Koska tällä palstalla kokoontuvat tunnetusti maan parhaat lihavuus-asiantuntijat, niin antakaapas te viisaat neuvoja seuraavanlaiseen tapaukseen.
Minulla on eräs tuttava joka on
yksinhuoltaja-äiti. Hänellä on kolme poikaa.
Keskimmäinen pojista on 13-vuotias
ala-asteen 6-luokkalainen. Tämä poika on todella lihava. Pituutta pojalla on vähän yli 150 cm mutta painoa yli 108 kiloa (Tosin painoa saattaa tällä hetkellä olla jo enemmänkin, sillä nuo mitat ovat noin vuoden verran vanhoja).
Poika ilmeisesti pääsi lihomaan aika tavalla asuttuaan jonkin aikaa Ruotsissa isänsä luona.
Nyt hän asuu kuitenkin vakituisesti äitinsä luona. Kummatkaan pojan vanhemmista eivät ole lihavia (eivät myöskään velipojat). Poika on luonteeltaan aika laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta muuten kai ihan mukava. Ei tykkää mistään ruumiillisesta toiminnasta, herkuista sitäkin enemmän.
Tuossa olivat siis tärkeimmät taustatiedot. Nyt tulee siis varsinainen ongelma.
Pojan asetuttua asumaan äitinsä luokse äiti on pyrkinyt kaikin tavoin saamaan pojan laihtumaan, mutta täysin tuloksetta. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että poika ei itse tahdo laihtua. Hän on ilmoittanut että viihtyy aivan hyvin lihavana.
Äiti on kokeillut kaikkia keinoja. Asiasta on riidelty usein. Mikään ei auta kun pojalla ei ole motivaatiota tehdä asialle mitään. Kaikenlaisia "pakkokeinoja" on kokeiltu mutta poika on sekä ovela että kovapäinen, joten kaikki aivan turhaa. Poika on lisäksi sanallisesti todella lahjakas joten hän osaa perustella omat kantansa niin hyvin että aikuisilla on täysi työ yrittää edes keskustella asiasta hänen kanssaan.
Mitä tässä tilanteessa äidin tulisi tehdä? Viedä poika johonkin suljettuun laitokseen hoitoon vai?? Antaa pojan olla lihava (ja lihoa lisää kovaa tahtia)???
Kertokaapas hyviä neuvoja. Kysykää lisätietoja jos jäi aukkokohtia.
Minulla on eräs tuttava joka on
yksinhuoltaja-äiti. Hänellä on kolme poikaa.
Keskimmäinen pojista on 13-vuotias
ala-asteen 6-luokkalainen. Tämä poika on todella lihava. Pituutta pojalla on vähän yli 150 cm mutta painoa yli 108 kiloa (Tosin painoa saattaa tällä hetkellä olla jo enemmänkin, sillä nuo mitat ovat noin vuoden verran vanhoja).
Poika ilmeisesti pääsi lihomaan aika tavalla asuttuaan jonkin aikaa Ruotsissa isänsä luona.
Nyt hän asuu kuitenkin vakituisesti äitinsä luona. Kummatkaan pojan vanhemmista eivät ole lihavia (eivät myöskään velipojat). Poika on luonteeltaan aika laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta muuten kai ihan mukava. Ei tykkää mistään ruumiillisesta toiminnasta, herkuista sitäkin enemmän.
Tuossa olivat siis tärkeimmät taustatiedot. Nyt tulee siis varsinainen ongelma.
Pojan asetuttua asumaan äitinsä luokse äiti on pyrkinyt kaikin tavoin saamaan pojan laihtumaan, mutta täysin tuloksetta. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että poika ei itse tahdo laihtua. Hän on ilmoittanut että viihtyy aivan hyvin lihavana.
Äiti on kokeillut kaikkia keinoja. Asiasta on riidelty usein. Mikään ei auta kun pojalla ei ole motivaatiota tehdä asialle mitään. Kaikenlaisia "pakkokeinoja" on kokeiltu mutta poika on sekä ovela että kovapäinen, joten kaikki aivan turhaa. Poika on lisäksi sanallisesti todella lahjakas joten hän osaa perustella omat kantansa niin hyvin että aikuisilla on täysi työ yrittää edes keskustella asiasta hänen kanssaan.
Mitä tässä tilanteessa äidin tulisi tehdä? Viedä poika johonkin suljettuun laitokseen hoitoon vai?? Antaa pojan olla lihava (ja lihoa lisää kovaa tahtia)???
Kertokaapas hyviä neuvoja. Kysykää lisätietoja jos jäi aukkokohtia.
Vastaukset 31
Vanhimmat
sua liikuttaa?
Minä olen paljon kaikenlaista nähnyt, ja olen sitä mieltä, että me voisimme huomattavasti paremmin, jos ihmisten kynnys "sekaantua toisten asioihin" (huomaa lainausmerkit!) olisi matalampi. Jos tämän ensimmäisen jutun kirjoittajan tietämät lapsen mitat ovat oikeat, niin kai käsität tilanteen olevan ÄÄRIMMÄISEN VAKAVA, ja siihen on puututtava HETI. Mikäli vanhemmat eivät siihen pysty, tai eivät sitä halua tehdä, niin sitten on ympäristön toimittava.
Me suomalaiset kuvittelemme, että on hienoa vain sulkea korvansa, jos naapurissa mies hakkaa vaimoaan. Meistä on "asioihin puuttumista" soittaa poliisi tai vaikka kysyä naiselta seuraavana päivänä, että tarvitsisiko hän apua. No niin, tässä meidän maassammehan saa Helsingissäkin vainajat muumioitua rauhassa kuukausikaupalla asunnoissaan, kun ei kukaan vahingossakaan halua "pistää nenäänsä toisten asioihin". Miten meistä on tällaisia tullut?
Ensimmäisen viestin kirjoittaja ehkä kokee, että on kaikkien meidän tehtävämme välittää lapsista. Se ei kuulu vain vanhemmille. Ja Suomen lain mukaanhan yhteiskunta voi puuttua huonoon vanhemmuuteen tai tilanteeseen, jossa lapsi on vaarassa. Ruotsissa on sairaalloisen lihavia lapsia jo otettu huostaan. Toivottavasti meillä ei JOUDUTA samaan.
Miten sä kuvittelet että täällä kaksnelosen palstalla kokoontuu maan parhaat asiantuntijat? Mistä sä sellaisen idean olet luonut päähäsi?
Eiköhän ole niin, että asiantuntijoilla on muutakin tekemistä, kuin kokoontua johonkin keskustelupalstalle miettimään nimettömän esitettyjä ongelmia, näkemättä tapauksia, tutustumatta heidän taustatietoihinsa, tämänpäiväntilanteeseen.
Mulle kans kävi silmään sama, mitä ihmettä sä tätä täällä pyörität, muka jonkun puolesta. Jos ei ole sinun asiasi puuttua, niin annapa olla.
Lapsen äidille toivon kovasti tukea asiassa, mutta varsinaisia apuja kannattaa etsiä edelleenkin muualta. Asiantuntijoita täällä ei sen enempää ole, vertaistukea lukuunottamatta.
Minusta sinun aikuisena kuuluisi hävetä omaa käytöstäsi: taitaa lapsen lihavuus olla enemmän sinun kuin kenenkään muun ongelma. Muuten et tällaisia aloituksia tänne vetäisi, tai ainakin puhuisit omasta tilanteestasi, etkä alkaisi vatkomaan toisten.
Ei saa olla huumorintajuton perunanuija!
Tuo toteamus "lihavuus-asiantuntijoista" oli alkuperäiseltä kirjoittajalta tietenkin vain jonkinlainen vitsin tapainen ja kaiken lisäksi aika osuva sellainen. En usko että hän oikeesti luulee että täällä pyörii jotain tämän alan professoreja.
Ainakin minusta tuo oli sitä paitsi aika osuvasti sivallettu! Kaikkihan me ollaan tavallaan lihavuuden asiantuntijoita! Lihavuus koskettaa luultavasti jollain tavalla lähes jokaista tällä palstalla kävijää.
Ja kun tätä palstaa lueskelee niin aika moni tuntuu tietävän omasta mielestään juuri sen oikean tavan suhtautua lihavuuteen. Siis mitä muuta täällä ollaan kuin kotikutoisia alan asiantuntijoita. Vähän niin kuin keittiöpsykologeja! Nerokas oivallus!
Jos kysymys ja sen asettelu on huumoria, ja viittaus asiantuntijuuteen on hieno sivallus, minä olet totisesti todellinen huumoritajuton perunanuija.
Mitä h-ttiä joku ottaa muka huumorinvarjolla esille jonkun toisen ihmisen asioita? Jos kyse olisi hänestä itsestään, ymmärtäisin ehkä yrityksen heilutella sanaista säilää, mutta näinhän ei ole.
En siis usko pätkääkään,etteikö alkuperäinen olisi tosissaan ajatuksessaan,ja kuvittelee muka tekevänsä palveluksen jollekin vatkomalla asiaa, joka ei hänelle kuulu grammakaan.
.. mitä ensimmäinen kirjoittaja kuvaili, on SAIRAUS. Siitä huolestuminen ei ole mitenkään hävettävää tai pahaa. Lihavuuteen yhdistetään meillä paljon häpeäntunteita, siihen reagoidaan kovasti tunteella. Ahmimishäiriö, bulimia ja anoreksia ovat kuitenkin sairauksia, joihin pitäisi pystyä suhtautumaan sellaisina. Sairaudethan kaipaavat hoitoa, eikö totta? Olisihan älytöntä olla puuttumatta esimerkiksi siihen, että naapuri ei hoidata pahasti sairasta lastaan lääkärillä.
Minusta tosiaan tuntuu, että kuvauksen lapsi voi kärsiä joko ahmimishäiriöstä tai sitten kyseessä on masennus. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää saada tuo lapsi lääkärin tutkittavaksi, koska asiassa voi olla hoitoa vaativia fyysisiä ongelmiakin (nesteen kertymistä elimistöön, aineenvaihdunta- tai hormoniperäisiä sairauksia).
Täytyy kai tuohon jonkun puuttua, jos vanhemmat istuvat vain sormi p-ssä eivätkä tee mitään auttaakseen poitsua pudottamaan painoa. Täytyy ulkopuolisten sitten puuttua.
Miten se auttaa perhettä tai lasta, jos joku ulkopuolinen täällä vatvoo heidän sisäistä asiaansa?
Auttaako se perhettä siirtymään terveellisempiin elämäntapoihin, valintoihin kaupassa, esimerkiksi?
Aloittajako keskustelee lapsen kanssa, miettii ja pohtii miten saisi syömistä hillittyä? Hänkö ottaa lapsen punnituksen huolekseen, kenties asiantakia lääkärillä käynnit?
Haloo?
Aika harva vanhempi istuu sormi perseessä, se on jo käytännössäkin sangen hankalaa, vai osaatko sinä sen?
Sormi suussa voi olla kyllä, mutta toivottavasti sen on pessyt ensin.
Edelleenkin olen sitä mieltä, ettei kenenkään tuttavan puuttuminen jonkun toisen lihavuuteen ei tilannetta paranna millään tavalla, päinvastoin.
Mielestäni tällainen avaus kertoo vain sen, ettei ole välit niin luottamukselliset ja hyvät, että lapsen äiti asiasta alkaisi puhumaan, mutta itseään vaivaa todella paljon, mutta ei ole kanttia kysyä mitään.
Eli aloittaja on ihminen jonka kannattaisi keksiä itselleen jotain muuta mielenkiintoa, tutkailla vaikka omaa itseään, josko siitä löytyisi jotain mihin puuttua.
Kyllä, minulla itselläni on lihava lapsi, mutta hänenkään kanssa en istu sormi perseessä, vaan olen tehnyt paljonkin lapseni kanssa tilanteen hallitsemiseksi. Yhtään vaan en ole kokenut saavani enkä tarvitsevani apuja joltain ulkopuoliselta ihmettelijältä. Paras keino saada asioista selkoa on tulla juttusille, kyllä minä vastaan, mutta mitään netistä pätevinä esitettyjä ohjeita en tule nielemään, sillä tämä nyt kuitenkin on meidän perheen juttu, ei tuttavien,eikä naapureitten. Asiasta keskustellaan mm. endokrinologin kanssa,hänellä on valta esittää suosituksia, mutta hänelläkään ei ole voimaa eikä valtaa puuttua tilanteeseen muuten.
Elikä Mmmies, selkeänä kysymyksenä, mitenkä sinä ulkopuolisena tähän puuttuisit ? Mitä sinä tekisit? Huostaanottoako ajattelit? Sinäkö huolehtisit lapsen normaalipainoiseksi? Miten?
