Omituista

Olen vasta aloitteleva harrastaja ja ehkä turhankin tietämätön, mutta jokatapauksessa epätoivon partaalla. Ensimmäisinä kaloina meille tuli miljoonakaloja ja monni. Kaikki näytti hienolta. Sitten hankittiin platyja ja nyt ne "homehtuvat" yksi toisensa jälkeen!! Yksi on pitänyt jo päästää kärsimyksistään kun koko kuve oli homeessa. Nyt on seuraavalla toinen etuevä samaisen homeen valtaama ja lisäksi näyttäisi, että siitä puuttuu osa. Lisäksi kolmannella on jo pieni homekasvuston alku kupeessaan. Muilla asukeilla en ole huomannut mitään oireita (monnit ja miljoonakalat). Olenko saanut kaupasta "pilaantuneet" yksilöt vai onko akva vain sopimaton platyille?
Älkää kysykö mitä vesiarvot ovat koska en ole kemisti ja kahdesta kaupasta, kahdessa eri kaupungissa olen kysynyt testejä ja molemmista minut on suurin piirtein naurettu ulos! "Ne on niin kalliita-eihän niitä nyt kukaan kotiin osta" ... joten ei sitten!
Ehdottomasti haluaisin kuitenkin, että kaikki voisi hyvin ja pysyisivät terveenä....
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En minäkään ole kemisti, mutta silti tiedän akvaarioitteni vesiarvot. Esimerkiksi hankimme tässä hiljattain mittarin joka näyttää lämpötilan ja pH:n automaattisesti kokoajan. Hienoa. :)

Jos ehdottomasti haluat kalojesi parasta, menet ja hankit ne vesitestit; pH, nitriitti, nitraatti, kovuudet olisi hyvä tietää.
Niitä voi tilata postitsekkin(Toisista akvaariokaupoista tai nettikaupoista, ilman että nauravat perääsi). Luulisi akvaariokauppiaankin mittailevat omia vesiään?

Luultavasti platyt ovat joutuneet vääriin vesiarvoihin, jos entinen kalasto voi vielä hyvin. Voi toki olla että platyissa on ollut joku pöpö jo kaupassa ja stressi on huonontanut vastustuskykyä niin että kalat ovat nyt sairastuneet.
Vesitestit näyttävät vesiarvot jonka jälkeen veden voi muuttaa suotuisaksi juuri niille kaloille jotka altaaseesi haluat. Jos akvaarioosi tulee muita kaloja, niiden vesiarvot tulee olla samanlaiset kuin mitä altaastasi jo löytyy.

Äänestä

itsekin. Olihan ne aika tyyriit (23 euroa/20kpl testejä), mutta tärkeät ne ovat ja näissä testiliuskoissa on kaikki viisi testiä samassa, joten hemmetin helppo käyttää vaikka en kemisti olekaan. Ei muuta kuin sekunniksi akvaarioon ja sitten vertaillaan putkilon värikarttaa vasten. Nou problem

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai onko? kirjoitti:

Olen vasta aloitteleva harrastaja ja ehkä turhankin tietämätön, mutta jokatapauksessa epätoivon partaalla. Ensimmäisinä kaloina meille tuli miljoonakaloja ja monni. Kaikki näytti hienolta. Sitten hankittiin platyja ja nyt ne "homehtuvat" yksi toisensa jälkeen!! Yksi on pitänyt jo päästää kärsimyksistään kun koko kuve oli homeessa. Nyt on seuraavalla toinen etuevä samaisen homeen valtaama ja lisäksi näyttäisi, että siitä puuttuu osa. Lisäksi kolmannella on jo pieni homekasvuston alku kupeessaan. Muilla asukeilla en ole huomannut mitään oireita (monnit ja miljoonakalat). Olenko saanut kaupasta "pilaantuneet" yksilöt vai onko akva vain sopimaton platyille?
Älkää kysykö mitä vesiarvot ovat koska en ole kemisti ja kahdesta kaupasta, kahdessa eri kaupungissa olen kysynyt testejä ja molemmista minut on suurin piirtein naurettu ulos! "Ne on niin kalliita-eihän niitä nyt kukaan kotiin osta" ... joten ei sitten!
Ehdottomasti haluaisin kuitenkin, että kaikki voisi hyvin ja pysyisivät terveenä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu