jen kyseli Tobeylta sormuksesta ja tapasi puistomiehen edellisessä osassa.
Jennipher tärisi hiljaa. Hän istahti sohvalle ja ihaili sormustaan. Se oli todella kaunis. Yhtäkkiä Jenistä tuntui todella surulliselta. Mitäköhän Rubylle kuului? Hän tajusi, kuinka hyvin hänen asiansa olivat verrattuna Rubyyn ja muihin Stadin kulmilla asuviin simeihin. Jen käveli hitaasti puhelimen luo. Rubylle hän ei ollut vielä kertonut kihlauksestaan... Jen naputteli numeron. Häntä jänntti hiukan, sillä Ruby oli heittänyt hänet ulos... "Haloo?" Ruby vastasi puhelimeen. "Hei, täällä on Jen", Jen tervehti varovasti. "Oi, Jen? Mä olen ollut tosi huolissani! Miten sä selvisit? Mä oisin soittanu sulle jos oisin tienny sun numeron! Mistä sä tiesit mun numeron..." Ruby oli selvästi ilahtunut soitosta. "Ihan hyvin.. Puistossa sattu välikohtaus, mut Tobey tuli ja pelasti mut ja me mentiin kihloihin!" Jen kertoi. "Upeeta! Arvaa mitä? Mäkin oon löytäny uuden miehen", Ruby innostui. "Se on tosi upee... Ja ihana.. Ja hyvä sängyssä.. Ja komee", nainen luetteli. "Ja se rakastaa Hollya!" hän lopetti kiljaisten riemusta. "Vau.. Kukas se on?" Jen kysyi. Rubyn miesvalinnat eivät koskaan olleet onnistuneet. "Se on yks Robby vaan.. Tiiätkö, se DJ", Ruby kertoi. "Millon häät on?" hän kysyi vielä. "Parin viikon kuluttua", Jen vastasi ja jatkoi sitten: "Mun pitää nyt mennä. Onnea sulle, Hollylle ja Robbylle." Jenistä tuntui nyt paljon onnellisemmalta.
Parin viikon kuluttua järjestettiin häät. Ruby oli Jenin kaaso. "Vau, sä näytät tosi upeelta", nainen ihaili Jenin pukua. "Saanko mä ton sitten, kun mä meen Robbyn kanssa naimisiin?" hän kysyi aivan kuin avioliitto Robbyn kanssa olisi varmaa. "Totta kai", Jen lupasi. Ruby kiitti ja meni sitten istumaan suuren vihkikaaren edessä olevalle penkille Robbyn viereen. Jen katseli heitä pitkään. He näyttivät onnellisilta, jopa pieni Hollykin. Tobey seisoi kaaren alla odottaen morsiantaan.
Jen asteli kepeästi kohti vihkikaarta. Häntä jännitti. Nyt se olisi totta, avioliitto sitoisi heidät iäksi yhteen. "Tahdonko minä tätä?" Jen mietti itsekseen ja päätti tomerasti, että tahtoi. Pian hän olikin jo kaaren alla. Pappi aloitti puheensa. "Tahdotko sinä, Tobey Moore, ottaa Jennipher Thompsonin vaimoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä?" pappi puhui hiljaisella äänellään. "Tahdon", Tobey vastasi ja katsoi Jeniä hymyillen. "Entä tahdotko sinä, Jennipher Thompson, ottaa Tobey Mooren mieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä?" pappi kysyi nyt Jeniltä. Jen piti pienen tauon ja katsoi kaikkia simejä, jotka olivat tapahtumaa tulleet todistamaan. Sitten hän kääntyi kohti pappia ja vastasi:"Tahdon." Pappi pyysi sormuksia ja julisti heidät sitten mieheksi ja vaimoksi. "Voitte suudella", hän julisti ja Tobey kääntyi Jeniä kohden ja upotti tämän suudelmiin.
"Onnea, onnea!" "Upeaa, Jen!" "Miltä nyt tuntuu?" Kysymyksien ja onnittelujen tulva ahdisti tuoretta vaimoa. Hän halusi sulkeutua jonnekkin, olla yksin. Tobey sen sijaan näytti viihtyvän.. Jen astui ulos talosta ja käveli vihkikaaren alle. Hän katseli siinä kiemurtelevia ruusuköynnöksiä ja tunsi syvän pistoksen rinnassaan. "Jen..?" Varovainen ääni kuului hänen takaansa. Jen käännähti. Se oli puistomies. "Onnea", mies sanoi hiljaisella äänellään ja hymyili hiukan. Mies oli kovin kalpea. Jeniä ei enää pelottanut. Aivan kuin hän olisi tuntenut miehen koko ikänsä. "Kiitos", hän kuiskasi hiljaa. Mies hymyili vielä kerran ja käveli hiljalleen pois.
Siinä se taas olisi.. Jatkankos?
Pikkukoiravauva, Täydelliset Naiset on yksi lempiohjelmiani, mutta Gabrielle-nimi tulee eräästä tarinasta, jonka olen joskus kauan sitten kirjoittanut.
Jätän tästä alusta näitä pikku kertauksia pois, koska ne vie niin paljon tilaa. Laitan vain mitä tapahtui edellisessä osassa.
Jen kyseli Tobeylta sormuksesta ja tapasi puistomiehen edellisessä osassa.
Jennipher tärisi hiljaa. Hän istahti sohvalle ja ihaili sormustaan. Se oli todella kaunis. Yhtäkkiä Jenistä tuntui todella surulliselta. Mitäköhän Rubylle kuului? Hän tajusi, kuinka hyvin hänen asiansa olivat verrattuna Rubyyn ja muihin Stadin kulmilla asuviin simeihin. Jen käveli hitaasti puhelimen luo. Rubylle hän ei ollut vielä kertonut kihlauksestaan... Jen naputteli numeron. Häntä jänntti hiukan, sillä Ruby oli heittänyt hänet ulos... "Haloo?" Ruby vastasi puhelimeen. "Hei, täällä on Jen", Jen tervehti varovasti. "Oi, Jen? Mä olen ollut tosi huolissani! Miten sä selvisit? Mä oisin soittanu sulle jos oisin tienny sun numeron! Mistä sä tiesit mun numeron..." Ruby oli selvästi ilahtunut soitosta. "Ihan hyvin.. Puistossa sattu välikohtaus, mut Tobey tuli ja pelasti mut ja me mentiin kihloihin!" Jen kertoi. "Upeeta! Arvaa mitä? Mäkin oon löytäny uuden miehen", Ruby innostui. "Se on tosi upee... Ja ihana.. Ja hyvä sängyssä.. Ja komee", nainen luetteli. "Ja se rakastaa Hollya!" hän lopetti kiljaisten riemusta. "Vau.. Kukas se on?" Jen kysyi. Rubyn miesvalinnat eivät koskaan olleet onnistuneet. "Se on yks Robby vaan.. Tiiätkö, se DJ", Ruby kertoi. "Millon häät on?" hän kysyi vielä. "Parin viikon kuluttua", Jen vastasi ja jatkoi sitten: "Mun pitää nyt mennä. Onnea sulle, Hollylle ja Robbylle." Jenistä tuntui nyt paljon onnellisemmalta.
Parin viikon kuluttua järjestettiin häät. Ruby oli Jenin kaaso. "Vau, sä näytät tosi upeelta", nainen ihaili Jenin pukua. "Saanko mä ton sitten, kun mä meen Robbyn kanssa naimisiin?" hän kysyi aivan kuin avioliitto Robbyn kanssa olisi varmaa. "Totta kai", Jen lupasi. Ruby kiitti ja meni sitten istumaan suuren vihkikaaren edessä olevalle penkille Robbyn viereen. Jen katseli heitä pitkään. He näyttivät onnellisilta, jopa pieni Hollykin. Tobey seisoi kaaren alla odottaen morsiantaan.
Jen asteli kepeästi kohti vihkikaarta. Häntä jännitti. Nyt se olisi totta, avioliitto sitoisi heidät iäksi yhteen. "Tahdonko minä tätä?" Jen mietti itsekseen ja päätti tomerasti, että tahtoi. Pian hän olikin jo kaaren alla. Pappi aloitti puheensa. "Tahdotko sinä, Tobey Moore, ottaa Jennipher Thompsonin vaimoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä?" pappi puhui hiljaisella äänellään. "Tahdon", Tobey vastasi ja katsoi Jeniä hymyillen. "Entä tahdotko sinä, Jennipher Thompson, ottaa Tobey Mooren mieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä?" pappi kysyi nyt Jeniltä. Jen piti pienen tauon ja katsoi kaikkia simejä, jotka olivat tapahtumaa tulleet todistamaan. Sitten hän kääntyi kohti pappia ja vastasi:"Tahdon." Pappi pyysi sormuksia ja julisti heidät sitten mieheksi ja vaimoksi. "Voitte suudella", hän julisti ja Tobey kääntyi Jeniä kohden ja upotti tämän suudelmiin.
"Onnea, onnea!" "Upeaa, Jen!" "Miltä nyt tuntuu?" Kysymyksien ja onnittelujen tulva ahdisti tuoretta vaimoa. Hän halusi sulkeutua jonnekkin, olla yksin. Tobey sen sijaan näytti viihtyvän.. Jen astui ulos talosta ja käveli vihkikaaren alle. Hän katseli siinä kiemurtelevia ruusuköynnöksiä ja tunsi syvän pistoksen rinnassaan. "Jen..?" Varovainen ääni kuului hänen takaansa. Jen käännähti. Se oli puistomies. "Onnea", mies sanoi hiljaisella äänellään ja hymyili hiukan. Mies oli kovin kalpea. Jeniä ei enää pelottanut. Aivan kuin hän olisi tuntenut miehen koko ikänsä. "Kiitos", hän kuiskasi hiljaa. Mies hymyili vielä kerran ja käveli hiljalleen pois.
Siinä se taas olisi.. Jatkankos?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jatka, eihän tota tohonkaan voi lopettaa ja sä oot muutenkin nii hyvä kirjottaa :D
Tämä on yksi parhaimpia tarinoita täällä pitkään aikaan. Mahtavaa. Jatka toki :D
Jatkaa. :)