Suviseuroissa tarvitaan aina maa-alueita seurojen käyttöön. Pinta-ala jota tarvitaan, on nykyään jo yli 100 ha, silloinkin se oli varmaan lähempänä sataa hehtaria. SRK vuokraa maanomistajilta siis seura-ajan käyttöön peltomaata niin useilta maanomistajilta että aluetta tulee niin paljon jotta ennustettava suviseuroihin tuleva väki sopii majoittumaan suviseura-alueelle. Aina ei saada yhtenäistä aluetta, koska välissä voi olla mm. maataloutta, ja lehmäkarjalle tarvitaan ainakin pienoinen laiduntamisalue myös seura- ajaksi.
Muistaakseni juuri noissa vuoden 1980 suviseuroissa oli ollut yksi maanomistajaisäntä, jolla oli ollut vain pieni alue peltoa suviseura-alueella. Ja olisi ollut hyvin mahdollista se vuokrata seuroille haittaamatta hänen maanviljelys ym hänen toimiaan. Tämän miehen alue oli ollut ns. hyvällä paikalla, eli hyvin likietuisella paikalla ajatellen keskusaluetta, jossa on mm. itse suviseurateltta, ruokailut jne.
Mies oli ollut suorastaan vihainen koko vuokratiedustelusta, ja oli käyttäytynyt koko suviseuravalmistelujen ajan vihaisella ja kiivaalla mielellä järjestäjiä kohtaan.
Ja niin oli tämän miehen alue merkitty yksityisalueeksi, kun seurat olivat alkamassa. Käsitykseni mukaan seurat olivat alkaneet,(nehän kestävät useampia päiviä), ja väkeä virtaa joka päivä lisää majoitusalueelle.
Niin, kuulkaa kävi niin että tämä maanomistjamies oli yllättäen kuollut. Ja omaiset ottivat heti yhteyden seurojen järjestäjiin ja vuokrasivat välittömästi myös tämän kuolleen miehen alueen seuroille. Kuuleman mukaan se oli jo ympäriinsä täyttynyt seuramajoittujista, ja oli ollut pienoisena yksinäisenä tyhjänä peltopalasena välissä.
Nopeasti järjestäjät saivat sitten tämänkin tärkeällä paikalla olevan alueen seurakäyttöön, kun kävivät laittamassa tarvittavat rummut ojiin, ja roskasäkkitelineet. Ja niin täyttyi sekin alue.
Itsellä, kun kuulin, tuli todella paha mieli, kun miehelle kävi niin, oikein sellainen ikävä pala nousi kurkkuun. Ja jos olisin ollut menossa juuri siihen kohtaan majoittumaan josta nyt kerroin, ja lisin kuullut miten se oli tullut seurakäyttöön. En olisi jaksanut iloita että pääsi hyvälle paikalle. Ei, vaan koko ajan olisi ollut mielessä miksi siinä piti niin käydä. Ja uskon että samoin olisivat ajatelleet toisetkin siihen kohtaan tulleet majoittujat.
Jumalalla täytyy olla aina jokin tarkoitus kun tuollaisiakin sattuu.
Minkälaisia ajatuksia teillä tulee kyseisestä tapahtuneesta ja tilanteesta?.
Tapahtui SRK:n SUVISEUROISSA
40
4428
Vastaukset
- LLLL.
Ennenkuin ruumis oli kylmennyt omaiset menevät ja tekevät vastoin vainajan tahtoa? Törkeää vainajan tahdon halventamista.
En halua vihjata mitään, mutta toivottavasti kuolema sentään oli luonnollinen.
Omaisten toiminta meni kyllä vastoin kaikkia Jeesuksen opetuksia.
Kuvottavaa.- v. 1980, ja on tosi
Minulla on sellainen muistikuva että olisi kerrottu miehen kuolleen sydän kohtaukseen.
- sydäristä
v. 1980, ja on tosi kirjoitti:
Minulla on sellainen muistikuva että olisi kerrottu miehen kuolleen sydän kohtaukseen.
Sydänkohtauksiakin tapahtuu joko järjestetysti tai luonnollisesti. En tunne tapausta enkä tiedä, kumpi tässä tapauksessa on.
Joka tapauksessa ilkeä teko omaisilta olla kunnioittamatta vainajan mielipidettä etenkään jos ja kun vainaja oli juuri kuollut ja vielä hautaamattakin...
Surullinen tapaus. - Add materialism
sydäristä kirjoitti:
Sydänkohtauksiakin tapahtuu joko järjestetysti tai luonnollisesti. En tunne tapausta enkä tiedä, kumpi tässä tapauksessa on.
Joka tapauksessa ilkeä teko omaisilta olla kunnioittamatta vainajan mielipidettä etenkään jos ja kun vainaja oli juuri kuollut ja vielä hautaamattakin...
Surullinen tapaus.Vainajan tahtoa ei ole.
- ..........
sydäristä kirjoitti:
Sydänkohtauksiakin tapahtuu joko järjestetysti tai luonnollisesti. En tunne tapausta enkä tiedä, kumpi tässä tapauksessa on.
Joka tapauksessa ilkeä teko omaisilta olla kunnioittamatta vainajan mielipidettä etenkään jos ja kun vainaja oli juuri kuollut ja vielä hautaamattakin...
Surullinen tapaus.Eihän toki se vainajaa mitenkään häiritse eikä rasita mitä hänen pelloillaan sen jälkeen on.
Järki käteen.. hoi! - vainajien kunnioittaja
Add materialism kirjoitti:
Vainajan tahtoa ei ole.
Ja kuolleita ei tarvitse kunnioittaa?
Luuletko, että testamenttejakaan (vainajan tahtoa)on yksinkertaista kaataa henkilön kuoleman jälkeen? Kai se mahdollista on, mutta yleensä kovin vaikeaa.
Ihmisen päätökset ja tahto siis usein elää hänen kuolemansa jälkeenkin. - kunnioittamisest
.......... kirjoitti:
Eihän toki se vainajaa mitenkään häiritse eikä rasita mitä hänen pelloillaan sen jälkeen on.
Järki käteen.. hoi!Eipä niin... EI varmaan nuo omaiset kunnioittaneet henkilöä sitten hänen eläissäänkään... tuon käsityksen tuollaisesta käyttäytymisestä saa.
- myös
sydäristä kirjoitti:
Sydänkohtauksiakin tapahtuu joko järjestetysti tai luonnollisesti. En tunne tapausta enkä tiedä, kumpi tässä tapauksessa on.
Joka tapauksessa ilkeä teko omaisilta olla kunnioittamatta vainajan mielipidettä etenkään jos ja kun vainaja oli juuri kuollut ja vielä hautaamattakin...
Surullinen tapaus.Mikä on järjestetysti tapahtunut sydänkohtaus, esim avaustapauksessa?, Luonnollisen sydärin ymmärränkin.
- geijgn
eivät varmaankaan olleet lestadiolaisia.
- Anonyymi
v. 1980, ja on tosi kirjoitti:
Minulla on sellainen muistikuva että olisi kerrottu miehen kuolleen sydän kohtaukseen.
Artturi Jämsénkin kuoli Moskovassa "sydän kohtaukseen", kun oli SRK,n lähettämänä setvimässä siellä raittiusyhfistys neliapilan rahasotkuja!
Nuori terve mies. Kävikö hänelle kuten tuolle pellonvuokraajalle?
- meitsi
Mielenkiintoinen tarina.Olin noissa suviseuroissa pieni vauva,äitini ja isäni ensimmäinen.
Äiti ei oikeen ollut kovin ekspertti vauvanhoidossa,vaan laittoi valtavasti päälle minulle,vaikka oli kesä.No olin sitten hikoillut vaunuissani niin että tulin kipeäksi.
Tällaisia muistoja ensimmäisistä suviseuroistani v.1980.Vaikka itsehän en sitä tietysti muista. - Olinkohan siellä
Missä oli vuoden -80 suviseurat?
- muistelen
Ja siellä Laurilassa.
- Olinkohan siellä
muistelen kirjoitti:
Ja siellä Laurilassa.
Tutulta vaikuttaa paikan nimi. Olen sitten varmaan ollut siellä. Tai sitten muistan paikan Keminmaan kierosilmästä, Väykystä.
- menivät näin
Olinkohan siellä kirjoitti:
Tutulta vaikuttaa paikan nimi. Olen sitten varmaan ollut siellä. Tai sitten muistan paikan Keminmaan kierosilmästä, Väykystä.
-77 Haapajärvi
-78 Kajaani
-79 Rovaniemi
-80 Keminmaa
-81 Perho
-82 Oulunsalo
-83 Kalajoki
sitten meni Etelämmäs, Lahteen jne...
Nyt voit sinäkin ja kenties jotkut muutkin tunnistää olivatko olleet Keminmaassa.
- ajatuksia asiasta
Kun niitä pyysit. Minun mielestäni tuossa ei tapahtunut mitään erikoista. Jokaisellahan on oikeus olla vuokraamatta maataan jos niin haluaa. Vaikka yleensähän näistä pystytään aika hyvin neuvottelemaan. Jos alue oli todella pieni niinkuin annoit ymmärtää, ilman sitäkin olisi varmasti pärjätty koska seurat oli suunniteltu vaikka sitä maata ei oltu saatukaan.
- pena
Turha lienee joka asiasta jotain hengellistä merkitystä lähteä etsimään. Sattui vain sen isännän lähdön hetki samaan aikaan suviseurojen kanssa.
- kysymys?
pena kirjoitti:
Turha lienee joka asiasta jotain hengellistä merkitystä lähteä etsimään. Sattui vain sen isännän lähdön hetki samaan aikaan suviseurojen kanssa.
Ihan totta! :) Moni odottanee tähän sellaista vastausta, että vl-jumala kosti, kun ei saanut maata vuokratuksi? Tosi asiassa taisikin käydä niin, kuitenkin, että oikea-Jumala otti tämän maanomistajan Taivaaseensa ja lopetti hänen kärsimyksensä.
Mitäpä sitten, jos tämä mies olisi halunnut kyntää ja viljellä pellollaan juuri suviseurojen aikaan? Olisiko se häirinnyt? - ajetteleisin
kysymys? kirjoitti:
Ihan totta! :) Moni odottanee tähän sellaista vastausta, että vl-jumala kosti, kun ei saanut maata vuokratuksi? Tosi asiassa taisikin käydä niin, kuitenkin, että oikea-Jumala otti tämän maanomistajan Taivaaseensa ja lopetti hänen kärsimyksensä.
Mitäpä sitten, jos tämä mies olisi halunnut kyntää ja viljellä pellollaan juuri suviseurojen aikaan? Olisiko se häirinnyt?Ajatteleisin hänellä oleen siinä peltopalasessa heinän. sillä maata ei voida käyttää jos siinä ei ole heinä, koska heinä on ainoa joka kantaa, ja ei ole heti mustalla muralla.Edelleen ajatteleisin, että siihen aikaankesästä ei ole kyntöaika vaan heinäntekoaika voi olla juuri silloin, tai rehun tekeminen silppurilla. Nyt rehutekotavat ovat kehittyneet ja muuttuneet, silppurin jäädessä vähitellen pois.Laiduntaminen ei tule kysymykseen mikäli karja olisi joutunut olemaan telttameren ympäröimänä eikä yhteydessä lypsinpaikkaan, navettaan.
- pena
kysymys? kirjoitti:
Ihan totta! :) Moni odottanee tähän sellaista vastausta, että vl-jumala kosti, kun ei saanut maata vuokratuksi? Tosi asiassa taisikin käydä niin, kuitenkin, että oikea-Jumala otti tämän maanomistajan Taivaaseensa ja lopetti hänen kärsimyksensä.
Mitäpä sitten, jos tämä mies olisi halunnut kyntää ja viljellä pellollaan juuri suviseurojen aikaan? Olisiko se häirinnyt?Paitsi että mitään "vl-Jumalaa" ei ole. Vl:t uskovat Raamatun ilmoittamaan Jumalaan :)
- heinäkuu
kysymys? kirjoitti:
Ihan totta! :) Moni odottanee tähän sellaista vastausta, että vl-jumala kosti, kun ei saanut maata vuokratuksi? Tosi asiassa taisikin käydä niin, kuitenkin, että oikea-Jumala otti tämän maanomistajan Taivaaseensa ja lopetti hänen kärsimyksensä.
Mitäpä sitten, jos tämä mies olisi halunnut kyntää ja viljellä pellollaan juuri suviseurojen aikaan? Olisiko se häirinnyt?ei ole oikein kyntökuu ja siemenen maahan kylvämiskuu. Mutta jos on hyvät säät, niin heinäntekokuu on kyllä.
- Äes
Vaikuttaa siltä, että mies oli ns. A-tyypin ihminen, ts. melkoisen koleerinen. Maanvuokra-asia stressasi häntä niin paljon, että jo aiemmissa tunnepurkauksissa rasittunut sydän viimein petti. Isäntähenkinen mies lienee pitänyt omaisiaan niin lujassa, että nämä huokasivat helpotuksesta, kun äijä lähti. Vainajan kiusaksi sitten vuokrasivat pellon. Saattoi myös hävettää isännän pikkumaisuus ja korjasivat tilanteen heti, kun siihen tuli tilaisuus. Mitään tapahtuneen hengellistämistä tähän ei mielestäni kaivata.