Kai olisi parasta, että jos joku ulkopuolinen puuttuu lapsen ylipainoon, niin tuo ulkopuolinen olisi joko a) perheen läheinen ystävä/sukulainen tai b) terveydenhuollon ammattilainen. Tietystikään ei saa puuttua loukaten tai pahoilla sanoilla, mutta vanhempienkin kannattaa muistaa, että perheen läheiset (isovanhemmat, kummit) eivät välttämättä ilkeyttään utele, vaan aidosta huolesta. Monesti vanhemmat ovat oman lapsen suhteen sokeita ja lasta ei näe objektiivisin silmin. Mutta harvemmin tapaavat isovanhemmat/kummit näkevät painossa tapahtuneet muutokset herkemmin.
Minusta ulkopuolinen apu voi olla hyväkin juttu ylipainon hoidossa, koska - kuten aiemmin jo sanoin - lapsi helposti pitää vanhempien jankkaamista sellaisena taustahälynä. Kun tilanteeseen puuttuu liikunnanopettaja, terkkari tms. lapsen ihailema tai arvostama ulkopuolinen aikuinen, niin homma muuttuu vakavammaksi. Lisäksi ulkopuolisen tuki voi motivoida perheen vanhempiakin pitäytymään päätöksissä (esim. karkkipäivä vain kerran viikossa, enemmän kasviksia, vähemmän rasvaa, yms.).
Tarina kuulostaa lievästi epäilyttävältä, mutta olettaen, että se olisi totta, tulisi ehdottomasti kääntyä lääkärin puoleen. Tuollainen lihavuus on jo hengenvaarallista lapselle. Laihdutus tulisi suorittaa lääkärin valvonnassa.
Kotiin ei mitään herkkuja, joita poika voisi napostella vanhempien ollessa poissa. Omaa rahaa sen verran vähän, ettei niillä voi ostaa järjettömiä määriä karkkia. Korvaa tämän sitten sillä, että ostaa pojalle mitä tämä kohtuuden rajoissa pyytää, mutta ei ruokaa. Asiasta olisi syytä keskustella myös koulun kanssa, ettei poika syö siellä itseään säkiksi salaa.
tarvittas ammatti apua.sen tiedän kokemuksesta että lapsi saattaa olla tyytyväinen lihavana oloon mutta kun muurosikä tulee niin ongelmia tulee.varsinkin pojilla.kun kasvava mies rakentaa omaa minäkuvaa se kaipaa vastakkaisen sukupuolen hyväksyntää.juuri noin "ressukat"syntyvät.lapsi tuhoaa kasvavan aikuisen.
Ompas sinulla otsaa kertoilla täällä toisten ihmisten henkilökohtaisia asioita. Ja vielä pienen lapsen! Onko sinulla edes sen pojan äidin lupa tähän?
Voi sinua! Etkös vielä tosiaan tiedä että lähimmäisyyden rakkaus on tällä keskustelupalstalla rikoksista raskain?
Tällä palstalla ei vain yksinkertaisesti ole sopivaa tuoda esiin muita kuin vain ja ainoastaan oma kohtaisia kokemuksia! Se on nähty ennenkin. Jos yrität kertoa lihavasta ystävästäsi tai ylipainoisesta kummitytöstäsi jota haluaisit auttaa, niin sinulle todetaan että: Tuo asia ei ollenkaan kuulu sinulle, joten älä puutu siihen mitenkään.
Tässä siis neuvo! Jos välttämättä haluat kuulla mielipiteitä johonkin asiaan juuri tällä palstalla (jota asiaa kannattaa totta tosiaan harkita) niin naamioi koko juttu omakohtaiseksi tragediaksi. Kerro siis itse olevasi 13-v. lihava poika ja kysy sitten vasta neuvoja.
Tätä palstaa hallitsevat muutamat ylitunteelliset lihavat nais-vouhottajat jotka eivät voi sietää minkäänlaista kritiikkiä lihavuuden suhteen. Ottavat henk.kohtaisena loukkauksena senkin jos täällä keskustellaan jostain henkilöstä joka ei itse ole täällä paikalla puolustelemassa omaa lihavuuttaan. Katkeria ihmisiä!
Lueskeleppas noita vastauksia joita olet saanut! Kyllä niistä huomaa kuka on vetänyt herneen nenäänsä. Juuri kukaan ei kiinnitä varsinaiseen aiheeseen mitään huomiota, vaan kaikki huomio keskittyy epäolennaiseen.
Välittämistä toisista ihmisistä ei täällä tunneta. Jos puhut täällä muista kuin itsestäsi, niin sinut leimataan ihmiseksi joka juoruaa ja puhuu pahaa kaikista lihavista ihmisistä.
Muista siis että muiden ongelmiin ei puututa! Kehitä mieluummin itsellesi massiivinen
lihavuus-ongelma niin voit ihan vapaasti kerätä sympatiaa ja sääliä itsellesi ja kertoa kuinka kurjaa/kivaa sinulla on lihavana.
P.S. Kuten ehkä huomaat lähes kaikki miehet ovat jo aika päiviä sitten hävinneet tältä palstalta! Miksiköhän?
Sama ilmiö kaikilla palstoilla.
Ongelmissa painivat valittavat ensin ongelmaansa ja niin sanotusti kysyvät neuvoa. Kun joku vastaa pohtien ihan oikeasti mistä asialle voisi tehdä, ongelmaiset vetää herneet nenään heti, koska erittäin usein ongelman todellinen ratkaisu vaatii ihmiseltä itseltään aika paljon panostusta, on se sitten laihdutus, yksinäisyys, masennus, työttömyys tai mikä tahansa muu. Voi sanoa, et usein koko ongelman ratkaisu on ihminen itse. Oikeasti nää ongelmaiset haluaa vaan, että niitä taputetaan päähän ja säälitään tai sit peesataan vaan myötäillen niiden mielipiteitä joo joo-linjalla. Ja siksi sen sanominen, jonka ne oikeasti itekin tietää todeksi mut ei ikimaailmassa halua myöntää itelleen, suututtaa ne totaalisesti. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Eli oikeassa olet. Oikeasti ei saa välittää kenestäkään, eikä yrittää auttaa. Pitää vaan taputella raukkaparkoja "ymmärtävästi" selkään ja todeta, et kyllä sul on vaikeeta kun et mitään voi asialle. Just joo, silleenhän tässä elämässä pärjääkin vallan mainiosti. Marttyyritauti jyllää täälläkin.
Jos ihmisellä ei ole muuta tekemistä kuin päivitellä jonkun muun lihavuutta, on jo aika huonosti.
Kyse ei ole läheimmäisen rakkaudesta, pikemminkin uteliaisuudesta ja oman elämän puutteesta.
Ihmettelen edelleen miten joku ulkopuolinen voi viedä lapsen lääkäriin, tai päättää siitä mitä kotiin ostetaan? Tältä pohjalta ei todellakaan ole muitten asia. Luulisi että teillä itsellänne on omiakin ongelmia sen verran, että voitte painia niitten kanssa.
Jos teitä vain häiritsee jonkun lihavuus, olkaa reiluja ja kysykään asiasta sellaiselta joka siihen osaa vastata. Lapsen ollessa kyseessä siis hänen vanhemmiltaan, he tietävät parhaiten, paremmin kuin nettiasiantuntijat.
Tuommoinen ylipaino lapsella on vaarallista (esim luuston ja nivelten ylikuormitus) mutta vaikea on tähän tilanteeseen neuvoja antaa. kannaattaa tosiaan vaihtaa palstaa. Täällä näkyy olevan aika epäolennaisia nämä vastaukset...
Auttaisikohan asiassa nyt ulkopuolisen väliintulo? Laihtumisesta helposti tulee lapselle vain vanhempien harrastamaa jankutusta, jota ei tarvitse ottaa "vakavasti", mutta jos joku perheen ulkopuolinen, "auktoriteettiaikuinen" (opettaja, terkkari, lääkäri, yms.) puuttuu asiaan, niin ehkä lapsikin kuuntelee..? Etenkin jos tuo aikuinen on jotenkin lapsen mielessä ihailtava. Se voi oikeastaan olla kuka vain lasten parissa työskentelevä. Koulun karismaattinen liikunnanmaikka, kivana tunnettu terkkari yms.
Nuo mitat ovat kyllä lapselle aivan USKOMATTOMAT, siis ei todellakaan lapsi VOI, eikä SAA painaa noin paljon. Haluttomuus laihtua viittaa minun mielestäni myös siihen mahdollisuuteen, että kyseessä on psyykkisen tason(kin) häiriö. Tietysti fyysiset tekijät pitää myös selvittää. Kilpirauhas- ja hormonisairaudet ovat harvinaisia lapsilla, mutta tietty ne verikokeet kannattaa ottaa. Eli poika terveyskeskukseen vaan.
Tuo tilanne on kyllä aika kinkkinen, mutta ME KAIKKI olemme vastuussa lapsista. Ihan samoin kuin pitää tehdä ilmoitus pahoinpitelystä, niin myös ulkopuolisten pitäisi puuttua noin pahaan tilanteeseen. Ehkä perheen ystävät ja sukulaiset voisivat yrittää puhua asiasta vanhemmille, kehottaa terveyskeskukseen. Uskoisin, että noilla mitoilla lapsi pääsisi sairaalahoitoon välittömästi.
Näissä lihavien lasten tapauksissa on turha kainostella tai miettiä, että voinko nyt puuttua. On järkyttävää, että pienten lastenkin annetaan pilata terveytensä, kaikki vain katsovat vierestä. Naurattaakohan sitten enää, kun tulee kakkostyypin diabetes, joka voi oikeasti lapselle tultuna lyhentää elinikää VUOSIKYMMENET. Puhumme siis tilanteesta, jossa kakkostyypin seuraussairaudet alkavat jo 20-30-vuotiaalla ihmisellä.
Minusta koulun terkkarin pitäisi puuttua AINA, jos vuositarkastuksissa tavataan huomattavan ylipainoinen lapsi. En puhu pienestä pyöreydestä vaan oikein kunnon lihavuudesta. Lasten parastahan tässä me kaikki ajattelemme, eikö totta?
No jopas on! Noiden mittojen mukaan tuo poika taitaa olla yhtä leveä kuin on pitkäkin.
Onko tosiaan niin ettei poika näe itse mitään ongelmaa tuollaisessa lihavuudessa? Se on aika kummallista. Miten poika siis itse perustelee asian? Taitaa kyllä pojalle tulla hankaluuksia kun siirtyy kohta yläasteelle.
Kerro ihmeessä lisää tästä asiasta. Vaikuttaa aika kiinnostavalta. Onko pojalla kavereita? Onko minkäänlaisia "henkisiä" ongelmia? Kiusataanko poikaa? Millaisia pakkokeinoja äiti on kokeillut?
Kerrankin kiinnostava aihe! Niitä "katkera lihava-täti" tapauksia on tosiaan jo saatu kuulla tällä palstalla aivan tarpeeksi.
Jokin aika sitten tuli televisiosta dokumentti erittäin vakavasti liikapainoisista brittilapsista. Siinäkin oli valtavan painava poika, joka ei halunnut laihtua. Hänet saatiin painonhallintaan vasta, kun pojan idoli (jalkapallovalmentaja tms.) alkoi osallistua painonpudotusprojektiin eräänlaisena valmentajana.
Poika ei tosiaan näe lihavuuttaan ongelmana. Väittää kyllä hyvin ymmärtävänsä mitä terveysvaaroja lihavuuteen liittyy mutta ei silti halua tehdä asialle mitään.
Terveytensä voi kuulemma pilata niin monella muullakin tapaa (monet pojan kavereista esim. polttavat tupakkaa, äiti myös ainakin aikaisemmin). Äidin suhtautuminen lihavuuteen on lähinnä rasistista pojan omasta mielestä. Jos hän itse hyväksyy itsensä lihavana (ja kaverit hyväksyvät) niin silloin myös äidin pitäisi hänet kuulemma hyväksyä.
Poikaa ei kiusata koulussa. Hänellä on todella hyvä itsetunto (tai ei siis ainkaan häpeä mitenkään itseään ja on aika rohkea). Paljon kavereita.
Joku tuossa vielä kyseli miten poika saa niitä herkkuja. Se onkin ehkä yksi mielenkiintoisimpia kysymyksiä, sillä pojan äiti on tarkka siitä mitä kotiin ostetaan. Viikkorahat on jäädytetty aikoja sitten. Kuitenkin pojalla tuntuu aina olevan rahaa käytössään. Käy herkuttelemassa ilmeisesti koulun jälkeen kaupungilla kavereiden kanssa. Koulussakin taitaa ruoan sijasta syödä karkkia yms.
Äitikään ei siis tiedä mistä poika saa rahat herkkuihin. Poika ei itse kerro mitään. Pojalla on kyllä muutamia kavereita jotka ovat todella varakkaista perheistä ja joilla on myös paljon taskurahaa käytössään (Kustantavatko kaverit siis pojan herkut? Tuskin, pelkää arvailua vain tämä).
Minkäänlaiseen liikuntaan poikaa ei saa oikein osallistumaan. Jos äiti kieltää TV:n ja tietokoneen niin poika sittenkin vain löhöää sohvalla. Eikä äiti jaksa poikaa ulos asti kantaa.
Joskus poika kyllä käy kavereidensa kanssa uimahallissa, mutta ei kovin usein ja sekin vähä taitaa olla sellaista porealtaassa löhöilyä. Ei vain yksinkertaisesti halua rasittaa ruumistaan mitenkään.
Tilanne on joka tavalla aika äidille aika hankala. Jatkuvaa riitelyä asiasta, eikä mitään tehokkaita keinoja ole löytynyt.
tekemällä juttuja noille varakkaille ystävilleen. Ehkä varastaa heille, tai varastaa ja myy? Välittää tupakkaa tai olutta tai jotain muuta vastaavaa... Koska ei kukaan tuon ikäinen ostele karkkeja muille koko ajan! Jotain hän tekee saadakseen rahaa ja tuskin se on mitään järkevää. Ehkä kannattaisi yrittää ottaa siitä selkoa ja yrittää tehdä loppu rahavirrasta ensin.
esittämäsi tiedot ei täsmää meidän perheeseen, mutta ihan yleisenä toivomuksena esitän, että toivottavasti meidän perheen lähellä ei elä ketään noin kyykäärmemäistä henkilöä, joka tekee virtuaalisesti nimimerkin suojissa selkoa rahankäytöstämme,ym seikoista.
Voisitko ystävällisesti selittää missä roolissa olet perheeseen nähden, kun noin yksityiskohtaisesti osaat kertoa mitä tapahtuu ja mitä ei.
Joku oli tasan oikeassa; ei pitäisi puhua kuin omakohtaisista asioista, niitten levittelemiseen kullakin on oma yksityinen oikeus.
eli jos äiti laittaa vain terveellistä ruokaa ja kotona ei ole mitään epäterveellistä, miten se poika voi syödä niin paljon herkkuja? Viikkorahat pois niin ei pysty itsekään ostamaan herkkuja. Tai viikkorahan ehdoksi tietty määrä liikuntaa tai jotain muuta toimintaa, kuten oman huoneen siivous (kuluttaa kaloreita aikas hiton hyvin), lumen luonti tai nurmikon leikkaus jos asuvat omakotitalossa.
Lääkäriltä selvät sanat että sydänkohtaus odottaa alle 30-vuotiaana, siinä on äidille perustelua tarpeeksi miksi tiukat kiellot. Jos ei hyvä auta niin sitten väkisin.
Niin, kyllä lihominen ja laihtuminen ovat ihan yksinkertaista matematiikkaa. Ihminen lihoo, kun hän syö enemmän kuin kuluttaa. Kilot ja sentit eivät tule tyhjästä..
Hyvä, jos pojalta on taskurahat pois. Mitään viikko- tai taskurahaa ei pidäkään antaa, koska se kuitenkin kannettaisiin Mäkkäriin tms. Mutta.. onko sukulaisille ja isovanhemmille tehty selväksi pojan tilanne? Monet isovanhemmat nykyisin antavat lapsenlapselle aika reilustikin rahaa. Tämä pitäisi selvittää. Lisäksi eronneiden vanhempien pitäisi tässä lapsen paino-ongelmassa puhaltaa yhteen hiileen. Eli isä ei saa viikonloppuisin antaa pojalle rahaa/herkkuja. Eikä äiti saa tehdä sitä arkena. Eronneen lapsen vanhemmat monesti vähän kilpailevat keskenään, että kenen luona lapsen on "mukavinta". Silloin tulee lahjottua herkuillakin..
Pojan kaveripiirin vanhempia olisi ehkä myös hyvä informoida tilanteesta. Eli ettei pidä mennä tarjoamaan sipsejä tai hampurilaisia.. Monet lapset nykyisin tuntuvat käyvän kavereiden jääkaapeilla yhtä luontevasti kuin kotonaan, minusta tämä ei ole hyvä asia.
Kaikkein paras juttu omasta mielestäni olisi tosiaan se, että ulkopuolisetkin tahot saataisiin nyt tähän tilanteeseen mukaan. "Pelkkien" vanhempien huoli ei monesti heilauta itsepäistä lasta mihinkään, mutta perheen ulkopuolisen, asiantuntija-aikuisen puuttuminen voi hyvinkin auttaa.
En nyt oikein usko tuota juttuasi, ei 150-senttinen 13-vuotias VOI painaa 108 kiloa. Minullakin on melkein satakiloinen poika, mutta hän on yli 190cm pitkä ja täyttää kohta 17 vuotta. Nuorempi poikanikin on kouluhoitajan mielestä liian lihava. Hän on 10v 145 cm ja painaa 40 kg.
itse painoin kymmenen vuotiaana sata ja rapiat.pituutta en muista.muistaa vain kun terveyden hoitaja kauhistellen katsoi vaakaa ja sanoi sehän menee jo yli sadan!mutta kaiken kauhistelun jälkeenkin kiitos käynnistä ja näkemiin.lapsen lihavuuteen pitää puuttua kotona kukaan muu ei sitä tee!ainakaan 15 vuotta sitten.
Minun tyttö painoi 10 vuotiaana yli sata kiloa . Pituutta oli n. 150 cm . 13-vuotiaana hän alkoi laihdutttaa kun tätinsä käski . Itse olin arka puuttumaan koska pelkäsin psyykkisiä vaikutuksia . Hän laihdutti 40 kg ja pituutta oli silloin 165 cm. Vuosi meni hyvin mutta sitten hän sairastui vakavaan masennukseen vaikka oli kaikkien kriteereiden mukaan normaalipainossa ja erittäin kaunis nuori nainen . Luonteeltaan hän on aina ollut iloinen ja ulospäinsuuntautuva .Oli rankkaa nähdä hänet siinä tilassa. Silloin ei täti eikä kukaan muukaan ulkopuolinen tarjonnut apuaan . Kahden vuoden psykoterapian jälkeen hän oli taas terve mutta 40 kg painavampi . Minun arvioni asiasta on että hänen hormonitasapainonsa muuttui liian nopean laihtumisen vuoksi ja se aiheutti sairastumisen . Nyt hän on vuoden ajan pudottanut painoaan pikkuhiljaa . Tähän mennessä on pudonnut arviolta 20 kg .
Kuinka typeriä jotku voivat olla! Tyypillistä naisen logiikkaa taas kerran!
"Omat lapseni eivät olleet tuossa iässä noin painavia, joten tuo ei voi mitenkään olla totta!"
Herää pahvi! Kaikki eivät ole niin kuin sinun lapsesi.
Tiedän itse 10-vuotiaan pojan joka painaa yli 100 kiloa. Pituutta ehkä alle 145-150 cm.
Kuulostavathan nuo luvut suurilta, mutta nykyään tuollaiset mitat ovat aivan mahdollisia!
Tehkää näin. Laittakää kaikki herkut ja karkit piiloon.
Äläkää antako pojalle herkkuja ja ostako kuinka hän
haluaisi.
Äläkäkää myöskään päästäkö poikaa tuntikausiksi tietokoneelle, Vaan ajakaa poika ulos lenkille ja kaikkia vihanneksia syömään!!
luonanne, eikä kotonaan. Lapsen kotona teillä ei ole oikeuksia toimia näin. Vanhemmilla on.
Jos mieltänne kovin painaa jonkun paino, niin parasta kun rohkaisette mielenne, ja avaatte keskustelun sen kanssa joka asiasta parhaiten tietää, ei netissä päivitellen.
Luulen ettei kantti kestä.
Minulla on 13v poika joka on n.170cm ja painaa n.100kg olemme yrittäneet saada hänet ymmärtämään että se on hänelle vaarallista mutta turhaan.Poika on melkein aina huono tuulinen ja vihainen koska voi huonosti.Olen pohdinnut tätä asiaa vuosia ja tullut siihen tulokseen että pojan on itse tajuamaan mitä ja miten paljon suuhunsa laittaa,parasta olisi jos suomessa olisi jonkinlainen esim.leiri missä he saisivat terveelistä ruokaa ja oppisivat syömään oikein.Tämä on todella arka ja vaikea asia lapselle.