Kaatumiskammo

Miten olette päässeet kaatumis-/putoamiskammostanne eroon ajan mittaan. Minua se vaivaa häiritsevästi. varsinkinkin esteen(vaikkapa vain 30-40cm.) yli kova kaatuminen tai kova kaatuminen käsillä seisonnasta tekee tiukkaa, mulle. Olen tosin jo kolmenkympin huonommalla puolella.
7954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuttu ongelma. Minulla on myös erittäin paha korkean paikan kammo. Liittynevät jotenkin yhteen. Harrastin useita vuosia erästä lähinnä lyönteihin ja potkuihin painottunutta lajia, jossa heiteltiin jonkin verran. Tämä tuotti aina pahoja vaikeuksia. Vaihdoin sitten lajia enemmän heittopainotteiseen. Pikku hiljaa kammo lieveni tottumuksen myötä. Parin vuoden heittelyn jälkeen ei enää tuntunut juuri pahalta. Vielä nytkin monta vuotta myöhemmin kun opettaja näyttää jotain korkeaa heittoa, se usein vähän arveluttaa, mutta kun pääsee tekemään, ei enää tunnu juuri miltään.

Ainoa neuvo, jonka osaan antaa, on, että treenaa niitä heittoja ja kaatumisia mahdollisimman paljon.

Äänestä
  • ..treenaamalla. Itselläni on myös ollut kaatumiskammo, mutta ppääsin siitä eroon, kun joskus ohjaaja heitti mut mattoon..eikä se ollutkaan kamalaa.. :)

    Äänestä

  • Tuuli kirjoitti:

    ..treenaamalla. Itselläni on myös ollut kaatumiskammo, mutta ppääsin siitä eroon, kun joskus ohjaaja heitti mut mattoon..eikä se ollutkaan kamalaa.. :)

    Se on. Itse ihmettelen aina, kun vasta-alkajat pelkäävät PALJON enemmän kun minä heitän. Kamalampaa on kaatua, kun vasta-alkaja heittää =D

    Ja kaatumista on hyvä yhtälailla treenata, kuin muutakin. Judotreenit alkaa lähes poikkeuksetta Ukemi harjoitteluilla.

    Äänestä

  • Judoka kirjoitti:

    Olen itse myös nähnyt ja kokenut, että monissa lajeissa ei juurikaan kaatumista treenata vaikka senhän pitäisi olla budo- ja kamppailulajeissa ihan itsestään selvyys.... vai onko muita mielipiteitä???

    Äänestä

  • Tomppa kirjoitti:

    Kaatumiset (ukemit) ovat osa budoa, jotta osaat kaatua "oikein" itseäsi loukkaamatta ja mahdollisimman nopeaan valmiusasentoon saaminen.
    Kaatumisia on hyvä treenata ja pyytää valmentajia seuraamaan tekniikkaa. Tatamilla on hyvä treenata eri variaatioita ja kokeile myös kovalla alustalla (kun tekniikka on kunnossa!)

    Äänestä

  • nuke kirjoitti:

    kaikista helpoiten voitat kaatumiskammon kun olet kokeneen harjoittelijan heitettävänä. Usein itsensä telominen ei ole kaukana kun aloittelija-rookie heittää. Kun kokenut kaveri heittää tulet AINA oikein alas ja voit keskittyä ukemin tekoon.

    Äänestä

  • Toinen judoka kirjoitti:

    kaikista helpoiten voitat kaatumiskammon kun olet kokeneen harjoittelijan heitettävänä. Usein itsensä telominen ei ole kaukana kun aloittelija-rookie heittää. Kun kokenut kaveri heittää tulet AINA oikein alas ja voit keskittyä ukemin tekoon.

    Oikeassahan nuo muutkin ovat. Kyllä kokenut heittäjä osaa viedä heiton myös sievästi loppuun. Huomattavaa on kuitenkin, että mitä enemmän jännittää ennen heittoa ja sen aikana, niin sitä enemmän se yleensä sattuu. Pelosta kankeana on vaikeaa toimia oikein. Harjoittelu kannattaakin siksi aloittaa aivan perusteista. Vasta kun kaatumistekniikkan perusteet on kunnossa voi oppia esim hyppyalastulot. Vetäjiltä/opettajalta kannattaa kysellä ohjeita. Jos he osaavat asiansa, kuten minun opettaja, niin kehitys on varmasti positiivista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tolkidoka kirjoitti:

Miten olette päässeet kaatumis-/putoamiskammostanne eroon ajan mittaan. Minua se vaivaa häiritsevästi. varsinkinkin esteen(vaikkapa vain 30-40cm.) yli kova kaatuminen tai kova kaatuminen käsillä seisonnasta tekee tiukkaa, mulle. Olen tosin jo kolmenkympin huonommalla puolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu