Ihmettelen myöskin Tuula Putuksen luentoa kosteusvauriorakennuksista ja lasten astmasta. Tuli sellainen tunne, että STM tutkii ja toteaa, että ei voida todistaa minkään lapsen sairastuneen homevauriotalossa.
Puhui siitä, että astmalapsen igp-vasta-aineet ovat alempana lääkityksen johdosta. Se varmaan pitää paikkaansa, mutta miksi tutkitaan ja todistellaan, että lapsen sairaus ei johtuisi kosteusvauriosta.
Onko tässä yhteiskunnassa jotenkin laki muuta kuin ennen. Laittomuus on astunut kuvaan. Valtion hallinto alkaa olla sen verran mädäntynyt, ettei siitä kansalaiselle ole mitään tukea.
Onhan STM ennekin tutkinut mm. sitä, onko kiinteistökaupan purkua odottavan henkilön stressi traumaattista stressiä vai tavallista stressiä. Niinkuin sillä nyt olisi kovin merkittävää merkitystä. Kuolemaa siinä kuitenkin tehdään stressin ja muiden homesairauksien ohella.
Puhui siitä, että astmalapsen igp-vasta-aineet ovat alempana lääkityksen johdosta. Se varmaan pitää paikkaansa, mutta miksi tutkitaan ja todistellaan, että lapsen sairaus ei johtuisi kosteusvauriosta.
Onko tässä yhteiskunnassa jotenkin laki muuta kuin ennen. Laittomuus on astunut kuvaan. Valtion hallinto alkaa olla sen verran mädäntynyt, ettei siitä kansalaiselle ole mitään tukea.
Onhan STM ennekin tutkinut mm. sitä, onko kiinteistökaupan purkua odottavan henkilön stressi traumaattista stressiä vai tavallista stressiä. Niinkuin sillä nyt olisi kovin merkittävää merkitystä. Kuolemaa siinä kuitenkin tehdään stressin ja muiden homesairauksien ohella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuntalaissa oli lainkohta, joka velvoitetti virkamiesten esimiehiä panemaan asian vaikka poliisitutkintaan, jos jotakin virkamiestä on syytä epäillä virheellisestä toiminnasta.
Se lainkohta oli kuntalain 47§ - Virheellinen menettely virantoimituksessa ja virantoimituksesta pidättäminen.
Virkamiehen virheellistä menettelyä ja sen tutkintaan saattamista koskeva lainkohta kumottiin huhtikuussa 2003. Kävikö niin, että mafiaveljet eivät halunneetkaan olla veljensä vartijoita?
Tämä nyt ei liity suoraan esittämääsi asiaan, vaan mielestäni mutkan kautta kuitenkin. Kelvottomia virkatoimia tehtaillaan kai jo niin ammattimaisesti, että niiden tutkimiseen pakottavaa lainkohtaa ei vain ei haluta jättää henkiin. Onko kyseessa signaali laajemmastakin yleisen hallintoilmapiirin kehityksen suunnasta ja laillisuuden ja etenkin kansalaisten oikeudenmukaisen kohtelun murenemisesta tässä yhteiskunnassa?
Näyttää siltä, että nykyisin valtion instituutiot keskittyvät vain kaatamaan kansalaisten oikeutetut ja lakiin perustuvat edut lakikikkailulla, jolla ei ole mitään tekemistä lain kirjaimen, hengen ja oikeudenmukaisuuden kanssa.
Virkakunta on eriytynyt kansakunnasta. Siitä on tullut erillinen valtiomahti, joka ajaa vain virkakunnan julkisorganisaatioiden sisäisiä omia etuja. Sen pahimmiksi vastustajiksi virkamiestoimijat näkevät kansalaiset, joiden "hyväksi" he vielä leikisti toimivat.
Oli aika, jolloin valtiota edustavat elimet olivat periaatteessa kansalaisia varten.
Kuntalaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950365?search[type]=pika&search[pika]=kuntalaki
Kyseisen tutkimuksen tarkoituksena ei ole ollut osoittaa, ettei homeongelma vaikuttaisi lasten sairastumiseen astmaan eikä se sitä myöskään ole osoittanut. Tutkimuksen kohteena oli alle kouluikäisiä lapsia, jotka ovat asuneet samassa asunnossa vähintään 75 % elinajastaan, jolloin sekoittavia tekijöitä on vähemmän. Yksi mielenkiintoinen havainto tutkimuksessa oli se, että lievät vauriot korreloivat korkeimpiin vasta-ainetasoihin. Asia selittyy ehkä sillä, että myös lääkityksen tarve on matalampi tällaisissa tilanteissa.
Seminaarijulkaisun yhteenvedossa todetaan asiasta: "Astmaa sairastavien lasten ja heidän väestöverokkiensa kodit tarkastettiin perusteellisesti. Alustavien tulosten mukaan tietyt rakennuksissa todetun kosteusvaurion indikaattorit korreloivat useiden IgG-mikrobivasta-aineiden tasojen kanssa."
Toisella mainitsemallasi, stressiin liittyvällä tutkimuksella tarkoitat ilmeisesti Helsingin yliopiston tekemää tutkimusta "Homeongelma ja sen psykososiaaliset vaikutukset".
Tutkimus oli erittäin merkittävä ja sen tulokset hätkähdyttivät myös päättäjiä. Sen seurauksena valtioneuvosto asetti työryhmän miettimään, mitä näiden ihmisten auttamiseksi olisi tehtävissä. Sen seurauksena asia tuli myös hallituksen asuntopoliittiseen ohjelmaan ja tuloksena oli mm. laki asuntojen terveyshaitan korjaamisavustuksista.
Näihin liitetään aina tulorajat, jotka ovat niin alhaiset, että ihmetyttää, miten niillä tuloilla yleensä on voinut asunnon edes hankkia.
Kun käräjäoikeuteen pääsyä odottaa kolmekin vuotta ja evakossa maksaa vuokria 36.000 euroa, ei niitä oteta missään vaiheessa eikä minkään instanssin puolesta huomioon. Turha puhua mistään oikeuksista, korvauksista ja avustuksista. Kansalaisten oikeusturvaa ja taloutta ollaan ajamassa virkamiesten taholta joukolla retuperälle.