Poikaseksikokeilut

Matti

Monet (homo)miehet kirjoittavat novelleissaan, että he jopa vasta yli kaksikymppisinä näkevät toisen miehen seisovan kalun ensimmäistä kertaa. Ihmettelen suuresti.

Mahtanenko olla ja mahtavatko olla nuoruusaikaiset kaverini kovinkin poikkeavia? Nimittäin ikävuosinani 12 - 16 harrastin poikaseksiä ainakin kahdeksan eri kaverin kanssa. Yleensä olimme kahden, joskus kolmisin. Masturboimme, hyväilimme toistemme kaluja, imimme, jopa harrastimme peppuseksiä.

Tuo kaikki kuului nuoruusiän seksuaaliseen kasvamiseen. Asiasta ei suuremmin puhuttu, mutta kaikki sitä tekivät. Kuitenkaan kenestäkään meistä ei "tullut" puhdasveristä homoa; kahta lukuunottamatta kaikki ovat avioliitossa.

Jotenkin minusta on outoa, elleivät nykypäivän nuoret kokeile seksiä oman sukupuolensa kanssa.

204

79453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ;)

      oho enpä oo moisesta kuullukkaan, johtuukohan siitä et oon nainen. mut ei kyllä kukaan mies oo ikään mulle moista kertonu. ei edes oma ukko eikä ex ukot!

      • nakkenylkyttäjä

      • Anonyymi

        ootko ees kokeillut tykkääkö sormesta tai sauvasta pepussa


      • Anonyymi

        ootko kysynyt jos vaan ei kehtaa kertoo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ootko kysynyt jos vaan ei kehtaa kertoo

        hienoa


    • tavallinen kundi

      >>Jotenkin minusta on outoa, elleivät nykypäivän nuoret kokeile seksiä oman sukupuolensa kanssa.

      No höh, kyllä ne kokeilee vaikka mitä mutta eivät kerro kun pelkäävät leimautuvansa homoiksi. Jos täällä on naisia, niin kyselkääpä kundikavereiltanne/miehiltänne, saatatte yllättyä..;) Homous on ihan ok, kunhan kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen ja aikuisten kesken.

      • juttuja

        Meilläkin oli kavereitten kanssa, ja joskus oli jopa velipoikakin mukana, sellaisia runkkuiltoja yhdessä. Parhaimmillaa oltiin 6 - 7 kaveria ja aloitimme porukalla. Oli mukana yksi aonoa Kalle lehti, mikä kiersi käsin. Sitten sovimme, että mennään rinkiin ja runkataan kaverilta. Minusta se oli mahtavaa. Joskus olin sitten ihan parin kaverin kanssa vaan, jolloin imimmme ja harjoitimme peppuseksiä. Saimme kerran mukaan siskonikin, jota porukalla naitiin. Nyt olemme kaikki animisissa, eikä kukaan häpeä entisiä aikoja.


      • uki90
        juttuja kirjoitti:

        Meilläkin oli kavereitten kanssa, ja joskus oli jopa velipoikakin mukana, sellaisia runkkuiltoja yhdessä. Parhaimmillaa oltiin 6 - 7 kaveria ja aloitimme porukalla. Oli mukana yksi aonoa Kalle lehti, mikä kiersi käsin. Sitten sovimme, että mennään rinkiin ja runkataan kaverilta. Minusta se oli mahtavaa. Joskus olin sitten ihan parin kaverin kanssa vaan, jolloin imimmme ja harjoitimme peppuseksiä. Saimme kerran mukaan siskonikin, jota porukalla naitiin. Nyt olemme kaikki animisissa, eikä kukaan häpeä entisiä aikoja.

        Haluun kokeilla miehen kanssa kullin lutkutusta ja peppu seksiä!!


      • Tikkua pers
        uki90 kirjoitti:

        Haluun kokeilla miehen kanssa kullin lutkutusta ja peppu seksiä!!

        Sama halu,mutta miten sen pilotat muilta.Salaat vaimolta, kavereilta, tutuilta, vai onko parempi olla ja tehdä niinkuin hyvältä tuntuu ja antaa kaiken muun hukkua media tulvaan,


      • Syvästi vittuuntunut
        juttuja kirjoitti:

        Meilläkin oli kavereitten kanssa, ja joskus oli jopa velipoikakin mukana, sellaisia runkkuiltoja yhdessä. Parhaimmillaa oltiin 6 - 7 kaveria ja aloitimme porukalla. Oli mukana yksi aonoa Kalle lehti, mikä kiersi käsin. Sitten sovimme, että mennään rinkiin ja runkataan kaverilta. Minusta se oli mahtavaa. Joskus olin sitten ihan parin kaverin kanssa vaan, jolloin imimmme ja harjoitimme peppuseksiä. Saimme kerran mukaan siskonikin, jota porukalla naitiin. Nyt olemme kaikki animisissa, eikä kukaan häpeä entisiä aikoja.

        Ei millään pahalla eikä ole tarkoitus loukata ketään muttta siis mitä vittua!!! nyt mä kysyn minkä laisia pervoja täällä liikkuu kun kerrotte tuollaisia. Itse olen loukkaantunut tuollaisesta. Kaveri on homo ja kirjoittelee paljon juttuja tänne mutta ei sentään tuollaisia....

        " Saimme kerran mukaan siskonikin, jota porukalla naitiin." (6)

        Siis haloo! Sori vaan mutta tämä on kyllä puhdasta vittuilua ja sitä että oikein oksettaa tuollainen.


      • Runkkupoika

        Miksi sitten luvet kun sinua vituttaa kun kaverit runkkaavat toisiaan ja sinä vedät käteesi yksin.


      • EiKoskaanKavasaki
        juttuja kirjoitti:

        Meilläkin oli kavereitten kanssa, ja joskus oli jopa velipoikakin mukana, sellaisia runkkuiltoja yhdessä. Parhaimmillaa oltiin 6 - 7 kaveria ja aloitimme porukalla. Oli mukana yksi aonoa Kalle lehti, mikä kiersi käsin. Sitten sovimme, että mennään rinkiin ja runkataan kaverilta. Minusta se oli mahtavaa. Joskus olin sitten ihan parin kaverin kanssa vaan, jolloin imimmme ja harjoitimme peppuseksiä. Saimme kerran mukaan siskonikin, jota porukalla naitiin. Nyt olemme kaikki animisissa, eikä kukaan häpeä entisiä aikoja.

        Pääsin tuoreena seiska luokkalaisena isompien poikien seuraan. Sain jakaa peppua niille. Olin varsinainen kimpale. Joku toi tyttöystävänsä katsomaan kun ei muuten uskonut. Homma jatkui iloisesti ja nautin kovasti saamastani hyväksynnästä. Harmi vain kun joku älysi käyttää minua kevarinsa korjauksen maksamisessa.
        Sitten kaikki säikähtivät ja homma kuivui.


      • Anonyymi

        Seurustelin yhden yksinhuoltajan kanssa. Monesti kun olin sen luona yötä jäin nukkumaan sen lähdettyä töihin. Heräsin sitten sen tyttären kanssa ja laitoin kouluun. Sitten läksin itsekkin töihin.
        Yksi aamu heräilin sängystä. Näin unta naisesta. Herätessä tajusin olevani alasti selälläni. Tyttö oli vieressäni kontallaan. Piti kaksin käsin kalustani kiinni ja leikki sillä.


      • Anonyymi

        on se kivaa kun ei tarvi käydä vieraissa oman siskon peppu on ihana nyt se ruvennu lykkimään samaan aikaan sauvaansa mun sisään olihan mahtavaa vannotin seuraavallakin kertaa tuomaan sen mukaan


      • Anonyymi
        juttuja kirjoitti:

        Meilläkin oli kavereitten kanssa, ja joskus oli jopa velipoikakin mukana, sellaisia runkkuiltoja yhdessä. Parhaimmillaa oltiin 6 - 7 kaveria ja aloitimme porukalla. Oli mukana yksi aonoa Kalle lehti, mikä kiersi käsin. Sitten sovimme, että mennään rinkiin ja runkataan kaverilta. Minusta se oli mahtavaa. Joskus olin sitten ihan parin kaverin kanssa vaan, jolloin imimmme ja harjoitimme peppuseksiä. Saimme kerran mukaan siskonikin, jota porukalla naitiin. Nyt olemme kaikki animisissa, eikä kukaan häpeä entisiä aikoja.

        ihanaa nuoruutta annoin peppua neljälle kaverille ja illalla tyttö kaverin viereen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on se kivaa kun ei tarvi käydä vieraissa oman siskon peppu on ihana nyt se ruvennu lykkimään samaan aikaan sauvaansa mun sisään olihan mahtavaa vannotin seuraavallakin kertaa tuomaan sen mukaan

        siskoni kans aivan sädehtii sauva täysille imeskelee ja katsoo kun tärisen sen jälkeen ihanaa peppua vau


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on se kivaa kun ei tarvi käydä vieraissa oman siskon peppu on ihana nyt se ruvennu lykkimään samaan aikaan sauvaansa mun sisään olihan mahtavaa vannotin seuraavallakin kertaa tuomaan sen mukaan

        sisko ja sen vibra sauva saa mut kovaks 3kertaa peräkkäin sitte molemmin puolista anaali seksiä laukeaminen käy jo kipeää


      • Anonyymi

        vaimoni kysyi kerroin nuoruuden hommista poikien kanssa kysyi tykkäsitkö tottakai vaimo tuotti sauvalla illalla mahtavan peppu orkun jatkoi niin kauan että laukesin nykyään sauva aina mukana leikeissä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seurustelin yhden yksinhuoltajan kanssa. Monesti kun olin sen luona yötä jäin nukkumaan sen lähdettyä töihin. Heräsin sitten sen tyttären kanssa ja laitoin kouluun. Sitten läksin itsekkin töihin.
        Yksi aamu heräilin sängystä. Näin unta naisesta. Herätessä tajusin olevani alasti selälläni. Tyttö oli vieressäni kontallaan. Piti kaksin käsin kalustani kiinni ja leikki sillä.

        Yritin sanoa jotain mutta ähkäisin vain. Tyttö tajusi minun heränneen ja ahmaisi terskan suuhunsa. Yritin irroittaa imiää kalustani. Sain vain kädellä pakarasta kiinni kun salamat välkkkyi silmissä. Tyttö imi pussit tyhjäksi. Kysyi sitten lopuksi tekikö oikein. Oliko yhtä hyvä kuin mutsi. Huokailin paremmaksi.
        Kellon soittoon oli vielä aikaa joten jäätiin päällekkäin makaamaan sänkyyn. Ehdottelin varovasti jos tästä ei sitten puhuta. Lupasi olla hiljaa jos saa herättää minut toistekkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaimoni kysyi kerroin nuoruuden hommista poikien kanssa kysyi tykkäsitkö tottakai vaimo tuotti sauvalla illalla mahtavan peppu orkun jatkoi niin kauan että laukesin nykyään sauva aina mukana leikeissä

        Minun vaimoni kiihottui ihan valtavasti niistä miesten välisistä jutuista, joista hänelle todella yksityiskohtaisesti kerroin. Vastavuoroisesti hän kertoi minulle omista seksikokemuksistaan. Oli menettänyt neitsyytensä jo 14 vuotiaana. Tiesinkin niistä hänen jutuistaan aika paljon, kun jotkut kaverinikin olivat käyneet asialla paljon ennen kuin minä aloin seurustelemaan hänen kanssaan. Kertoivat vaimoni runkanneen koulukavereilta jo 13 vuotiaama. mutta oli päästänyt naimaan vasta sen jälkeen kun oli menettänyt (antanut) neitsyytensä. Minua kiihotti kovasti hänen juttunsa ja sen vuoksi minusta kai ajan kanssa kehittyikin sellainen hyvin himokas aisuri. Usein pääsin liukkaille hänen seikkailujensa jälkeen. Ja nyt olen päässyt yhtäaikaakin vaimoni ja rakastajan kanssa, jolloin vaimo vaatii, että me miehetkin touhutaan yhdessä hänen onanoidessa dildonsa kanssa vieressä.


      • Anonyymi

        jos ei teini-iän tyttis anna kannattaa kääntyä poika kaverin luo


      • Anonyymi

        oon samaa ietä


    • ville

      Asiaa puhut.

    • Poju85

      Valitettavasti tämä ei taida niin yleistä olla nykypäivänä. En ole homo, tai siis en ole semmoinen joka miehiin rakastuu, tahtoisin vain kovasti kokeilla jotain tämmöistä "hintahtavaa" hommaa...
      En voisi kuvitella eläväni toisen miehen kanssa sillein miten voisin kuvitella eläväni naisen kanssa. Tahtoisin vain kokeilla seksiä tai jotain sen tyylistä toisen pojan kanssa...
      Nykyään vaan on se ongelma että jos vähän koittelee jotain hintahtavaa, ja joku saa tietää, on lopun elämää umpihomo, vaikka todellisuudessa asia ei näin ole.

      • vieläkö joskus

        muistan itsekin kun kokeilimme 14-16 vuotiaina poikien kans porukalla poikien välistä seksiä. runkkailimme porukalla ja yhden kaverin kanssa jatkoimme imemisellä vielä vuosia eteenpäinkin. mutta sitten muutin pois paikkakunnalta ja poikaseksi jäi melkeinpä siihen.... Mutta haaveisssani on että vielä joskus saisin imee ja panna ja tulla imetyksi ja pantavaksi näiden monien vuosien jälkeen. kaipuu tähän on ollut monta vuotta koska nyt olen 28 v.


      • jos uskaltais
        vieläkö joskus kirjoitti:

        muistan itsekin kun kokeilimme 14-16 vuotiaina poikien kans porukalla poikien välistä seksiä. runkkailimme porukalla ja yhden kaverin kanssa jatkoimme imemisellä vielä vuosia eteenpäinkin. mutta sitten muutin pois paikkakunnalta ja poikaseksi jäi melkeinpä siihen.... Mutta haaveisssani on että vielä joskus saisin imee ja panna ja tulla imetyksi ja pantavaksi näiden monien vuosien jälkeen. kaipuu tähän on ollut monta vuotta koska nyt olen 28 v.

        Irwinin sanoin "se oli sitä ihanata nuoruusaikaa"
        Kai sitä miesseuraa löytäis jos uskaltais


      • "väkisin"
        vieläkö joskus kirjoitti:

        muistan itsekin kun kokeilimme 14-16 vuotiaina poikien kans porukalla poikien välistä seksiä. runkkailimme porukalla ja yhden kaverin kanssa jatkoimme imemisellä vielä vuosia eteenpäinkin. mutta sitten muutin pois paikkakunnalta ja poikaseksi jäi melkeinpä siihen.... Mutta haaveisssani on että vielä joskus saisin imee ja panna ja tulla imetyksi ja pantavaksi näiden monien vuosien jälkeen. kaipuu tähän on ollut monta vuotta koska nyt olen 28 v.

        Kun olin 16v niin sedät haki alkosta juomaa. Sitten piti mennä "juomaan" sen luokse ja antaa namusedälle pyllyä että oli tyytyväinen ja anto viinat.


      • JuniOri

        Tämä on muuten totta, itsellä samat ajatukset. Olen kuitenkin pannut merkille, ettei se homous ole nykyään enää niin suuri pahe, että sitä salattaisiin. Suurempi ongelma on juuri siinä miten saat leiman pois jos satut narahtamaan vaikkakin vain kokeilumielessä?


      • Runkkupoika
        "väkisin" kirjoitti:

        Kun olin 16v niin sedät haki alkosta juomaa. Sitten piti mennä "juomaan" sen luokse ja antaa namusedälle pyllyä että oli tyytyväinen ja anto viinat.

        Sama vika mullakin. Kun piti 12-18 välissä saada viinaa eikä ollut rahaa siihen huvituseen. Niin oli
        pakko mennä ukoilta kerjäämään viina pulloa. Ja maksoin sen AINA luonnossa ja usein luonossa.


      • MaksunHetki
        "väkisin" kirjoitti:

        Kun olin 16v niin sedät haki alkosta juomaa. Sitten piti mennä "juomaan" sen luokse ja antaa namusedälle pyllyä että oli tyytyväinen ja anto viinat.

        Meillä hinta oli peppupano per viinipullo. Oli vakiasiakas ja kaverit pitivät minusta. Sitten ne saivat tietoonsa tulevat synttärini. Halusin useamman pullon viiniä. Olin valmistautunut maksamaan kyllä kaikki sitten kerralla. Sedän halusivat antaa ne lahjana. Jouduin tippasilmässä myöntämään etten tarvinnut viiniä mihinkään. Niitä peppupanoja kaipasin.


      • Yarin

        " Kun olin 16v niin sedät haki alkosta juomaa. Sitten piti mennä "juomaan" sen luokse ja antaa namusedälle pyllyä että oli tyytyväinen ja anto viinat."
        Teen tätä just nyt ja ihan tarkoituksella. Ikää on 14-vuotta ja seksissä olen estoton. Hinta ei kyllä ole viinipullo, vaan lähinnä sun sormuksesi tai lompakon sisältö. Ekalla kerralla käy toi ja lopusta sovin miehen kanssa keskenään <3
        Helppo homma, kulje Sellossa shortseissa / verkkareissa / polvihousuissa ja näytä stondis. Miehen vuoro tehdä aloite. Meitä on monta eli 12 kappaletta samoissa hommissa Espoossa ja lähinnä Sellossa. Yksi vakkari on Sellon vartija (entinen siis), semmoinen iso mies. Pani mua vessassa ja sitten siirryttiin lastenhoitohuoneeseen semmoiselle pöydälle. Toi mulle supon semmoinen rasvasuppo, jotta liukkaria ei tarvittu. Semmoinen vaan anukseen ja Selloon ja ahh... mä tulin.
        Terveisiä sinne, häneltä en edes rahaa ottanut lopuksi, oli kiimainen pano noin 28-vuotta, muutti Roomaan Italiaan uskontonsa vuoksi:
        Yarin


      • Anonyymi
        jos uskaltais kirjoitti:

        Irwinin sanoin "se oli sitä ihanata nuoruusaikaa"
        Kai sitä miesseuraa löytäis jos uskaltais

        Moikka,haluisin kokeilla imeä pojan kullia ja peppupanoa.n-16-30v ikäisen kanssa. jos haluat kokeilla kansani,niin ota yhteyttä.olen erttäin siisti poikamies,myös valmis maksamaan kokemuksesta uskalla kokeilla kanssani,olen kokematon,mut kava halu poik a seksiin


      • vieläkö joskus kirjoitti:

        muistan itsekin kun kokeilimme 14-16 vuotiaina poikien kans porukalla poikien välistä seksiä. runkkailimme porukalla ja yhden kaverin kanssa jatkoimme imemisellä vielä vuosia eteenpäinkin. mutta sitten muutin pois paikkakunnalta ja poikaseksi jäi melkeinpä siihen.... Mutta haaveisssani on että vielä joskus saisin imee ja panna ja tulla imetyksi ja pantavaksi näiden monien vuosien jälkeen. kaipuu tähän on ollut monta vuotta koska nyt olen 28 v.

        Olin yläkouluun mentäessä joukkueen pienin ja hintelin. Noista runkkausjutuista se lähti. Jäi sellainen oma porukka joita se kiinnosti muita enemmän. Nopeasti eteni kaverin kosketteluihin. Imettiin vuorotellen toisiamme. Mutta se imeminen jotenkin jäi mun hommaksi. Meitä oli parikaveria jotka sitten imettiin koko porukka yhdessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moikka,haluisin kokeilla imeä pojan kullia ja peppupanoa.n-16-30v ikäisen kanssa. jos haluat kokeilla kansani,niin ota yhteyttä.olen erttäin siisti poikamies,myös valmis maksamaan kokemuksesta uskalla kokeilla kanssani,olen kokematon,mut kava halu poik a seksiin

        snap?


      • Anonyymi
        MaksunHetki kirjoitti:

        Meillä hinta oli peppupano per viinipullo. Oli vakiasiakas ja kaverit pitivät minusta. Sitten ne saivat tietoonsa tulevat synttärini. Halusin useamman pullon viiniä. Olin valmistautunut maksamaan kyllä kaikki sitten kerralla. Sedän halusivat antaa ne lahjana. Jouduin tippasilmässä myöntämään etten tarvinnut viiniä mihinkään. Niitä peppupanoja kaipasin.

        kumma tunne kerran kun sinne jotain saanut haluu uudestaan lisää


    • Minä vaan

      Olen 15v. poika ja en ole kokeillut mitään tämän tapaista, mutta monesti sitä olen miettinyt ja kerran olin jo lähellä kokeilua mutta ei sitten tullut tehtyä mitään. En ole homo mutta haluaisin masturboida toisen pojan nähden ja ehkä runkata tämänkin kalua. No toivottavasti vielä pääsen tämän kokemaan.

      • UTELIAS

        Minä nuorena kiinnostun saunassa ym paikossa katselemaan muitten miesten kulleja. Nolotti kun rupes kiiihottuu että piti lähtee pois.Kavereille ei kehdannut sanoo vaikka toiset sitä kinpassa harrastivat. Humalassa menin vanhemman miehen mukaan kun tarjos ja sitten halus pyllyy.En antanut sille vaikka pyysi. Olen vain ollut tyttöjen kanssa mitä toisia saa kakkoseen naida.


      • Anonyymi

        Pääset runkkaamaan mua ja naidaan jos haluat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääset runkkaamaan mua ja naidaan jos haluat

        snap?


    • jenni

      oon kuullu,että tällasia "rinkejä" olis ollu,ja mistäpä sitä tietää vaikka omat kaveritki harrastais tällasta. oon lukiolainen tyttö,ja mua harmittaa,ku en oo päässy kokeilemaan mitään toisen tytön kanssa. suudellut olen,mutta siihen se sitten jäikin.tää nuoruus taitaa olla sellasta kokeilun aikaa...sitä en tiedä kokeilevatko nuoret seksiä oman sukupuolen edustajan kanssa,koska ne ovat asioita joista ei puhuta.nykyään varmaan ehkä pelätään homoksi/lesboksi leimautumista vaikka siihen on jo ehkä suurimmaksi osaksi totuttu.mutta ihailtavaa on että kaikkea kokeillaan luotettavien ystävien kanssa=)

      • hmmm

        Haiskaa persseelle vaan.. pah pah pah... heh heh heh


    • poitsu

      viikonloppuna kokeiltiin. oli kiva kun toinen runkkas ja sit lensi kummaltaki

    • Mies36

      Kyllähän sitä tuli nuorena kokeiltua kaikenlaista poikienkin kanssa. Samojen miesten kanssa olen edelleenkin kaveri, mutta ei niistä asioista puhuta.

    • jk

      Oltiin kai 13-14-vuotiaita, kun ruvettiin kavereitten kanssa vertaileen kulleja. Siitä se pikkuhiljaa sit meni runkkailuks jne. Välillä oltiin kaksin tai kolmistaan. Monta vuotta tehtiin sitä vaikka kaikilla oli tyttöystäväkin.

      Ja kahden serkun kanssa tehtiin samoja juttuja.

      Täytyy sanoo, että vieläkin aattelen hyvällä mielellä sitä kun toinen poika runkkas mua ja imi.

    • Osku

      Sellaiset miehet jotka vasta yli kaksikymppisinä näkevät toisen miehen seisovan kalun ensimmäistä kertaa, tulee yleensä estoisia kavereita.
      Nuoruusaikaiset kokeilut on hyvinkin normaalia ja varmaan aika yleistä, mutta niistä ei puhuta.

      Itse kavereiden kanssa harrastettiin kalujen vertailua ja seisokin suuruutta. Joskus viidentoista ikäisenä tuli mukaan rättipokka, se oli oikein hieno peli. Pelattiin niin että kukaan ei tiennyt paljonko toisella on vaatteita. Säännöt oli niin, että jos hävisi ennen muita, häviäjän oli tehtävä itselleen sitä mitä toiset pyysi, ja yleensä se oli itsetyydytys. Mutta joskus kävi myös niin että häviö kohdistuu jopa kahteen kaveriin ja se olikin se hienoin vaihe.Monesti peli jäi kesken, kun ei jaksanut odottaa omaa häviötä, vaan tuli yhteisrunkku ihan väkisin.

      Uskon vakaasti että nuoruusiän seksuaaliseen kasvamiseen kuluu mukaan myös poikaseksi toistensa kanssa. Se on vaan sellaista kokeilua ja rajojen etsimistä. Toisilla se jatkuu pidempään ja vielä vaikka olisi naimisissakin.
      Ei mitenkään väärää kokeilua!
      Osku

      • Kiva kuulla.

        Kyllä muistan kun poikasina tehtiin noita hommia kavereiden kanssa.Ilmeisesti kuuluu tuohon ikään.Meistä kolme on naimisissa ja heillä on lapsia.Kivalta se ainakin silloin tuntui.


      • Jii
        Kiva kuulla. kirjoitti:

        Kyllä muistan kun poikasina tehtiin noita hommia kavereiden kanssa.Ilmeisesti kuuluu tuohon ikään.Meistä kolme on naimisissa ja heillä on lapsia.Kivalta se ainakin silloin tuntui.

        Muutaman kerran tuli kokeiltua. Ihan OK.


      • voi saatqna

        Kirjotit hienosti.
        Paska. Mulla ei mitää tuommosia kokemuksia. Käy kateeksi.


      • Poika
        Kiva kuulla. kirjoitti:

        Kyllä muistan kun poikasina tehtiin noita hommia kavereiden kanssa.Ilmeisesti kuuluu tuohon ikään.Meistä kolme on naimisissa ja heillä on lapsia.Kivalta se ainakin silloin tuntui.

        En kehdannut kavereiden kanssa "runkkaa" kun olin ujo. Halutti kokeilla kuitenkin miestä. Asemalta vanhempi mies vei kotiinsa juotavaksi ja kunnolla olin juovuksissa niin annoin ottaan housuni pois. Oli kyllä erikoinen kokemus kun vanha mies anto kullii pitkään eikä meinannut lopettaa. Kokemus sekin kun oli hanuri kipee.


      • 96boy96
        Poika kirjoitti:

        En kehdannut kavereiden kanssa "runkkaa" kun olin ujo. Halutti kokeilla kuitenkin miestä. Asemalta vanhempi mies vei kotiinsa juotavaksi ja kunnolla olin juovuksissa niin annoin ottaan housuni pois. Oli kyllä erikoinen kokemus kun vanha mies anto kullii pitkään eikä meinannut lopettaa. Kokemus sekin kun oli hanuri kipee.

        Muaki haluttais oon 17 mut ei oo ketää. ...


      • miikka2
        96boy96 kirjoitti:

        Muaki haluttais oon 17 mut ei oo ketää. ...

        Mistä päin olet voisiko ajella esimerkiksi,,vastaa


      • Anonyymi
        miikka2 kirjoitti:

        Mistä päin olet voisiko ajella esimerkiksi,,vastaa

        Mua kiinnosta nuori kundi. Ite oon 68-v. Asun Palokassa, siis Jyväskylässä. Jos sulla on tiukat housut ne on plussaa sulle. Jos haluat imee mua kaikki on okei. Voin myös panna sua jos haluat.

        Oon aika arka , mutta mitäs siitä.


    • huuhaa

      Pöh, ja minä kun olen nuoruudessani kokeillut vain spiritismiä. Ja sitäkin erittäin huonolla menestyksellä!

    • boy14

      tommosta kun tapahtuiski! haluun mukaan...

      • öö

        nimes mailis ja numbas?


      • boy14
        öö kirjoitti:

        nimes mailis ja numbas?

        kerro oma mailis...


      • boy14
        öö kirjoitti:

        nimes mailis ja numbas?

        anna nyt jo se mailis!


      • uki90
        boy14 kirjoitti:

        kerro oma mailis...

        ilmoittakaa ketä kiinnostaa???


      • antava don
        uki90 kirjoitti:

        ilmoittakaa ketä kiinnostaa???

        Sama täällä, miten kohdattais.


    • ExploreYourMind

      Itse olen nyt 15v ja olen yhden kaverin kanssa runkkaillut ja nainut muutaman vuoden ajan. Kunnes kaveria ei enää kiinnostanut ja siihen sitte loppu. Itse olen homo ja olen koko ajan tiennyt olevani. Ja muistot on hyvät siitä kaverista....

      • uki90

        Tekiskö mieli kokeilla mun kaa kaikkee kivaa??? JA haluun päästä kokeileen miehen kanssa!!


    • Leevi

      Meitä on 5 veljeä ja 3 siskoa. Kaikenlaista on nähty.

    • J

      Mä en oo vielä koskaan kokeillu...mistähän vois löytää parin?miten te löysitte?kertokaa!!!

      • serkku

        Mä ainakin oon tehny sitä serkun kanssa... tai oikeestaan kolmenkin...
        Mökillä saunassa ruvettiin jutteleen runkkailusta ja siinähän sit kalu kovettu
        Ja kerran oli toinen serkku yötä muuten vaan ja nukuttiin samassa sängyssä. Mä vaan tunsin että sillä seiso ja pyysin kokeilla sen kullia...


      • pikkuserkku
        serkku kirjoitti:

        Mä ainakin oon tehny sitä serkun kanssa... tai oikeestaan kolmenkin...
        Mökillä saunassa ruvettiin jutteleen runkkailusta ja siinähän sit kalu kovettu
        Ja kerran oli toinen serkku yötä muuten vaan ja nukuttiin samassa sängyssä. Mä vaan tunsin että sillä seiso ja pyysin kokeilla sen kullia...

        on kivoja serkkuja, olispa mullakin...


      • dadri
        pikkuserkku kirjoitti:

        on kivoja serkkuja, olispa mullakin...

        no eiks sul oo...harmi=(


    • kokeiltu on

      Olen siitä onnellinen että olen saannu kaverini kanssa hommailla monta kertaa.. aluks vaan runkkailtiin sit peppuseksiä vuoronperään ja sit suihin jne.. aivan ihanaa.. olimme n. 12-14 nyt on ole saannut imeä munaa moneen vuoteen.. rakastan sitä että saan imeä kunnon munaa.. mutta nykyyän on jo tyttöystävä

      • Anonyymi

        Sulla on tyttöystävä. Mitäs siitä . Hienoa .
        Mutta jos haluat munaa suuhun saat sitä multa. Saat hieroa sitä miten haluat ja imeä tottakai.


    • Kokeilijat

      Kyllä touhuttiin siinä 12v. ikäisinä. Runkattiin vuoronperään ja toiset katsoivat tuleeko muuta kuin savua, useimmilta ei tullut spermaa mutta orkut kyllä. Kerran kerrostalon pensaitten takana jopa yritettiin työntää kalujamme toistemme pyllyihin. Emme vaan huomanneet, että erään kaverin äiti katseli meitä kolmannen kerroksen ikkunasta ja vauhti jolla hän tuli kimppuumme oli uskomaton, kaikki lakosimme suuntiimme ja emme jääneet odottelemaan jälkiselvittelyjä...
      Emme edes ajatelleet, että touhumme olisi liittynyt homouteen. Aikaa tapauksesta on 58 vuotta :-)

      • Haluan kokeilla

        Ensimmäisen kerran kaverini kanssa taidettiin olla 10-12v kun runkkailtiin toisiamme vähän siellä sun täällä


      • Haluan kokeilla kirjoitti:

        Ensimmäisen kerran kaverini kanssa taidettiin olla 10-12v kun runkkailtiin toisiamme vähän siellä sun täällä

        tuli tuosta sinun viestistä mieleen kun sanoit että voi kirjoitella niin ajattelin kysyä että mistä päin olet ja m
        inkä ikäistä seuraa haet


    • Vanha jano

      Meitä oli sellainen porukka, missä nuorin oli vasta 12 vuotias, kun taas vanhin 16 vuotias. En oikein muista miten kaikki lakoi, mutta erään vanhan uimalaitoksen valvojien kopissa salaa kokoonnuttiin runkille. Istuimme ringissä ja yksi asia tuntui erikoisen mukavalta, mikä on jäänyt mieleeni. Istuin jalkapallon päällä ja pyöritin pyllyäni samalla kun runkkasin. Joskus kilpailimme keneltä lentää ensin. Ihailimme kaikki sen vanhemman pojan isompaa kyrpää, kun hän sitä esitteli, pyytäen aika härskisti kokeilemaan sitä. Se tuntui todella mahtavalta kiertää sormet toisen kyrvän ympärille ja runkata sitä.
      Joskus taas kun olimme ringissä, runkkasimme toisiltamme, ihan siihen saakka, kunnes spermat lensivät käsille.

      Kerran kun meiltä oli jo mällit lentänyt, tämä vanhempi kaveri pyysi meitä vielä vetämään häneltä. Vuoron perään runkkasimme häntä ja minusta oli kuin lottovoitto, kun minä viimeisen seassa häntä runkatessani sain hänen spermansa käsilleni. Haistelin sitä ja haju tuntui kiihottavalta. En tosin uskaltanut muiden läsnäollessa maistaa, mutta myöhemmin, kun olimme kahden kesken imimme toisiltamme niin, että lasti lensi kurkkuun.

      Kerran taas kun olimme siellä, oli eräs pojista laittanut siskonsa alusasut omiensa alle ja leikimme sitten, että hän olisi ollut tyttö. Se oli jännää aika se. Spermaläiskät lattialla näkyivät aika kauan vielä jälkeenkin päin, kun hetken mielijohteesta käväisin siellä hiukan vanhempana ja... Tietysti vedin käteen vanhojamuistellessa. Pari kertaa olen aikuisiässä tavannut entisiä runkkukavereitani ja... Kyllä se vaan on porukkarunkkuun mennyt.

      Tämän vanhemman kaverin kanssa vietin kerran viikonlopun heidän mökillään yhdessä ja sekstailtiin aika paljon. Vaimomme eivät tiedä asiasta mitään. Näin se vaan on. Luulen, että tämä oli ainakin ennen aika tavallista.

    • Kölö

      Kyllä nykyäänkin nuoret kokeilee kaikkeen seksiin liittyvää, mutta uskaltavat kertoa asiasta vasta myöhemmin kun tulevat rohkeimmiksi. Nuoruuteen kuuluu tuo ehdottomuus.
      Yllätin kerran vahingossa oman poikani pelehtimässä naapurin junnun kanssa. Ei siinä mitään pahaa ole. Kaikki mikä ei tee pahaa lähimmäiselle on sallittua

      • uki90

        pitäs päästä kokeilemaan!!


    • Kokeilija vaan

      Meillä oli ikäeroa vain vähän toista vuotta veljeni kanssa ja sitten saman verran kaksoisisariini. Meillä se alkoi saunassa. Kävimme saunomassa yhdessä aika pitkään ja siinä lauteilla veljeni keksi sellaisen 'näytä - sinä - niin - minäkin' leikin. Tytöt tietenkin levittelivät pillujaan meille pojille saaden seisokin aikaan aika äkkiä. Sitten piti niille näyttää, miten sperma lentää. Sen teimme vasta, kun he lupasivat näyttää myös meille, kuinka se tytöiltä onnistuu. Siinä vastakkain toistemme edessä saimme orkut kukin ja kyllä oli jännää. Äiti olisi varmaan saanut sydärin, jos olisi sattunut tulemaan saunaan. Näitä sessioita pidettiin vielä aikaa myöhään vanhemmassa teini-iässä.

    • upa

      ite tein 11-16 vuotiaana parin luokkakaverin kanssa poika seksiä, eikä meistä kenestäkää tullu homoja.

      Muistan vielä miten ihanalta tuntui suihinotto silloin ja miten ihanaa oli työntää kalu peppuun ja laueta sinne tai miten ihanaa oli hyväillä toisen kalua ja runkata kaveria. Oi niitä aikoja :P

      Monet spermat lenti koulun vessassa :P

    • 1618

      Mulla oli yksi kaveri siinä 16-18 vuotiaana jonka kanssa runkkailtiin, imettiin ja nussittiin. Tykkäsin erityisen paljon runkata häntä, tuntu ihanan kiihottavalta kun toinen huokaili vieressä kyrpä koko ajan kovettuen ja lopulta sitten sperman lentäessä käsille, päälle ja mihin milloinkin. Kaveri sitten taas tykkäsi imeä kyrpääni ja olikin siinä tosi hyvä. Monet imut antoi. Alkaa vieläkin seisoa kun vaan ajatteleekin. Joskus kaveri halusi mun asettuvan joko lattialle tai milloin mitäkin huonekalua vasten. Painausuin eteenpäin ja nostin pyllyni rivosti tyrkylle. Teki kyllä gutaa kun tää jätkä työnsi kivikovan kyrpänsä mun odottavaan perseeseen, otti lanteilta kiinni ja pani niin että lätinä kävi.

      Monesti touhuttiin sen kotona kun siihen liittyi jännitys siitä tulisko sen vanhemmat yllättäen kotiin. Silloin nussittiinkin vanhempien sängyssä. Kyllä nuoruus on omituista aikaa...
      Mulla oli vielä fantasia siitä että sen isäpuoli yllättäisi meidät kesken touhun ja liittyisi mukaan. Kuvittelin hänen ottavan mut puoliväkisin ja haukkuvan mua kaikenlaisilla "tytöttelynimillä" panon aikana. Tämä ei ikävä kyllä koskaan toteutunut.

      Vieläkin välillä muistelen ja runkkailen näitä asioita vaikka elän avoliitossa mahtavan mimmin kanssa.

      Joskun kun vielä sais kahta miestä yhtäaikaa..

      • 123345

        Ja jatkona, eipä haitannut jos bileistä ei kummankaan kainaloon tarttunut tyttöä. Kun panetus oli kuitenkin kova, mentiin milloin mihinkin kellarikoppiin nussimaan paineet pois. Joskus oikein toivoi ettei kumpikaan onnistuisi tuossa naisten iskemisessä ;)

        Eipä silti. Nyt lähempänä kolmeakymppiä en ollut kamua nähnyt vuosiin. Muistot olivat silti hyviä. Pari vuotta sitten sovittiin että nähdään pitkästä aikaa ihan kahvin merkeissä. Kyllä sen nyt tiesi....
        Puoli tuntia siitä kun tämä jamppa astui kämppään sisään olin jo lattialla nelinkontin ja kaveri veti perseeseen oikein antaumuksella. Vieläkin vatsanpohjasta nipistää kun muistelen sitä.

        En pidä itseäni homona mutta kyllä se vaan joskus on pakko saada kyrpää.


      • tirksu
        123345 kirjoitti:

        Ja jatkona, eipä haitannut jos bileistä ei kummankaan kainaloon tarttunut tyttöä. Kun panetus oli kuitenkin kova, mentiin milloin mihinkin kellarikoppiin nussimaan paineet pois. Joskus oikein toivoi ettei kumpikaan onnistuisi tuossa naisten iskemisessä ;)

        Eipä silti. Nyt lähempänä kolmeakymppiä en ollut kamua nähnyt vuosiin. Muistot olivat silti hyviä. Pari vuotta sitten sovittiin että nähdään pitkästä aikaa ihan kahvin merkeissä. Kyllä sen nyt tiesi....
        Puoli tuntia siitä kun tämä jamppa astui kämppään sisään olin jo lattialla nelinkontin ja kaveri veti perseeseen oikein antaumuksella. Vieläkin vatsanpohjasta nipistää kun muistelen sitä.

        En pidä itseäni homona mutta kyllä se vaan joskus on pakko saada kyrpää.

        Muistan kun yläasteella panimme kaverini kanssa koulun vessassa joka päivä. Siellä oli vaan niin kiihottavaa purkaa paineet, Vedimme toisiamme anaaliin ja sitten runkkasimme toisiltamme spermat.

        Eipä meistä silti homoja tullut, Nyt olen 25 vuotias ja naimisissa. Silloin tällöin tapaan aina kamuni ja puramme paineita, Muistelen aina välillä kuinka monet spermat laukesin aina koulun vessaan.

        Vaimonikin tietää tästä eikä hän ole yhtään mustasukkainen.


      • 12345632
        123345 kirjoitti:

        Ja jatkona, eipä haitannut jos bileistä ei kummankaan kainaloon tarttunut tyttöä. Kun panetus oli kuitenkin kova, mentiin milloin mihinkin kellarikoppiin nussimaan paineet pois. Joskus oikein toivoi ettei kumpikaan onnistuisi tuossa naisten iskemisessä ;)

        Eipä silti. Nyt lähempänä kolmeakymppiä en ollut kamua nähnyt vuosiin. Muistot olivat silti hyviä. Pari vuotta sitten sovittiin että nähdään pitkästä aikaa ihan kahvin merkeissä. Kyllä sen nyt tiesi....
        Puoli tuntia siitä kun tämä jamppa astui kämppään sisään olin jo lattialla nelinkontin ja kaveri veti perseeseen oikein antaumuksella. Vieläkin vatsanpohjasta nipistää kun muistelen sitä.

        En pidä itseäni homona mutta kyllä se vaan joskus on pakko saada kyrpää.

        Kumma miten sattuikin, tuo mainitsemani kaveri otti taas pari päivää sitten yhteyttä ekaa kertaa tuon viime kokemuksen jälkeen josta siis jo useampi vuosi aikaa.

        Eipä siinä kummempia, sovittiin viestein tapaaminen mun luokse. Viestit eivät sisältäneet mitään vihjailuja seksin suuntaan joten hieman mietin miten tässä käy. Pelko osoittautui turhaksi.

        Siinä kahvia juodessa juttu alkoi eksymään vanhoihin ja tämä jätkä kaivoi yllättäen kullin esiin. Oli jo aika kovana, kai koko päivän haaveillut tästä. Eipä siinä mitään muuta kuin polvilleen lattialle ja kaverin ase suuhun. Tuntui aika hyvältä imeä pitkästä aikaa oikeaa kyrpää. Annoin oikein kunnon imut kun ei tiedä tuleeko enää koskaan sitä imettyäkään. Tykkäsi kovin.
        Siitä sitten vaan molemmilta loputkin vaatteet pois ja kontilleen matolle. Liukuvoidetta ei ollut talossa ja hieman pelkäsin jo että jää saamatta, mutta ratkaistiin asia siten että rasvattiin sekä kulli että reikä ihan ihoöljyllä. Hyvin upposi, eikä kauaakaan kun rytmikäs pumppaus alkoi. En tiedä mitään sen kiihottavampaa kuin se kun kaveri venyttää kannikoita erilleen ja työntää ensimmäisen kerran sisään. Aaah... Oli aika kiimassa koska kauaa ei tosiaan jaksanut nussia vaan jo hetken kuluttua veti kullin pois ja ruiskutti kuumat spermat mun selkään. Me ei olla koskaan käytetty kortsuja mutten halua että tulee mun sisään. Otti sitten vielä mun aisasta kiinni ja pienen runkun jälkeen lensi multakin kuumat ruiskeet lattialle.

        Sovittiin että nähdään taas lähiaikoin, mutta kyllä taas varmaan useamman vuoden saa kärvistellä ennenkuin taas saan perseeseeni ihanan patukan.


      • Vanhat suolat
        12345632 kirjoitti:

        Kumma miten sattuikin, tuo mainitsemani kaveri otti taas pari päivää sitten yhteyttä ekaa kertaa tuon viime kokemuksen jälkeen josta siis jo useampi vuosi aikaa.

        Eipä siinä kummempia, sovittiin viestein tapaaminen mun luokse. Viestit eivät sisältäneet mitään vihjailuja seksin suuntaan joten hieman mietin miten tässä käy. Pelko osoittautui turhaksi.

        Siinä kahvia juodessa juttu alkoi eksymään vanhoihin ja tämä jätkä kaivoi yllättäen kullin esiin. Oli jo aika kovana, kai koko päivän haaveillut tästä. Eipä siinä mitään muuta kuin polvilleen lattialle ja kaverin ase suuhun. Tuntui aika hyvältä imeä pitkästä aikaa oikeaa kyrpää. Annoin oikein kunnon imut kun ei tiedä tuleeko enää koskaan sitä imettyäkään. Tykkäsi kovin.
        Siitä sitten vaan molemmilta loputkin vaatteet pois ja kontilleen matolle. Liukuvoidetta ei ollut talossa ja hieman pelkäsin jo että jää saamatta, mutta ratkaistiin asia siten että rasvattiin sekä kulli että reikä ihan ihoöljyllä. Hyvin upposi, eikä kauaakaan kun rytmikäs pumppaus alkoi. En tiedä mitään sen kiihottavampaa kuin se kun kaveri venyttää kannikoita erilleen ja työntää ensimmäisen kerran sisään. Aaah... Oli aika kiimassa koska kauaa ei tosiaan jaksanut nussia vaan jo hetken kuluttua veti kullin pois ja ruiskutti kuumat spermat mun selkään. Me ei olla koskaan käytetty kortsuja mutten halua että tulee mun sisään. Otti sitten vielä mun aisasta kiinni ja pienen runkun jälkeen lensi multakin kuumat ruiskeet lattialle.

        Sovittiin että nähdään taas lähiaikoin, mutta kyllä taas varmaan useamman vuoden saa kärvistellä ennenkuin taas saan perseeseeni ihanan patukan.

        Olin työmatkalla Vaasassa. Yövyin muutaman yön Hotelli Valloniassa ja minulla oli hyvä, saunallinen huone. Eka iltana aterian jälkeen istuskelin drinkin kanssa pöydässäni hesaria tutkien, kun olkapäähäni läjäytettiin! Edessäni oli nuoruuden ystävä joka siinä iloisesti ja nauraen tervehti. Pyysin häntä pöytääni istumaan ja alkoi rattoisa vanhojen muistelu. Hänen käydessään vessassa, muistelin, kuinka olimimme poikasakilla porukassa runkkailleet ja myös toisiltamme. Jotain tuntui värähtävän nivusissa.
        Hänen palattuaan pyysin häntä huoneeseeni kylpemään, sillä hänellä oli pienmpi huone ilman saunaa. Jääkaapissa minulla oli jo juotavaa valmiina, sillä olin juuri tullut ruotsista ja mukana oli laivajuotavaa aika reilusti. Kaveri käväisi huoneessaan ja saapui pian takaisin. Niinpä sitten vaatteet pois ja löylyyn. Sauna oli oli todella pieni, mutta olimme aika pieniä mieheksi molemmat, joten sijaa löytyi. Viina oli jo noussut hiukan päähän ja juttelimme kaikenlaista ja lopulta tarinat menivät seksiin ja perhesuhteisiin. Molemmat olimme naimisissa, mutta hänen kysyessä suoraan, että olinko harrastanut seksiä miehen kanssa, jouduin vastaamaan kieltävästi, mutta kun hän kysyi haluaisinko kokeilla uudestaan, vastasin myöntävästi ja otin samalla suoraan kiinni hänen jo nyt seisovasta kalustaan. siinä ei paljoa tarvittu. Tilan ahtauden vuoksi nopea suihku ja vuoteelle kierimään.
        Oli ihanaa tuntea mies suussa!!! Lopulta myös anuksessa. se oli oikein nautintojen yö. Olimme siinä hotellissa muutaman päivän ja yöt huoneessani. Viimeisenä yönä hän kertoi, miksi oli pistäytynyt omassa huoneessaan ensimmäisenä saunailtana. Hänellä oli nimittäin ollut vaimonsa alusvaatteet omiensa alla! No minulla ei ollut asiasta kokemusta, mutta sinä yönä minulla oli tyttöpoika vuodekavarinani kuitenkin. Huomasin sen lisäävän himoani ja vieläkin kaipailen päästä tapaamaan tätä ystävääni. Olemmekin sopineet, että keksimme yhteisen "työmatkan joskus myöhemmin".


      • Anonyymi
        123345 kirjoitti:

        Ja jatkona, eipä haitannut jos bileistä ei kummankaan kainaloon tarttunut tyttöä. Kun panetus oli kuitenkin kova, mentiin milloin mihinkin kellarikoppiin nussimaan paineet pois. Joskus oikein toivoi ettei kumpikaan onnistuisi tuossa naisten iskemisessä ;)

        Eipä silti. Nyt lähempänä kolmeakymppiä en ollut kamua nähnyt vuosiin. Muistot olivat silti hyviä. Pari vuotta sitten sovittiin että nähdään pitkästä aikaa ihan kahvin merkeissä. Kyllä sen nyt tiesi....
        Puoli tuntia siitä kun tämä jamppa astui kämppään sisään olin jo lattialla nelinkontin ja kaveri veti perseeseen oikein antaumuksella. Vieläkin vatsanpohjasta nipistää kun muistelen sitä.

        En pidä itseäni homona mutta kyllä se vaan joskus on pakko saada kyrpää.

        mulla oli nuorempana yx kaveri joka valitti ettei oo saanut keneltäkään kun on niin iso sanoin näytä juma miten voi 18v olla kosketin kädellä koveni oli varmasti yli 20cm ja paksu lupasin samantien antaa vaseliinia kaluun kyllä sattu mutta meni se peppuuni pohjaan laukesin hetkessä ja niin hänkin halusin heti uusiks imut ja ratsaille nyt kesti kauan tavatessamme nykyään etsimme heti paikan ja saan peppuuni suurta molemmat ukm


    • avfbvswd

      Alkaa perkele panettamaan kun näitä lukee. Itselläkin tuli nuorempana touhuttua kaikenlaista poikain kanssa, sittemmin jäänyt väliin ja siirryin naisiin. Näin aikuisena ei oikein osaa edes panoseuraa miehistä hakea. Kai sitä netistä jotain voisi löytyä.

      Kumma juttu miten sitä pitää itseään heterona mutta takaraivossa kutkuttaa ajatus kokeilla taas miehen kanssa touhuamista. Siitä fantasioiminen kiihottaa jopa enemmän kuin naisten ajatteleminen. Tykkäisin olla nimen omaan se joka ottaa.

      Ainakin villissä nuoruudessa tuntui hyvältä kun joku satunnainen heppu veti perseeseen pienessä kännissä jossain kotibileiden loppupuolella kun jengi oli jo sammunut ja oksenteli. Teininä loppujen lopuksi melkein kaikki jätkät on ainakin vähän homoja. Eipä moni kieltäytynyt jos kukaan ei nähnyt ja lupasin imeä melasta mehut. Ei sitä osannut hävetä silloin. Moni suostui sitten pienen imemisen jälkeen nussimaankin.

      • Imetty

        Meillä on vaimolla ollut aina vapaat kädet touhuta, kuten hän haluaa. Itse, vähän ylipainoisena olisin halunnut verestellä nuoruusajan muistoja, kun poikien kanssa leikittiin. netissä saa runkkukamaa, mutta kun oikeasti yrittää, ei se ihan niin helppoa olekaan. Sitten oonisti. Vaimo oli tuonut rakastajansa meille, kun luuli minun viipyvän työmatkallani vielä pari päivää. meniin kotiin, juuri kun heillä oli kova rakastelu käynissä. Eivät edes kuulleet minun saapumistani.
        Katselin pitkään heitä ja runkkasin makuuhuoneen ovenraossa. Lopulta kai kuulivat äheltämiseni. Vieras säikähti ensin ja lujaa, mutta kun vaimo rauhoitti häntä, samalla kun minua halaten pyysi minut mukaansa vuoteeseen. Siinä nussittiin muijaa yhdessä ja kun vaimo pyysi meitä näyttämään millaista miesseksi on, emme epäröineet, vaan hakeuduimme toistemme syliin, vaimon kiihottaessa ja pyytämässä mitä erilaista tekisimme hänen edessään.
        Silloin sain kyrpää oikein kunnolla ja vieraasta tuli usein nähty mies kotonamme. MYös silloin, kun vaimo rakasteli muualla. Oli todella ihana kokemus tunte paksu kulli suussa monien vuosien jälkeen.
        Kun oikein yrittää, ehkä se onnistuu.


    • mies71gt

      Mulla oli poikasena yks juttu; Tuttu poika halus panna mua, mutta häiriö keskeytti eikä mitään tapahtunut.

      Sitte olin yötä toisella kaverilla, jonka oli illan aikana pakko "vähän keventää". En osallistunu toimitukseen mitenkään, mutta yöllä oli pakko itse runkata. Kun kaveri huomas, jäi sekin sitte.

      Teini-iässä aloin harrastaa pepun stimuloimista, milloin milläkin samalla kun onanoin.

      Nyt aikuisena olen alkanu haaveilla näistä jutuista lisää, vaikka seurustelenkin naisen kanssa.

      Olis kiva kokeilla...

      • Siutai

        Nyt seisoo lahjakkaasti, tunnen olevani samoilla aalloilla. Kaikki kostuu, suu odottaa. Kumarrun eteenpäin ja odotan jotain lämmintä koskettavan anustani. Miten ihmeessä pääsisimme yhteen.


    • EvilGirl

      Tosi kiva lukea täältä, että näinkin moni mies suhtautuu tällä tavalla poikaseksiin! Itse olen tyttö ja minulla on ollut jo pitkään fantasiana päästä näkemään kaksi miestä yhdessä, mutta luulin että sellaisia heteromiehiä ei löydy, jotka suostuisivat seksiin toisen miehen kanssa.

      Mukava havaita, että voin joskus ehkä jopa päästä toteuttamaan tämän fantasiani ja nähdä joskus kaksi miestä yhdessä! :)

      • Anonyymi

        Evilgirl sä puhut asiaa mä olen mies ja haluaisin että toinen mies ottaa ensin mun kyrpää suuhunsa että multa tulee sperma sitten mä ottaisin minä taas tämän toisen kyrvän suuhuni luulen että sinä tässä vaiheesa olet niin kiimainen että klitorisi on kuuma ja haluat naida meidän miesten kanssa missä tämä voisi tapahtua??


      • Anonyymi

        osallistuisitko itse


    • Haluttaa kyllä...

      Olen itse 14v ja ei pahemmin ole kokemuksia tästä :( Yhden kaverin kanssa on tullut jtn tehtyä, mutta hän on minua nuorempi, pikku kikuli :S Monet kaverit selvästi haluavat kokeilla, mutta uskollus puuttuu! Tulee joskus puhuttua pervoja kaverien kesken esim. ''joo runkataan :D'', mutta siihen se tuntuu jäävän, ei uskolletakaan mennä pidemmälle. Yhden kaverin kanssa puhun koko ajan pervoja ja kerran koskin häntä jalkojen välistä ja hiplattiin vähän toisiamme, mutta paikka ei ollut sopiva edetä pidemmälle ja siihen se jäi :D:d Ehkä tänä kesänä päästään pidemmälle! Siitä jätkästä ei kyllä ota täysin selvää esittää ettei muka halua, mutta haluaa kuiteskin:D Ite haluasin ottaa suihin ja jne....ehkä joku päivä! Pakkohan se nyt on kokee

      • Kaverinkanshauskempa

        Ihan "vakavampaa" kaverin kans runkkailua ei ollut ennen kuin vasta 18v, kun ihan heterokaveri kerran pyysi kokeilemaan housujensa sisään autoreissulla, että hän on ihan posliini ja "kommandona". Isokaluinen kaveri, sen tietysti olin tiennyt jo kauan, mut en ollut päässyt kokeilemaan.

        Siitä se sitten lähti. Kyl niitä krapula-aamuja opiskeluaikaan tulee ikävä :) Usein runkkailtiin puhelimessakin, kun kaveri oli jo naimisissa. Ja saunailloissa usein tietysti. Joskus jopa ihan härskisti, kun vaimo meni nukkumaan, niin pikkukännissä runkattiin alakerrassa. Joskus kun olin yötä, kuulin aina kun kaveri runkkas aamulla ennen töihin lähtöä... ei sopinut vaimolle aina aamupanot.

        Monta kertaa hän vaan halusi nähdä mun runkkaavan paksu kaluani ja nähdä, kun laukean... Mukavia muistoja on jäänyt ja kyllä tekis mieli taas päästä saunomaan niitä aikoja muistellen.


      • dddfghfgh

        Mäki oon 14, mutta mulla ei oo mitään tälläseen liittyvääkään. Mun kaikki kaverit vaikuttaa kauheen homofoobisilta.


    • GiimaBoy

      Olen itse olessani 15 kokeillut noin 8-11 vuotiaita ja hetki sitten yhtä 15 vuotiasta.. Kivaa se on ollut ja oppinut pitämään munasta ja etenkin pikkupoikien munista.

      • Se on niin kivaa

        Itsekin olen 15v ja kokeillut jotain 11 vuotiaan lapsuuden kaverini kanssa kesällä, nyt hän kai taas tulee tänne päin (asumme eri paikkakunnilla) eli pääsee imemään hänen pikku kikuliaan ja hän saa runkata ja imeä isoa kulliani, tosin kesällä hän imi vain niin, että nahka oli terskan päällä, joten eihän siitä mitään orkkua tullut, ei halunnut spermojani suuhunsa. Ja hinkkaisimme toisiamme, kulli vasten pyllyä ja pippelit vastakkain jne. Mutta kaikista ikimuistoisin hetki oli kun minä runkkasin ja hän hinkkasin pikku kikuliaan pyllyäni vasten ja runkkasi kulliani --> laukesin, ahh...jos nyt pääsisi vetämään häntä pyllyyn ja hän voisi ottaa kunnolla suihin kun viimeksi ei ihan onnistunut kun päästiin vasta vauhtiin ;)


      • Anonyymi

        Pedo


    • Kikkeli leikit.

      Moi itse olen harrastanut nuorempana niin sanottuja kikkeli leikkejä, serkkuni kanssa olimme silloin 12-13 vuoden ikäisiä. Runkkasimme ja imimme toistemme kikkeleitä, minusta oli tosi kivaa imeä serkkuni käyrää kikkeliä. Myöhemmin noin 25 vuoden ikäisenä olin kaverini luona kylässä, joimme ja saunoimme siellä. Kaverini sammui olohuoneen sohvalle ja sen kulli näkyi kylpytakin sisältä. Minua kiihotti kovasti kaverin kulli, minun oli pakko tarttua kulliin ja runkata kaveriltani spermat ulos. Runkkasin myös itse kun olin mennyt nukkumaan. Jälkeenpäin tietysti minua nolotti koko homma, enkä ole myöskään uskaltanut mainita siitä kaverilleni.

    • mukavia aikoja nekin

      Kikkeli leikit kuuluvat, suurimmalla osalla pojista, seksuaaliseen kasvuun 11-18v. iässä. Eikä ne kenestäkään homoa tee.
      Itsekkin runkkaillut ym.velipojan, serkkupoikien ja kaverien kanssa.

    • Kivoja kokemuksia.

      Minä kokeilin poikien välisiä juttuja jo hyvin nuorena serkkuni ja naapurin pojan kanssa. Aluksi kokeilut olivat vain kikkeleidemme tutkimista, huomasimme pian serkkuni kanssa että kikkeleiden koskettelu ja tutkiminen tuntui kivalle. Naapurin pojan kanssa opin runkkaamaan ja imemään kikkeliä, naapurin poika oli minua useamman vuoden vanhempi. Pojalla oli jo täysi kokoinen miehen kulli joka oli suonikas ja tosi käyrä, imin usein hänen kullista spermat. Poika tykkäsi myös imeä tuppikikkeliäni ja hän kertoi minulle että häntä kiihotti kovasti nuorten poikien kikkelit. Emme kuitenkaan tehneet muuta kun runkkaus ja imu juttuja, touhusimme kyseisiä juttuja muutaman vuoden ajan ja muutin sitten ammattikouluun eripaikkakunnalle. Serkkuni kanssa olemme runkkailleet vielä yhdessä kun olen käynyt hänen luonaan ja olemme olleet kahden.

    • 15v kokeilija

      Poikaseksikokeiluista...käytittekö kumia kun harrastitte esim. peppuseksiä? Haluaisin tietää ;)

      • poskeen vaan

        Nuoruuden panokaverini oli neitsyt kuten itsekin, ennen kuin siis nussittiin toisiamme. Eli emme tästä syystä käyttäneet.

        Ah sitä teinipoikien kiimaa


      • Jäbä18v

        Itekku pääsin panee toista jäbää niin ei siinä mitään kortsua tarvinnu, suihiototkin meni ilman ku tiedettiin kummankin olevan ihan terve ;)


      • Silloin nuorena

        Minä kokeilin kaverini kanssa peppuun panemista, olimme varmaan 13–14 vuoden ikäisiä. Meillä ei ollut kortsuja, emme uskaltaneet ostaa niitä mistään. Emme myöskään olisi tarvinnut niitä, koska touhuilimme vain keskenämme. Peppuun paneminenkin oli aluksi hankalaa, ennen kun hoksasimme käyttää kaverini äidin käsivoidetta liukasteena. Harrastimme touhuilua muutaman vuoden ajan, kaveri muutti ammattikouluun eri paikkakunnalle ja touhuilu loppui siihen. Olen nyt vanhempana miehenä, käynyt hänen luonaan kylässä ja muistellut kaverini kanssa, noita poika vuosien juttuja.


      • Anonyymi

        Mistä kuvittelisit nuorten kudien saaneen kumeja? Paljaalla kullilla tuolloin touhuttiin


    • Olen kerran saanut

      Kyllähän täällä on tosiaankin todella kalua kovettavia kertomuksia miesten välisestä seksistä ;)

      Itselläni nämä miesten välisen seksin kokemukset ja mielenkiinto yleensäkin siihen on herännyt vasta "varttuneemmalla" iällä, 30

      Vasta kerran olen ihan oikeasti antanut peppua, saanut juuri passelin kokoista oikeaa miehen kyrpää peppuuni, ja täytyy myöntää, että kokemuksena tai oikeastaan tuntemuksena se oli aikas "vekkuli", paremman sanan puuttuessa ;)

      Varsinainen peppuun saaminen, kun mies oikein kunnolla ja innolla, mutta kuitenkin sopivan hellästi nussi ja mut kovalla kyrvällään astui, tuntui oikeinkin mukavalta ja kiihottavalta, mutta valitettavasti vain sitten laukeamisen jälkeen, mikä on harvinaista kaiketi että mies laukeaa kun saa toiselta mieheltä kyrpää peppuunsa, ainakin heti ensimmäisellä kerralla, en tiedä, tuntemukseni ja oloni eivät sitten olleetkaan kovin "mairittelevia"... =(
      Olisikohan kuitenkin ollut parempi jättää se "vain" fantasioinnin asteelle, en tiedä...

      Eli silloin se jäi vain siihen yhteen kertaan...

      Toisaaltas, mieli on kyllä tehnyt monestikin "uusia" tuo muutoin niin kiva kokemus, harmi vain että tämä mies joka mulle sen ensimmäisen kokemuksen antoi, oli liian "lääppivää" tyyppiä muutoin, koska sellaista en pidä... ei mitään hellyyttä vaan paneminen panemisena =O) Siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu kuin miehet keskenään naivat...

      Olen yrittänyt netistä löytää muutoin vastaavanlaista kaveria kuin tuon kokemuksen antanut oli, mutta kyllä se on kuin yrittäisi neulaa hakea ja etsiä heinäkasasta... monen monituista tyyppiä siellä on liikkeellä... valitettavasti.

      Mut vielä kun löytäis uudestaan sellaisen sopivan härskin miehen, jonka eteen mennä kontalleen pyllistämään ja pääsis uudestaan kokemaan sen tunteen, kun oikea miehen Kyrpä liukuu ihanan hitaasti hyvin liukastettuun peppuun ja painuu sulkijalihaksen taakse, aina miltei kahvaa myöten ;-) ja aloittaa ihanan naimisen, niin että litinä ja maiskahtelu vain kuuluu...

      • Olen kerran saanut

        Sellainen vielä, että vaikka täällä Suomi24:ssä (ainakaan tällä keskustelupalstalla) ei seuraa varsinaisesti haettakkaan niin josko joku tuollainen kuvailemani mukava ja sopivan härski kaveri (30...40 ) täältä Pirkanmaalta sattuisi tätä keskustelua lukemaan ja olisi asiasta kiinnostunut, niin etsihän ilmoitukseni sieltä ehkäpä suosituimmasta nettitreffipalvelusta ;-) ja ota yhteyttä...

        Onhan se tietysti aikasmoinen "heinäkasa" ja tarjontaa/ilmoituksia on laidasta laitaan, mutta josko sen mun ilmoni sieltä löytäisit ja ottaisit yhteyttä niin "palkinto" voisi sitten olla sen mukainen =))


      • saman kokenut

        Joo, mullakin oli ekojen kokemusten jälkeen jotenkin sellainen häpeällinen tunne, näin paremman sanan puutteessa. Niin kuin olis jotenkin nöyryytetty tai tehnyt väärää. Ja sitä oli jotenkin töykeä sille aisaheikille joka oli juuri ihanasti pannut peppuun.

        Kun sitten useamman kerran paneskeltiin ja saman hemmon kanssa niin sitä vähän rentoutui ja saattoi jo vähän "tyttöilläkin" panon aikana. Siis sellaista pornojuttua, ääntelyä ja sen sellaista siinä kun naitiin. Tuntuu tosi hassulta panon jälkeen mutta siinä kiihottuneena kun olet oikein nöyränä toisen edessä kontillasi ja naidaan ihanan kovaa niin suusta pääsee kaikkea sellaista kuin: pane mua, nai lujempaa, anna sitä kyrrpää vitun mulkku ym. :)Jälkeenpäin sitten nolotti nuo omat heitot.

        Olis varmaan helpompi antautua tilanteen vietäväksi jos olis ihan tuntematon panokaveri. Tuo kenen kanssa aikoinaan naitiin oli tuttu jo ennestään. Meillä oli osittain sama tuttavapiiri ja tunnettiin jo muutama vuos ennen seksiä niin ehkä oli jotenkin sitten vaikea olla sellainen lutka kuin oli haaveillut...

        En itsekään tykkää mistään hellyydestä miesten kesken vaan sen pitää olla sellaista likaista ja aika pornon ronskia seksiä. Muna puoliväkisin suuhun ja pannessa läiskiä perseelle avokämmenellä. Hassua sinänsä koska haluan olla nimen omaan se jota pannaan...


      • ukko..

        olis kivaa,alkoi kovoon kun lukee näitä!


    • Kylläpä halut taas nousi pintaan kun näitä lueskeli :) Itsekin kokeilin nuorempana (14-17 vuotiaana) vuoden vanhemman jätkän ja sen pikkuveljen (silloin n. 9v) kanssa kaikenlaista, ihan imemistä, runkkaamista ja yritettiin peppupanoakin melkein aina, mutta eipä meidän munat tiukkiin teinipeppuihin mahtunut, joten piti tyytyä pakaroiden väliin nylkyttämiseen. Paitsi se kaverin pikkuveljellä kun oli vielä sen verran pikkuinen pili että se mahtui kyllä peppuun ja se vasta kiihotti kun poika nylkytti lantiotaan peppuani vasten. Monesti tuli runkattua muistellessani pojun ihanaa timmiä kroppaa ja pikku peppua.

      Kyllä nykyisinkin olisin mielelläni jonkun nuoren jampan kanssa, vaikka edes opetusmielessä, jos vain halua löytyy, yhteyttä saa ottaa jos kiinnostaa. :)

      • ....................

        Kokeilkaa mun puolesta muuten mitä vaan, mutta miksi näille tälläisillekin postauksille jossa 17-vuotias on pannut 9-vuotiasta tai kuten jossain ylemmässä postauksessa, 15-vuotias pannut 8-11-vuotiasta, on hirveä määrä tykkäyksiä?? Sehän menee selkeästi jo pedofilian puolelle, 9-10-vuotias on ihan lapsi vielä ja vielä enemmän 15-17-vuotiaaseen hyväksikäyttäjään verrattuna!

        On se kumma, kun muuten tuollaisen ymmärtäisi kuka tahansa tervejärkinen ilman mitään mukinoita hyväksikäytöksi, mutta kun onkin kahdesta miespuolisesta kyse mies/tyttö -vastakkainasettelun sijaan, se onkin vain "ihanaa poikien välistä seksiä" jolle vaan plussaillaan...


    • Naapurin Poika.

      Minä olin 14-15v ikäinen, kun naapurissa asuva vanhempi mies opetti minut miesten välisiin touhuihin. Katselimme usein Gay-lähtijä joita mies oli hankkinut Saksasta, hän ajoi rekkaa ja kävi usein siellä, hänellä oli myös joitain Gay videoita. Istuimme vierekkäin ja hän näytti lehdistä kuvia joissa miehet ja pojat touhuilivat keskenään. Kuvat olivat tosi kiihottavia ja saivat kikkelini seisomaan, varsinkin eräs sarjakuvalehti jossa oli nuoria poikia. Runkkasimme samalla toisiamme, mies kertoi että häntä kiihotti kovasti kikkelini. Itseänikin kiihotti runkata aikuisen miehen isoa kullia, oli myös upeaa nähdä kun hän laukesi ja kulli ruiski suuren sperma lastin. Mies opetti myös imemään kullia ja imimme toisiamme monesti sängyllä 69 asennossa. Mies muutti jonkin ajan kuluttua toiselle paikkakunnalle, mutta noilta ajoilta on jäänyt tosi kivoja muistoja.

    • Kesällä 82.

      Kiihottavaa on lukea kirjoituksianne, muistan kun pikkupoikana näimme kaverini kanssa runkkarin. Kuljimme erästä polkua joka johti uimarannalle, huomasimme pusikossa miehen. Pysähdyimme ja luulimme miehen olevan kusella, kun katsoimme tarkemmin, huomasimme että mies runkkaa. Aloimme nauramaan ja kaverini juoksi pois paikalta, itseäni kiinnosti miehen touhuilu ja katsoin hänen runkkauksena loppuun asti. Oli tosi jännää katsella toisen runkkaamista, muistan myös kuinka mies kääntyi ja antoi esitykselleen paremman näkymän. Lopussa mies ruiski suuren spermalastin pensaan oksille, itseltä ei vielä silloin tullut spermaa. Kävin miehen runkkaus paikassa myöhemmin ja tutkiskelin silloin ensimmäisen kerran spermaa, jota oli jäänyt pensaan lehdille. Runkkasin myös itse illalla huoneessani ja muistelin mielessäni tuota tapahtumaa.

    • Normaalia kokeilua.

      Nuorempana tuli kokeiltua kaikenlaisia juttuja erään kaverin kanssa. Löysimme pornolehtiä yhdestä autiotalosta, lehtien joukossa oli muutama homolehti. Katselimme lehdissä olevien miesten kulleja ja vertailimme niitä omiin kulleihimme. Näimme myös silloin ensimmäisen kerran tummaihoisen miehen jätti kullin kun se oli täydessä seisokissa. Muistan että silloin oli sensuuri ja akti ja yhdyntä kuvat oli peitetty mustalla palkilla. Mutta pelkät kulli kuvat olivat vapaasti nähtävinä ja ne olivat jännän näköisiä. Piirros ja sarjakuvissa näkyi kun kulli oli naisen tai miehen sisällä, kuvissa näkyi myös suihin otto. Runkkailimme kun katselimme noita lehtiä, runkkasimme myös toisiamme sekä kokeilimme myös miltä kullin imentä tuntuu.

    • ma-va

      Ite oon nuorenapoikana imenyt kolmen eri serkkupojan munaa, nielin usein spermat ja ne nieli joskus.. Nyt seurustelen tytön kanssa ja haluaisin ihan älyttömästi imeä mun tyttöystävän pikkuveljen kullia! Tää pikkuveli on mun hyvä kaveri ja oon jo kerran melkein päässyt imemään sen kullia kun nukuttiin vierekkäin, se anto kielellä koskettaa sen ihanaa, karvasta kyrpää.. Onko ideoita miten voisin kertoa haluni hänelle?

    • GirlBoy

      Jo 12-13 vuotiaasta saakka leikimme kavereiden kanssa milloin missäkin. Saunasta se alkoi, missä esittelimme toisillemme pippeleitämme. Lopulta runkkasimme toisltamme ja siitä ei imemiseen ollutkaan pitkä matka. Varsinaista naintihommaa emme aloittaneet kuin ehkä siinä viisitoistavuotiaana. Kerran menin kaverin luona käymään, mutta hän oli lähtenyt äitinsä kanssa mummolaan ja silloin kverin isä pyysi minua saunakaverikseen. siellä jonku aikaa juteltuamme, hän alkoi kyselemään seksistä ja sanoi nähneensä minut kaverini kanssa söngyssä. Eipä siinä muuta. Kulli jysähti pystyyn ja mies alkoi imemään minulta. Spermat ruiskusivat nopeasti hänen suuhunsa. Saunan jälkeen makkariin. Siellä hän kysyi, että voisinko olla hänen tyttönään sinä yönä? Empien lupasin ja hän haki vaimonsa alusasuja minulle, otti yhdet itselleenkin ja silloin sain aikuista miestä anaaliin. Sitä tyttöilyä riitti pitkään sen jälkeen, vaikka olin minä kaverinikin kanssa, joka myöhemmin sai tietää isänsä ja minun suhteesta. Jännää ja kiihottavaa aika se oli. Vieläkin himot hyrrää, kun niitä ajattelen.

    • Poika naapurista.

      Oli kiihottavaa lukea kirjoituksesi Girlboy, minulla oli nuorena melkein samanlainen kokemus. Asuimme äitini kanssa kahden, vanhempien eron jälkeen. Kerrostalo jossa asuimme, oli naapurinamme keski-ikäinen mies, hän asui yksin. Äiti ja minä tutustuimme tuohon mieheen, sain usein koulun jälkeen mennä hänen luokseen odottamaan äidin kotiin tuloa. Miehellä oli videot joita katselin ahkerasti, meillä ei vielä siihen aikaan ollut varaa video laitteisiin joten vuokrasin usein videoita joita katselin miehen luona. Saunoin myös miehen kanssa hänen saunavuorollaan, koska en halunnut saunoa enää äitini kanssa. Mies kyseli minulta tytöistä ja seksistä, hän myös kertoi omista seksikokemuksistaan jotka kiinnostivat minua. Kerran kun olimme taas saunassa ja istuimme lauteilla, mies kertoi eräästä naisesta, jonka kanssa hän oli ollut jonkin aikaa. Mies sanoi, että häntä kiihottaa muistella nuoruus aikaa. Silloin huomasin miehen seisovan kyrvän, mies kysyi että seisooko minulla kikkeli ja joko olen runkkailut. Kerroin että kyllä kikkelini seisoo ja olen jo runkkaillutkin. Mies otti kyrvästään kiinni ja alkoi runkata, hän sanoi että minäkin voin runkata jos haluan. Katselin miehen touhua ja se kiihotti minua, joten otin kikkelistäni kiinni ja aloin myös runkata. Mies katsoi kikkeliäni ja kysyi sisiko hän koskea kikkeliini, joka oli hänen mielestään komea sekä iso ikäisekseni. En osannut ja kerinnyt vastaamaan kun mies kosketteli jo kikkeliäni. Mies sanoi että saan koskea ja runkata hänen kyrpäänsä, otin miehen kyrvästä kiinni ja se tuntui tosi suurelta kädeltäni. Jonkin ajan kuluttua runkkasimme jo toisiamme, tuntui tosi jännälle runkata miehen kyrpää, myös miehen käsi tuntui kivalle kikkelissäni. Runkkaus ei kestänyt kovin pitkään ja laukesimme miltei samaan aikaan. Tuon sauna reissun jälkeen runkkailimme toisiamme usein, mies näytti minulle myös ensimmäisen kerran homo videoita. Muutama vuosi myöhemmin, harrastimme myös peppu seksiä sekä suihin ottoa. Asuin kyseisessä talossa armeija ikään asti, jonka jälkeen sain töitä, eri paikkakunnalta ja josta löysin itselleni saman ikäisen kaverin. Muistelen vielä nykyäänkin, noita poika vuosien aikaisia, seksi kokemuksia lämmöllä ja kaiholla.

      • Poikatyttönen

        Minä olin myös siinä viidentoista ikäinen. Asuin äitini kanssa, eikä minulla ollut mitään seksikokemusta, muuta kuin runkkaaminen ja äidin asujen lainaaminen. Tutustuimme naapurin mieheen ja rouvaan. He olivat oikein kivoja ihmisiä ja vierailimme heidän luonaan usein varsinkin kesäisin heidän mökillään. Sitten tämä pari erosi mutta kanssakäyminen miehen kanssa jatkui. Sain katsella hänen luonaan filmejä ja lehtiä ja me olimme ihan hyviä kavereita. Kerran hän kysyi, jos minua kiinnosti lähteä mökille kaveriksi remonttiin. saisin siitä vielä palkkaakin. sehän oli selvä. tentiin mporukalla mökillä kuistia ja ensimmäisenä iltana hän näytti makuupaikkani pienen alkovin, minkä vuoteelta siirsimme muutaman laatikon pois, joissa oli vielä ex- vaimon vaatteita, mitä hän ei ollut hakenut. Olin utelias ja availin laatikoita ja löysin sieltä ihan kivoja alusasuja, joita salaa koettelen ja runkkasin. Siinä vaan kävi niin, että mies tupsahti siihen, kun minulla oli rintsikat, sukat ja pikkuhousut yllä... Hänellä alkoi seisomaan heti ja runkkasimme eka kerran yhdessä silloin. Sen pitkän viikolopun sain olla hänen 'tyttönään' ja monesti myöhemminkin. Hän oli myös se joka nai minua ensimmäisen kerran.
        Myöhemmin, parin vuoden kuluttua, myös äitini sai tietää siitä, mutta sanoi vain harrastukseni olevan parempi, kuin raitilla juokseminen. Mukavia musitoja ne olivat ja kaipaan niitä kovasti


    • Elisabeth

      Kyllä sitä likkojenkin kanssa tehtiin porukalla koulun vessassa ja muualla.
      Ei se mitään sellaista rakkautta ollut ainoastaan, että teki namia.

    • igor

      Uimahallin höyrysaunassa 15 v kaveri kopeloi minua ja koitti saada pippeliä pyllyyni. En kehdannut laittaa vastaan olin n 12v.

    • et kehannut....

      Niikö Igor..

    • Joopajoo

      Ihan tavallistahan tuo poikien välinen on. Itsekin n 10 vuotiaana alkoi pari vuotta vanhemman naapurin pojan kanssa, jatkettiin monta vuotta. Lähinnä vaan runkkailtiin ja hierottiin itseämme toisiamme vasten. Parin muun kaverin kanssa tehtiin myös samaa.
      Nyt reilu nelikymppisenä muutakin ja pidemmälle menevää mieskokemusta on jo ehtinyt kertyä, toivottavasti myös jatkossa!

    • tosi.kovana

      Huh huh tässähän on kyrpä ihan kovana kokoajan kun näitä lukee ja pakko runkata samalla. Lisää näitä ihania juttuja! :p

    • norm.kasvuun kuuluva

      Näissä tarinoissa, tuolla heti alussa "Kavereiden kesken" kohdassa pippeli leikit on monta vastaavaa kertomusta, nuoruude pippelileikeistä.
      Ihan tavalliseen kasvuunhan ko. leikit kuuluvat poikien, kasvaessa.
      Itsekkin nuorena useasti veljen, serkkujen ja kavereitten kanssa tuli noita leikkejä harrastettua.

    • ex poika...

      Jep tuollahan niitä on "Kaverienkesken " osiossa pippelileikkien kohdalla. Sieltä löytyy omakin tarinani.

    • juyghy

      Kovat on jutut teillä. Muuten olisi vaikea uskoa näitä mutta kai niissä jotain perää on kun Kinsey ja muutkin niin kertovat. Ja missä muualla näkee näin paljon peukuttajia?

    • poikien leikit

      Lue pari kehtyspsykologian kirjaa, niin sieltä aukeaa.

    • justme5

      ite en oo ikinä mitään tällastä kokeillu ja oon nyt 19 mutta mieli tekis....ja ehkä vähän nuoremman kanssa...mutta tarkoitan nyt 17-18

    • Noin 9-vuotiaana parhaan 14-v kaverini kanssa kylpylässä ekan kerran. Porealtaassa ja höyrysaunassa hierottiin varovasti muniamme mutta ei sen kummempaa.

      Pari vuotta harrrastettiin kaikenlaista; julkisilla paikoilla toiselle runkkaaminen, kortsuleikit, naisten vaatteiden pukemista yms.

      Eipä tuosta mitään traumoja kummallekaan osapuolelle jäänyt. Hyvällä muistelen

      • Make ja minä

        Oltiin kuudennella ja parhaat kaverit, koulun jälkeen tavattiin missä milloinkin joko Maken kotona tai minun luona ja tietysti kaverin kanssa puhuttiin tytöistä ja seksistä ym. ja tietysti alettiin kokeilemaan miltä se kaverin kulli kädessä tuntuu ja kivaa se oli hyväillä ja runkata kaveria joka nautti kunnes laukesi käteeni sitten oli minun vuoroni ja pyysin Makea käymään mahalleen ja levittämään jalat, menin polvilleni hänen haarojensa väliin ja asetin kullini hänen peppuvakoonsa ja aloin höylätä kulliani Makea vasten, ei ollut liukastusvoiteita siihen aikaan mutta kyllä sitä tuli minulta sen verran että alko vaan paremmalta tuntua eikä kauaakaan kun sain ensimmäisen mahtavan orkkuni toisen pojan peppua vasten. Tätä hommaa jatkoimme muutaman vuoden kunnes kumpikin muutimme omille tahoillemme. Nyt vasta vanhempana olen itse saanut pari kertaa tuntea miehen kullin pakaroitteni välissä ja ihanalta on tuntunut kun mies on roiskinut lastin spermaa pyllyvakooni ja nostanut sitten satiinipöksyni ylös, ihanan märkä tunne ! Kun sais taas ja mielellään paksua !


    • kk55

      Lisää näitä!

    • osana kehitystä

      Tuoltahan niitä löytyy osiosta kaverien kesken ja sieltä kikkeli leikit. Poikien kikkelileikit ovat aivan normaalia kehitystä jossain ikäväheessa kun tutustutaan omaan sukupuoleen. Pojilla yleisempää kuin tytöillä.
      Ja on varmasti terveempää kuin mitä netin tai älypuhelimien ym. kautta välittyvä porno. Joka on luo vääristyneen kuvan seksistä ja seksuaalisuudesta, joka taas aiheuttaa myöhemmin turhia paineita.

    • Itse rupesin harrastamaan poikien kanssa kikkelileikkejä muistaakseni viidennellä luokalla eli joskus 12 ikäisenä kaverini ja sen 16 vuotiaan isoveljen kanssa. Isoveli näytti meille homolehtiä ja niistä otettiin mallia. Yleensä se tykkäsi istua kellarin rapuissa niin että toinen meistä imi sitä ja se itse imi puolestaan toista joka seisoi portailla sen edessä. Muistan nuo kellariin vievät raput vieläkin. Läikkiä ei jäänyt rappusiin kun meidän piti aina niellä isoveljen lastit. Saman hän teki meillekin. Touhuja jatkui monta vuotta kunnes kaverini veli lähti opiskelemaan lukion jälkeen Hesaan. Kaverini kanssa tavataan nykyään muutaman kerran vuodessa yleensä mökillä jossa meillä on aika villejäkin leikkejä. Molemmat olemme naimisissa eikä mitään traumoja jäänyt vaan ennemminkin päin vastoin.

      • Yläasteelle

        Yläasteelle menoa edeltävänä kesänä naapurin vanhemmat pojat valmensivat minua mopotukseen. Sellaiseen seiska luokalle tulevien kastejuttuihin. Oltiin paljon yhdessä ja aina tilaisuuden tulle pojat nussivat minua anukseen.
        Oli aikamoinen pettymys se odottamani mopotus. Tosin naapurin pojat tutustuttivat minut omille tutuilleen.


    • metukka3

      12-13 ikäisenä runkkailtiin serkkupojan kanssa,ei siis koskettu toisiimmme.Parikymppisenä tuli sitten kännipäissään muutaman kerran "ihan vitsinä" otettua parilta kaverilta suihin ei kummiskaan loppuun asti.Ja kaikki ollaan kyllä nykyään perheellisiä,mutta kyllä voisin vieläkin otta parikymppiseltä koolilla suihin mutta ei ole vaan rohkeus riittännyt ;)

    • Tädin tyttö(poik)

      Muistelen kaiholla kesää, jonka vietin tätini luona ollessani vasta kolmentoista ikäinen. Tädilläni oli pitkä sairaalamatka edessään ja pyysi minua miehensä seuraksi sinä kesänä. Saattelimme tädin yhdessä sairaalaan ja palattuamme lämmitettiin sauna. Saunassa tädin mies alkoi utelemaan minulta seksistä ja vähän ujostellen myöntelin jo runkkailevanikin. Hän esitteli omaa seisovaa kaluaan lauteilla ja pyysi minua näyttämään miten minä runkkasin. Ensin vähän arasti, mutta sitten jo vapauneemmpin tein sen, koska hän näytti mallia. Eihän siinä kauan mennyt kun jo spermat lensivät lauteille. Vähän häpeillen luikin suihkuun ja olin hiukan vaitonainen illalla. Nukkumaanmenon aika tuli ja lupasin nukkua hänen vieressään tädin paikalla. Huomasin siinä, kuinka vaatekomeron avoimista ovista näkyi suuret määrät tätiniihani alusasuja, enkä oikeastaan halunnutkaan laittaa vastaan, kun mies pyysi minua laittamaan yöksi tädin upean yöpaidan ylleni. Siihen vielä pikkarit ja olin myyty mies...
      Hän alkoi hyväilemään minua liukaan nylonin päältä ja kullini seisoo tosi kovana. Sitten häne nosti yöpaidan helmaa ylös ja veti pikkairien vyötärönauhaa alemmaksi. Hän hyväili kiveksiäni ja kulliani, kääntyen lopulta toisin päin ja silloin sain tuntea ensimmäisen kerran miehen huulet terskani ympärillä. MIKÄ TUNNE!! Hän alkoi imemään hellästi samalla kun hyväili reisiäni ja kullin juurta. Tunsin hänen sormeilevan anustani, enkä edes yrittänyt estää häntä kun hänen sormensa pikkuhiljaa työntyi sisääni... Voihkin valtavasta nautinnosta kun hän hyväili eturauhastani ja silloin tunsi spermojeni ryöppyävän hänen nieluunsa. Olin täydellisessä extaasissa! Sinä yönä sain imeä myös häneltä ja muutaman päivän kuluttua sain kokea hänen sauvansa sisälläni. Sen pari viikkoa mitä kahdestaan olimme. Olin pääasiassa pukeutunut tädin asuihin, joita sitten yhdessä pyykättiin pari päivää ennen kun tätini saapui takaisin kotiin.

      Yhtenä aamuna kun menin aamiaiselle, olin unohtanut pyyhkiä huulipunan huuliltani jolloin täti luonnollisesti huomasi sen. Siitä alkoi pitkä selvittely, minkä lopuksi täti vai kehui minua kauniiksi ja saisin jatkaa tyttönä olemista hänenkin aikana. Hän kertoi, että hänen ja äitini veli oliihan samaa maata, joten he olivat jo hyvin tottuneita asiaan. Siitä tuli ikimuistoinen kesä ja sen jälkeen monet kerrat myöhemminkin.

      • Anonyymi

        WAUUUUU hieno kokemus sulla!
        Suukot sinulle ja kullillesi!


    • 2+2

      Kerran kun olin yökylässä kaverin luona niin alettiin lukea pornolehteä. Tuli juttua runkkaamisesta ja kun kaveri tunnusti ensin harrastavansa sitä niin myönsin itsekin. Siinä sitten kaveri ehdotti runkkaamista. Runkattiin sen jälkeen monet kerrat yhdessä ja katsottiin kun toiselta lastit lentää. Kohta runkattiin toisiltamme ja otettiin suihin. Annoin myös panna. Tykkäsin antaa peppua, myös parille muulle kaverille annoin myöhemmin heidän aloitteesta. Olin tuolloin jotain 15-16v. Täysi ikäisyyden jälkeen onkin tullut oltua naisten kanssa.

      • YläkoulunMopotus

        Itsekkin sain ensimmäiset kokemukset yläkoulun pojilta. Kutosluokan jälkeisenä kesänä.


    • Olli 55v

      Itse harrastimme kavereiden kesken poikaseksiä 15 -- 16v.

      Samat kuviot ovat palanneet imutuksin ja runkuin nyt ikää 55 -- 65

      Makoisaa nautiskelua olemme nyt kaikki ukkomiehiä

      terv Olli 56v Kuopio

      • min9

        moi olen gay mies ja nyt en ole saanut pitkään aikaan ja haluaisin kokeilla noita mi
        tä sinäkin olet harrastanut joten se olisi mukava kokea


    • Kwieieje

      Up.

    • Matkarakastelija

      Kyllä tuli kavereiden kanssa aloitettua jo siinä kahddentoista ikäisenä ja usemman luokkakaverin kanssa runkkailtiin eri paikoissa. Useimmiten jonkun kaverin kotona, kun vanhemmat olivat poissa. sitten meni aikaa ja matkustelin paljon reissuhommissa. Kerra eräällä keikalla töitten jälkeen suihkussa työkaverini esitteli minusta kaluaan aika suoraan. Minuun päin kääntyneenä saippuoi sitä ja nosteli. MInusta se jo seisoikin osittain. Tunsin itsekin saavani vähän kohotusta ja unohduin katsomaan häntä. Kaveri virnisti hiukan ja alkoi sitten suihkuttamaan itseään. Asuimme samassa huoneessa sen viikon hotellissa ja illalla aterian jälkeen palattuamme hotelliin, huomasin kasan pornolehtiä hänen yöpöydällään. Hän ojensi minulle muutamia. Siinä oli tavallista heteroa, gayjuttuja ja myös she-male matskua. Minullahan jysähti pystyyn. Oltiin jo siinä kalsaressamme ennen yöpuuta ja kaveri alkoi hieromaan kulliaan siitä alushousujen päältä ja kysyi sitten jos halusin nähdä... Kurkku kuivana en vastannut, nyökkäsin vaan. Hän veti kulinsa vyötärönauhan alta ja alkoi vetelemän, katsellen koko ajan minua. Hän kehoitti minuakin ottamaan kulli käteen ja alkamaan runkkamaan hänen kanssaan. Sitten hän alkoi kyselemään, että oliko minulla mitään kokemusta miesten kanssa ja kerroin hänelle poikavuosien leikeistä. Hän jatkoi urkkimistaan, että jos vieläkin tekisi mieli? Nyökkösin ja hetkessä hän oli vieressäni sohvalla käsi kiinni kullissani. Siinä sain ensimmäiset imut vuosien jälkeen, kuten myös itsekin koko lastin nieluun. Siinä se keikka meni. Joka ilta imettiin ja naitiin. Sen jälkeen olimme aika usein yhteisillä keikoilla ja meillä meni todella hyvin.

    • JTR69

      Teininä tuli kokeiltua muutamankin luokkakaverin ja lähistön poikien kanssa. Ei kuitenkaan menty hyväilyjä ja runkkuja pidemmälle. Erityisesti Tarmo jäi mieleen, mua vanhempi isoveljen kaveri. Ja kulliltaan mua isompi. Tai ainakin luulen niin. Ei ole päästy vertaileen sen jälkeen.

    • 69blowjob

      Joskus 15-16v tuli useasti harrasteltua kimpparunkkausta erään kaverini kanssa. Myös 69 ja yksipuolista suihinottoa kokeilimme monasti. Ihan kivaa se tuolloin oli, mutta nyttemmin olen keskittynyt vain heteroelämään. Myöntää täytyy, että olisi ehkä yhä joskus kiinnostavaa kokeilla vastaavaa.

    • JouniPouniSellossaPanee

      Tuu Espoon Selloon, niin saat vastauksen. Jos jätkä näyttää sulle shortsien tai verkkareittensa alta näkyvän kiimaisen kyrpänsä kangasta vasten, se on valinnut sut seksiin kanssaan. Tuu vaan, ei tarvii enää muistella menneitä :-) Kyllä se rohkeutta vaatii, mutta itse otin yhden heistä (penistään näytti polvishortsien, kankaisten läpi) ja antoi heti! Neitsyys meni ja blondipoika "huora" kuten itse halusi itseään kutsuttavan on nyt suojeluksessani. Kaveriksi pystyin en pahaan ja ehkä joskus uudestaan. Mutta nyt on mentävä mulle olikin oma ikäluokka paras tai ainakin kokeilen ennen kuin palaan häneen.... NYYH! IHANAA! EN OLE NEITSYT ENÄÄ! MÄ PANIN POIKAA JA SE HALUSI SITÄ! TIESI MITÄ TEKI JA EN SATUTTANUT, SE NYT ON SELVÄÄ!

    • Yarin

      Huh!
      Mies, mihin sä menit? Juuri sä, jota hain Sellossa Espoossa, Leppävaarassa? Olin jo tulossa sun Saab 95 vihreä luokse. Sakke_psycholigal oli nimimerkkisi äsken, menit pois! Tulin omana itsenäni, kun en osannut tytöksi pukeutua vielä... Tyttöpoikana eli työksi pukeutuneena poikana mut halusit! Nyt on tyttövaatteet ostettu, tule Everstinkuja 4! Kirjauduin myös suomidate.ga/ sivustolle. Mun koneelle ei voi tulla viruksia sitä kautta, olen sen verran fiksu ;-) Entä sun? Vieläkö pitää tätä piiloleikkiä pitää yllä? Tulen tytöksi pukeutuneena ulos, kunhan tulet heti Everstinkuja 4 osoitteeseen vihreällä Saab 95 autollassi 2 tunnin sisään. Muutoin käytän seuraavan asiakkaan kanssa tätä itse maksamaani ja sinun haluamaasi asua. Sinä olet velkaa, jos tulet, mutta vain 198 euroa tästä asusta (saat panot kaupan päälle, kiitos kaupoista t, huuto.net).
      Otan sitten maksulliselta asiakkaalta hinnan pois, asu on sitten käytetty ja hinta pois 2000 eurosta!
      Tule nyt Sakke89 saisit ilmaiseksi kunnon poikapanon. Lupaan että et pety ja aikaa on vaikka 15 vrk sun kanssa ja sun ehdoilla. C´moon mulla on jo henkivartijalta kysytty lupa ja naamasi sille näytit (VITTU AHANA MIES)!

    • Runkkupoika

      Minua on runkattu ja kopeloitu niin pienestä pojasta kuin vain muistan. Ja olin oikein mielelläni heidän leluna, Mistä muualta olisin saanut rahaa ja tavaroita kuin itseni myynistä. Ei se meidän poikamme siihen kuole kun sen munat tarkistetaan mun vanhempani vain sanoivat ja nostivat mut pöydälle tarkistettavaksi. Eli multa lähti heti housut pois koivistani ja munani tarkistus oli vain heillä mielessä silloin. Mutta kun tuli uusi aamu ja mut laitettiin koulu tielleni olin minä iloinen poika. Kun oli
      mulla mania eli maksu välinettä minkä olin minä edellisenä päivänä tienannut heiltä.

    • 13-18v

      Itselläkin on ollut melkein tällainen hieno kokemus nuorempana ehkä n. 11 tai 12 ikäisenä. Parin kaverin kanssa oltiin saunassa ja he alkoivat puhumaan että saavat kullinsa seisomaan ilman käsiä. Hetken päästä pojilla olikin munat pystyssä ja sopivasti istuin heidän välissä niin alkoi itteäkin kiihottamaan. Mutta olin niin ujo kun oli just karvoja alkanut kasvaa niin en lähtenyt mukaan. Ja nyt kyllä ärsyttää todella paljon!! Haluan edelleen nyt 16v kokea tuon ihanuuden jonkun pojan kanssa. Raisiossa/ turun seudulla asun niin 13-18 v seuraa etin ;)

      • Kijmeish

        Onks kikki


      • 13-18v

        Mitä tarkotat kikillä 😅


      • 13-18v

        Eikun unohda toi äskenen viesti😅 ei ole mut onks sulla snapchat?


      • Anonyymi

        Oon 14


    • Kisahenkinen

      Kaverin kanssa oltiin teininä kilpailuhenkisiä. Meillä oli kokoajan pieni kisa kumpi on parempi eri asioissa. Yhtenä päivänä kaveri vaan sanoi että saa mällin lentämään nopeammin kuin minä. Sen kummemmin ajattelematta oli jo housut kintuissa ja muna kädessä. Kaveri vei sen kisan voiton. Se oli meidän ensimmäinen yhteinen runkaus mutta ei viimeinen. Piti vielä kisata kummalla lentää pitemmälle tai kummalta tulee enemmän spermaa. Kaikki oli varmaan vain syitä yhteiselle runkkaus hetkelle. Munan pituudesta ei kisattu koska kaverilla oli selvästi pitempi.

    • Nuoruudessani

      Olin jotain 15v ja kaveri vuotta nuorempi. Meillä oli tapana käydä silloin tällöin yhdessä saunassa ja ei siinä ollut mitään kummempaa,olimmehan saunoneet yhdessä jo vuosia. Itselläni kun alkoi murrosikä ja karvat ja muna kasvaa huomasin kaverin vilkuilevan munaani. Joskun kun saimme käsiimme pornoa niin aina jossakin välissä kaverin oli pakko käydä vessassa. Arvasin hänen runkkaavan sielä. Yhtenä saunomis kertana kaveri taas silmäili muka huomaamattomasti munaani ajattelin kokeilla saadaanko jotain aikaiseksi. Otin saippua sienen ja pyysin kaveria pesemään selkäni,tämä oli uutta. En aikaisemmin ollut tämmöistä pyytänyt. Kaveri otti sienen heti käteensä ja alkoi pestä selkääni. Sitten tapahtui jotain mitä en ollut suunnitellut. Oma munani kovettui sillä hetkellä kun kaveri aloitti pesemisen. Tarkoitukseni oli vaan testata alkaako kaveri yleensä edes pesemään selkää vai pitääkö se koko touhua homona. Nyt kaveri pesee selkääni ja mulla on muna kovana. Tottakai kaveri sen huomasi mutta ei tuntunut häiritsevän. Selkä tuli pestyä ja suihkun alla ollessani kaveri kysyy suoraan vedänkö joskus käteen? Kummemmin miettimättä myönsin. Seuraava kysymys oli voidaanko tehdä sitä yhdessä? Taas suustani pääsi myöntävä vastaus. Mentiin pukuhuoneen puolelle pitkälle penkille. Olisi voinut luulla että tilanteessa olisi ollut jännitystä mutta aloimme vain heti vedellä omia muniamme. Kaveri oli tilanteesta niin kiihottunut että jo muutaman vedon jälkeen sperma lensi jo. Kaveri katsoi minun touhuja joka sai minut vähän kiusaantumaan joka vaikutti kovuteeni. Munani alkoi veltostumaan. Ajattelin jo että saan muka orgasmin että pääsen tilanteesta pois. Kaveri kysyi voiko koskea munaani. Taas jostain tietämättömästä syystä vastasin myöntävästi. Kaveri otti munastani kiinni ja alkoi hiljaa vedellä esinahkaa edes takaisin. Olin taas samantien kovana. Kaverin vedellessä en kestänyt kauan ja munani jo sylki spermat ulos. Kaveri sanoi että oli jo pitkään haaveillut tämmöisestä tilanteesta. Emme koskaan tehneet muuta kun runkkasimme yhdessä. Joskus olen ajatellut olisiko kaveri suostunut suuseksiin mutta tämä jäi kysymättä. Nykyjään elämme tahoillamme perheellisinä miehinä.

    • 1996syntynytpoika

      Aina halusin kokeilla kaikenlaista lapsuuskavereideni ja luokkalaisten kanssa kymmenvuotiaasta asti. Ei koskaan rohkeus riittänyt kysyä, ja kaikki kaverinikin minä menetin huostaanoton myötä 14v. Neitsyyteni menetin 18-veenä jollekin kolmekymppiselle hepulle joka otti mut mukaansa kämpälle baarista valomerkin jälkeen, "muutamalle oluelle".

    • molderi

      Olin 14 vuotias kaverini luona hiihtolomalla ollessani kun huomasin hänen runkkaavan salaa peiton alla. Minulta pääsi suusta tahattomasti mölähdys: "vedät sä käteen"? Kaveri vastasi myöntävästi ja heitti peiton syrjään ja jatkoi estottomasti runkkaustaan. Minun oli pakko aloittaa myös runkkaamaan, niin kiihottavalle se näytti. Seuraavana iltana sama toistui, eli runkkasimme yhdessä, välillä toisiammekin. Kesken runkkauksen kaveri kysyi voisiko hän ottaa suihin minulta? En kieltäytynyt, sillä halusin kokea myös sen ja halusin imeä myös vuorostani kaverin kullia. Viikon aikana yritimme myös anaali yhdyntää, huonolla menestyksellä, ei ollut mitään mitä olisi voinut käyttää liukuvoiteena. Myöhemmin kyllä onnistuimme siinäkin. Tätä touhua harrastimme aina tavatessamme lomillamme, harmi vaan, että tämä jäi nuoruuteen. Nyt olemme tahoillamme naimisissa kumpikin.

    • Minulla vain yksi kokemus. Olin varmaan vajaat viistoista. Serkkuni perhe tuli Vaasasta kylään. Nukuin pari vuotta nuoremman serkkuni kanssa lattialle asetetuilla patjoilla siskonpedissä.

      Muistan kuinka yöllä kun serkkuni tuntui nukkuvan, hivutin vähitellen kättäni serkun peiton alle. Sydämeni takoi jännityksessä lujia lyöntejä.

      Käteni eteni vähitellen, jossain vaiheessa sormeni kosketti Karin reittä. Nostin käteni selällään nukkuvan serkun reiden päälle. Kuulin jostain jotain kolinaa, jäin odottamaan pitkäksi aikaa.

      Taisin melkein nukahtaa, kun serkkuni kääntyi kyljelleen minuun päin. Pidin kättäni paikallaan, jolloin serku kulli kääntyi käteni alle. Se oli jo enemmän kuin puolikova. Mutta olin niin kiimassa etten tajunnut mitä se merkitsi.

      Vähitelleen silitin hänen kovan kalunsa vartta. Välillä odotin. Silitin uudestaan.

      Sitten siirsin käteni ylös, etsin housujen kuminauhaa, löysin sen. Sitten yksi sormi hpusun kauluksen alle, pian kaikki sormet. Tunsin munakarvat . Etenin hitaasti, etusormeni kosketti paljaan kyrvän vartta. En uskaltanut edetä, pidin serkun kyrpää peukalon ja etusormen otteessa.
      Serkku liikahti, jolloin koko hänen kullinsa oli nyrkkini sisällä.

      Liikutin vähän ajan päästä hänen kuumana sykkivää esinahkaansa ehestaikaisin. Eikä kestänyt kauaa, kun hän kullinsa alkoi sykkimään ja pumppasi kerta toisensa jälkeen spermaa ulos.

      Vedin hiljaa käteni pois ja jäin odottamaan, sydän vieläkin pamppaillen. Mutta turhaan, vaikka luulen ettei Kari nukkunut

    • Anonyymi

      Varmaa 12 olin, pari vuotta vanhemman naapurin pojan kanssa. siitä sitten jatkui useamman vuoden.

    • Anonyymi

      Tämähän on novelli-otsikon alaisuudessa, eli puhdasta mielikuvitusta. Siitä kannata kenenkään vetää hernettä nenään.

    • Anonyymi

      Tapasin JA VOIVITTU OLIVAT SETIÄ KAIKKI!

    • Anonyymi

      Olen jo 58-vuotias ja vaimo ei enää välitä sexistä, "kun pimppi on kuiva se sattuu", ei edes liukkarilla. Eräällä hyvällä ukm sama kohtalo. Niinpä päätimme hoitaa homman ja imuttelemme 69 asennossa, laukeamme toistemme suuhun. Se korvaa hyvin sexin naisen kanssa! Nautimme noin kerran pari viikossa, niin hyvältä se tuntuu :D <

      • Anonyymi

        "Eräällä hyvällä ukm sama kohtalo. Niinpä päätimme hoitaa homman ja imuttelemme 69 asennossa, laukeamme toistemme suuhun."

        Miten tuollainen tilanne lähti alkujaan liikkeelle, sillä ko. nautiskelua ei tuosta noin vain ehdoteta kenelle vain tai ihan tuosta vain lonkalta edes hyvälle kamulle.


    • Anonyymi

      Joskus nuorena 17-18 vuotiaana yhden hyvän kaverin kanssa toistuvasti naisista ja seksistä jutellessamme ja kiiman alkaessa nousta, oli lähellä tapahtua jotakin mukavaa kokeilua kun hän muutamaan kertana epäsuorasti ehdotti yhdessä masturbointia.

      Vaikka homma kiinnosti, niin en ollut siihen silloin valmis, enkä tiedä mihin tuo kokeilu olisi johtanut, ehkä myös toistensa masturbointiin, ehkä imuhin ja ilosauvojen liutteluun toistensa kehoa ja pakroiden väliä vasten ymv. Molemmat olemme aina olleet naisista kiinnostuneita. Tuolloin olisi ollut etuna se, että molemmat olivat 100%:n seksuaaliterveitä, itse edelleenkin, eli taudeista ei olisi ollut huolta.

      Mutta nyt vanhempana 50 nuo vanhat fiilikset aina silloin tällöin palaavat mieleen ja mukavan kiiman ollessa päällä, toisinaan uteliastuttaisi tuollaista kokeilla rennossa ilmapiirissä, mutta nuoren 18-20 vuotiaan hieman bi-uteliaan, fiksun, siistin ja 100%:n terveen kanssa.

    • Anonyymi

      Olen nyt nyt 65-vuotias naiselle varattu mies, jolla on joitakin kokemuksia miesten kanssa. Viimeisintä ei toivottavasti ole vielä tullutkaan, mutta ensimmäisen muistan oikein hyvin.

      Minä olin silloin 15-vuotias. Olin hoikka ensimmäiset partakarvat saanut nuori mies ja pukeutunut tiukkoihin farkkuihin ja hihattomaan t-paitaan kulkiessani hämäränä kesäiltana puiston halki. Perässäni käveli noin 30-kymppinen mies, joka pyysi pysähtymään ja kysyi tulta.

      Sanoin ettei ole. Silloin hän laittoi käden housujeni päältä kullileni ja kysyin saako hieroa. Tuntui kiihottavalta ja kyrpäni seisoi heti. Mies talutti minut pensaiden taakse ja kävimme makuulle. Tunsin makean partaveden hajun ja päässäni humisi.

      Hän avasi vetoketjuni ja veti farkkujani alas. Mies hieroi hitaasti kiveksiäni ja kehui, että sinullahan alkaa olla karvainen aikamiehen kalu. Sitten hän tarttui kulliini ja puristeli sitä tiukasti.

      Samalla kaveri nosti paitaani ylös niin, että pääsi imemään nännejäni. Samalla mies avasi omien housujensa vyön ja laski housujaan alas. Hän ohjasi käteni paksulle ja turpealle mulkulleen, joka ei ollut omaani pitempi, mutta sen alla roikkui kaksi isoa ja raskasta pussia.

      Mies kysyi, haluaisinko imeä hänen kyrpänsä kovaksi. Käännyimme kuusysiin ja sain paksun mulkun suuhuni. Mies runkkasi samaan aikaan minun kyrpääni ja ujutti etusormeaan persereikääni. Se tuntui järjettömän hyvältä ja aloin työnnellä kulliani hänen suuhunsa. Sitten mies alkoi huohottaa tiukemmin ja huutaen päästi paksut spermat suuhuni. Minulta tuli hetkeä myöhemmin. Hän lutkutti hanakasti spermojani kurkkuunsa.

      Mies käänsi minut toisin päin ja työnsi spermaisen kielensä suuhuni. Vastasin omalla kielelläni ja imimme hetken toistemme kieliä. Kummankin kyrpä kutistui hiljaa omaan kokoonsa. Nousimme ja vedimme housumme ylös. Mies kysyi, haluaisinko ottaa joskus uusiksi ja tulla hänen luokseen kyläilemään.

      En uskaltanut sanoa juuta enkä jaata, joten siihen se jäi moneksi vuodeksi, kunnes vasta yli kaksikymppisenä erään rakennusporukan saunaillan loppuvaiheissa roteva ja karvainen ikämies kovine mulkkuineen päästi minut verestämään kokemuksiani.

      Kalu kovettu heti kun ajattelen nuoruuden kesäiltaa ja partavedelle tuoksuvaa kolmekymppistä, joka antoi minulle kunnon käsittelyt.

    • Anonyymi

      Olen ollut ikäni homo. Johtuuko siitä että oma veljeni tykkäsi leikkiä kotia kanssani jo alle kouluikäisenä. Aina tilaisuuden tullen hän vei minut pimeään vaatekomeroon ja riisui minut alastomaksi. Hieroimme toisiamme käsin ja kyrpiämme vastakkain. Otimme myös kullit suihimme, mutta emme tajunneet tehdä muuta. Muistan ikuisesti sen hyvänolon tunteen kun isoveljeni opetti minulle kaikkea uutta. En tiedä muista, mutta itsellåni on ollut aina joku kundi ystävissäni johon olen ihastunut ja jonka kanssa olen sekstaillut. Nyt ollessani jo 50 tahtoisin opettaa tämän hyvänolon tunteen jollekin toiselle, tahdon tehdä jollekin hyvää ja antaa tyydytystä. Mielestäni meidän kulttuurissa on liian vähän seksiä poikien kesken, tai siis sellaista hyväilyä, suukottelua ja opetusta miltä tuntuu toisen kyrpä kädessä, suussa ja kenties myös siellä pepussakin, jos molemmista tuntuu siltä. Haluatko kokea myös tällaista hellyyttä kanssani, nuorempi kundi. Mies Keski-Suomesta

    • Anonyymi

      10-v löysimme minua nuoremman naapurin pojan kanssa kerrostalon vintiltä homolehden ja otettiin mallia.
      katselimme homolehteä ja poika pani kikkelinsä suuhuni. Hetken olin kikkeli suussani ja sitten luonnostaan aloin imeä kikkeliä. Se oli meistä molemmista uutta ja jännittävää. Menimme usein vintillä ja poika pani kikkelinsä suuhuni jatkossakin. Jossain vaiheessa pojan vanhempi näki kun olimme puuhissa.
      Rouva käski kertomaan asiasta. Kerroimme homolehdestä ja siitä olemme ottaneet mallia.
      Rouva oli tyytyväinen kun sanoimme. että Rouvan pojan kikkeli on aina suussani, ei koskaan toisinpäin.
      Rouva käski, että jatkakaa samaan malliin.
      Sen jälkeen ei tarvinnut enää mennä talon vintille, vaan poika pani kikkelin suuhuni heidän asunnossaan.
      Toisinaan Rouva piiskasi minua jos en imenyt pojan kikkeliä tarpeeksi hyvin.

    • Anonyymi

      Kauan sitten minulle tapahtuin seuraava juttu. Olin silloin täyttänyt juuri 15 vuotta. Olen kotoisen pienestä kaupungista Itä-Suomesta ja sinä kesänä sukuloimassa tätini luona Korsossa. Muutamat kaverit saivat minut houkuteltuaa sinä päivä Helsinkiin bussilla. Siellä pyörittiin monessa paikassa mm. elokuvissa ja filmin jälkeen minä eksyin kavereistani ja aloin etsimään bussipysäkkiä, kun tietenkin alkoi satamaan. Bussikin tuli ja meni, vaikka kuinka huusin ja juoksin sen perään. siinä seisoin pysäkillä läpimärkänä manaillen, kun viereeni ilmestyi sellainen varmasti yli viisikymppinen mies sateenvarjon kanssa koiraansa taluttaen. Hän alkoi kyselemään vointiani ja kun kerroin hänelle tilanteeni, hän ehdotti että tulisin mukaan lämpimään etten vilustuisi. Niin sitten sain mennä hänen mukaansa. asunto oli upea ja aika suuri. Hän näytti minulle huoneen, mikä kuului hänen tyttärelleen, joka oli silloin USA:ssa muutaman kuukauden työkomennuksella. Valitin, että minulla ei ole mitään vaatteita, kun hän käski minun mennä suhkuun. Hän kertoi sen asian järjestyvän. Viruttelin itseäni lämpimällä vedellä kunnolla ja oloni alkoi jo tuntumaan paremmalta. Uuusi ystäväni ja hyväntekijäni huikkasi laittaneens joitakin asuja vuoteelle valmiiksi. Kun sitten palasin,hämmästyin kun näin vuoteella olevat asut. Siinä oli valkoiset pikkarit, pinkki toppi, pinkit leggarit. Kakistelin ensin, mutta hän kehoitti minua toimimaan, ja laittaisi sillä aikaa vaatteni kuivumaan. Oikeastaan olin jo vähän otettu, sillä pari vuotta aikaisemmin olin leikkinyt serkkulikkani kanssa hänen asuillaan ja sen jälkeen äitini asuilla, siis se ei ollut outoa. Se oli outoa, että en ollut tehnyt sitä koskaan aukuisen miehen kanssa. No nyt sitten astelin keittiöön ja kaveri päästi pitkät vihellyksen kehuen minun muistuttavan kovasto hänen tytärtään jonka asuissa nyt olin. Sain kuumaa teetä ja vähän muutakin lämmittävää teen sekaan. Pian alkoin rohkeuteni vahvistumaan ja vastailin miehen hyvinkin intiimeihin kysymyksiin aika avoimesti mm. runkkaamisesta ja kavereitten kanssa touhuamisesta. Sain lisää vahvistusta teeheni ja aika pian alkoholi alkoi tuntumaankin ihan silleen positiivisesa mielessä. Kun hän kysyi, että olinko koskaan aikaisemmin pukeutunut tyttöjen asuihin, tunnustin niin tehneeni. Silloin hän ohjasi minut perässään takaisin tyttärensä huoneeseen ja kaivoi kaapista uusia asuja. Nyt ne olivat todella upeita. Mustat rintaliivit, sukkanauhaliivit, nailonit ja samanlaiset pikkarit. Hän vielä auttoi minua pukeutumaan niihin ja jo pukeutumisvaiheessa kullini seisoi!! Lopuksi vielä meikkiä ja vähän kampausta pitkiin hiuksiini. Tämän jälkeen hän pyysi minua odottamaan hetken ja saapumaan olohuoneen puolelle. Varttitunnin kuluttua hän huokkasi minut luokseen ja edessäni seisoi ihastuttavan näköinen kypsä "nainen" Menin hänen lähelleen ja hän alkoi halailemaan minua. Hän vei käteni etumukselleen ja tunsin mekon alla seisovan aikuisen miehen kalun kädessäni ja tiesin, että nyt minä saisin... Niin tapahtui. Ensin imeskelimme hänen vuoteellaan, sitten sain tuntea hänen kalunsa hyvin rasvatussa anuksessani. aamutunneille siinä touhuttiin ja seuraavana päivänä hän vei minut tätini luo Korsoon, mutta sen kesän aikana olin ahkera vieras hänen luonaan..

      • Anonyymi

        Ei ole tositarina vaan ukon likainen pedofantasia.


      • Pidän kovasti tarinasta. Oma kokemukseni on paljolti samanlainen. Kun kerroin omista kokemusistani ne olivat kylläkin ihan keksittyjä. En tiedä uskottiinko niitä tarinoita. Jos olisin sanonut olevani kokematon en olisi saanut kokea sitä mitä koin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tositarina vaan ukon likainen pedofantasia.

        Mistä erottaa tositarinan fantasiasta?


    • Kyllä meitä teinikokeilijoita on. Vanhemmat hyväksyvät ja kannustavat olemaan olemaan sitä mitä on. Toivovat kuitenkin monet lapsestaan keskivertoa koska vähemmistönä olo ei välttämättä ole helppoa.

    • Anonyymi

      Mulla sijoittuu ensimmäiset kokemukset jonnekin 12-13, kun ollaan menossa ala-asteelta yläasteelle. Karvat kasvaa ja pallit kasvaa.. pitäähän sitä esitellä kullia kavereiden kanssa. Ihmetteltiin niitä fiiliksiä ja kun kalu seisoo. Jotkut kaverit kerto jo ala-asteella runkkaavansa, niin minäkin tein 12v. Ja sit käytiin kaverin kanssa näyttämässä kalua toisillemme aina milloin kenenkin kanssa😊 Mukavia muistoja ja ois kiva tietää, kuka edelleen on kiinnostunut enemmän näistä miesten välisistä.

    • Anonyymi

      Olin varmaan jotain 14 kun salaa selailimme kavereiden joskus löytämiä miestenlehtiä, ratto, jallu yms. Huomasin että minua kiinnosti niissä eniten kovat kullit, vaikkei niitä paljoa kuvissa ollut.

      Mitään muuta emme kavereitten kanssa tehneet, en ainakaan minä. Mutta kova kulli kiinnosti.

      Kylillä asusteli joku noin 50 vuotias mies, vanhapoika. Hän asui äitinsä kanssa, äiti vanhassa rintamamiestalossa ja poika myöhemmin rakennetussa siivessä.

      Tuosta aikamiespojasta kerrottiin, että hän oli outo, ja kerrottiin että hän ajeli naapurikylillä ja pyysi nuoria miehiä Ladansa kyytiin. Asia rupesi kiinnostamaan.
      Meiltä oli noin kilometri kylän keskustaan, kirkolle. Mutta vanhaa peltotietä matka lyheni melkein puolikilometriä ja tuo tie kulki vanhanpojan asunnon takaa. Rupesin kotiin tullessani koulusta tms. kulkemaan tuota oikotietä. Koska se oli peltotie oli sitä pitkin huono pyöräillä, siksi rupesin välillä kulkemaan jalan.

      Eräänä elokuisena iltana oli jo hämärää kun olin tulossa kotiin oli tuo vanhapoika, Jouko pihalla. Hän näki minun kulkevan ohi, jolloin hän tuli aidan viereen tilen varteen.
      - hei, ennättäisitkö auttaa vähän, hän kysyi.
      -,joo, miten, vastasin myöntävästi.
      -pitäisitkö säkinsuuta auki, että saisin nuo roskat sullottua säkkeihin.

      Meinäsin lähteä kiertämään toisella puolella olevalle portille, kun hän sanoi että tulisin aidan yli, hän auttaisi. Jouko tuli aidalle, ja tarttui käteeni ja avitti aidan yli kiipemistä. Nopeasti täytimme 5 mustaa jätesäkkiä. Hän pyysi sisään asuntoonsa kahville, mutta valitin etten kerkiäisi, ehkä toiste.

      Menimmä aidalle, hän sanoi että nostaisin jalkani toiseksi ylimmälle puulle, niin hän nostaisi. Tein ohjeen mukaan ja samassa tunsin vahvan käden takapuolessani ja nosti minut rivakasti ylös. Samalla tunsin hän sormensa paraoitteni välissä. Pian olin aidan päällä ja toisella puolella.
      -nähdään.
      - joo, vastasin.

      Meni varmaan toista viikkoa kun tulin kotiin eräänä lauantaina samaa reittiä.
      - onko nyt aikaa kahville, hän sanoi.
      Vastasin myöntävästi.
      Kiipesin aidan yli ja menimme pojan asuntoon. Se oli paljon isompi, kuin ulkoapäin näytti. Olohuone ja makuuhuone. Hän meni jääkaapille ja toi kaksi vihreää pulloa, jossa oli kultainen tinapaperi korkin päällä.
      - otatko siideriä.
      Se oli aika uutta siihen aikaan, meillä oli ollut samaa mutta siinä oli valkoinen tinapaperi. Tiesin että tuo oli vahvempaa. Pian istuimme pullot kädessä sohvalla. Sitten hän kysyi, haluaisinko saunaan, olihan lauantai. Ensin meinasin kieltää, mutta sitten muistin poikien jutut. Sydän pomppien myönnyin.

      Yksi ovi johti saunan pukuhuoneeseen, jossa oli toinenkin ovi, sen Jouko väänsi lukkoon, siinä oli vessaoven kahva.

      Riisuin nopeasti, samoin kuin Jouko. Vilkuilin salaa hänen jalkojen väliään. Vertailin sitä mielessäni omaani, Joukolla oli hiukan pidempi, näytti että ohuempi. Minulla oli kesän aikana kasvanut ja tullut karvoja. Kovana se oli 13 cm pitkä ja mahtui juuri vessapaperirullan sisään.

      Jouko kyseli kaikkea koulusta, ja sitten oliko minulla tyttöystävää johon vastasin kieltävästi. Sanoin että nyt vois mennä pesulle.

      Menimme pesuhuoneeseen, Jouko sanoi, että hän pesee selkäni. Hän saippuoi kätensä ja ryhtyi hieromaan selkääni, käsi käväisi välillä alempana pakaroilla, palasi selkään ja taas alemmaksi. Minulla alkoi seisomaan.
      - Alä välitä, tuo on ihan normaali, sanoi Jouko ja samalla tunsin hänen sormen hierovan pyllyn reikääni ja sitten kiveksiäni.

      Jouko avasi suihkun, huuhtoi minut.
      - hoidetaan tuo, hän sanoi ja tarttui kovana seisovaan kulliini.

      Jouko runkkasi kulliani ja varsin nopeasti minulta tuli. Jatkoin suihkussa oloa, kunnes Jouko pyysi pesemään selkänsä. Minä pesin nopeasti ja vain selän. En voinut olla huomaamatta että Joukollakin oli ainakin puolikova.


      Menimme pukuhuoneeseen, kuivasimme pyyhkeeseen.
      - mennään juomaan siiderit loppuun.
      .jatkuu

      • Anonyymi

        Menimme pyyhkeisiin verhoutuneena asunnon puolella. Kun saimme pullot käteen, Jouko sanoi, että seuraisin. Menimme makuuhuoneen puolelle. Jouho heitti pyyhkeensä sängylle. Näin hänen kullinsa seisovan, ja puolet terskasta oli paljastunut. Jouko otti minun pyyhkeestäni kiinni ja sanoi, että otetaan nämä pois. Minullakin seisoi taas.
        - mene tuohon kontallesi, sanoi Jouko ja osoitti sänkyä.

        Tottelin jännittyneenä. Tunsin Joukon käden pakaroillani, kiveksillä. Jonkin aikaa hän runkkasi minua takaapäin. Sitten hän lopetti, otti tummeli purkin hyllyltä ja siveli sitä pyllynreikääni. Sitten tunsin sormen, se meni hiljaa sisääni. Jouko runkkasi reikääni sormellaan ja samalla kulliani. Se tuntui paremmalta kuin mikään koskaan. Sitten tunsin toisen sormen.

        Hetken päästä Jouko veti sormensa ulos.
        - käänny tänne, hän sanoi ojentaen tummelipurkkia, voitele tuo.
        Silmieni edessä sykki Jouko pitkähkö kyrpä, terska paljaana ja tulipunaisena.

        Otin voidetta ja sydän pamppaille laitoin hänen kulliinsa käteni. Se oli kuuma.
        - mene takaisin kontillesi. Jouko tuli taakseni, tunsin hänen kyrpänsä raossani. Sitten hän tarttui minuun ja nosti hiukan itseensä päin. Edelleen kiinnipitäen, tunsin hänen kalunsa reiälläni, sitten hän ryhtyi painamaan hitaasti sisään. Vähitellen kipu lisääntyi hänen painuessa sisään. Joukon kulli meni sisään. Jouko odotti tovin, ennen kuin alkoi liikuttamaan kulliaan. Hän nussi nopeutuvalla tahdilla, tunsin hänen kivestensä hakkaavan minun pallejani. En tiedä kauanko kesti, kun hän pumppasi spermansa sisääni.

        Jouko vetäytyi, käänsi minut ympäri ja otti kova kaluni suuhunsa. Eikä aikaakaan kun ruiskautin hänen suuhunsa. Olin lopen uupunut mutta tyytyväinen.
        Menimme suihkuun, jouko pesi pyllyni ja munani. Kuivasimme ja pukeuduimme .

        Lähdin tyytyväisenä kotiin


      • Sujuva tarina. Nautinnollinen juttu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Menimme pyyhkeisiin verhoutuneena asunnon puolella. Kun saimme pullot käteen, Jouko sanoi, että seuraisin. Menimme makuuhuoneen puolelle. Jouho heitti pyyhkeensä sängylle. Näin hänen kullinsa seisovan, ja puolet terskasta oli paljastunut. Jouko otti minun pyyhkeestäni kiinni ja sanoi, että otetaan nämä pois. Minullakin seisoi taas.
        - mene tuohon kontallesi, sanoi Jouko ja osoitti sänkyä.

        Tottelin jännittyneenä. Tunsin Joukon käden pakaroillani, kiveksillä. Jonkin aikaa hän runkkasi minua takaapäin. Sitten hän lopetti, otti tummeli purkin hyllyltä ja siveli sitä pyllynreikääni. Sitten tunsin sormen, se meni hiljaa sisääni. Jouko runkkasi reikääni sormellaan ja samalla kulliani. Se tuntui paremmalta kuin mikään koskaan. Sitten tunsin toisen sormen.

        Hetken päästä Jouko veti sormensa ulos.
        - käänny tänne, hän sanoi ojentaen tummelipurkkia, voitele tuo.
        Silmieni edessä sykki Jouko pitkähkö kyrpä, terska paljaana ja tulipunaisena.

        Otin voidetta ja sydän pamppaille laitoin hänen kulliinsa käteni. Se oli kuuma.
        - mene takaisin kontillesi. Jouko tuli taakseni, tunsin hänen kyrpänsä raossani. Sitten hän tarttui minuun ja nosti hiukan itseensä päin. Edelleen kiinnipitäen, tunsin hänen kalunsa reiälläni, sitten hän ryhtyi painamaan hitaasti sisään. Vähitellen kipu lisääntyi hänen painuessa sisään. Joukon kulli meni sisään. Jouko odotti tovin, ennen kuin alkoi liikuttamaan kulliaan. Hän nussi nopeutuvalla tahdilla, tunsin hänen kivestensä hakkaavan minun pallejani. En tiedä kauanko kesti, kun hän pumppasi spermansa sisääni.

        Jouko vetäytyi, käänsi minut ympäri ja otti kova kaluni suuhunsa. Eikä aikaakaan kun ruiskautin hänen suuhunsa. Olin lopen uupunut mutta tyytyväinen.
        Menimme suihkuun, jouko pesi pyllyni ja munani. Kuivasimme ja pukeuduimme .

        Lähdin tyytyväisenä kotiin

        Hyvä jatko-osa. Näissä kohdin tulee aina tunne että olis kiva lukea lisää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menimme pyyhkeisiin verhoutuneena asunnon puolella. Kun saimme pullot käteen, Jouko sanoi, että seuraisin. Menimme makuuhuoneen puolelle. Jouho heitti pyyhkeensä sängylle. Näin hänen kullinsa seisovan, ja puolet terskasta oli paljastunut. Jouko otti minun pyyhkeestäni kiinni ja sanoi, että otetaan nämä pois. Minullakin seisoi taas.
        - mene tuohon kontallesi, sanoi Jouko ja osoitti sänkyä.

        Tottelin jännittyneenä. Tunsin Joukon käden pakaroillani, kiveksillä. Jonkin aikaa hän runkkasi minua takaapäin. Sitten hän lopetti, otti tummeli purkin hyllyltä ja siveli sitä pyllynreikääni. Sitten tunsin sormen, se meni hiljaa sisääni. Jouko runkkasi reikääni sormellaan ja samalla kulliani. Se tuntui paremmalta kuin mikään koskaan. Sitten tunsin toisen sormen.

        Hetken päästä Jouko veti sormensa ulos.
        - käänny tänne, hän sanoi ojentaen tummelipurkkia, voitele tuo.
        Silmieni edessä sykki Jouko pitkähkö kyrpä, terska paljaana ja tulipunaisena.

        Otin voidetta ja sydän pamppaille laitoin hänen kulliinsa käteni. Se oli kuuma.
        - mene takaisin kontillesi. Jouko tuli taakseni, tunsin hänen kyrpänsä raossani. Sitten hän tarttui minuun ja nosti hiukan itseensä päin. Edelleen kiinnipitäen, tunsin hänen kalunsa reiälläni, sitten hän ryhtyi painamaan hitaasti sisään. Vähitellen kipu lisääntyi hänen painuessa sisään. Joukon kulli meni sisään. Jouko odotti tovin, ennen kuin alkoi liikuttamaan kulliaan. Hän nussi nopeutuvalla tahdilla, tunsin hänen kivestensä hakkaavan minun pallejani. En tiedä kauanko kesti, kun hän pumppasi spermansa sisääni.

        Jouko vetäytyi, käänsi minut ympäri ja otti kova kaluni suuhunsa. Eikä aikaakaan kun ruiskautin hänen suuhunsa. Olin lopen uupunut mutta tyytyväinen.
        Menimme suihkuun, jouko pesi pyllyni ja munani. Kuivasimme ja pukeuduimme .

        Lähdin tyytyväisenä kotiin

        Minullakin oli oma Jouko. Tunsin sen koko yläkoulun ajan. Seiskan syksylukukaudella tutustuttiin. Kevät puolella sain ensimmäisen kerran hänet sisääni. Sen jälkeen säännöllisesti.
        Vahva mies. Otti minut syliinsä. Minun selkä vasten hänen rintakehäänsä. Sitten sain valua hitaasti alaspäin. Se hetki kun terska kosketti peppuaukkoani. Sitten valuin puoliväliin kyrpää. Siinä viivyin aina kauan, laukesin ensimmäisen kerran hänen käteensä. Pyyhki siemenet vatsaani. Lopulta hän ei voinut enää pidättää Painoi survaisten minut alas. Kyrpä upposi suoleeni pohjaan asti. Se oli meidän tanssi. Se aloitti aina kyläilyni.


    • Anonyymi

      Kyllä 60-luvullakin tapahtui. Asuimme maalaistalossa ja olin ainoa lapsi. Kun olin melkein 15 vuotta tuli meille viikoksi heinäajan lopulla minua muutaman vuoden nuorempi poika, ja se oli jotain sukua meille. Heinät oli jo latoon ajo vaiheessa ja Tapsa keräsi lähinnä heinäseipään tappeja koriin kun ajoimme heiniä. Päivät oli kuumia ja olimme sortseissa. Päivän lopuksi poljimme heiniä ja Tapsan kanssa jäimme polkemaan niitä muiden mentyä saunaan.

      Kiipesimme seinälle ylös tikkaita pitkin ja hypimme alas, välillä hyppäsimme yhtäaikaa ja törmäilimme heinissä. Monta kertaa olimme hyvinkin lähellä toisiamme ja hikiset puolialastomat vartalomme osuivat toisiimme.
      - painitaan, sanoi Tapsa heinissä.
      Aika helposti sain hänet alleni, mutta sitte Tapsa rupesi reuhtomaan ja päätin antaa periksi ja kierähdin sivulle, joille tuo poika pääsi jatkamaan liikettä ja pian asetelma oli päinvastainen. Tapsa makasi päälläni ja piti minua kiinni ranteista. Hänen naamansa oli lähes kiinni minun naamassani. En tiedä, mikä minuun meni, mutta nostin päätäni niin huulemme kohtasivat, mutta sama meni Tapsaankin koska hän ei yhtää väistänyt vaan suutelimme. Ekaa kertaa varmaan molemmat ja se kesti ikuisesti, mutta todellisuudessa vain joitakin sekunteja. Tunsin että housuissani rupesi tapahtumaan ja käännyin voimakkaasti jolloin Tapsa kierähti päältäni.
      -Pitää lähteä saunaan, sanoin.
      Lähdimme ladosta ja olimme kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja tullessamme sinne, olivat muut jo lähdössä ja käskivät meitä lähtiessämme muistaa sulkea kiukaan luukku, että löyly riittäisi myöhemmmin illalla saunaan tuleville naisille.

      Riisuimme ulkona tennarit ja sortsit ja menimme saunaan. Katselin vaivihkaa Tapsan jalkojen väliä ja vertasin sitä omaani. Minulla oli muna jo kasvanut ja karvojakin paljon, joskin vaaleahkoja. Eikä tapsallakaan ollut mikään pikkupojan kalu, se oli selvästi kasvanut pituutta, tummia karvoja hivenen yläpuolella.

      Menimme löylyhuoneeseen ja avasin kiukaan luukun, että pystyimme heittämään löylyjä. Heitin vain vähän mutta silti sieltä tuli napakat löylyt. Täytin kuupan ihan täyteen.
      - kun heitän tämän niin se joka istuu selkäsuorassa pidempää saa käskeä toista tekemään jotain. Heitettäessäni tiesin että istuin pahemmalla paikalla, löyly syöksyisi ensin minun kimppuuni. Ja tarkoituksella pidin huoleen että kumarruin ensimmäisenä, tosin puolustellen asiaa paikallani, johon löyly iski. Mutta odotukseni mukaan Tapsa piti kiinni oikeudestaan pitää kiinni oikeudestaan määrätä minut tekemään jotain.
      - suutele minua uudelleen, hän sanoi.
      Esitin vastahakoisia ja käännyin häntä päin ja suutelimme.
      - mennään alas, tässä on on hankala.
      Seisoimme vastakkain saunan lattialla, painoimme huulet vastakkain, ja sitten työnsin kieleni hänen huulien väliin ja Tapsa raotti suutaan ja kielemme kohtasivat, ja se tuntui ihan erilaiselta mitä olin kuvitellut kuullessani asian isojen poikien puheesta. Tunsin kuinka kaluni nousi pystyyn ja niin nousi Tapsankin kulli. En tiedä kauanko suutelimme siinä kielisuudelmia ja hankasimme kovia kalujamme toisiamme vastaan.
      Lopetimme kun kuulin äidin äänen ulkoa ja kysyvän kauanko vielä olisimme saunassa.
      - ei kauaa, vastasin.
      Lähdimme nopean suihkun jälkeen pukuhuoneeseen. Poislähtiessä muistin käydä sulkemassa kiukaan luukun ja menimme tupaan syömään.

    • Kiihottava tarina, kyllä rupes seisomaan, mitenkähän jatkui.

    • Anonyymi

      minä aloin jo 12v ottamaan kavereilta suihin olin kaiketi aika hyvä koska kaveri piiri laajeni aika nopeesti sain joskus palkaks myös pari röökii opin samalla myös syväkurkun harrastusta jatkan aina vaan vaimoni tietää asian haluaa aina kuulla montako päivässä imenyt

    • Anonyymi

      Samanlaisia kokemuksia mutta mun parhaat kaverit oli tyttöjä, eli tuli aloitettua heroseksi 12 v kun en todellakaan tajunnut mitä merkityksiä siihen aikuisilla liittyy.

    • Anonyymi

      Itse kokeilin 13 v poikasexiä naapurin 15 v pojan kanssa heidän omakotitalon alakerrassa olevassa pienessä varasto huoneessa,oli sellaista nypläämistä aluks mutta muuttui sitten jo kiihkeämmäks ,yleensä kaveri runkkas mua enkä oikeastaan koskaan saannut orgasmia sitten minä runkkasin häntä jonkin aikaa kunnes halus että otan housut nilkkoihin ja pyllistän ,nylkytti sitten munaansa mun peppuvakoon kunnes ruiskautti spermat ,tätä jatkui noin pari vuotta säännöllisen epä säännöllisesti.Meni ehkä 2-3 vuotta kun seuraavan kerran pidin kalua kädessäni .Olin 19 v kun erään toisen kaverin isoveli sanoi mulle ja veljelleen kun ilmoitimme menevämme illalla kaupungille että varokaa sit siellä yhes kauppakeskuksessa jos sinne menette niitä gay miehiä ja iski silmää ja katsoi mua suoraan silmiin,oltiin hengailtu reipas tunti kun kaverini näki likkakaverinsa joka pyysi kaveriani lähteen syömään kanssaan,ite jäin käytävän penkille istuskeleen ja puolen tuntia siinä oltuani niin siihen viereen istui sellanen vanhempi ehlä 60 v mies ,ajattelin et onkoha toi ukko gay mutta ihan saman tien siihen pöllähti vanhempi nainen ostoskassien kanssa eli oli sen muija ,pariskunta lähti mutta heidän mentyään huomasin etyä penkillä oli joku paperi lappu ja katsoin että mikä lappu se on , lapulle oli kirjoitettu että olet hyvän näköinen kundi ja jos vanhempi antelias setä seura kelpaa niin soita ja alla oli puhelin numero.

      • Anonyymi

        Tuijotn lappua ja koitin katsella että näkyykö pariskuntaa vielä missään , ei näkynyt ja hämilläni ollessani sujauti lapun taskuuni, Mielessä kummitteli tuo taskussani oleva paperilappu koko illan ja seuraavam päivän ja n klo13 aikaa ajattelin että numerotiedustelun kautta selvitän kuka tuo mies on ,selvis parikin aika oleelista asiaa ensiksi kuka hän on ja mitä tekee eli oli naapurikaupunssa (n 30km päässä) asuva eläkkeellä oleva varatuomari,mietin kauan ja keräsin rohkeutta kunnes uskalsin näpytellä numeron soittaakseni ,hetken päästä mies vastasi nimellään ja esittelin itseni ja sanoin että taidettiin istua eilen samalla penkillä vierekkäin kauppakeskuksessa ja löysin lapun jossa oli tämä numero,hän vastas mielestäni melko tylysti että jaaha vai niin että nyt taitaa olla väärä numero teillä mutta samalla kuiskas että soita kahden tunnin päästä uudelleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuijotn lappua ja koitin katsella että näkyykö pariskuntaa vielä missään , ei näkynyt ja hämilläni ollessani sujauti lapun taskuuni, Mielessä kummitteli tuo taskussani oleva paperilappu koko illan ja seuraavam päivän ja n klo13 aikaa ajattelin että numerotiedustelun kautta selvitän kuka tuo mies on ,selvis parikin aika oleelista asiaa ensiksi kuka hän on ja mitä tekee eli oli naapurikaupunssa (n 30km päässä) asuva eläkkeellä oleva varatuomari,mietin kauan ja keräsin rohkeutta kunnes uskalsin näpytellä numeron soittaakseni ,hetken päästä mies vastasi nimellään ja esittelin itseni ja sanoin että taidettiin istua eilen samalla penkillä vierekkäin kauppakeskuksessa ja löysin lapun jossa oli tämä numero,hän vastas mielestäni melko tylysti että jaaha vai niin että nyt taitaa olla väärä numero teillä mutta samalla kuiskas että soita kahden tunnin päästä uudelleen.

        Kait soitit sitten uudestaan? ;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuijotn lappua ja koitin katsella että näkyykö pariskuntaa vielä missään , ei näkynyt ja hämilläni ollessani sujauti lapun taskuuni, Mielessä kummitteli tuo taskussani oleva paperilappu koko illan ja seuraavam päivän ja n klo13 aikaa ajattelin että numerotiedustelun kautta selvitän kuka tuo mies on ,selvis parikin aika oleelista asiaa ensiksi kuka hän on ja mitä tekee eli oli naapurikaupunssa (n 30km päässä) asuva eläkkeellä oleva varatuomari,mietin kauan ja keräsin rohkeutta kunnes uskalsin näpytellä numeron soittaakseni ,hetken päästä mies vastasi nimellään ja esittelin itseni ja sanoin että taidettiin istua eilen samalla penkillä vierekkäin kauppakeskuksessa ja löysin lapun jossa oli tämä numero,hän vastas mielestäni melko tylysti että jaaha vai niin että nyt taitaa olla väärä numero teillä mutta samalla kuiskas että soita kahden tunnin päästä uudelleen.

        Soitin n 2 tunnin kuluttua ja miesvastasi puheluun ja kysyi sitten heti että mokä pisti soittamaan johon vastasin että uteliaisuus ja mies vastasi että utelias kannattaa aina olla ja että hänen tapauksessa saattaisin hyötyä jos olisin kiltti poika ka naurahti perään.Olin hieman hämilläni tilanteesta ja sanaton kunnes hän kysyi ,haluanko tavata ja hetken emmittyäni sanoin , missä tavattaisiin ,tunnin päästä saman kauppakeskuksen edessä jossa sinut näin vastasin ok ja suljin puhelimen ,ajattelin että lähden heti vaikka matka kävellenkään ei kestäisi kun 15 min mutta ajattelin että olen hieman syrjemmällä ja että jos menen puihin niin voin poistua huomaamatta,olin paikalla hyvissä ajoin ja jossain vaiheessa kauppakeskuksen pääoven edessä seisokeli vanhempi hyvin pukeutunut mies ja tarkemmin katsottuna mies oli sama joka eilen oli istunut vieressäni ja joka oli jättänyt yhteystietonsa paperilapulle siihen penkille.Kävelin sydän pamppaillen jännityksestä miehen luo ja sanoin moi hän ilahtui nähdessään mut ja sanoi moi moi , tulit sittenkin pelkäsin ettet tulisi ,sittrn hön kysyi että haluatko että mentäisiin kahville johon sanoin että ei kiitos en välitä kahvista ,no haluatko jotain syötävää johon siihenkin jouduin vastaamaan kielteisesti koska olin niin jännittynyt ettei todellakaan ollut nälkä. Sanoin ettei mulla ole paljoa aikaa että oliks sulla jotain suunitelmia meidän tapaamisen suhteen ?Oli toki mutta jos sinulla on kiire niin voitaisiin tavata jonain toisena ajankohtana ja jos ei sovi niin voidaan unohtaa tämä juttu ,sanoin et on mulla puolntuntia aikaa ,hienoa sittenhän me voidaan lähteä vaikka minun autoon istuskelemaan koska täällä on aika kylmä, mennään vaan sanoin ,minulla on auto tuossa pysäköinti alueella mutta voidaan ajella vaikka pieni lenkki jossai, sanoin ok ja sit kohta oltiinkin hänen autonsa luona joka ei ollutkaan ihan tavallisen duunarin kiesi vaan aivan uusi maasturi Audi , autoon päästyämme hän kysyi että mihin haluat ettö ajetaan ,sanoin että päätä sä joten liikkeelle lähettiin ja hän laittoi kätensä mun reidelle ja sanoi että älä jännitä mennään ihan sun ehdoilla ja eihän sitä ensimmäisillä treffeillä tarvitse sexiä harrastaa ja naurahti perään ,ajettiin erään urheilukentän takana olevalle pysäköinti alueelle jota suojasi korkea lauta aita ja toiselta puolen metsä,samalla kun hän sai auton pysäköityä niin kääntyi aukaisemaan mun turvavyötä ja sanoi ,olet söpö poika ja siveli etusormellaan mun huulia ja kysyi että haluaisito imeä minua?ja rupes aukaseen vetoketjuaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soitin n 2 tunnin kuluttua ja miesvastasi puheluun ja kysyi sitten heti että mokä pisti soittamaan johon vastasin että uteliaisuus ja mies vastasi että utelias kannattaa aina olla ja että hänen tapauksessa saattaisin hyötyä jos olisin kiltti poika ka naurahti perään.Olin hieman hämilläni tilanteesta ja sanaton kunnes hän kysyi ,haluanko tavata ja hetken emmittyäni sanoin , missä tavattaisiin ,tunnin päästä saman kauppakeskuksen edessä jossa sinut näin vastasin ok ja suljin puhelimen ,ajattelin että lähden heti vaikka matka kävellenkään ei kestäisi kun 15 min mutta ajattelin että olen hieman syrjemmällä ja että jos menen puihin niin voin poistua huomaamatta,olin paikalla hyvissä ajoin ja jossain vaiheessa kauppakeskuksen pääoven edessä seisokeli vanhempi hyvin pukeutunut mies ja tarkemmin katsottuna mies oli sama joka eilen oli istunut vieressäni ja joka oli jättänyt yhteystietonsa paperilapulle siihen penkille.Kävelin sydän pamppaillen jännityksestä miehen luo ja sanoin moi hän ilahtui nähdessään mut ja sanoi moi moi , tulit sittenkin pelkäsin ettet tulisi ,sittrn hön kysyi että haluatko että mentäisiin kahville johon sanoin että ei kiitos en välitä kahvista ,no haluatko jotain syötävää johon siihenkin jouduin vastaamaan kielteisesti koska olin niin jännittynyt ettei todellakaan ollut nälkä. Sanoin ettei mulla ole paljoa aikaa että oliks sulla jotain suunitelmia meidän tapaamisen suhteen ?Oli toki mutta jos sinulla on kiire niin voitaisiin tavata jonain toisena ajankohtana ja jos ei sovi niin voidaan unohtaa tämä juttu ,sanoin et on mulla puolntuntia aikaa ,hienoa sittenhän me voidaan lähteä vaikka minun autoon istuskelemaan koska täällä on aika kylmä, mennään vaan sanoin ,minulla on auto tuossa pysäköinti alueella mutta voidaan ajella vaikka pieni lenkki jossai, sanoin ok ja sit kohta oltiinkin hänen autonsa luona joka ei ollutkaan ihan tavallisen duunarin kiesi vaan aivan uusi maasturi Audi , autoon päästyämme hän kysyi että mihin haluat ettö ajetaan ,sanoin että päätä sä joten liikkeelle lähettiin ja hän laittoi kätensä mun reidelle ja sanoi että älä jännitä mennään ihan sun ehdoilla ja eihän sitä ensimmäisillä treffeillä tarvitse sexiä harrastaa ja naurahti perään ,ajettiin erään urheilukentän takana olevalle pysäköinti alueelle jota suojasi korkea lauta aita ja toiselta puolen metsä,samalla kun hän sai auton pysäköityä niin kääntyi aukaisemaan mun turvavyötä ja sanoi ,olet söpö poika ja siveli etusormellaan mun huulia ja kysyi että haluaisito imeä minua?ja rupes aukaseen vetoketjuaan.

        Sanoin että ok mut kumin kanssa,hän kaivoi taskustaan kortsun ja pyydi mua rullaan se kalun päälle,sit rupesin varovaisesti ottaan sitä suuhun samalla imien , hän otti mua päästä kiinni ja rupes tekeen pientä nainti liikettä ja huokaili ,ei mitään käsitystä kauanko olin imenyt mutta hänen huohotuksen voimistuessa tiesin että kohta hän saa ,ja ihan hetken päästä painoi mun päätä lujemmin nivusiaan vasten sekä nylkyttävää liikettä kiihdyttäen karjaisten laukas spermalastin kortsun kärkeen .


    • Anonyymi

      kyllä 15v kokeiltiin kun oli katseltu filmejä salaa yhellä kaverilla suurin mutta sain lopulta istumalla syvälle peppuun näitä harrastettiin koko ajan joskus vain imuteltiin

    • Anonyymi

      kyllä nuorena kannattaa kokeilla ei jää mistään paitsi jakoin myös vanhempana kokeiluja muitten miesten kanssa ja kerroin myös nyk.vaimolle että jatkan edelleen välillä on ihanaa antaakin muille mitä haluavat siitä saa ittekkin aina jotain

    • Anonyymi

      itte kokeilin eka kerran ottaa peppuun 16v yx mies pysäytti auton viereen kysyi annatko 100mk saat nousin autoon parkkipaikalla kalu esiin imu oli jo tuttua puuhaa oli kyllä aika iso miehellä onneks rasva mukana istuin hitaasti alas alko tuntuu hyvältä ja mies tuli ja minäkin sovin heti uudet treffit jatkoin monta vuotta kannattaa kokeilla ei se homoks tee oppii vaan jotain uutta

    • Anonyymi

      uima-rannan isossa pukukopissa joillakin seisoi muutamalla ei runkkaamalla ja imemällä kohta kaikilla kovana sai suuhun ja peppuun kivaa oli monta kertaa

    • Anonyymi

      Olis kiva löytää miehestä seuraa seksiin.Ukm. 63v Hki.Oonko jo liian vanha saadakseni.

    • Anonyymi

      Ihanaa lukea poikien ja miesten kokemuksista toustensa kanssa ja oli siellä jonkun tytönkin kommentti. Itse haluaisin kertoa, että kyllä meillä tytöilläkin oli nuoruudessa omat leikkimme, mutta ei niistä paljon puhuttu. Oma ensimmäinen kokemukseni oli kun saunassa yhdessä serkkulikkani ja sisareni kanssa sormittelimme. Ensin itseämme, sitten toisiamme ja siitä tulikin melkein vakituinen harrastus. Esittelimme kerran leikkejämme myös yhdelle pojallekin joka tyydytti itseään edessämme. Yhteisseksi on todella ihanaa.

    • Anonyymi

      aloitin imemällä oli kilpailu kellä suurin lupasin ottaa peppuunkyllä sattui mutta sen jälkeen 5muuta ei niinkään

      • Anonyymi

        Haluisin kyl itekki kokeilla ottaa peppuun, luulen et tykkäisin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluisin kyl itekki kokeilla ottaa peppuun, luulen et tykkäisin

        Itsekin olen tällaista sopivaa etsinyt mutta en ole löytänyt...
        Vielä en siis tiedä, että nauttisinko miten siinä astuttavana ja pantavana olemisesta mutta uskoisin nauttivani =)
        M49Tre


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      koikeeillaan. ois kiva tavata Jyväskylässä

    • Anonyymi

      H­­ei! Om­­a str­­­eam. Sisää­­­nkäynti k­aiki­­lle, jotk­­a haluavat pi­­tää ha­­­uskaa 👉 http://arara-ik.com/H/X7j7T5

    • Anonyymi

      kyllä useinpuskikoissa leikeissä runkkailimme murros-iässä otettiin suihin ja peppuun kun likat ei antanut pillua pelkäs raskautta

    • Anonyymi

      vieläkin annan jos nuoruudenn kaveri haluu suuta tai peppua ukm nykyään

    • Anonyymi

      aivan

    • Anonyymi

      U­­u­­si s­­­ek­si­tea­­tteri ava­­utu­­u Su­omeen! Ku­­­tsumme kai­­kk­i­. Il­­­mo­­it­tau­tum­­inen ry­­­hmä­­­ämm­­e tä­äl­lä 👉 http://1lingo.com/H/R1l8R4

    • Anonyymi
      UUSI

      U­­u­­si s­­­ek­si­tea­­tteri ava­­utu­­u Su­omeen! Ku­­­tsumme kai­­kk­i­. Il­­­mo­­it­tau­tum­­inen ry­­­hmä­­­ämm­­e tä­äl­lä 👉 http://1lingo.com/H/R1l6R4

    Ketjusta on poistettu 96 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4513
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4484
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4096
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3017
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2621
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2089
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1725
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1472
    Aihe