- tjaa..a
voi hyvinkin pitää paikkansa. Joskin tuosta jutusta pystyy veistämään pari kolme muutakin varteeotettavaa versiota.
- '''''''''''''''
vastaavassa tilanteessa laittaisi telttaa sille paikalle.En luultavasti saattaisi jos tietäisin taustatekijät.
- rehuasioita
Maanvuokrakysymys saattoi stressata miehen mieltä yhtä paljon riippumatta siitä, minkä päätöksen hän teki. Ei varmaankaan ole kovin yksinkertaista ajatella niin, että vuokrataan pois ja ostetaan vuokrarahoilla omasta pellosta korjaamatta jäävät rehut. Tilakohtaiset olosuhteet vaihtelevat ja sitten vielä, kun valtavat määrät maata menee pois tuotannosta samalta kylältä, rehua ei ole niin vain ostettavissakaan, ainakaan kohtuukustannuksin. Jos kesän sää on huono, homma vain vaikeutuu.
Minkähänlaisia nuo vuokrat ylipäätään ovat? Kattavatko koko sadon korvaavan rehun ostohintaan asti ja henkilökohtaiset vaivannäöt päälle?- kokemusta
Senhän sano kuitenkin maalaisjärkikin, niistä vuokrahinnoista niiden olevan riittävän isot, ettei viljelijät ainakaan tappiolle jää vuokrauksen takia.Jos jollakulla menee rehut oston puolelle, käsittääkseni vuokra nostetaan niin että voiton puolelle menee sittenkin.Muutenhan viljelijä ei vuokraa maitaan. Tuossa ongelmatapauksessakaan ei ole ollut kysymys vuokran määrän alhaisuudesta vaan periaatteesta.
Näin maalaisjärki sanoo ainakin itellä. - pakkula
kokemusta kirjoitti:
Senhän sano kuitenkin maalaisjärkikin, niistä vuokrahinnoista niiden olevan riittävän isot, ettei viljelijät ainakaan tappiolle jää vuokrauksen takia.Jos jollakulla menee rehut oston puolelle, käsittääkseni vuokra nostetaan niin että voiton puolelle menee sittenkin.Muutenhan viljelijä ei vuokraa maitaan. Tuossa ongelmatapauksessakaan ei ole ollut kysymys vuokran määrän alhaisuudesta vaan periaatteesta.
Näin maalaisjärki sanoo ainakin itellä.Vuokraus ei ainakaan joka vuosi estä sadon korjuuta, ainakin AIV rehun ehtii yleensä korjata. Keminmaan korkaudella ei kuitenkaan ole varmaa, siellä seurojen aika on luultavasi parasta rehunteko aikaa. Tilanne vaihtelee vuosittain, paljon etelämpänä olen joskus tehnyt rehua seurojen jälkeenkin, vaikka tavallisesti se on siihen mennessä jo tehty. Esim Toholammin seurojen aikana kävin tekemässä muutaman kuorman torniin, annoin painua ja seurojen jälkeen vielä pari kolme kuormaa ja painotus.
Tässä esitetyn kaltainen tilanne taisi olla Kuusamossa, aivan ison teltan vierestä maan omistaja kieltäytyi vuokraamasta peltoaan, koska tekee siitä AIV rehua. Kuitenkin seurojen jo alettua meni järjestäjien puheille, kertoi tehneensä rehun ja kysyi, vieläkö pelto kelpaa. Kelpasihan se niin hyvältä paikalta.
Vuokrasummat neuvotellaan sellaisikes, että satoptappio ja vahinko tulee korvatuksi. Useimmilta alueilta voi myös seurojen jälkeen korjata rehua. Jos polkeutuminen on kohtuullista, siihen kasvaa vielä hyvinkin korjattava heinä. Suurin ongelma ovat pellolle mahdolisesti jäävät teltan koukut, jotka voivat vahingoittaa naudan ruoan sulatus elimistöä. Siitä syystä kannataa kerätä kaikki terävät metalliesineet pois, koska niitä ei välttämättä löydä jälkitarkastuksissa. - Anonyymi
pakkula kirjoitti:
Vuokraus ei ainakaan joka vuosi estä sadon korjuuta, ainakin AIV rehun ehtii yleensä korjata. Keminmaan korkaudella ei kuitenkaan ole varmaa, siellä seurojen aika on luultavasi parasta rehunteko aikaa. Tilanne vaihtelee vuosittain, paljon etelämpänä olen joskus tehnyt rehua seurojen jälkeenkin, vaikka tavallisesti se on siihen mennessä jo tehty. Esim Toholammin seurojen aikana kävin tekemässä muutaman kuorman torniin, annoin painua ja seurojen jälkeen vielä pari kolme kuormaa ja painotus.
Tässä esitetyn kaltainen tilanne taisi olla Kuusamossa, aivan ison teltan vierestä maan omistaja kieltäytyi vuokraamasta peltoaan, koska tekee siitä AIV rehua. Kuitenkin seurojen jo alettua meni järjestäjien puheille, kertoi tehneensä rehun ja kysyi, vieläkö pelto kelpaa. Kelpasihan se niin hyvältä paikalta.
Vuokrasummat neuvotellaan sellaisikes, että satoptappio ja vahinko tulee korvatuksi. Useimmilta alueilta voi myös seurojen jälkeen korjata rehua. Jos polkeutuminen on kohtuullista, siihen kasvaa vielä hyvinkin korjattava heinä. Suurin ongelma ovat pellolle mahdolisesti jäävät teltan koukut, jotka voivat vahingoittaa naudan ruoan sulatus elimistöä. Siitä syystä kannataa kerätä kaikki terävät metalliesineet pois, koska niitä ei välttämättä löydä jälkitarkastuksissa.Jos suviseurat muuttuu "saviseuroiksi" on pellot täysin pilalla.
Niitä ei pysty viljelemään kolmeen vuoteen kertoi eräs "saviseurojen" pellonvuokraaja.
Mutavellin seasta ei kukaan pysty keräämään kaikkia roskisjätteitä.
Lasinsirpaleet, metallit yms on karjalle toki vaarallisia ja niitä löytyy vielä vuosienkin päästä.
Vesistöstä löytyy pulloja ym sinne kuulumatonta.
Korvaukset ei todellakaan ole riittävät.
Se on todella hyvä, jos suviseurat järjestetään kangasmaastossa tai pienlentokenttäalueella.
Helsingissä ja Pudasjärvellä tästä eteenpäin vuoronperään.
- vieras suviseurojen
1990-luvulla yksi mummo ei vuorannu maitaan ja hänkin kuoli!
- vuoranantaja
Maiden vuoraaminen onkin aika työläs homma.
- joo
Ja kaikki, jotka ovat syöneet perunaa ovat ennemmin tai myöhemmin kuolleet.
- ...miten?
vuoranantaja kirjoitti:
Maiden vuoraaminen onkin aika työläs homma.
muutama kokous jossa käsitellään viljelysuunnitelmaa, muutaman vuoden ennen tapahtumaa, ja seurojen päättymiseen asti, sekä järjestelyä mitä paikallisiin asukkaisiin tulee, esim postinkulku, liikenne jne.
- suljettu
70-luvulla seura-aluella Alko oli suljettuna...
Ranualla ? Pudasjärvellä??- suljetut
Tiiäkkö, miksi?
- kerro
suljetut kirjoitti:
Tiiäkkö, miksi?
En ole koskaan pohtinut asiaa ... kerro!!!
- suljetut
kerro kirjoitti:
En ole koskaan pohtinut asiaa ... kerro!!!
Joillakin paikkakunnilla on humalaan itsensä juoneet tulleet aiheuttamaan järjestyshäiriöitä seura-alueelle. Kun alko on kiinni, tällaiset päähänpistot jäävät vähemmälle. Selvin päin sentään ei ole kenenkään mieleen tullut käydä mekkaloimassa seura-alueella. Alueella on paljon lapsia, joten kaikki hämminki pyritään minimoimaan jo etukäteen.
- suljettu Reiskalla n. vuonn...

Hyvä syy...
Reisjärven kesäseuroissa maniassa olevaa "mellastajaa" epäiltiin humalaiseksi ja poistettiin seura-alueelta..... En oikein muista kuinka se asia sitten hoidettiin.... - haittaa
alkoista seura-alueella. sillä tapahtuma on niin paljon kasvanut ettei niin isoa aluetta löydy asutuskeskuksista,eikä lähiöistä vaan on mentävä väljemmille alueille.
- Anonyymi
Miten käy jos ei osta täysin turhaa viemäripuhdistusta ja lisäksi maksa kolminkertaista hintaa verrattuna markkinahintaan?
Kuoleeko myös silloin? - AnonyymiUUSI
Jumalan tahto toteutui. Hän järjesti asiat noin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2641977- 421791
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1011699Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631419Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?791294- 781264
Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031243Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per2171122- 571115
Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?166981