...erikoisesti miehiä? Minä teen niin.
Muutamaa harvaa tuttua lukuunottamatta.
Mulla oman kodin miehistä "tylyjä" koemuksia.
Minä en nuorena esim. uskaltanut näyttää millään tavalla että olin ihastunut."Viestitin" ruuminkielelläni että EVVK !Vaikka sisälläni riehui suuret tunteet ja olisin halunnut seurustella.Joskus sattui että tunne oli molemminpuolista,mutta meikätyttö oli onnettoman ujo.
Nyt olen kuitenkin naimisissa ihan onnellisesti,
enkä miestäni ujostele. Alussa oli kyllä hankalaa.
Kertokaa kokemuksia!
Muutamaa harvaa tuttua lukuunottamatta.
Mulla oman kodin miehistä "tylyjä" koemuksia.
Minä en nuorena esim. uskaltanut näyttää millään tavalla että olin ihastunut."Viestitin" ruuminkielelläni että EVVK !Vaikka sisälläni riehui suuret tunteet ja olisin halunnut seurustella.Joskus sattui että tunne oli molemminpuolista,mutta meikätyttö oli onnettoman ujo.
Nyt olen kuitenkin naimisissa ihan onnellisesti,
enkä miestäni ujostele. Alussa oli kyllä hankalaa.
Kertokaa kokemuksia!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ihanaa kuulla etten ole ainoa, joka mokailee hyviä juttuja. Olen todella ujo ja erityisesti miesten lähellä. Todellakin olen kylmä miehiä kohtaan vaikka sisällä kiehuisi miten kovasti vain. Miten sait itsesi rohkaistua miehesi lähellä? Pitäisi varmaan ottaa itseä niskasta kiinni ja antaa palaa. Mutta kun ei uskalla...
...huomasin että tämä mies on tosi kiltti,niin uskaltauduin vastailemaan kysymyksiin ja juttelemaan.Minä en kyllä aloitetta tehnyt.Enpä tietenkään. Alkuseurustelun aikana ääneni oli tosi hiljainen.Usein minulta miehet joiden kanssa uskalsin jutella kumartuivat puoleeni ja kysyivät"Mitä",eivät siis kuulleet mutinaani.
Avioliiton alkuaikoina ujostelin näyttää tunteitani.Jos itketti niin menin piiloon itkemään.Sieltä mieheni"kaivoi" minut esille ja kysyi,että miksi sinä täällä yksin itket.
Että tätä rataa.
miehen sait. Sehän se on se tärkein juttu elämässä. Eikös olekin?
Minä en missään nimessä koskaan näyttäisi kellekään olevani kiinnostunut, aloitteen tekeminen on minulle yhtä ehdoton EI kuin muslimiksi kääntyminen. Se vain ei ole vaihtoehto.
Minä vierastan jotenkin miehiä enemmän kuin naisia ja sitä en kellekään kehtaa tunnustaa, onhan se nyt hassua että iso ihminen tällä lailla on kuin pikkulapsi. Minulla se ei rajoitu pelkästään ihastumisiin jne. vaan esimerkiksi koulussa paritehtävien teko sujuu "helpommin" (minulle ne nyt eivät ole helppoja koskaan) naisten kanssa.
Joskus myös kun haen työpaikkaa niin salaa toivon että työnantaja jolle joudun soittamaan/jota joudun mennä tapaamaan olisi nainen.
Onhan tämä noloa mutta en minä sille mitään voi ja eihän minulla nyt mitäan toivoa ole parisuhdetta koskaan saada, sen tiedän varsin hyvin.
Ehdottomasti on.
...tuollaisen tytön tahtoisin tavata! Mistä sellaisen löydän?
pidetään perusteetta jotenkin ylen negatiivisena seikkana. Vaikka totta kai ymmärrän sen halvaannutavat vaikutukset ylen ujoon itseensä.
Mene sitä tietä niin pikästi eteenpäin.
Kyllä sieltä löytyy :D
Katsos vaan.Uskalsin hymyillä sinulle.
No,kannattaa seurailla niitä,
jotka eivät ole suuna päänä
jokapaikassa.
Sieltä hiljaisen kuoren,
pälyilevän katseen alta,
sieltä voi löytää aarteita ja
lämmin sydän.
Ja siitä mutinastakin...
kyllä se ääni siitä voimistuu,
kun antaa aikaa.
Yes! Etsivä löytää :)
"aloitteen tekeminen on minulle yhtä ehdoton EI kuin muslimiksi kääntyminen. Se vain ei ole vaihtoehto."
Eli tältä osin naisella on helpompaa, koska miehelle jää velvollisuus tehdä aloite. Entäs ne ujot miehet, kuten allekirjoittanut ? Heille ei paljon jää vaihtoehtoja. Joko aloitteen tekeminen tai yksin eläminen. Jälkimmäinen houkuttelee siinä vaiheessa, kun saa muutaman kerran kunnolla kynsilleen eli on erehtynyt tekemään aloitteen.
Kauniimman puoliskon löytäminen. Helppoa kuin heinän teko...
Nuorena olin hyvin ujo, en pystynyt oikein sanomaan mitään miehille.
Isäni oli kova kurinpitäjä ja lannisti henkisesti, sanomalla, etten ole mitään, osaa mitään, eikä minusta tule mitään.
Alkoholi tuli mukaan kovioihin, silloin tein aloitteita, piti tehdä itse, minua ei kukaan lähestynyt. Ei kontrolli ollut enää mukana, minua käytettiin hyväksi, olin naiivi. Henkisesti olin pohjalla.
Nyt ei enää kiinnosta ravintolat ja juominen. Yksinäni olen elellyt. Ujous saattaa pullahtaa ihan yhtäkkiä pintaan, jonkun henkilön kohdalla, silloin menen sanattomaksi. Joskus taas hölötän liikaakin, kaduttaa jälkeenpäin.
Olen hakenut seuraa tekstiviesteillä, nyt netistä.
Olisihan se kiva olla onnellinen!
Ujostelen sekä että sukupuolta, aina joitain yksilöitä. Asia tulee esitettyä tyyliin: "Kun sinä saat minut ujostelemaan". Vaikka tietysti kysymys onkin vain minusta ja omasta piimäilystäni. Ihastumisissa omituista on kuitenkin ollut se, että en ole arkaillut kaikkia tunteideni kohteita olleita. Joidenkin miesten kanssa kipsi on ollut niin sanotusti kaulaa myöten ummessa, mutta toisia en ole ujostellut tippaakaan. Vielä en ole keksinyt yhteistä tai erottavaa tekijää näille eri reaktioille. Täytyis varmaan ottaa joku ilta pohdinnan alle. : )
Reloja tutustumisia ihmisiin toivon muille ujoilijoille! : )
olin minäkin joitakin vuosia sitten ja varsinkin miesten/poikien seurassa. Omaksi ja muidenkin yllätyksekseni lähdin opiskelemaan miesvaltaiselle alalle ja hupsista vaan miehet ovatkin ihan mukavia ja en ujostele heitä lähellekään niin paljon kuin ennen opiskelua ja työelämää.
En oikeastaan ole ollenkaan ujo, suorastaan puhelias, mutta kun joku kiinnostava ihminen tulee näköpiiriin, niin se on suuri PAM.. Halvaannun täysin, kunnes se menee pois. En osaa puhua, tai puhun ihan sekoja, mitä en ymmärrä itsekkään, tai en edes kuule jos joku sanoo jotakin, olen tyhmästi, katson tyhmästi ja nykyään en siksi edes katso, en kuule, aivot ei surttaa mitään, paitsi tota ööh joo ei.. änksönk, en osaa puhua. Jälkeenpäin suututtaa taas niin suunnattomasti, että onkin niin omituinen juuri silloin, mutta ei muulloin.
Koskaan ei ole muuten mitään ongelmaa, eikä sitä muistakkaan, mutta taas kun hän tulee.. PAM!
itse aloin seurustella ensimmäistä kertaa 19 vuotiaana, siihen asti pelkäsin miehiä :D Mut tää mies sai mut luottamaan jollain ihme keinolla :) Varmaan kun se kertoi itsestään koko ajan kaikkea eikä kysynyt koko ajan mun asioita mun elämästä, niin mäkin uskalsin kertoa sille asioita. Nyt en varmaan luota keneenkään niin paljon kun mun poikaystävään:)
Ihanaa, kerrankin joku puhuu asiasta jota en ole itsellenikään uskaltanut tunnustaa.
Itse oon 19v tyttönen ja kertaakaan en oo kunnolla seurustellut, olen vain tajuttoman ujo.
Olen naisten kanssa rento, puhelias jne. mutta sitten kun tulee mies, kaikki tuo häviää. Jos mies katsoo silmiini käännän katseeni alaviistoon. Ja muutenkin olen aika hiljainen.
Monesti olen yrittänyt seurustella, mutta aina olen laittanut poikki, keksinyt tekosyitä... mutta tosiasia on että olen uskomattoman ujo..
Ehkä joku päivä vielä kohtaan sen ihanan miehen, joka saa minut rohkeammaksi ja vielä hymyilemään.
Tseppiä vaan. Minä seurustelin kunnolla ekakeraa 30-vuotiaana.Seuraavan kerran älä keksi tekosyitä.
Kerro että oot ujo.Se laukaisee ehkä tilanteen.
Silloin olet päästänyt tuon toisen jo aika lähelle todellista itseäsi. Uskon että toinen kunnioittaa sitä että uskallat kertoa jotain haavoittuvasta puolestasi.Ja jos ei kunnioita,niin sitten -antaa sen mennä.
Ujot on herkkiä persoonallisuuksia!
Jonkun kiltin miehen rinnalla vielä puhkeat kukkaasi.Sitä sinulle toivon :)
kirjoitus oli kuin mun kirjoittama, oon kans 19 vuotta ja ihan samat oireet, on se vaan niin jännä kun miehet saa mun olon niin vaivautuneeksi, en vaan kertakaikkiaan osaa puhua niille luontevasti, aina oon niin ujo, vaikka tosiaan naisten kanssa juttu luistaa, vaikka ujous joskus rajoittaa avautumista hyvillekin ystäville
Ujosteletteko aina miesten seurassa, vai vain silloin jos kyseessä on iskuyritys tai muu lähempi tutustuminen? Eli ujosteletteko jos vaikka joudutte tekemään jotain koulu/työ hommaa miesten kanssa? (ja ajatellaan vielä, että ne miehet olisivat varattuja, eli ei tulisi sen puoleen mitään pohdintoja mahd. kiinnostuksesta puoleen tai toiseen)
No etenkin silloin jos joku on selvästi kiinnostunut (joka tapahtuu ÄÄRIMMÄISEN harvoin) niin tunnen olon jotenkin hermostuneeksi ja epämukavaksi. Se on melkein inhottavaa jos joku koko ajan vilkuilee ja on kiinnostunut.
Heh, jos joudun tekemään jotain koulujuttua miehen kanssa, ja etenkin jos mies on minua vanhempi niin jostain syystä silloin ujostuttaa enemmän. Koulussani on oppilaita ihan eläkeläisiksi asti. Jos taas mies on minua paljon nuorempi niin ei ujostuta niin paljon, kerran jouduin vähän vetämään itse hommaa kun tein paritehtävää nuoremman pojan kanssa. :)
Mutta voi kauhia kun ujostuttaa niin.
OK ;). Itsekkin olen ainakin ennen vähän pelännyt/ujostellut toista sukupuolta, minun tapauksessani tyttöjä, mutta se ujostelu helpotti kun jouduin, tai oikeastaan halusinkin, tekemään yhtä hommaa ryhmään missä kaikki muut olivat tyttöjä (hui ;)). Pikkuhiljaa huomasin, ettei ne tytöt olleetkaan pelottavia, ja kahdesta tytöstä sainkin sellaiset kaverit joille tulee silloin tällöin koulussa jutusteltua, ja itseasiassa tuntuu, että pystyn olemaan heidän seurassaan rennommin kuin vastaavien miespuolituttujen. En tiedä mistä se johtuu, kai te ootte vaan niin ihania ;). Se kyllä helpottaa asiaa, kun tiedän, että molemmat ovat varattuja, niin ei tule mitään "paineita" tai ajatuksia sen suhteen.
Mutta se onkin sitten eri asia, jos joku tyttö vaikka katsoo sillain, että sen saattaisi hätäisesti tulkita kiinnostukseksi, niin tuntuu, että meinaa sydän pettää ;). Vähän niinkuin sillon kun pelästyy oikein kunnolla...toivottavasti en saa sydänkohtausta joku päivä ;)
No, koita pärjäillä niitten miesten kanssa ;)
Jotenkin tuttua ja söpöä teidän jutustelunne.
Mä olen kohta 50v. mutta muistan elävästi koulussa ne hetket kun vahingossa törmäsi ihastukseensa ja oli vähällä saada jonkun kohtauksen.Sydän hakkas ku lampaan saparo.
Muistan erään ihastuksen.Poika oli puoliksi romaani.Ihanat suklaasilmät.Kun oltiin kirjastossa niin hänellä ei akuankan lehti kääntynyt...Yllätin hänet tuijottamassa.Ja hän minut. Olen edelleen jännittytnyt miesten seurassa.Vain muutama harva kiltti mies on sellainen etten jännitä.
Jep, ehkä kohtaat sen. Hieman ujona miehenä voi todeta, että miehen näkökulmasta moinen ajattelu saattaa olla hieman toiveajattelua? No, pessimismillä ja valittamisella ei kyllä pääse pitkälle. Mielestäni suurempi ongelma ainakin omalla kohdallani on se, että enpä tiedä, missä ne ajattelevat ja empaattiset ihmiset ovat tässä nykyajan "minä haluan kaiken ja pelkkää hauskaa"-kulttuurissa. Eli itse koen elämän sisältävän positiivisia ja negatiivisia asioita, kaikkea ei voi saada, eikä kaikkea pidä saada. Ihmiset eivät ole autoja, jotka luokitellaan teknisten tietojen perusteella, vaan yksilöitä, joissa jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Selitäpä se esim. näille treffipalstojen "ainakin nämä ominaisuudet on löydyttävä"-ihmisille...