Kuka kalanaiselle

vastapari ylä- ja alamäkiin?
184650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

niin, että alamäessä kala ei ei ainakaan kaipaa vauhdittajaa, pohjaan pääsee sujona omin voimin ja reippaasti. Eli kiltti pitäis toisen olla, ei liian syyllistävä, ei liian kahlitseva. Kala kyllä palkitsee nämä piirteet itse luotettavuudella, jos toinen siis antaa aihetta.

Äänestä
  • kohteensa mielenmaisemaan..

    Taitaa olla niin, että kala on partenereista hankalimmista päästä.. tietynlainen yliherkkyys, aistivuus sekä hyvässä että pahassa..

    Toisaalta, tuon allekirjoitan, KALAA luotettavampaa saa hakea(niin luulen), jos osoittautuu sen luottamuksen arvoiseksi. Muutoin kala tipauttaa veneestään kuin enon ja samantien. Ja sitä luottamusta ei takaisin sitten enää saa.

    Kala saattaa tosin vaikuttaa siltä, että olisi kohdatessa unohtanut kaltoinkohtelun.. mutta se on vain taitavaa hämäystä. Kala ei päästä enää koskaan lähelleen pettäjäänsä.

    Ja lujaa kala painuu pohjaan, jos on painuakseen. Siksi vastaparin täytyy olla positiivinen, ei painostava, tilan antava.. olemassa kalalle läsnä. Vaikka kala uisikin pohjavirroissa.

    Kala antaa paljon, jos löytää luotettavan vastaparinsa. Silloin, kun ui pintaan takaisin katsellen, ketä muita joukossa kulkee.

    Äänestä

  • aika hyvin.. kirjoitti:

    kohteensa mielenmaisemaan..

    Tuo pitää todella paikkansa ettei kalat päästä enään takaisin lähelleen ihmistä jonka kokee pettäneen luottamuksensa.Hän rakentaa suojamuurin jota ei voi murtaa.

    Äänestä

  • KALALLE SOPII PARHAITEN SKORPPIOONI JA RAPU

    Äänestä

Kun löytää oikeantuntuisen ravun kannattaa pitää saksista kii.

Äänestä
  • tuota..

    jos rapu sen sallii..

    Äänestä

  • joka löytänyt upean rapusaaliin! ja kiinni pidän!

    Äänestä

samaa horoskooppia edustava eli kalat-kalat

Äänestä
  • entäs jos molemmat ovat suossa yhtäaikaa..?

    ;=)

    Äänestä

Olen herttainen kalanainen. Kuuntelen toisia ihmisiä. olen kuten kalanainen on, sirpa

Äänestä
  • kerran läpi käynyt suojamuurin"purkamisen" aloittaakseni uuden suhteen-neitsyen kanssa- päättyi pettymykseen. nyt olisi ystävä/rakastettu,tosi luotettava ja kaikinpuolinen hyvä, on vaikeaa purkaa muuria-en osaa aloittaa uutta suhdetta =/
    jokin sisällä sanoo ettei enää uutta pettymysta. ei ketään lähelle...

    läheisyyttä kaipaava

    Äänestä

vähän käsikopelolla...tutkimattomia ovat herran tiet.

Äänestä

olisi varmasti paras kumppani kalamies, koska sitten he ymmärtävät toisiaan parhaiten. mutta se onkin sitten eri juttu mistä kalamiehen löytää..
ja henkilökohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että kalat ei voi unohtaa kumppaninsa pettämistä, koska silloin luottamus katoaa.näin kävi myös ystävälleni.kalat kun omistautuu vaan omalle kumppanilleen..

Äänestä
  • joku kalat,saako teiltä uutta tilaisuutta jos välirikkoon ei ole syynä uskottomuus?erimielisyydet jälkeenpäin ajateltuna enemmänkin uuden suhteen ´särmien hiontaa`

    Äänestä

  • mimmu kirjoitti:

    joku kalat,saako teiltä uutta tilaisuutta jos välirikkoon ei ole syynä uskottomuus?erimielisyydet jälkeenpäin ajateltuna enemmänkin uuden suhteen ´särmien hiontaa`

    siinä mielessä hankala, että kerran avattuaan yhteytensä(mitä se ei helposti tee) ja tullessaan sitten petetyksi(tavalla tai toisella)ei kykene enää luottamaan tähän vastapuoleen. Eikä kanavaa aukaisemaan.

    Kalat on siinä mielessä ehkä aika herkillä.. ei siedä valheita, hyväksikäyttöä.. lukevat sinua lähes telepaattisesti.. voi "valehdella"/antaa kuvan sinulle, että ei näe lävitsesi vain siksi, että et itse menettäisi kasvojasi..

    Mieluummin vetäytyy suhteesta, kuin laittaa sinut seinää vasten. Eli kyllä, uusi tilaisuus vaatii todella paljon... yritystä ja vilpittömyyttä itseltäsi. Näin uskon kalana.
    Me kalat aistimme heti, millä mielenliikkeellä kanssaihmiset kulkevat.

    Meitä on vaikea pettää, vaikka voimme antaa päinvastaisenkin kuvan... vain siksi, että emme halua saattaa vastapuolta nolatuksi. Osaamme petoksen siinä mielessä pelottavankin taitavasti.

    Äänestä

  • on .,., kirjoitti:

    välttämättä sanomaan päin naamaa, että tiedän sinun pettäneen (joko sanoin tai teoin)..

    mutta usein hän näkee sen, ja on vain äärettömän pettynyt..

    ei kykene teeskentelmään, etteikö tietäisi.. siksi vetäytyy, kuin kohtaisi sinut - jos et itse tunnusta ja pyydä vilpittömästi anteeksi.

    Silloin kaikki voi olla poispyyhittyä.. mutta kalaa sinä et valitettavasti voi pettää.

    Kuin fantasioissasi.

    Äänestä

  • ei pysty kirjoitti:

    kalaa ei pysty pettämään... Toisen luottamuksen menettämisen vain aistii. Kuin kaiken muunkin. Kala olen ja välillä tunnen olevani noita, niin hyvin pystyn ennakoimaan muiden mielenliikkeet ja syyt toimintoihin. Välillä se todella pelottaa, miten tämänkin taas tiesin. Mutta minkäs luonnollesi teet.

    Tiedän olevani täydellinen kumppani kun vain sen oikean löydän. Luulin jo löytäneeni, ihan vain niihin vaistoihin vedoten, mutta siinä kävi miten kävi. Toista kertaa, vaikka hänestä välitänkin paljon en uskaltaisi maistaa samaa maljaa, pelkäisin vain että jäisin taas tuijottamaan tyhjyyteen, miten tässä näin kävi. Kaikista heikoimmilla tunnenkin olevani ihmissuhteissa. Vaikka haluaisin, en kykene antamaan anteeksi. Luultavasti näytän siltä, että kaikki on normaalisti, mutta en luota vastapuoleen enää; niin sääli kuin se onkin.

    Äänestä

Hienompaa yhteensopivuutta ei koko eläinradalla olekaan kuin kala-kala -suhde. Mutta, pienin varauksin, kaloissa - kuten missä tahansa muussakin merkissä - on kaikenlaista persoonaa, että tuo pettämättömyys ei ole aivan itsestäänselvyys. Onnistuessaan kuitenkin aistillisin pari, joka pystyy hienoimpaan mahdolliseen rakkauteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

optimaalisin kirjoitti:

vastapari ylä- ja alamäkiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu